Maaseutu on liian kallis harrastus suomalaisille veronmaksajille. Sallankin kunnan parhaiten tienaavista suurin osa työskentelee verovaroilla kustannetuissa julkisentalouden suojatyöpaikoissa. Elämäntapana luontoharrastus mahdollistuu kun etelän veronmaksajat kustantaa osalle perheenjäsenistä muhkeat verovaroilla kustannetut tulot. Lisäksi on otettava huomioon työpaikkojen seinien vaatimat ylläpitokustannukset. Pressakin sanoi että pitää säästää , aloitetaan se säästäminen ylisuurista virkamiesten palkoista , vähemmälläkin rahalla elää , ja toisten on pakko elää , ei voi elää luontoharrastuksella.
Miksi Suomi velkaantuu?
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi velkaantuu koska ihmisille annetaan enemmän rahaa ja rahan arvoisia asioita kuin heillä on varaa maksaa.
Lottohullu kansa pelaa sosiaaliturvapeliä niin, että uskoo voittavansa aina, kun sosiaaliturva kasvaa. Tämän pyramidihuijauksen maksajana on nuoret ikäluokat ja heistäkin vain ne, jotka ovat töissä Suomessa. Eli ei kohta kukaan.- Anonyymi
Kuka haluaa jäädä maahan, jossa muutama kahmii kaikki rahat itselleen kansan nääntyessä. Rahaa kyllä on ja tulee jatkuvasti lisää, mutta se päätyy lähinnä muutaman ihmisen taskuun. Sikasuhmurit (lue:lahtari natsit) ovat tuhonneet koko maan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka haluaa jäädä maahan, jossa muutama kahmii kaikki rahat itselleen kansan nääntyessä. Rahaa kyllä on ja tulee jatkuvasti lisää, mutta se päätyy lähinnä muutaman ihmisen taskuun. Sikasuhmurit (lue:lahtari natsit) ovat tuhonneet koko maan!
Suomeen haluavat jäädä ne, jotka eivät tee työtä. Tämä on maailman paras maa kunhan ei tee mitään. Heti, kun alkaa tekemään, siitä rangaistaan.
Työlle laitettu haittavero ohjaa tehokkaasti työttömyyteen. Se on aika hassua, kun sitä ajaa työläisten puolueet, ne tekevät itsensä tarpeettomiksi koska kohta ei ole kuin potentiaalisia työläisiä :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka haluaa jäädä maahan, jossa muutama kahmii kaikki rahat itselleen kansan nääntyessä. Rahaa kyllä on ja tulee jatkuvasti lisää, mutta se päätyy lähinnä muutaman ihmisen taskuun. Sikasuhmurit (lue:lahtari natsit) ovat tuhonneet koko maan!
Se on juuri näin. Yritykset eivät maksa enää veroja Suomeen, kuten ennen. Kyse on suuryrityksistä,
Vapaakauppa on perseestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomeen haluavat jäädä ne, jotka eivät tee työtä. Tämä on maailman paras maa kunhan ei tee mitään. Heti, kun alkaa tekemään, siitä rangaistaan.
Työlle laitettu haittavero ohjaa tehokkaasti työttömyyteen. Se on aika hassua, kun sitä ajaa työläisten puolueet, ne tekevät itsensä tarpeettomiksi koska kohta ei ole kuin potentiaalisia työläisiä :DEt taida tietää mikä on niin sanottu "aktiivimalli". Kannattaisko ottaa selvää, niin et turhia kirjoittelisi.
- Anonyymi
Sitten on vielä tuo 260 miljoonaa euroa vuodessa maksava merenkulun tuki ja siihen merenkulkijoiden 60 miljoonaa vuodessa maksava eläketuki. Valtio maksaa rahaa maaseudun asukkaille että nämä kuljettavat saastuttavilla laivoillaan turisteja juhlimassa itämeren aalloilla , ei mitään järkeä.Tällä rahalla mahdollistetaan "elämäntapaintiaanien " harrastaminen hyvillä tuloilla maaseudulla. Samanaikaisesti etelän asukkaille asetetaan jos minkälaisia "tiemaksuja".
- Anonyymi
Puhut vähän, mutta asiaa. Viekööt laivansa minne haluavat, mutta veronmaksajien ei pidä maksaa osakkeenomistajien voittoja!!
- Anonyymi
Jep, helsinkiläinen ei maaseutua tarvitse, tai no, jos ihan pikkuisen, mökki on monella siellä yms. Mutta ei noin muuten, Mannerheimintiellä kaura kasvaa ja kaivoista tulee puhdasta vettä...vai tuleeko se vesi jostain Päijänteestä tms?
Pine tilalliset hävitettiin,viime vuosi tuhannella täysin pois.
- Anonyymi
Pine koosknböwodf ADUIJÅQ
- Anonyymi
Suomi velkaantuu, kun rikkaat ja suuryritykset eivät maksa veroja!!!!
- Anonyymi
Niinpä, kun rikkaat ja suuryritysten omistajat eivät maksa varallisuusveroa eivätkä pääomatuloihin kohdistuvia veroja kuten pitäisi. Myös yhteisö eli yritysvero on Suomessa vähäinen, vain 20 %. Arvonlisävero on sen sijaan 24 %. Pääomatuloista maksetaan matalaa tasaveroa, mutta palkkatulot ja eläkkeet ovat progressiivisesti verotettuja. Suomessa kerätään pääomatuloihin kohdistuvia veroja n. 4.5 miljardia euroa vuodessa vähemmän kuun muissa vanhoissa EU-maissa. Niinpä Suomi on velkaantunut, jotta edes vähäinen perusturva voidaan mahdollistaa köyhille vähävaraisille. Verotus ei enää tasaa tuloeroja. Päinvastoin, Suomi jakaantuu nopeasti entistä köyhempiin ja entistä rikkaampiin. Tulottomia suomalaisia on jo noin 40.000 erilaisten sanktioiden vuoksi. Sanktiot kasvoivat erityisesti aktiivimallin vuoksi.
- Anonyymi
Kaikilla EU- mailla on velkaa, ei Suomi mikään poikkeus ole. Italiaan tai Kreikkaan meidän tilannettamme ei parane vielä ensinkään verrata, ei vaikka asiat asukaslukuihinkin suhteutettaisiin. Ja eräs USA sitten, milloinkohan se aikoo maksaa noin 22000 miljardin dollarin valtionvelkansa...Yksi miljardi on 1000 miljoonaa.
Velattomimpia maita lienee tuossa itärajamme toisella puolella, veli venäläisillä valtionvelkaa on hyvin vähän.
- Anonyymi
Suomi velkaantuu koska viime vuosien porvarihallitukset ovat pitäneet huolta siitä että verokeinottelu paratiiseineen saa jatkua. Samoin kuin tarpeettomat yritystuet ja "Wahlroosien" maataloustuet.
Saavutetuista eduista käydään kovaa taistelua, niistä ei haluta hevillä luopua. Ja kukas muukaan kuin yksi näiden etujen puolustaja on hallitusneuvotteluissa sekoittamassa pakkaa, Sipilä tietenkin.- Anonyymi
Saavutettuja etuja ei ole olemassakaan, onhan Li muuttamassa esimerkiksi yrittäjien verotuksen huonommaksi.
Käsityksesi velkaantumisesta on ristiriidassa todellisuuden kanssa.
Se, mihin Sipilän hallitus pääsi velkaantumisen pysäyttämiseksi oli hyvä ja riittävä sille hallitukselle. Huoltosuhteen takia edes sen tason ylläpitäminen ei riitä seuraavalle puhumattakaan sitä seuraavasta koska kulut kasvavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770