Vähävarainen, mihin harrastuksiin olet satsannut

Vähävaraisena eläminen ei ole harrastus mutta olen silti alkanut harrastaa sitä. Olen paljon miettinyt millaista on hyvä vähävarainen elämä ja oivaltanut että se on aika samanlaista kuin mitä itse voin elää kun näen hiukan vaivaa. Kun joutuu säästämään monissa asioissa päätin ensin listata ne asiat jotka on hyvällä mallilla kuten pieni asunto, melko siistit kalusteet ja riittävästi kodin tarvikkeita varsinkin sellaisia joita voi käyttää moneen tarkoitukseen. Tässä vaiheessa annoin pois tavaraa jota en tarvitse. Sitten päätin harrastaa siisteyttä ja siivosin oikein hyvin koko asuntoni ja annoin sille nimeksi Koti. Ensin viihdyin oikein hyvin mutta nyt alkanut kaivata tavaroita joista olisi iloa silmälle. Katson mitä saan aikaan tarvikkeista mitkä ei maksa mitään. Entäs muut niukastelijat?
Onko asunto kämppä vai Koti? tykkäättekö sisustaa? minkä arvon annatte siiteydelle?
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Irrotin vanhan sisäpyöränkumin vanteelta.Sillä treenaan kaljankippaushauista.
Vääntöä tarvii myös makaronin sekoittamiseen, pään lisäksi.

- t . töitön käyhä

Äänestä

UNOHTAKAA ALOITUS sillä tuolla onkin jo saman lainen aloitus ja 300 vastausta jo. Turha samaa asiaa on kerrata kun alkaa sitten helpoimmin tulla niitä asiaan kuulumattomia vastauksiakin. terveisin Aloittaja Anonyymi

Äänestä

Nämä köyhien ja rikkaidenkin ilmaiset tai vähällä rahalla olevat harrastukset on tosiaan käyty läpi moneen kertaan. Listaa löytyy aiemmista aloituksista ja viestiketjuista vaikka kuinka. Harrastuksissa, joista ei juuri joudu maksamaan, on vaikka kuinka ja mielikuvitus, sekä ajan riittäminen on vain rajana.

Ja kalliitakin harrastuksia köyhä voi harrastaa, kun osaa etsiä sponsorit harrastukselle.

köyhäharrastaa

Äänestä

Tälläiset olen joskus tänne vuosia sitten vastaillut, näistä löytyy harrastusta köyhälle ja rikkaalle, eikä ole rahasta kiinni!

Köyhällä nyt on vaikka mitä harrastuksia mahdollista harrastaa. Kaupungeilla ja kunnilla on ilmaisia liikuntapaikkoja käytettävissä vaikka kuinka. Itse harrrastin jossain vaiheessa kilpatanssia ja meillä oli kaveriporukalla varattuna kaupungin jäähallilta peilisali tanssiharjoituksiin tiettyinä iltoina viikossa. Samoin saatiin käyttää läheisen koulun tiloja kahtena iltana viikossa. Tanssiharjoituksissa käytiin ihan verkkareissa ja hyvinkin arkisissa vaatteissa. Oli hyvä ja halpa harrastus!
Harrastin myös jousiammuntaa parin kaverin kanssa, ei ollut kovin kallista sekään. Jousen pystyy tekemään itse hyvinkin edullisesti, samoin nuolet. Taulut tehtiin itse kierrätystarpeista ja kaupoista saaduista pahvilaatikoista.
Ruuanlaitto on hyvä harrastus, on hyödyllinen ja oppii tekemään edullista ruokaa.
Vaatteiden valmistusta on meidän perheessä harrastettu. Juhlavaatteet voi tehdä itse.

Köyhällä on vain mielikuvitus rajana harrastuksille, sillä monia harrastuksia voi tehdä ilman rahaa tai hyvin vähällä rahalla. Lukeminen on tietty halpa harrastus, kun kirjastoista voi lainata erikoisempiakin kirjoja luettavaksi. Aiemmin harrastin hyvinkin paljon ulkomaisten radioasemien kuuntelua, mutta nyt netin aikana se on jäännyt vähemmälle.

Lennokit ja leijat ovat halpa harrastus, jos ei lähde ylettömiin kilpavarusteluihin. Suuriakin liidokkeja pystyy rakentamaan kohtuullisilla kustannuksilla. Piirustuksia löytyy netin kautta.

Sanaristikot on oiva harrastus.

Marjastus ja sienestys, ulkoilu yleensäkin on hyvä harrastus.

Monet pelit eivät käytännössä vaadi mitään muuta, kuin aikaa. Shakki on hyvä ja halpa harrastus. Erilaiset korttipelit mm. skruuvi on varsin kehittävä, esim. Arvo Ylppö harrasti skruuvin pelaamista.

Polkupyöräily on halpa harrastus ja polkupyörällä voi matkustaa vaikka maailmalla hyvinkin pienellä budjetilla.

Lintujen bongausta harrastelen, ei juuri mene rahaa, kiikari Liidelistä ja halpa digikamera, pari lintukirjaa kirjakaupan alemyynnistä, netissä voi vaihtaa kuulumisia sitten toisten bongareiden kanssa ja vertailla kuvia. Varsin halpa harrastus ja mielenkiintoinen. Anoppi tekee tilkkutöitä, tulee upeita tilkkupeittoja sun muita ja tyynyn päällisiä, aineet ei käytännössä maksa mitään.Vaarini harrasti malmin etsintää, muutamia karttoja tarvittiin ja kompassi, postissa lähetti näytteet sitten tutkittavaksi ja joskus voitti jonkun palkinnon. Skiffle-musiikkia voi tehdä kuka vaan halvoilla soittimilla, narubassot ja purkkikitarat on kova juttu, niillä irtoaa melkoiset soundit!

Äänestä
  • Olen kaskitasoista elämää elelevä eläkeläinen. En ole koskaan missään kuntosaleilla käynyt eikä minulla ole kalliita kuntoiluvälineitä. Minulle lenkkeily on aina ollut ilmaista, samoin koton jumppaaminen!
    Maksullinen harrastukseni on aina ollut työväenopiston kielikurssit. Nykyään köyhät työttömät saavat alennuksen näihinkin edullisiin kurssimaksuihin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen kaskitasoista elämää elelevä eläkeläinen. En ole koskaan missään kuntosaleilla käynyt eikä minulla ole kalliita kuntoiluvälineitä. Minulle lenkkeily on aina ollut ilmaista, samoin koton jumppaaminen!
    Maksullinen harrastukseni on aina ollut työväenopiston kielikurssit. Nykyään köyhät työttömät saavat alennuksen näihinkin edullisiin kurssimaksuihin!

    Millaista on kaskitasoinen elämä??

    Nimim. Kysyn vaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millaista on kaskitasoinen elämä??

    Nimim. Kysyn vaan

    No, se onKASKITASOISTA elämää! ;-D

    Äänestä

Köyhä voi harrastaa tarjousten perässä juoksua, tosin on vähän pakkokin.
Ompelu hyödyttää kun saa halvemmalla hyvälaatuisia vaatteita, vaikka monet sanovat valmisvaate on halvempi - he eivät ajattele pitkällä tähtäimellä.
Kevyet käsipainot eivät paljon maksa, jumppamatto siihen lisäksi.

Miksei voisi harrastaa myös astioiden keräilyä, siihen menee rahaa.

Äänestä
  • Tarjousten hyödyntäminen on hyvä harrastus. Ja etenkin kaiken ilmaisen tarjonnan hyödyntäminen. Monet matkustaa ilmaisilla matkoilla tai hyvin vähän maksavilla. Monet eläkeläiset kulkee niillä lehtien välissä saaduilla tarjous "sponsori" matkoilla, missä kaksi viikkoa maksaa 149€. Toiset bongaa halpoja lentoja ja matkustaa pelkästään niillä.

    Astioitakin voi toki kerätä, me on kerätty ilmaisia muumimukeja erilaisista kampanjoista. Niissä vain ongelma, että tulee paljon samoja muumimukeja, mutta niillä ylimääräisillä voi vaihtaa sitten toisenlaisia muumimukeja tai myydä vaan pois. Harrastusta sekin.

    Äänestä

Minä en asunto-osakkeen haltijana kuulu vähävaraisiin, mutta vähätuloisena harrastukseni voi kiinnostaa heitäkin.
Keräilen nimittäin rahaliikenteestä erikoiseuroja eli erikoiskakkosia. Sellainen tulee silloin tällöin vaihtorahana taskuun, ja silloin laitan kolikon sivuun. Huonokuntoiset palautan takaisin liikenteeseen, mutta hyväkuntoisia on tullut kerättyä jo 100 €:n arvosta.
Ne eivät ole ainoastaan suomalaisia erikoislyöntejä, vaan Etelä-Suomesta olen saanut mm. slovenialaisen erikoiskakkosen kaupasta vaihtorahana. Kolikkoa tutkimalla ja tietoverkkoa selaamalla oppii helposti uutta muista euromaista ja niiden arvostamista asioista/henkilöistä.

Tuollainen pikku rahapotti on myös hyvä puskuri yllättäville menoille, sillä monia kolikoita on kerääntynyt useita kappaleita, jolloin taloustilanteen tiukentuessa kuluneimmista yksilöistä voi luopua.

Pitkäaikatyötön

Äänestä
  • Juu me kans keräillään noita 2 euron juhla
    / erikoiskolikoita. Mielenkiintoista, minkälaisia erilaisia juhla ym. kolikoita löytyy eri euro maista ja Suomestakin.. Tuohonkin jää "koukkuun", tulee tutkittua onko saamissasi kolikoissa erikoisempia rahoja.. Taitaa olla 200 - 300 e, en ole laskenut, kun vaan aina heittänyt ne metallipurkkiin.. Myös eri euromaiden kaikkia kolikoita on tullut kerättyä. Vielä puuttuu muutama kolikko, lähinnä pienempiä 5-10 c kolikoita. Luxemburgin kolikot oli hankalin kerätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu me kans keräillään noita 2 euron juhla

    Samoin itselläni on kokoelma eri euromaiden tavallisia kolikoita. Paljon puuttuukin, erityisesti 1 ja 2 snt jää saamatta Suomessa elellen.

    Kirjaan kaikki laskentataulukkoon, jolla näkee helposti puuttuvat kolikot ja saa kaavan tehtyään automaattisesti päivittyvän summan niiden yhteisarvosta. 19-vuotiaalla tietokoneellani tämäkin asia onnistuu ilman Internet-yhteyttä.

    Matin markasta voi tilata albumeja, joihin noi eurokolikot kolikot on kätevä säilyttää. Ei maksanu hurjia summia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matin markasta voi tilata albumeja, joihin noi eurokolikot kolikot on kätevä säilyttää. Ei maksanu hurjia summia.

    En kylläkään niin tosissani harrasta, että maksaisin säilytyspakkauksista. Tupakointiajaltani jätin tyhjiä tulitikkuaskeja tähän käyttöön.

    Pitkäaikatyötön

    Äänestä

  • Köyhälle on mahdollista aloittaa rahastosäästäminen 10 eurolla kk.
    Hitaasti tuo kertyy mutta varmasti.

    Äänestä

Postimerkkien keräily on myös mukava harrastus. Pienellä vaivalla saa ulkomailtakin postia ja postimerkkejä siinä samalla. Eihän nuo arkiset postimerkit kovin arvokkaita ole, mutta joskus saa ensipäiväleimoja.

Äänestä

Minä harrastan dyykkaamista, on ilmaista ja monta kertaa olen dyykannut tosi arvokastakin. Myyn sitten parhaat aarteet netissä ja saan rahaa. On löytynyt antiikkia, kirjoja, kodinkoneita ym. ym. Tämä on hyvä harrastus, kun koskaan ei voi tietää minkä aarteen sitä löytää. Monasti vielä pitää selvittää netin kautta niiden arvoa. Huikein juttu oli, kun paperinkeräysastiasta löytyi arvokkaat kirjat, joku oli viskannut sinne 1000€ kirjat.

Äänestä

Tiedättekös mikä on köyhällä, rikkailla-->paremmilla ihmisillä sama harrastus tai mistä kumpikaan ei voi välttyä, vaikka kuinka sinnittelis.

Kuolema ja samaan multaan kaivetaan.

Äänestä
  • Tuskin on harrastus tuo kuoleminen.
    Vaan olen tässä elämässä huomannut, että paljon on oikeasti köyhillä ja rikkailla yhteisiä harrastuksia. Shakkia pelataan yhdessä, ei ole siinä tulorajoja. Lentämistä harrastin nuorempana aivan tyhjätaskuna, kerhon porukassa. Siellä oli mukana köyhät ja rikkaat. Maanpuolustus harrastuksessa olen ollut, siinä ei omaisuuksia tai tuloja kysellä, kun ollaan samoissa armeijan maastopuvuissa kertaamassa ja opettelemassa uutta reserviläisten kanssa. Partioharrastus on myös sellaista, että ei kysellä mitään, siellä on mukana köyhät ja rikkaat vanhemmat lapsiensa kanssa, kun jamboreeta järjestetään taikka muuta toimintaa. Tässä nyt muutamia mainitakseni, missä itse olen mukana ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin on harrastus tuo kuoleminen.

    Tuo maanpuolustus harrastus on kovassa nousussa. Sopii köyhälle ja rikkaalle! https://yle.fi/uutiset/3-8898565

    https://puolustusvoimat.fi/web/maanpuolustuskurssit/etusivu

    Äänestä

Puolivalveilla olo ja pätkämuisti on kans hienoja harrasteita minimoimisen päälle. Noin niinkuin puolivaloilla säästellen.

Äänestä

Voisiko sanoa, että postimerkkeily on harrastus? Joka tapauksessa ostan halpoja vanhoja postimerkkejä vuosilta 1900-2000. En niin välitä niiden arvosta, kunhan tutkin suurennuslasilla niitä ja se siitä. Postimerkit ovat kiehtovia, kuin taideteoksia.

Äänestä
  • Kyllä postimerkkeily on harrastus, joten voi sanoa! Olen itsekin keräillyt monenlaisia postimerkkejä, niiden arvosta en ole välittänyt, kauneus on ollut minullekin kriteeri kerätä. Ostin aikoinaan Neuvostoliitosta monenlaisia postimerkkejä ja monesta muusta itä-blogin maasta, sekä Kuubasta ja Vietnamista. Tuossa kuvassa erikoisin postimerkkinauha, minkä ostin 80-luvun lopulla Neuvostoliitosta. https://aijaa.com/hkrhEV

    köyhänpostimerkit

    Äänestä

Tumputus jatkuvalla syötöllä, johan kuivuu kassit ja paineet menee pois.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vähävaraisena eläminen ei ole harrastus mutta olen silti alkanut harrastaa sitä. Olen paljon miettinyt millaista on hyvä vähävarainen elämä ja oivaltanut että se on aika samanlaista kuin mitä itse voin elää kun näen hiukan vaivaa. Kun joutuu säästämään monissa asioissa päätin ensin listata ne asiat jotka on hyvällä mallilla kuten pieni asunto, melko siistit kalusteet ja riittävästi kodin tarvikkeita varsinkin sellaisia joita voi käyttää moneen tarkoitukseen. Tässä vaiheessa annoin pois tavaraa jota en tarvitse. Sitten päätin harrastaa siisteyttä ja siivosin oikein hyvin koko asuntoni ja annoin sille nimeksi Koti. Ensin viihdyin oikein hyvin mutta nyt alkanut kaivata tavaroita joista olisi iloa silmälle. Katson mitä saan aikaan tarvikkeista mitkä ei maksa mitään. Entäs muut niukastelijat?
Onko asunto kämppä vai Koti? tykkäättekö sisustaa? minkä arvon annatte siiteydelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu