SIPILÄÄN ISKI RINTEEN VERO TSUNAMI !

Anonyymi

Suostuuko Sipilä maksamaan Rinteen löyhät vaalilupaukset, syytä seurata tarkasti. SAK hankkisi lisäksi verotuloja 141 miljoonaa euroa sukupolvenvaihdoshuojennuksen leikkaamisella ja 130 miljoonaa euroa yrittäjävähennyksestä luopumisella. Lisäksi järjestön listalla on esimerkiksi vuoden 2016 perintö- ja lahjaveroasteikon palauttaminen. Yhteensä verotuloja tulisi tällä lähes miljardin verran. Näiden päälle tietysti perinteiset veronkorotukset polttoaineisiin, alkoholiin, tupakkaan jne uutuutena uudet ympäristöverot mm lentovero, asumistuloa ei ole vielä esitetty verotettavaksi, mutta listalla varmaan on.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kohtuullistahan tuo on verottaa rikkaitakin. Tähän asti on annettu veron alennuksia, ilmaisia. osinkoja, yrittäjävähennystä, tukiaisia kahdeksan miljardia vuodessa jne. Eli rikkaiden rikastuttaminen on aiheuttanut Suomen valtiovelan.

      Häikäilemätön saalistus näkyy vanhusten hoidossa. Sijoittajat tahtovat 20 prosentin tuoton (ei tämä vanhusbuumi kauan kestä) , bisneksen pyörittäjien palkkoihin menee saman verran, ja lopulla sitten pitäisi vanhukset hoitaa. Ei onnistunut., paitsi se voittijn kerääminen, se onnistui.

      • Anonyymi

        Jaahas, Putinin trollitehdas on taas saatu täyteen vauhtiin. Vai SAK se tietää patrhaiten miten talous saadaan kuntoon. SAK kun ei itse maksa veroja, niin ohan se selvää, että ohjelma on selkeä: Laitetaan muut maksamaan, me emme maksa !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän sinä trollaat?

      • Suomen valtionvelan on aiheuttanut holtiton julkinen sektori ja liian avokätisesti sosiaalituet.
        Omituinen ajatusmaailma että rikkailta automaattisesti kuuluisi joku rahasumma anastettavaksi sosiaalitukiin.

      • Anonyymi

        Komukoiden maailmankuvan mukaan kaikki on hyvin kun juodaan rikkaiden viinit !

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Suomen valtionvelan on aiheuttanut holtiton julkinen sektori ja liian avokätisesti sosiaalituet.
        Omituinen ajatusmaailma että rikkailta automaattisesti kuuluisi joku rahasumma anastettavaksi sosiaalitukiin.

        "Suomen valtionvelan on aiheuttanut holtiton julkinen sektori ja liian avokätisesti sosiaalituet."

        Holtiton julkinen sektori?

        "Omituinen ajatusmaailma että rikkailta automaattisesti kuuluisi joku rahasumma anastettavaksi sosiaalitukiin. "

        Rikkaiden mielestä heille kuuluu kaikki.

      • räkäpää kirjoitti:

        Hyvinvointivaltioajatteluun liittyy ihmeellinen utopia että varallisuus kasvaa tulonsiirroilla ja julkisen sektorin kasvattamisella.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Hyvinvointivaltioajatteluun liittyy ihmeellinen utopia että varallisuus kasvaa tulonsiirroilla ja julkisen sektorin kasvattamisella.

        Rikkaiden varallisuus ei kasvakkaan.

        Ns. julkinen sektori taas joutaa kutistua ns. tulostehokkaaseen skaalaan.
        Liian suuri julkinen sektori kurrittaa yhtälailla rikasta kuin köyhääkin.

        Sitten meillä on sellainen ongelma että keskiluokka verotetaan ensin kuoliaaksi ja sitten samaa rahaa annetaan takaisin älyttöminä tulonsiirtoina kuten vamhempainrahoina ym.
        Miksi ihmiset eivät voi itse päättää rahoistaan? Siksi että totälitäristisiä piirteitä omaava apparaattI haluaa kaikin tavoin kontrolloida kansalaisia.

        "Sitten meillä on sellainen ongelma että keskiluokka verotetaan ensin kuoliaaksi ja sitten samaa rahaa annetaan takaisin älyttöminä tulonsiirtoina kuten vamhempainrahoina ym."

        Tämä on turha huoli, sillä Suomessa kaikki verotetaan jo nykyisen järjestelmän mukaan hengiltä.
        Keskituloisen kokonaisveroprosentti huitelee jossain 40 pinnan tuntumassa.
        Eikä tässä tietenkään kaikki, vaan AVLit ja muut haittaverot päälle.

        "Miksi ihmiset eivät voi itse päättää rahoistaan? Siksi että totälitäristisiä piirteitä omaava apparaattI haluaa kaikin tavoin kontrolloida kansalaisia. "

        Miksi ihmiset eivät saa kontroloida itse itseään....
        ...Mene lähimmän tarhan/päiväkodin pihaan katsomaan :-)

    • Anonyymi

      Tähän asti olette siellä Pietarissa olleet SAK:n puolella Keskustaa vastaan. Mistä muutos?

      • Anonyymi

        Miten tuon perustelet ?

    • Anonyymi

      Suomalaisethan kierii rahassa, voidaan aivan hyvin pusertaa löysät pois verotuksella..

    • Anonyymi

      Oliko tuossa AY-liikkeen verovapauden poisto, minusta ei.

    • Anonyymi

      Ikö köyhiä saakkaan näänyttää lisää? Pidentää leipäjonoja? Leikata liksoja ja lomarahoja, Sipilä?

      • Anonyymi

        Töihin ne pitää laittaa, sillä köyhyys lähtee ja yhteiskunta verotuloja..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töihin ne pitää laittaa, sillä köyhyys lähtee ja yhteiskunta verotuloja..

        Sinäkö lestalahkolaisena niitä töitä sitten tarjoat kun niistä jatkuvasti paskaa jauhat..?

        Työstä täytyy saada palkkaakin, jotta niitä veroja maksellaan...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      277
      2885
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1161
    Aihe