Oulussa pääsee tänä vuonna helposti läpi jos ehti kokeeseen.

Oulun yliopistossa järjestetystä lääketieteellisten alojen valintakokeesta myöhästyi keskiviikkona 15.5. useita hakijoita valtatiellä 4 ja sen kiertotiellä sattuneiden liikenneonnettomuuksien vuoksi, yliopisto kertoo tiedotteessaan.

Oulussa oli mahdollista pyrkiä opiskelemaan lääketiedettä, hammaslääketiedettä ja eläinlääketiedettä kaikkiin näiden alojen hakukohteisiin, jotka sijaitsevat viidessä yliopistokaupungissa.

Valintakokeeseen oli mahdollista saapua kello 9.40 saakka, mikä oli myös valintakokeeseen saapuville annettu alkuperäinen ohje. Koe järjestettiin samanaikaisesti viidellä paikkakunnalla, joten viimeistä mahdollista saapumisaikaa ei voitu venyttää.

– Olemme erittäin pahoillamme kokeesta myöhästyneiden puolesta, sanoo lääketieteellisten alojen yhteisvalinnan koordinaattori Minna Hallia Oulun yliopistosta.

Uusintakoetta ei ole mahdollista järjestää, vaan seuraava mahdollisuus pyrkimiseen on ensi vuonna, yliopisto kertoo.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006106207.html


Oulun kokeeseen osallistui siis vähemmän hakijoita, joten niiden kokelaiden läpipääsy on varmempaa, jotka olivat läsnä kokeessa.
4381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kamala tilanne, mutta selvä juttu, että ensi vuonna uudelleen. Lähes 4000 hakijaa joutuisi tekee uuden kokeen. Opetus kuuluu, että lähde ajoissa ja varaudu tällaisiin. Kaikkea voi sattua! Tsemppiä myöhästyneille tosi paljon!!

Äänestä

Kaikki me, jotka ollaan lääkiksen pääsykokeessa joskus oltu, ymmärretään edes hiukan sen ketutuksen määrää. Valtava luku-urakka, eikä sitten päässyt edes kisaan mukaan.

Todella kypsästi kuitenkin eräs nuorista suhteutti artikkelissa oman menetyksensä kyseisessä onnettomuudessa menehtyneiden ja heidän omaistensa tilanteeseen. Kun sitä noin ajattelee, niin eihän tuo mikään maailmanloppu ollutkaan.

Äänestä
  • Luku-urakka on tosiaan valtava. Siksi toivon, ettei koskaan enää kukaan pääse kiintiön kautta sisään (lue: helpotetulla sisäänpääsyllä).

    Toisaalta kokeeseen ajoissa ehtiminen ja tuollaisten yllättävien asioiden ennakointi ja varautuminen on tavallaan osa koetta. Siksi kannattaa varmistaa koeaamuna perille pääsy usealla eri tavalla. Monet yöpyvät viimeisen yön ennen koetta hotellissa, joka on kävelymatkan päässä kokeen suorituspaikasta.

    Äänestä

  • Oulussa harmi kyllä ei taida löytyä hotellia kävelymatkan päässä yliopistolta, kun yliopisto jostain syystä sijaitsee pöpelikössä kilometrien päässä kaikesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oulun yliopistossa järjestetystä lääketieteellisten alojen valintakokeesta myöhästyi keskiviikkona 15.5. useita hakijoita valtatiellä 4 ja sen kiertotiellä sattuneiden liikenneonnettomuuksien vuoksi, yliopisto kertoo tiedotteessaan.

Oulussa oli mahdollista pyrkiä opiskelemaan lääketiedettä, hammaslääketiedettä ja eläinlääketiedettä kaikkiin näiden alojen hakukohteisiin, jotka sijaitsevat viidessä yliopistokaupungissa.

Valintakokeeseen oli mahdollista saapua kello 9.40 saakka, mikä oli myös valintakokeeseen saapuville annettu alkuperäinen ohje. Koe järjestettiin samanaikaisesti viidellä paikkakunnalla, joten viimeistä mahdollista saapumisaikaa ei voitu venyttää.

– Olemme erittäin pahoillamme kokeesta myöhästyneiden puolesta, sanoo lääketieteellisten alojen yhteisvalinnan koordinaattori Minna Hallia Oulun yliopistosta.

Uusintakoetta ei ole mahdollista järjestää, vaan seuraava mahdollisuus pyrkimiseen on ensi vuonna, yliopisto kertoo.

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006106207.html


Oulun kokeeseen osallistui siis vähemmän hakijoita, joten niiden kokelaiden läpipääsy on varmempaa, jotka olivat läsnä kokeessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu