Tulin vielä pistelehtimään tässä pujama päällä

Ei hallitusta tuollaiselle pohjalle.
Siksipä kepun pitääkin irrottautua punavihreistä, ja alkaa toisenlaista hallitusta puohteleen. Ei ole keskustalla paljon järkeä kun lähtee vasemmisto vihreiden kanssa hallitukseen. Siellä on nyt kaikki lilliputti puolueet viemässä Suomea tuhoon. Verot nousee -velka lisääntyy. Suomeen ei saa rakentaa lisää työpaikkoja vihreiden mielestä.

Näin äänestäjät sen päättäneet.
Ihan selvä hallitus kokoonpano alla mainittu.
SDP 17,7% ja vasurit 8,2 % tuloksilla ei olisi lainkaan näissä kekkereissä mukana.
Oikea hallitus äänestys tuloksien mukaan >
PS 39 paikkaa
Kok 38
Kes 30
Rkp KD 15 paikkaa
Yhteensä 123 paikkaa. 199:sta. 62 %.
Vihreätkin voisi siihen lisätä, eikai ole vasemmistoa siellä kuin pieniosa. Jos vihreät lisäksi olisi siten > 143 paikkaa, 73,2 %. Mutta vihreät on Suomen tulevaisuutta vastaan, ei saisi avata uusia työpaikkoja mm ydinvoima, biotuotetehtaat..

Käsittämätöntä että noin pieni vasemmisto voi häslätä keulilla. 25.9 %
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onko sana pujama viroa? Entä puohteleen?

Äänestä
  • Saat kerrankin itse opetella ne. Eli, en nyt ala neuvomaan. Jos et osaa, pidä häpeänäsi.

    Eihän kaikki yöpujamaa käytä Pystyyn kuolleen tavoin, niin mistäpä sitä tietäisikään sen tarkoitusta. Nuorina rakastuneina nukuttiin alasti. Siinä parit kerrat ainakin pukilla yön aikana..
    Jos taas Pysty kysyy että mitä tarkoittaa " pukilla" en ala sitäkään opastaan, se pitää itse kokea. Ja se miten kookas Jormani siinä tekee ees`taas liikettä.

    t: Jorma 30.

    ps onko Pysty ollut koskaan naisen kanssa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saat kerrankin itse opetella ne. Eli, en nyt ala neuvomaan. Jos et osaa, pidä häpeänäsi.

    Tarkoitit varmaankin yöpujamalla yopujamaa. Puna-armeijassa majuriksi päätyneenä tietänet, että suomalaiset ovat kierouttaan jo vuosikymmeniniä valinneet tunnussanoiksi sanoja, joihin sisältyy runsaasti y-, ä- ja ö-kirjaimia, koska ne kaikki ovat teille vaikeita lausua.

    Omista ns. nukkumisistani ja pukilla olemisistani en lähde kertomaan julkisella palstalla. Sinä päätit tehdä toisin. Kerroit, että käytät "pujamaa" ja "pistelehdit" se päällä. Mahtaa olla huvittava näky.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saat kerrankin itse opetella ne. Eli, en nyt ala neuvomaan. Jos et osaa, pidä häpeänäsi.

    Eihän kaikki yöpujamaa käytä Pystyyn kuolleen tavoin, niin mistäpä sitä tietäisikään sen tarkoitusta. Nuorina rakastuneina nukuttiin alasti. Siinä parit kerrat ainakin pukilla yön aikana..
    Jos taas Pysty kysyy että mitä tarkoittaa " pukilla" en ala sitäkään opastaan, se pitää itse kokea. Ja se miten kookas Jormani siinä tekee ees`taas liikettä.

    t: Jorma 30.

    ps onko Pysty ollut koskaan naisen kanssa ?

    Olin kerran saamaisilla kun vein naapurin vanhapiialle lampailleen kerppuja.
    Mutta lopetti juuri antamisen kun olin saamaisillani.

    Pystyyn_kuollut

    Äänestä

Muuten tuo pohja kyllä, mutta vihreät uhka sisäiselle turvallisuudelle Hussain alla rahat tuottavuuden vastaisesti ja pyrkivät ajamaan Suomen alas

Äänestä

Pysty kysäisi kerran kapilta , että millaistahan olisi olla naisen kanssa sillai. Tähän kapi, että ihan mahtavaa, ennen kaapista tuloa minulla oli jopa mustalaisvaimo.

Äänestä
  • Ei taida Pystyllä seistä kuin silmät päässä vain.
    Ikuinen poikamies hämillään vanhemmuuten jos joutuisi naisen kanssa olemaan -.sillai..kyllä kokeneet sen tietää.

    Nyt nuoret koulu naiset haluaa kokeilla naimista, oli uutista " kokemukseksi ".
    Mutta se falskia alle 18 vuotiaan kanssa. Ja paljaalla halusivat. Tiedäppä sitten kun heillä omahalu, että kenen syy se sitten ? Eikä tuo nyt outoa ole omaan aikaankaan, kyllä sitä tytöt silloinkin halusi kokemuksia. Lukiossa jo oltiin täysi ikäisiä.
    mm vasemmistoliiton kansanedustaja sanoi tulleensa 13 vuotiaana raskaaksi ja synnytti 14 vuotiaana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida Pystyllä seistä kuin silmät päässä vain.

    Oletko Pankkis käynyt lampoolassa viime aikoina.? Sinun morsiamet siellä vartoo. Määäää, määääääää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida Pystyllä seistä kuin silmät päässä vain.
    Ikuinen poikamies hämillään vanhemmuuten jos joutuisi naisen kanssa olemaan -.sillai..kyllä kokeneet sen tietää.

    Nyt nuoret koulu naiset haluaa kokeilla naimista, oli uutista " kokemukseksi ".
    Mutta se falskia alle 18 vuotiaan kanssa. Ja paljaalla halusivat. Tiedäppä sitten kun heillä omahalu, että kenen syy se sitten ? Eikä tuo nyt outoa ole omaan aikaankaan, kyllä sitä tytöt silloinkin halusi kokemuksia. Lukiossa jo oltiin täysi ikäisiä.
    mm vasemmistoliiton kansanedustaja sanoi tulleensa 13 vuotiaana raskaaksi ja synnytti 14 vuotiaana.

    ihan vaan uteliaisuudesta tiedustelen, montako tahallista kielioppi- ja kirjoitusvirhettä tuohon vuodatukseesi sisällytit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ihan vaan uteliaisuudesta tiedustelen, montako tahallista kielioppi- ja kirjoitusvirhettä tuohon vuodatukseesi sisällytit?

    Missähän lie ollut sellainen lukio, jossa olisi selvitty hänen kielioppitaidollaan? Mielenkiintoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missähän lie ollut sellainen lukio, jossa olisi selvitty hänen kielioppitaidollaan? Mielenkiintoista.

    Ei käynyt lukioita, vaan tukion. Keravan kolli Ranekin oli siellä.

    https://www.youtube.com/watch?v=gRpm9Ud16LY

    Äänestä

Suomessahan on sellainen perinne, että suurimmaksi noussut puolue alkaa muodostamaan ensin hallitusta. Kansa valitsi SDP:n suurimmaksi. Ja sitten SDP aloitti tunnustelut ja Kepu, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP vastasivat kosintaan tässä vaiheessa hyväksyvästi. Avainasemassa oli Kepu, jossa on nyt selvää punamultahenkeä, kaipuuta entisiin hyviin aikoihin. Olisihan Kepu voinut kieltäytyä, mutta sitä se ei tehnyt, koska tätä se haluaa. Eli valita asiasta tupailloissa tai suoraan Sipilälle.

Persujen kanssa mikään puolue ei tunnu haluavan muodostaa hallitusta, siis Halla-ahon persujen kanssa. Tämä näytelmä esitettiin muutama kesä sitten. Kokoomus ja Kepu hyljeksivät jo silloin Halla-ahoa eikä mieli ole muuttunut. Tämän vuoksi Kokoomuksen, Kepun ja persujen hallitus ei oikein tunnu toimivalta. Sitäpaitsi vaaleissahan kansa haistatti pahemman kerran juuri tämäkaltaiselle koalitiolle, missä loopupeleissä oli mukana vaaleissa tyystin uponnut Sininen menneisyys.

Äänestä
  • Niin, asiaa kirjoitat !
    Sininen vain oli puolen kauden puolue. En minä ainakaan moiti heitä keitä ministereinä oli, ja on edelleen. Kyllä he mallikkaasti asiansa hoitivat, joka pääasia.
    Kyllä näen että teot ratkaisee, ei niinkään mihin laftkaan kuuluu.
    Nämä luottamus tehtävät sen sorttisia että helposti haukutaan joka ei omassa tallissa ole. Joka tekee haukutaan tekemisistä, joka ei tee ei ainakaan tekemisistä haukuta, kun niitä ei ole. Yhteiskunta muodostuu meistä niin moni näkemyksisistä, joka Suomessa nyt pääosin kuitenkin samaa suuntaa, verraten johonkin ulkomaan valtioon jossa kansallisuuksia useita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ei hallitusta tuollaiselle pohjalle.
Siksipä kepun pitääkin irrottautua punavihreistä, ja alkaa toisenlaista hallitusta puohteleen. Ei ole keskustalla paljon järkeä kun lähtee vasemmisto vihreiden kanssa hallitukseen. Siellä on nyt kaikki lilliputti puolueet viemässä Suomea tuhoon. Verot nousee -velka lisääntyy. Suomeen ei saa rakentaa lisää työpaikkoja vihreiden mielestä.

Näin äänestäjät sen päättäneet.
Ihan selvä hallitus kokoonpano alla mainittu.
SDP 17,7% ja vasurit 8,2 % tuloksilla ei olisi lainkaan näissä kekkereissä mukana.
Oikea hallitus äänestys tuloksien mukaan >
PS 39 paikkaa
Kok 38
Kes 30
Rkp KD 15 paikkaa
Yhteensä 123 paikkaa. 199:sta. 62 %.
Vihreätkin voisi siihen lisätä, eikai ole vasemmistoa siellä kuin pieniosa. Jos vihreät lisäksi olisi siten > 143 paikkaa, 73,2 %. Mutta vihreät on Suomen tulevaisuutta vastaan, ei saisi avata uusia työpaikkoja mm ydinvoima, biotuotetehtaat..

Käsittämätöntä että noin pieni vasemmisto voi häslätä keulilla. 25.9 %

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu