SEDU OIKOO KUNNANOHTAJAN VÄITTEET

Anonyymi

Ilmajoki käytti etuosto-oikeuttaan kahteen kiinteistöön – kunnanjohtaja pitää kaupantekijöiden toimintaa valitettavana.

Seinäjoen koulutuskuntayhtymä oli myynyt kahden hehtaarin Taikun kiinteistön Pappilantien ja Lukkarintien väliseltä alueelta. Ostajana oli Viroon rekisteröity yritys VaEr Holding. Kauppahinta oli runsaat 26 000 euroa.

”Pirttikosken mukaan vastuulliseen kaupantekoon kuuluu yhteydenotto kuntaan, varsinkin tapauksissa, joissa kohde sijaitsee yleiskaava-alueella. Myyjän, ostajan tai kaupanvahvistajan pitää kysyä kunnalta, onko se kiinnostunut kaupan kohteena olevasta alueesta ja aikooko se käyttää siihen etuosto-oikeuttaan.

Pappilantien kiinteistön osalta on neuvotteluja käyty Ilmajoen kunnan kanssa jo vuodesta 2016 lähtien.

Myyntineuvottelut Pappilantien kiinteistöstä eivät johtaneet myönteiseen päätökseen kunnassa, joten kiinteistöt laitettiin avoimeen myyntiin. Tämäkään ei johtanut tulokseen, ja neuvotteluja jatkettiin myös Ilmajoen kunnan kanssa.

HUOM!!!Seinäjoen koulutuskuntayhtymä sai ennen kaupan tekoa tiedon, että kunta ei aio käyttää etuosto-oikeuttaan.#!!!

Kaupan jälkeen saatiin (myyjä ja ostaja) tieto, että kunta käyttää etuosto-oikeuttaan. Tämän jälkeen kuntayhtymän tekninen johtaja on lähettänyt tiedon myös ostajalle ja informoinut asiaa sen mukaisena kuin etuostolaki (608/1977) edellyttää.

Kunta voi kiinteistönomistajan kirjallisesta pyynnöstä etukäteen ilmoittaa, että se ei tule käyttämään etuosto-oikeuttaan EOL 8 § Ilmoitus sitoo kuntaa kahden vuoden ajan hakemuksessa mainituilla ehdoilla

MIKSI ILMAJOEN KUNNANHALLITUS HALUSI KÄYTTÄÄ ETUOSTO_OIKEUTTAAN VAIKKA SE OLI AIEMMIN ILMOITTANUT ETTEI SE AIO SITÄ KÄYTTÄÄ?
VOIKO ILMAJOEN KUNTAAN LUOTTAA?
KERROTTIINKO KUNNANHALLITUKSELLE KAIKKI TOTUUDENMUKSISESTI?
TEHTIINKÄ PÄÄTÖS VIRHEELLISTEN TIETOJEN POHJALTA?
Laittakaa nimet esiin jotka tähän sosialisointiin osallistui ja esti 20 työpaikan syntymisen kuntaan, jotta kuntalaiset voivat olla äänestämättä näitä henkilöitä.

47

1148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Esittelijä valehteli päättäjille?
      Kunnan sanaan ei voi luottaa.

    • Totuuskomissio koolle, Ranto/Tuomikoski/Pirttikoski
      Nyt selityksiä!!!!
      Hävetkää

    • Totuuskomissio koolle, Ranto/Tuomikoski/Pirttikoski
      Nyt selityksiä!!!!
      Hävetkää

    • Anonyymi

      Joku valehtelee, Seppo vai sedu?
      Luotto Seppoon on nyt nolla.

    • Anonyymi

      Seppo jäi nyt kyllä rumasta valheesta kiinni.
      Tämä vaikuttaa jatkossa yritysten haluun sijoittua kuntaan, kun ei voi luottaa virkamiehiin.

    • Anonyymi

      Synkkä vennamolainen yksinpuhelu.

    • Anonyymi

      HUOM!!!Seinäjoen koulutuskuntayhtymä sai ennen kaupan tekoa tiedon, että kunta ei aio käyttää etuosto-oikeuttaan.#!!!

      Keneltä ? Tietääkö Nunnu tämän factan ?

      • Anonyymi

        Juhani Mäki
        yhtymävaltuuston puheenjohtaja
        Reija Lepola
        kuntayhtymän johtaja, rehtori
        Matti Yli-Lahti
        tekninen johtaja
        Johanna Peltokangas
        lakimies
        "Seinäjoen koulutuskuntayhtymä sai ennen kaupan tekoa tiedon, että kunta ei aio käyttää etuosto-oikeuttaan."


      • Anonyymi

        Keneltä saivat tämän tiedon? Who knows..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhani Mäki
        yhtymävaltuuston puheenjohtaja
        Reija Lepola
        kuntayhtymän johtaja, rehtori
        Matti Yli-Lahti
        tekninen johtaja
        Johanna Peltokangas
        lakimies
        "Seinäjoen koulutuskuntayhtymä sai ennen kaupan tekoa tiedon, että kunta ei aio käyttää etuosto-oikeuttaan."

        "Seinäjoen koulutuskuntayhtymä sai ennen kaupan tekoa tiedon, että kunta ei aio käyttää etuosto-oikeuttaan."

        Kirjallinen todistus pitäisi olla kunnasta. Sellaista ei taida olla.
        Nyt olivat olleet huhupuheiden varassa. Amatöörejä koko Sedun porukka.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Seinäjoen koulutuskuntayhtymä sai ennen kaupan tekoa tiedon, että kunta ei aio käyttää etuosto-oikeuttaan."

        Kirjallinen todistus pitäisi olla kunnasta. Sellaista ei taida olla.
        Nyt olivat olleet huhupuheiden varassa. Amatöörejä koko Sedun porukka.

        Yrittäjlälle oli kunnanjohdosta annettu tieto että kunta ei käytä etuosto-oikeuttaan


      • Anonyymi kirjoitti:

        Keneltä saivat tämän tiedon? Who knows..

        kunnan johdosta


      • Anonyymi

        Kuka on Kunnan Johto ?


      • Anonyymi
        Seppopirtukuski kirjoitti:

        Yrittäjlälle oli kunnanjohdosta annettu tieto että kunta ei käytä etuosto-oikeuttaan

        Sain sen käsityksen, että Sedulle oli annettu tieto. Yrittäjäkö sen tiedon antoi ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sain sen käsityksen, että Sedulle oli annettu tieto. Yrittäjäkö sen tiedon antoi ?

        Näin yrittäjälle oli ilmoitettu kunnasta.
        Puhelimen nauhalta kuultavissa lupaus "kunta ei äytä etuosto-oikeutta"


    • Anonyymi

      TAIKU luovutettu Sedulle vuonna 2005. Vuonna 2009 opettajat haluavat Seinäjoelle.
      Kunnanhallituksen puhelinkokous vuonna 2012 Taikusta. Yksi hallituksen jäsen väittää, ettei mitään laillista Taikukokousta ole ollut.
      Valetta paljon Taikuasioissa

    • Anonyymi

      TAIKU menossa ilmajokisten jäsentenvälisessä.
      Kunnanjohtaja Pirttikoski moittii sitä, että kauppakirjassa oli myös sedun hallituksen puheenjohtajan nimi.

      Sedun puheenjohtaja taitaa olla Ilmajoen lukion rehtori.

    • Anonyymi

      SEDUSSA kauppakirjat ovat aina allekirjoittaneet hallituksen puheenjohtaja ja koulutuskuntayhtymän johtaja, jos päätöksen on tehnyt hallitusta valtuusto.
      On toimittava hallintosäännön mukaisesti.
      Kai Ilmajoen kunnassa toimitaan samoin.

      • Anonyymi

        Kun Seppo puhuu sääntöjen noudattamisesta kannattaisi katsoa itseään peiliin!
        Oliko kunnanhallituksessa myös jäävi päättämässä etuosto-oikeuden käytöstä?
        Keskustan jäsentenväliset kärhämäthän tässä on, yrittäjää huijattiin ja johtajat riitelee lehtien palstoilla.


      • Anonyymi

        Tuleeko Sepolle lähestymiskielto Taikuun?


      • Anonyymi

        Ai että on mukava lukea, kuinka totuus polttelee Ilmajoen "suurmiesten" korvissa. Totuus, joka pakottaa heidät huomaamaan, että he ovat tarvinneet kuntaa lopulta enemmän, kuin kunta heitä.


      • Anonyymi

        Ei kunnalla ole koko tontille mitään käyttöä, eikä siten etuosto-oikeudelle perusteita
        Kateutta on riittävästi.


    • Anonyymi

      Yleensä kunta kai ilmoittaa kirjallisesti, jos ei käytä etuosto-oikeutta.
      Tämmöisen lapun olen itse hakenut kaavoitusosastolta, kun metsää ostin.
      Tämmöistä lappua ei taida olla olemassa Taikusta?

      • Anonyymi

        Yleensä virkamiesten sanaan voi luottaa, Ilmajoella siihen pitää olla kirjallinen vahvistus.


      • Anonyymi

        Olen yli kolmenkymmenen vuoden aikana eri kunnissa tehnyt useita kiinteistökauppoja
        Kertaakaan ei ole tullut mieleenikään, että kunta käyttäisi etuosto-oikeutta

        Etukäteen en ole hakenut mitään ennakkopäätöksiä. Ilmajoki erikoisuus,
        jos on joka kauppaan haettava ennakkopäätös etuosto-oikeudesta.

        Juuri kysyin asiaa kotikunnassani. Etuostosta koskevia ennakkopäätöksiä ei ole juuri haluttu.
        Etuosto-oikeutta ei ole käytetty miesmuistiin.
        Jotta sillain toimitaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen yli kolmenkymmenen vuoden aikana eri kunnissa tehnyt useita kiinteistökauppoja
        Kertaakaan ei ole tullut mieleenikään, että kunta käyttäisi etuosto-oikeutta

        Etukäteen en ole hakenut mitään ennakkopäätöksiä. Ilmajoki erikoisuus,
        jos on joka kauppaan haettava ennakkopäätös etuosto-oikeudesta.

        Juuri kysyin asiaa kotikunnassani. Etuostosta koskevia ennakkopäätöksiä ei ole juuri haluttu.
        Etuosto-oikeutta ei ole käytetty miesmuistiin.
        Jotta sillain toimitaan

        Ootko muka kiinteistömokuli? Mä luulin notta sä oot Japanin Keisari?


    • Yrittäjlälle oli kunnanjohdosta annettu tieto että kunta ei käytä etuosto-oikeutta.

    • Ilmajoen kunnan edustajat Sedun valtuustossa/hallituksessa ovat yksimielisesti hyväksyneet ja antaneet valtuudet virkamiehille IMO.n asuntoloiden myynnille hintaan 187e/m2

      Ilmajoen kunnan edustajat eivät halua taistella maatalousopetuksen säilymisen puolesta.
      Maajussit vaihtuu pakoloisiin.

      • Anonyymi

        Pakolaiset tuottaa kepun mielestä paremminkin kuin maatalous


    • Anonyymi

      Ilmajoella on nostettu kädet pystyn, IMO on menetetty suvakeille.

      • Anonyymi

        Eihän sitä nyt voi kaikkia tuomita. Ei Aarniokaan saanut tuomiota asiassa, jossa olivat syytettyinä korkeimmat poliisijohtajat.
        Uskottavuus menisi


    • Anonyymi

      Milloin Ilmajoen päättäjt ovat oikeudessa? Virkarikoksista puhutaan kylillä.
      Eikö lain mukaan kunnanhallituksen tule vaatia asianomaisilta selvitys ja saattaa asia valtuuston tietoon, joka voi hyllyttää epäillyt tutkinnan ajaksi.
      Menee luottamus kun kunnanhallituksessa rikosepäillyt touhuaa.
      terveisin Noppalainen

    • Anonyymi

      Miksi päättäjät olisivat oikeudessa ? Ei osaamattomuudesta voi sakottaa.
      Tehty mikä tehty, myöhäistä nyt valittaa.
      On se ihme että ilimajokelaiset kitisee vuodesta toiseen ... vaan itsepäs ovat olleet päättäjänsä valitsemassa - sitä saa mitä tilaa. Syytä mennä peilin eteen - sopulit ! Kepu pettää aina.

    • Anonyymi

      pian saa lehdestä lukea taas kunnanjohtajan töpeksinnästä.

    • Anonyymi

      Ilmajoen kihojen kannattaa tutustua virkavelvollisuuden rikkomisesta annettuihin pykäliin, hankkia asianajaja kunnan piikkiin ja rukoilla että Jumala armahtaa.

    • Anonyymi

      Pian on tontti vapaana, kuluja tähän mennessä yli 200th euroa.
      Korvausvaatimuksia tuhotuista irtaimistoista,
      Menetetyt kiinteistöverotulot 15000e/vuosi. yht 75000e
      Saisiko tänne nimilistan niistä henkilöistä, jotka halusivat käyttää etuosto-oikeutta.

      • Anonyymi

        Tämän nimilistan haluaisin kuulla. Kunnan maanhankinta ollut täyttä sekoilua ja rahan haaskausta jo vuosia. Ammattitaidottomat kiusantekijät päättämässä asioista.


    • Anonyymi

      Tämä on farssi.
      Ilmajoki ylivoimaisesti useimmiten koko Suomen kunnista hankkimassa maata etuosto-keplottelua käyttämällä.

    • Anonyymi

      Kunnassa eräillä sairas tarve päteä käyttämällä pakkokeinoja maanhankinnassa, ja monessa muussa asiassa. Virkamies saa valehdella päin naamaa eikä joudu mistään sanomisistaan eikä tekemisistään vastuuseen. Mätä paikka tämä ilmajoki.

      • Anonyymi

        Muuta pois.


    • Anonyymi

      Ilmajoki, hyvä veli kerho

      • Anonyymi

        Nyt ruvetaan tekemään tonttikauppoja ja virolaisten yritysten sijoituksia Järvan kanssa - kunnan johtohenkilöt ovat käyneet kulttuurimatkalla ystävyyskunnassa ja tämä retki poikii paljon hyvää myös kuntalaisille. Jäämme odottelemaan matkalta saatavia hyötyjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ruvetaan tekemään tonttikauppoja ja virolaisten yritysten sijoituksia Järvan kanssa - kunnan johtohenkilöt ovat käyneet kulttuurimatkalla ystävyyskunnassa ja tämä retki poikii paljon hyvää myös kuntalaisille. Jäämme odottelemaan matkalta saatavia hyötyjä.

        Hannu hommaa!!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe