A studion dokumentti puolalaisten mentaliteetista osui aivan oikeaan

Mutta totuus on sitäkin karmeampi. Minä asuin Puolassa 10 vuotta ja monet nuoret valittivat miten vaikea tässä maassa on elää kun koko ajan pitäisi valehdella , ja kun laki ja oikeus tyystin puuttuvat ! kun olin investoinut sinne koko omaisuuteni, tultiin huutamaan kirves kädessä ´´go to finland, we kill you´´ auto poltettiin koirat myrkytettiin . Poliisi eikä Suomen konsulaatti tehneet mitään auttamiseksemme vaikka meillä oli siellä pieni lapsi. Puolalainen vaimoni joutui viemään hänet turvaan Helsinkiin ja pyysi että minä pitäisin siellä huolta investoinneistamme. Mutta sitten tuli Puolan POLIISI ja määräsi että myös minun pitää lähteä pois. Sen jälkeen koko kylä ryösti omaisuutemme ja repi 8 vuoden työllä ja isoilla investoinneilla tehdyt rakennukset kappaleiksi. Yksikään lakimies ei uskalla auttaa että tämän saisi oikeuteen

40 miljoonaa puolalaista on joutunut pakenemaan omasta maastaan tällaisen mentaliteetin takia.
Kysyin kerran eräiltä saksalaisen kaverini isältä että tekikö se raaka sota niistä tuollaisia ? Vanhempi saksalainen sanoi ettei siitä ole kyse. Ne olivat tuollaisia jo ennen sotaa ja sentakia se sota alkoikin

Toivon että A studion toimittajat jatkaisivat juttua, minulle saa soittaa 212 528 320 361 .......

.www.unianova.eu/impivaara.htm
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jotkut historiantutkijat väittävät että Puolalla oli ennen sotaa kovia aikeita suur puolan luomisesta englannin ja ranskan tuella , mutta Hitler ehti ensin ja tiesi miten soditaan. Puolalla on tästä häviöstä alemmuus kompleksi , minkä takia se oli niin innolla auttamassa amerikkaa 2003 tämän III maailmansodan aloittamisessa. Se on todellinen syy valtavaan pakolaisvyöryyn , pitäisi vaatia haagin sotarikosoikeuden avaamista. Se oli YK n kieltämä sota, Rikos oli sama mihin Hitler syyllistyi. Kun kirjoitin tästä EU presidentti Tuskille ( puolalaiselle ) hän vastasi että fuck you Hietikko. Todella hienoa kielenkäyttöä hänen asemassaan olevalta mieheltä

Äänestä

Puolalla ei ollut mitään saumaa Wehrmachtin panssareita vastaan - sillä oli vielä jopa I maailmansodan aikaista ratsuväkeä armeijan osana.
Mistä se 40 milj. pakolaista saatiin? Loppuisi koko kansa.

Äänestä

Harmi, jos noin on, mutta mikäs tuo tuommoinen puhelinnumero on? 212 jne..No, itse olen asunut vajaan puolet tuosta ajasta plus tunnen monia muita täällä asuvia suomalaisia, myöskin naimisiin menneen talon ja koirat ja autot hankkineita eikä kukaan heistä tuota allekirjoittaisi omien kokemustensa perusteella, enkä minäkään, päinvastoin.Kaikki eli todella monet paikalliset aina ihan innoissaan, että aa, Suomesta. Suomalaisetkin tarvitsisivat lisää tulisuutta luonteeseensa tai kaiken maailman sukka-Rinteet ja Sipilät jyrää yli.

Äänestä

www.unianova.eu/impivaara.htm

Siinäpä mukavan kreisi sepustus jossa menee sekaisin koko maailma hallituksineen, omine pisnesunelmineen ja uskomuksineen. Oikea hallusinaatistoori raakkuna-tyyliin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mutta totuus on sitäkin karmeampi. Minä asuin Puolassa 10 vuotta ja monet nuoret valittivat miten vaikea tässä maassa on elää kun koko ajan pitäisi valehdella , ja kun laki ja oikeus tyystin puuttuvat ! kun olin investoinut sinne koko omaisuuteni, tultiin huutamaan kirves kädessä ´´go to finland, we kill you´´ auto poltettiin koirat myrkytettiin . Poliisi eikä Suomen konsulaatti tehneet mitään auttamiseksemme vaikka meillä oli siellä pieni lapsi. Puolalainen vaimoni joutui viemään hänet turvaan Helsinkiin ja pyysi että minä pitäisin siellä huolta investoinneistamme. Mutta sitten tuli Puolan POLIISI ja määräsi että myös minun pitää lähteä pois. Sen jälkeen koko kylä ryösti omaisuutemme ja repi 8 vuoden työllä ja isoilla investoinneilla tehdyt rakennukset kappaleiksi. Yksikään lakimies ei uskalla auttaa että tämän saisi oikeuteen

40 miljoonaa puolalaista on joutunut pakenemaan omasta maastaan tällaisen mentaliteetin takia.
Kysyin kerran eräiltä saksalaisen kaverini isältä että tekikö se raaka sota niistä tuollaisia ? Vanhempi saksalainen sanoi ettei siitä ole kyse. Ne olivat tuollaisia jo ennen sotaa ja sentakia se sota alkoikin

Toivon että A studion toimittajat jatkaisivat juttua, minulle saa soittaa 212 528 320 361 .......

.www.unianova.eu/impivaara.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu