Nyt kirjoitetaan että Rinteen hallitus ottaa vastuuttomasti velkaa ja ajaa maan konkkaan. Palstan persut siunailevat asiaa vitosen keskiarvolla. He unohtavat kokonaan oman puolueensa hallitustaipaleen Sipilän hallituksessa.
Asia on niin että oli hallitus mikä tahansa, niin valtiovarainministeriön virkamiehet saapuvat ja lyövät lompakon pöytään. Se sanelee reunaehdot. Yksinkertaisesti siksi että rahat eivät riitä kaikkeen.
Paavo Lipposen aikana leikattiin ja ynnä saatiin EU.n kautta maan talous kuntoon. Nyt käy samalla tavalla. Valtiovarainministeriön virkamiehet saapuvat ja lyövät lompakon pöytään. Se sanelee reunaehdot.
Tähän samaan Soinin johtamat persut törmätä viime hallituskaudella. Jokainen joka osaa laskea tiesi tämän etukäteen. Persujen porukassa noita laskutaitoisia oli vähän. Siksi katteettomat lupaukset menivät läpi.
Ei auttanut vaikka "antipersut" moneen kertaa sanoivat, että Soinin lupaukset eivät voi toteutua, rahat eivät riitä. Takaisin tuli tekstiä "haista sinä homosuvakkivirherpiipertäjäkommarihinttidemarikepukokkarihurri paska".
Kuka oli oikeassa? Kun todellisuus iski vasten kasvoja, niin nähtiin mitä seuraa. Puolueen kannatus romahti ja Soini sai mennä. Ei valehtelulla tässä maassa koskaan pärjätä pitkälle. Korkeintaan yhden vaalikauden.
Samanlainen kusetus on nyt menossa. Persujen kannattajat luulevat että mamu-rahoilla maan talous pelastetaan. Harva heistä osaa laskea niin pitkälle että tajuaa että nuo roposet eivät riitä mihinkään.
Sipilä ei ajattelut omaa etuaan, rahaa miehellä on tarpeeksi. Sipilä ei ajatellut myöskään puolueensa etua, siinä olet oikessa. Unohdat kokonaan että Sipilä ajatteli koko maan etu. Emme voi vuodesta toiseen elää velaksi, työllisyysaste pitää saada nostettua normaalille pohjoimaiselle tasolle.
Aivan samoiten kävi aikoinaan Iiro Viinaselle 1990-luvun lamassa. Suomi oli silloin Euroopan nopeiten velkaatuva maa. Viinan laittoi leikkurit toimii ja häntä vihattiin yli puoluerajojen. Jälkikäteen nähtiin että Viinanen oli ollut aivan oikeassa ja hänen toimiaan kiiteltiin yli puoluerajojen.
Lipposen hallitus valtiovarainministerinään Sauli Niinistö jatkoi Viinasen linjaa. Tosin sillä poikkeuksella että Niinistö leikkasi myös puolustusvoimilta jotka Viinanen oli jättänyt rauhaan. Kenkään armeijasta saivat etenkin toimistoissa työskennelleet naiset.
Näin Suomi saatiin nousuun. Lipposesta tuli kansan äänestämä kaikkien aikojen paras pääministeri ja Niinistöstä pressa. Ja kun finassikriisi pamahti päälle jenkeissä 2008 niin sieltä lähettiin virkamiehiä tutustumaan ja oppia saamaan siihen miten Suomi voitti laman.
Tosin finassikriisi myötä maailmantalous meni lamaan ja laineet löivät myös vientivetoiseen Suomeen. Näitä laineita tässä on yritetty tasoitella viime aikoina. Nyt kun Euroopan talous on nitkahtanut eteenpäin, ollaan myös Suomessa päästy pikku hiljaa vauhtiin.
EU-vauhdin lisäksi asiaa on parantanut hallituksen tekemät toimet. Nyt tummia pilviä taivaalle tuo heikentenyt talouskasvu ja kansallismielisten mölinä. Sen seurauksena esim brittien talous tulee sukeltamaan vähintään kymmenen prosenttia kun tehtaat siirtävät tuotantoaan muualle.
Suomen taloutta ei ole siis velkaanuttanut mikään "pakolaiskriisi" vaan maailmantalouden heilahtelut.Tätä vain on vähän vaikea ymmärtää jos ei politiikasta / taloudesta ymmärrä muuta kuin sen, että musta on musta ja valkoinen on valkoinen.
Koettakaa tajuta että taloudella on lait ja niihin ei juhlapuheet /iskulauseet pure. Mutta niin se kai menee että "kaikki voi huijata jonkun aikaan, osaa voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ei voi huijata kaiken aikaa".
Mihin porukkaa sinä kuulut?
Talous sanelee raamit
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Viiraako Perussuomalaisten voittokulku vasuria noin pahasti?
- Anonyymi
Sinä olet tyypillinen hölmö persu, joka ajattelee asiaa kieli syvällä puoluejohdon perseessä. Aikaisemmin johatjan nimi oli Soini ja nyt se on Halla-aho . Ja sitten kun todellisuus vyöryttää faktat esiin ryhdyt vaatimaan että puoluejohtajaksi pitää nostaa Huhtasari, jonka rinnalla jopa saapas on älykkö.
Sinä voit vakuuttaa minut kertomalla miten Suomen talous saadaan oikealla uralle? Lupaa heti äänestää persuja vaaleissa kun kerrot miten tämä tapahtuu. Samaa minä kyllä lupasin jo Soinin aikana ja olin ikävästi oikeassa. Silloin sinä kirjottelit aivan samaa soopaa kuin nytkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475545Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672571Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181930Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361702- 171673
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5143881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah63924