Kannattaako psykoosilääkkeitä käyttää?

Psykiatria yrittää keksiä perusteita millä oikeuttaa antipsykoottien käyttöä. Kuinka skitsofreniapotilailla on poikkeamia aivoissaan, kuinka nuo muka suojelee aivoja ja psykoosilta ja kuolemalta ja jada jada. Jotain propagandaa suolletaan millä yritetään oikeuttaa noiden käyttö. NEgatiiviset äänet on alkaneet kasvaa isommiksi antipsykootteihin liittyen kuin alussa niinkutsuttujen toisen polven antipsykoottien vasta tullessa markkinoille.

Nuo on lähinnä vaan sedatiivisia turruttavia aineita, joiden käyttöön keho ja aivot mukautuu ja siksi niistä voi olla hankala vieroittautua. Kenties altistavatkin kokijansa lopettaessa psykoottisille oireille lopettaessa? Ei mitään ihmeellisiä psykoosilta parantavia aineita mihin nimi yrittää viitata. Ongelma tulee siinä että ne tekee muutoksia aivoihin ja aivojen toimintaan, ja niistä voi olla hankala vieroittautua ja kun yrittää tehdä niin, voi tulla sekava ahdistava olo, unettomuutta vieroitusoireita jne.... On hankala vieroittautua aineista johon keho ja mieli on tottunut. Lopetus voi olla helvetillistä millä oikeutetaan aineiden jatkaminen. Kun niihin kerran jää tavallaan käyttäjäksi, on hankala niistä päästä eroon, koska kaikki notkahdukset mitä tulee olossa ne alasajettaessa voidaan tulkita sairauden uusimiseksi vaikka se olisi seurausta noista aineista ja niiden lopettamiseen liittyvästä oireistosta.

Kannattaako niitä käyttää on täysin yksilöllistä, kokijasta riippuvaista, ei siitä mikä on psykiatrian käsitys siitä kannattaako niitä käyttää. Vaikka psykiatria niin mieluusti yrittää kaikkia survoa samaan muottiin mitä tulee mielenterveysongelmiin.

Minä itse en kokenut ns psykoottisiin oireisiin minkäänasteista hyötyä. Koin vain olevani lamaantunut, oma itseni, kuin nuo aineet olisi varastanut sisältäni jotain. Kamala kokemus. Koskaan enää en koske noihin. Joku on joskus ihmetellyt miksi en jatkanut psykoosinestolääkkeitä? Anteeksi mitä? Psykoosia ne eivät estäneet vaan menin kokoajan enemmän sekavaan tilaan ollessani typerrytettynä jossain kemikaaleissa ja kun pääsin niistä eroon, aloin toeta.Olen kiitollinen kaikesta mitä sain takaisin lopetettuani nuo aineet. Ikinä olo ei ole koskaan ollut samanlainen tuon ainekuurin jälkeen. Jotain jälkiä jätti se että psykiatri kun en reagoinut lääkkeisiin hyvin, pumppasi vain annosta ylemmäs ja lisäsi muuta kylkeen,

ak
Vanhuksille esim. risperidon on vaarallinen. Voi aiheuttaa palautumattomia muutoksia.
Kykenemättömyyttä tehdä yhtään mitään, tunteiden katoamista, muistin heikkenemistä. kognitiivisia vaikeuksia, kävely voi muuttua töpöttäväksi, askelpituus voi jäädä 10 cm:n pituiseksi, Kaikki lääkärit eivät ehkä tiedä/muista sitä, että ei sovi vanhuksille. Nuorilla ei vaikutukset ole yhtä voimakkaita. Kävelyvaikeuksia ei ehkä tule ja kun lääkkeen lopettaa, niin vaikutukset voi mennä vähitellen ohi.

Ei ole ihme, jos skitsofreenikoilla on vakavia muistihäiriöitä, jos he syövät vuosikausia suuriannoksisia neuroleptejä. Jokainen, joka osaa laskea 1 2 3, hoksaa että ainakin suuri osa noista kognitiivisista ongelmista johtuu ylilääkityksestä, ei mistään sairaudesta. Ja vaikka kognitiiviset ongelmat eivät aina johtuisi lääkityksestä, niin vaikeat mielenterveysongelmat voivat jatkuvat stressitilan ja psyykkisen kuormituksen johdosta itsessään alentaa kongitiivista suorituskykyä. Tiedetäänhän, että pelkästään niukkuuden kokemus alentaa tutkimusten mukaan ÄÖ:tä jopa 10 pistettä. Ihminen, joka kärsii niukkuudesta ja sosiaalisten perustarpeiden deprivaatiosta ja kroonisesta psyykkisestä stressistä, ei varmasti muista eikä keskity yhtä hyvin kuin hyvinvoiva ihminen ja suoriutuu huomattavan heikosti tällaisissa testeissä. Onhan se päivänselvää, ettei tämänkaltaista akuuttia stressitilaa hoideta tehokkaasti aivoja vauroittavilla, dementiariskiä lisäävillä lääkkeillä ja etteivät ne suojaa kyseisen "sairauden" negatiivisilta oireilta eikä kongitiivisilta puutosoireilta, vaan pahentaa niitä etenkin pidemmällä aikavälillä. Monilla potilailla lääkkeet ovat varmasti ainoa kongitiivisten ja negatiivisten oireiden aiheuttaja. Tosin joillakin skitsofreenikoilla negatiiviset oireet ovat niin korostuneet että on kummallista, miksi heitä hoidetaan lääkkeillä, jotka pahentavat "sairauden" hallitsevia oireita.

Psykiatrit rehellisesti sanoen valehtelevat usein potilailleen, että tämän suurin piirtein naamavärkin perusteella diagnosoitavan biologisen sairauden johdosta heidän aivonsa kutistuvat tai että heidän vääriksi tulkitut ajatuksensa ja tunteensa johtuvat korkeista dopamiinitasoista, joita ei voi ilman lääkettä hoitaa eikä korjata. Tämä on nähdäkseni varsin epäeettistä jos ajatellaan, että joku puoskari katsoo asiakseen satuilla nuorelle ihmiselle, jonka elämä on vielä edessä, että hänen tulee syödä erittäin ikäviä sivuoireita aiheuttavia lääkkeitä, koska hänellä on jokin mielikuvituksellinen biologinen sairaus. Minkäköhänlainen nosebo-efekti tuollaisessa selitysmallissa on skitsofreniadiagnoosin saaneiden ihmisten mielenterveyteen? Tiedetäänhän, että nosebo-vaikutus voi jossain harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa jopa hengenvaarallisia oireita. Jos psykiatri aivopesee potilaansa uskomaan tämän olevan kroonisesti sairas ja että hänellä on jokin aivoja surkastuttava sairaus, niin voi olla, että moni auktoriteettiuskoinen ja ahdistunut, heikossa asemassa oleva potilas uskoo häntä. Tämä on epäeettistä vallankäyttöä, joka todennäköisesti on yksi syy sille ylilääkinnän ohella, miksi skitsofrenian ennuste on niin heikko.

Kaikki psyykealan lääkkeet ovat huono ratkaisu, MUTTA niitä ilmankaan ei voi elää, koska parempaakaan hoitomuotoa ei ole keksitty.

jatkuu

Mosherin tulokset on vahvistettu Suomessa.4
Kokeilut alkoivat vuonna 1969,
kun psykiatri Yrjö Alanen neuvoi henkilökuntaansa kuuntelemaan potilaita, jotka vainoharhaisista puheistaan huolimatta kertoivat usein mielekkäitä
tarinoita vaikeasta taustastaan. Hoidon ydin oli ryhmäperheterapia, jossa ei
keskitytty psykoottisiin oireisiin vaan toivon säilyttämiseen. Potilaan otetta
elämästä vahvistettiin puhumalla hänen aikaisemmista onnistumisistaan. Nykyään Suomen suositukset ovat valitettavasti melko lailla valtavirtaa – potilaiden lääkitystä suositellaan jatkettavan ainakin viisi vuotta ensimmäisen
sairausjakson jälkeen, mikä on katastrofin resepti.
Lapissa työtä jatkoi Jaakko Seikkula, ja metodi alettiin tuntea avoimen
dialogin nimellä. 75 potilaan otoksessa, jossa 30:lla oli skitsofrenia ja 45:llä
muita psykooseja, kahta kolmasosaa ei ollut koskaan altistettu psykoosilääkkeillä, mutta viiden vuoden kuluttua 80 % oli töissä, koulutuksessa tai etsi
töitä.4 Seikkula on selittänyt Whitakerille, että jos ihmiset pannaan lääkehoitoon, he menettävät otteensa elämästä eivätkä enää osaa pitää huolta itsestään. Ideana on siis rajoittaa psykotrooppisten lääkkeiden käyttöä pitämällä
avoimia kokouksia, missä osallistujat jakavat vapaasti ajatuksiaan. Näissä
tapaamisissa käytetään hyvin erilaista kieltä kuin mitä terapeutit yleensä käyttävät, ja potilaiden kokemuksia ja ajatuksia ja myös omaisten kokemuksia ja
ajatuksia kuunnellaan enemmän.4
Kuten tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard kirjoitti 1800-luvulla, ihmiset on kohdattava heidän omalla alueellaan.
Se pätee myös psykiatriaan.
Tärkeä osa metodia on, että hoitotiimi järjestää tapaamisen vuorokauden
sisällä, jos psykoosi on tulollaan. Länsi-Lapissa ilmenee vuosittain vain 2–3
uutta skitsofreniatapausta, mikä on 90 % vähemmän kuin 1980-luvun alussa. Syynä on se, että psykoottiset jaksot kestävät harvemmin pitempään kuin
puoli vuotta, mikä diagnoosiin vaaditaan. Myös psykiatristen palvelujen kulut
ovat pienentyneet.
Psykoterapia vaikuttaa taloudellisesti kannattavalta tavalta hoitaa skitsofreniaa. NICEn vuoden 2012 suositusten mukaan systemaattinen katsaus
taloudellisesta näytöstä osoitti, että kognitiivinen käyttäytymisterapia paransi
kliinisiä tuloksia ilman lisäkustannuksia, ja taloudellinen mallinnus viittasi
siihen, että siitä koituisi säästöjä, koska sairaalajaksoja olisi vähemmän.23

Mitä ovat nuo 22 ja 23 ?

Psykoosilääkkeiden käyttö voi alkaa lievemmistä lääkkeistä esim. SSRI-lääkkeet ja sen jälkeen joudutaan käyttämään vahvempia eli neuroleptejä, bentsoja.

Lääkkeiden käyttö kannattaa ja ei kannata. Potilaan ehkä kannattaa käyttää omaakin järkeä, mutta pitää kuunnella aina lääkärin neuvoja!

Sitten jos jätät nämä lääkkeet, ja psykiatrit haluavat vielä seurata, niin alkaa sähköinen kyylääminen ja kotiin kyyläyslaitteet, varsinkin jos olet yksinäinen. Läheisiin pidetään yhteyttä, jotta saadaan kyylättyä, mutta potilaaseen ei millään tavoin. Tietyllä tavalla mielenterveyspotilaiden asema on mennyt vielä paljon kamalammaksi kuin aikaisemmin. Ennen jos pääsit sairaalasta, tunsit ehkä olevasi elävien ja terveitten kirjoissa, mutta nykyään näitä "hoitajia", heidän antamaansa leimaa ja terapioita et pääse enää karkuun missään yhtenäkään elämäsi päivänä.