Miksi tataarit sopeutuivat.......?

Anonyymi

Suomeen tuli Venäjän vallan aikana 1000 islaminuskoista tataaria, pääasiassa kauppiaita. He ovat selvästi löytäneet paikkansa suomalaisesta yhteiskunnasta. Monet ovat kouluttautuneet hyvin ja täyttäneet hyvin velvoitteensa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan esimerkiksi sotien aikana. Eikä siihen aikaan ollut myöskään sossua rahaa jakamassa.

Tataareja käytetään jopa esimerkkinä väitteille, että islaminuskoiset voivat sopeutua. Mutta tuossa tulkinnassa on paljon kuvittelua ja toiveajattelua. Muslimien sopeutuminen onnistuu paljon paremmin, jos heidän osuutensa väestöstä on pieni. Tällainen on jopa muslimien ohje yhteiskuntiin, joissa on vallalla muut uskonnot ja vähän muslimeja. Uusien islaminuskoisten tulijoiden mielestä tataarit eivät ole islaminuskoisia, ilmeisesti hyvän sopeutumisensa vuoksi. Tataarit eivät ole huolineet tulijoita seurakuntaansa ja eivät muutenkaan ole halunneet pitää yhteyttä tulijoihin.

Kun islaminuskoisten määrä yhteiskunnassa kasvaa suuremmaksi, he alkavat vaatia yhteiskuntaa sopeutumaan omaan kulttuuriinsa. Tämä toiminta ilmiselvästi tapahtuu imaamien ohjauksessa. Tämä kävi hyvin ilmi tanskalaisesta dokumenttielokuvasta ”Sharialakia Tanskassa”. Siinä imaami antoi julkisuuteen yhteistyöhaluisia lausuntoja, mutta salaa nauhoitetuissa yksityisissä haastatteluissa varoitti seurakuntalaisiaan toimimasta Tanskan lain mukaisesti. Samanlaisia valheellisia lausuntoja on nauhoitettu muissakin pohjoismaissa.

Yksi johtavia imaameja Tanskassa puhui avoimesti salaa nauhoitetussa keskustelussa. Hän totesi, että nyt muslimien määrä näissä maissa alkaa olla niin suuri, että he alkavat ”avata” näitä yhteiskuntia islamille. Se tarkoittaa, että vaaditaan kouluissa opetuksen, ruokailun ym. mukauttamista islamin mukaiseksi. Vaaditaan oikeutta noudattaa islamin sharia lakia, joka ei ole sovitettavissa yhteen länsimaisen lainsäädännön kanssa. Imaami ei tiennyt nauhoituksesta ja puhui avoimesti.

18

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tataareja ei voi verrata näihin nykyisiin tulijoihin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Äjä unohda, että vuonna 2015 mys perussuomalaiset olivat hallituksessa ja myös Laura ja kumppinit kannattivat hallituksen päätöksiä.

        Toivottavasti sinunkin muistisi palaisi pätkittäin kuten Uuno Turhapurollakin.


    • Anonyymi

      Kauppiaan ei kannata olla niin nöpönnuuka ideologiassaan. Olisko nytkin jostain kaupasta kyse kun ei tarvitse sopeutua?

    • Anonyymi

      Tataarit ovat täysin maallistuneita.

      • 1800 -luvun lähtotasoon verrattuna nykyisten kristittyjenkin valtaosa on täysin maallistuneita.

        Kristittyjenkin valtaosan on ollut pakko sopeutua muuttuvaan maailmaan ja sen uusiin arvoihin.


    • Anonyymi

      Tuohon aikaan ei ollut KELA goldeja käytössä ja piti tehdä oikeita duuneja pärjätäkseen. Ja tuo 1000 tataaria on kuitenkin hyvin vähäinen määrä. Joka vuosi tänne tulee jo vähintään tuon verran muslimeita.

    • Anonyymi

      Tataarimme tulivat aikoinaan 1800-luvulla NORMAALEINA siirtolaisina. He eivät olleet mitään juhlapaikanhakijoita kuten nykyiset muslimit.

      Lisäksi tataarit olivat asuneet samassa Venäjän keisarikunnassa kuin suomalaiset. Joten olivat sopeutuneet elämään meidän "uskottomien" kanssa.

    • Anonyymi

      Eivät vielä olleet komunismin pilaamia.

    • Anonyymi

      Suomi on kaunis ja rikas maa (uusiutuva puutuotanto, suuret vesimäärät (vesi tulee olemaan kultaa rikkaampaa sillä ilman puhdasta vettä ei voi elää).
      Muslimit haluavat Suomen omakseen.
      Tämä on sitä maailman valloitusta.
      Haluatko antautua tämän valloituksen edessä?
      Haittamaahanmuuttoon pitää vastata nyt , kun vielä
      voidaan tehdä jotain.

      • Anonyymi

        Myös tataarit olivat muslemeita ja halusivat Suomen omaksi maakseen.

        Olen samaa mieltä kanssasi, että nyt tulleet muslimit haluavat samaa.

        Sadan vuoden päästä heidän jälkeläisensä ovat yhtä suomalaisia kuin sinun ja minun jälkeläisesi.


    • Anonyymi

      Tataarit sopeutuvat, koska he halusivat sopeutua.

      • Anonyymi

        Persut voisivat ottaa oppia heistäja ja yrittää sopeutua siihen, ettei Suomen tarvitse olla Venäjän hallitsema maa.


      • Anonyymi

        Jotta voimme säilyttää kansllisen identtiteettimme, kouluissa pitää voida opettaa luterilaista uskontoa. Näin lapsiimme ei voida helposti vaikuttaa noilla imaamien opeilla, jotka eivät sovi yhteiskuntaamme.

        Mielestäni näitten tulijoitten tulisi elää maassamme maamme tavoilla. Olemme pohjoismainen yhteiskunta eikä tänne sovi ujuttaa vierasta kulttuuria. Kun olot rauhoittuu heidän kotiseuduillaan, he voisivat mennä sinne kehittämään omaa yhteiskuntaansa.


      • Anonyymi

        Tilannehan saattaisi olla toinen, jos nyt tulleet olisivat olleet alunalkaen halukkaita sopeutumaan lakeihimme ja tapoihimme eikä mellastaneet kuin barbaarit. Eikä käyttäneet maatamme kuin itsestään selvää elintasoautomaattia. Vaaditaan omaa lakia ja uskonnon merkkejä ohi maan lakien ja kuitenkin vahva halu jäädä maahan. Kyllä siinä putoaa suojukset päälle.


    • Anonyymi

      Uskonto on tässä tapauksessa sivuasia.
      Venäjän keisarikunnan Tataarit eivät olleet degeneroituneita.
      Siihen vaaditaan useiden, mahdollisesti kymmenien sukupolvien sisäsiitos.

      • Anonyymi

        Onneksi Suomessa ei ole rajat kiinni.
        Muutenhan meistä tulisi sisäsiittoisia.


    • Anonyymi

      ”Kutsumaton vieras on tataaria pahempi.”
      Venäläinen sananlasku.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1349
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      240
      1237
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1051
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      253
      1026
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      755
    6. 64
      714
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      707
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      678
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      641
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      597
    Aihe