Herran Jeesuksen Kristuksen sanoma tälle ajalle.

ALUSSA EI OLLUT MITÄÄN. Vähitellen minä loin suuni energialla kaikkinaisia tapahtumia ulkosfäärin alueella. Kaikki sai alkunsa minusta ja minun ajatukseni tulivat sanoiksi, joissa olikin yllättävä voima, niin kuin nytkin on. Älkää koskaan uskoko mitään sellaista, että kaikki on vai itsestään kehittynyt ilman minua, joka olen elämän henki ja minusta on kaikki elämä saanut alkunsa. Ymmärtäkää kaiken järjellisyys ja neuvo, sillä minä neuvon teille kultaisen tien, verrattoman tien, joka olen minä itse ja eri aikakausille lähetetty sanani, jotka tosin ovat teille yksinkertaisesti ajatteleville outoja.

Minä puhun tavalla ja toisella ja minun palvelijani kirjoittaa nämäkin sanat aivoilmoituksen kautta teille, te epäilijät totuuden etsijät. Te ajattelitte, etten minä vastaa teille teidän epäilyksiinne ja minä vastasinkin nyt oudollako tavalla. Mitä te minusta haette, te uskon kansakin? Haluatteko te uudelleen naulita minut ristille, syyllisenä teidän synteihinne? Vaiko Osoittaa omaa viisauttanne minun edessäni?

13

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kävisitkö katsomassa ulos ikkunasta ja joisit kupin kahvia?

      Vaikuttaa siltä, että olet avun tarpeessa.

    • Kuppi kahvia on aina paikallaan ja kauniin luonnon katseleminen myöskin on hieno asia.
      Avun tarpeessa.....? Kaikkihan me olemme jossain vaiheessa elämäämme avun tarpeessa, sinäkin kommentoija. Tällaisen viestin sain ja myöskin kirjoitin, kuten aikoinaan Eparfatus, Raamatun kirjoittaja.

    • LUOJA PUHUI MINULLE AIDOSTI.
      Kaikki me haluaisimme kokea ihmeen, jopa useampiakin ihmeitä.

      Minä kerron nyt erään ihmeen, jonka koin jo kauan sitten.

      Alustus: Olen uskoon tullut mies ja olen lukenut Raamattua hyvin paljon.
      Voi sanoa, että olen itse opiskellut, enkä kuulu mihinkään seurakuntaan, sillä havaitsin jo ensimmäiseltä Raamatun lukemaltani, että ei ollut sellaista kirkkoa, eikä seurakuntaa, joka olisi perustunut puhtaasti Raamatun ilmoitukseen. Tämä tieto yllätti minut.

      Nyt itse asiaan: Olin eräänä iltana polvistuneena rukoukseen ja rukoilin Isä Meidän Rukouksen.
      Rukoilin täysin puhtaasti, eikä ollut yhtään sivu-ajatusta rukoukseni aikana.
      Minulle tuli mielaan eräs asia. " Miksi minä rukoilen aina yhteen suuntaan saamatta puhevastausta.
      Onhan Luojalla korvat kuulla ja suu puhua. Minä sanoin Luojalle: " Ole hyvä ja puhu sinä minulle nyt."

      Ja kuinka ollakkaan: Luoja tuli minun luokseni Henkenä ja puhui minulle selkein sanoin.
      Hän kysyi: Kuinka sinä syntinen uskallat lähestyä minua, etkö sinä PELKÄÄ MINUA SINÄ LIKAINEN JA SYNTINEN IHMINEN?
      Tähän vastasin: En minä ole syntinen, enkä likainen, sillä minun syntini ovat anteeksi annetut Herran Jeesuksen Kristuksen veren kautta. Hän yllättyi siitä kun uskalsin niin sanoa.

      Puhuimme vuorovaikutteisesti vielä enemmän. Kuitenkin Luoja sanoi tulleensa kesken tärkeää kokousta ja hänellä oli kiire takaisin. Ei yhteys siihen loppunut vaan kesti tuolloin kahden viikon ajan. On asioita joista en voi juuri nyt kirjoittaa. Hän nimittäin koetteli minua tuona aikana, saadakseen selvyyden minusta....... Yhteys Taivaaseen on jatkunut siitä lähtien.

      • Anonyymi

        Saitko mitalin teoistasi vai miten sinut palkittiin.


      • haw

        En saanut mitalia, mutta sain tiedon aarteen.
        Saamani tieto on kultaakin kalliimpi.
        Maailman kaikkeuden tieto on mitä laajinta ja uskottavampi, kun tieteen harjoittajien vajaata ja manipuloitua tietoa. Kuitenki kaikella kunnioituksella tieteen saavutuksille, he tekevät tarkkaa, analyyttista tiedettä.
        Varhainen historia oli mielenkiintoista, jota ystäväni Jahia on järjestänyt minulle ja josta olenkin saanut kirjoittaa. Taivas-uutiset.
        https://taivas-uutiset.blogspot.com/2019/05/luoja-puhui-minulle-aidosti.html


      • Anonyymi

        löytyikö sieltä merirosvorahoja


      • Anonyymi

        ei saa avata eikö sinua kielletty avaamasta sitä


      • Minua ei kielletty avaamasta saamaani tietoa, kuitenkaan en voi kaikkea saamaani tietoa julkaista. Asiat ovat niin suuret ja merkitykselliset.


    • Anonyymi

      Kellä silmät on nähköön, kellä korvat on kuulkoon. Tämä aika ei enää palaa, sillä ei mikään liha kestä, mikä tuleva on.

    • Anonyymi

      > Kaikki sai alkunsa minusta ja minun ajatukseni tulivat sanoiksi, joissa olikin yllättävä voima, niin kuin nytkin on.

      Raamatun mukaan Jeesus oli vain välikappale luomisessa, koska sanotaan "hänen kauttaan":

      "kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa."
      Kirje kolossalaisille 1:14-16

      "...Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. ..."
      Joh. 14:10-14

      "En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt".
      Joh. 5:30

    • Vastaus Anonyymille,

      "...Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. ..."
      Joh. 14:10-14
      HUOMAA, Isä, joka minussa asuu? Ymmärrätkö sanan merkityksen?
      Isän Jumalan Henki oli tuolloin Herrassa Jeesuksessa.
      Siispä Isän Jumalan Henki voi tulla siihen ihmiseen, joka on puhdasmielinen nykyajassakin! Kannattaa Pyytää ja kokea SUURI ILO.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1822
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1362
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1112
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      344
      1076
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1012
    6. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      799
    7. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      781
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      727
    9. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      698
    10. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      697
    Aihe