Miksi toukokuu on paras aika lasten kirkosta erottamiseen?

Toukokuu on paras aika erottaa kouluikäiset lapsetkin kirkosta, sillä silloin voi saman tien ilmoittaa koululle, että oppilas siirtyy heti syyslukukauden alussa uskonnon opetuksesta elämänkatsomustiedon ryhmään. Näin rehtori ehtii hommata kirjat ja katsoa opetusryhmät jo ennen kesälomaansa.

Lasten erottsaminen tapahtuu kirjallisella ilmoituksella, siis paperilla. On olemassa lomake vanhemman ja lasten samanaikaiseen eroamiseen. Jostain syystä ei ole kuitenkaan lomaketta pelkästään lasten eroottamiseen.

Mutta ilmoituksen voi kirjoittaa vaikka kynällä taikka tekstinkäsittelylaittella (ja tulostaa) ilman viivojakin. Siis näin:
Ilmoitus kirkosta eroamisesta
Mistä seurakunnasta erotaan.
Lapsen/lasten nimet ja henkilötonnukset.
Molempien huoltajien allekirjoitukset (hetuja ei tarvitse, koska maistraatti katsoo ne lasten kautta)
Ja 12-vuotiaan suostumusallekirjoitus tarvitaan myös.
554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tästä en tykkää! Terv. Antivapari

Äänestä

Perusteltu aloitus, sillä näin rehtori ehtii ostaa kirjat. Toki kesäkuun alussakin on vielä töissä, kun muut jo lomalla.

Äänestä

Et-oppilaiden määrän lisääminen vaikuttaa kaikkien ei-uskonnollisten perheiden lasten oikeuksien toteutumiseen.

Äänestä

Vielä ehtii. Toukokuuhunkin.
Paperi tänään kuntoon allekirjoituksin. Postiin. Ilmoitus koululle perjantaina.

Äänestä
  • Juu, ilta aikaa.

    Mutta, hei, kyllä kesäkuussakin hyvin ehtii ilmoittaa koululle, että oppilas siirtyy elokuussa ET_opetukseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toukokuu on paras aika erottaa kouluikäiset lapsetkin kirkosta, sillä silloin voi saman tien ilmoittaa koululle, että oppilas siirtyy heti syyslukukauden alussa uskonnon opetuksesta elämänkatsomustiedon ryhmään. Näin rehtori ehtii hommata kirjat ja katsoa opetusryhmät jo ennen kesälomaansa.

Lasten erottsaminen tapahtuu kirjallisella ilmoituksella, siis paperilla. On olemassa lomake vanhemman ja lasten samanaikaiseen eroamiseen. Jostain syystä ei ole kuitenkaan lomaketta pelkästään lasten eroottamiseen.

Mutta ilmoituksen voi kirjoittaa vaikka kynällä taikka tekstinkäsittelylaittella (ja tulostaa) ilman viivojakin. Siis näin:
Ilmoitus kirkosta eroamisesta
Mistä seurakunnasta erotaan.
Lapsen/lasten nimet ja henkilötonnukset.
Molempien huoltajien allekirjoitukset (hetuja ei tarvitse, koska maistraatti katsoo ne lasten kautta)
Ja 12-vuotiaan suostumusallekirjoitus tarvitaan myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu