En oikein ymmärrä sitä, miksi kapitalisti haluaa ulkoistaa/yksityistää kaiken mahdollisen julkisen sektorin toiminnan ja myydä valtion omistukset? Hieman toisenlaisella politiikalla lähes puolet valtion tuloista saattaisi nyt koostua omistusten tuotoista, jolloin verotus luonnollisesti olisi aivan toista luokkaa. Verotushan se tuntuu olevan kapitalistille se kaiken pahan ydin. Aika ristiriitaista mielestäni.
Eikö vauras valtio olisi kaikkien etu?
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Pekka Haavisto siunasi Fortumin sähköverkon myymisen ulkomaisille firmoille.
Jos olisin ollut hänen tilallaan, en olisi suostunut, että Fortum myy verkkonsa, vaan vaatinu, että Fortum pitäää verkot itsellään ja kehittää niitä.
Valtion ei tule myydä mitään tuottavaa liiketoimintaa pois.- Anonyymi
Aivan. Kaiketi rahoille ei edes ollut tarvetta vaan ne makasivat Fortumin kassassa kun mietittiin mihinkä ne hassattais. Nyt ne varmaan on jo mennyt sinne ja tänne.
Nimenomaan Fortumin olis kannattanut nimenomaan keskittyä verkkobisnekseen ihan siitä syystä, että sitä parempaa bisnestä ei ole. Ei olisi pitänyt myydä vaan ostaa lisää. - Anonyymi
Älähän vääristele, kokoomuspoliitikot mm. Jan Vapaavuori siellä oli puuhamiehenä. Myös kokoomuksen Jyrki Katainen on kunnostautunut kansallisvarallisuuden yskityistämisessä. Caruna. Ja kokoomuksen Jyri Häkämies möi tai luovutti Suomen yhdet maailman laadukkaimmat lannoitefosfaattivarannot ulkomaille 207 miljoonalla eurolla. Niiden oikea arvo on alakanttiin laskettunakin ainakin 30 000 miljoonaa euroa eli vähintään 30 mijjardia euroa!
GrowHow - liian suuri erehdys kerrottavaksi
http://mita-olisi-tutkittava.blogspot.com/2008/09/growhow-liian-suuri-erehdys.html
- Anonyymi
"Eikö vauras valtio olisi kaikkien etu?
En oikein ymmärrä sitä, miksi kapitalisti haluaa ulkoistaa/yksityistää kaiken mahdollisen julkisen sektorin toiminnan ja myydä valtion omistukset? Hieman toisenlaisella politiikalla lähes puolet valtion tuloista saattaisi nyt koostua omistusten tuotoista, jolloin verotus luonnollisesti olisi aivan toista luokkaa. Verotushan se tuntuu olevan kapitalistille se kaiken pahan ydin. Aika ristiriitaista mielestäni."
Porvarikokpanssin etu ei ole maan etu vaan oma etu. Valitaanko Norjan malli jossa paikallinen työväenpuolue kansallisti eli kokpansseista "sosialisoi" maan öljytuotantonnon, ja loppu on legendaa. Sen sijaan Nigeria uusliberalisoi eli yksityisti ja ulkoisti öljytuotansonsa. Nyt Nigerian rikkaan öljymaan 200 miljoonan asukkaan kansasta puolet eli 100 miljoonaa elää äärimmäisessä köyhyydessä mutta paikalliset korruptiokokpanssivirkamiehet sekä poliitikot ja jokunen öljyparonimiljardööri voi sitäkin paksummin. Kumpi on parempi malli, Norjan "sosialismi" vai Nigerian uusliberalismi jota Suomessa toteuttaa kokoomus vahvimmin "sosialismin" eli kansallisomaisuuden yksityistämisagendallaan?- Anonyymi
Venezuela on sosialistimaa toisin kuin Norja, joka ei ole.
Suomen sosialistit ryöstäisivät heti kaiken mitä valtiolla on kuten tehtiin Venezuelassakin.
Sellaista sosialistivaltiota ei ole ollut eikä ole joka ei ryöväisi kansalaisiaan. Ihan mikä tahansa sosialistivaltio käy esimerkiksi, jonkalainen Norja siis ei ole. - Anonyymi
Ehkä pitäisi tehdä sellainen "Demokraattinen Sosialistivaltio", jota mm. Bernie Sanders ja miljoonat muut ehdottavat.
Tosin sellaisiahan on jo tehty, pohjoismaat, maailman kärkeä joka mittarilla.
Umpikapitalistiset maat ilman toimivaa yhteiskuntajärjestystä, oikeuslaitosta ja etenkin ammattiliittoja löytyvät afrikasta, etelä-amerikasta ja tietyistä paikoista aasiaa.
Oikeistolaisen unelmavaltioita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venezuela on sosialistimaa toisin kuin Norja, joka ei ole.
Suomen sosialistit ryöstäisivät heti kaiken mitä valtiolla on kuten tehtiin Venezuelassakin.
Sellaista sosialistivaltiota ei ole ollut eikä ole joka ei ryöväisi kansalaisiaan. Ihan mikä tahansa sosialistivaltio käy esimerkiksi, jonkalainen Norja siis ei ole.Norja on skandinaavinen maa, jossa on vieläpä 20% arjalaista/germaania isälinjaa. Nigeria on älyllisestikin etninen kehitysmaa, samoin Venezuela. Vai väitättekö, että norjalaiset ja nigerialaiset olisivat kulttuurisesti, geneettisesti ja älyllisesti samalla viivalla? Geeneistä kaikki lähtee, vaikka tämä on tabu joillekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venezuela on sosialistimaa toisin kuin Norja, joka ei ole.
Suomen sosialistit ryöstäisivät heti kaiken mitä valtiolla on kuten tehtiin Venezuelassakin.
Sellaista sosialistivaltiota ei ole ollut eikä ole joka ei ryöväisi kansalaisiaan. Ihan mikä tahansa sosialistivaltio käy esimerkiksi, jonkalainen Norja siis ei ole.Pitää ottaa nyt huomioon että Venezuelaa vastaan sotii sekä sanalla että teoilla suurvalta. Myös pakotteilla on ollut suuri rooli ja paljon ihmisuhreja. Pohjoinen isoveli on tyytyväinen kun Nigerian malli on myös Venezuelan malli ja öljyparonimiljardöörit tyytyväisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää ottaa nyt huomioon että Venezuelaa vastaan sotii sekä sanalla että teoilla suurvalta. Myös pakotteilla on ollut suuri rooli ja paljon ihmisuhreja. Pohjoinen isoveli on tyytyväinen kun Nigerian malli on myös Venezuelan malli ja öljyparonimiljardöörit tyytyväisiä.
Aikanaan kaikki paska paljastuu ja suuresta tulee pieni. Tee siis parannus jo nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää ottaa nyt huomioon että Venezuelaa vastaan sotii sekä sanalla että teoilla suurvalta. Myös pakotteilla on ollut suuri rooli ja paljon ihmisuhreja. Pohjoinen isoveli on tyytyväinen kun Nigerian malli on myös Venezuelan malli ja öljyparonimiljardöörit tyytyväisiä.
Öljymiljardöörit ovat tyytyväisiä kun Venezuelan pieni sosialistisisäpiiri on myynyt porausoikeudet niille miljardööreille ja ovat rikastuneet itsekin satumaisesti konnantöillään. Kansalle nämä sosialistit eivät anna mitään vaan käyttävät itse kansalle kuuluvia rikkauksia luksuselämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Norja on skandinaavinen maa, jossa on vieläpä 20% arjalaista/germaania isälinjaa. Nigeria on älyllisestikin etninen kehitysmaa, samoin Venezuela. Vai väitättekö, että norjalaiset ja nigerialaiset olisivat kulttuurisesti, geneettisesti ja älyllisesti samalla viivalla? Geeneistä kaikki lähtee, vaikka tämä on tabu joillekin.
Niin, ehkä juuri siksi Norjaan ei sosialistit onnistuneet pesiytymään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ehkä juuri siksi Norjaan ei sosialistit onnistuneet pesiytymään.
Norjan öljyvarat on kuitenkin sosialisoitu eli kansallistettu. Onko arjalaisgermaanin sosialismin muoto jurttaryssien mielestä sitten ei-sosialismia? Se on vain arjalaisgermaanista asioiden toteuttamista, mihin suomalaiset jurttaryssät, nigerialaiset mustat tai Venezuelan mulatit eivät koskaan kykene.
- Anonyymi
Olis.
Ja syy oiseen on, että: Kokkareet nyt vaan nauttii muiden maksaman ja kustantaman omaisuuden myymistä puoli-ilmaseks minne tahansa! Mielellään tietty sellasille firmoille jotka sijaitsee veroparatiiseissa, koska verot on saaatanasta!
... paitsi tietenkään ne verot, joilla se omaisuus on alunperin hankittu. Mut eihän sitä ole pakko sanoa ääneen, - Anonyymi
Vasemmisto haluaa ottaa velkaa ja lisätä yrittäjyyden tuhoavaa verotusta. Tästä seuraa tuhoutunutr valtiontalous
- Anonyymi
Ja mitään ei investoida, tuhlataan vaan johonkin pakkomielteisiin agendoihin.
- Anonyymi
Pakkohan sitä on ottaa velkaa koska oikeisto ei hyväksy tuloveron korotuksia. Oikeiston ainoa lääke on myydä valtion tuottavia omistuksia, leikata kurjallistolta tai korottaa tasa- ja tasasummaveroja (verojen painopisteen siirto kurjalliston ja kesikiluokan kontolle).
Ennen muinoin Kok tunnuslause oli "Koti, uskonto ja isänmaa". Taisi olla tuo "kotimaa" jo silloinkin pelkkää sumutusta, mutta nyt kotimaan etu tuntuu olevan oikeistolle kirosana.
Järkevää olisi (ihan kaikkien kannalta) lopettaa maan vaurauden ja tulovirtojen pumppaus yksityisille tahoille ja ulkomaisille jättiyrityksille ja keskittyä Suomen vaurauden kasvattamiseen kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin takaamiseksi. - Anonyymi
Porvarit tienaavat itse näillä kaupoilla. Motiivina lajukset osakkeiden muodossa ja sisäpiirikapoissa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719