Kyseisen lehden puolueettomuus on tällä vuosikymmenellä laskenut kuin lehmän häntä
Vaan niin se on että sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Jutuista päätellen iltasanomat syö kokoomuksen etujärjestöjen leipää?
IltaSanomat poliittisesti asenteellinen julkaisu
7
94
Vastaukset
- Anonyymi
Ilta-Sanomat, Iltalehti, YLE, kaikki nämä uutisoivat että hallitusneuvottelut ovat kriisissä vaikka todellisuus on ihan muuta. Valemedioita jotka yrittävät nostaa myyntiä raflaavilla otsikoilla, sitä en tosin ymmärrä miksi YLE on tähän tabloidiuutisointiin lähtenyt mukaan kun ennen oli asiallinen media Guardianin tapaan. Taitaa olla YLEn vastaava päätoimittaja roskalehtitaustainen?
- Anonyymi
Siis iltaSanomathan on ihan syvältä, poistin kirjankmerkeistä eikä ole ollenkaan ahdistanut tai tullut ikävä moista evästepakkosyöttömediaa.
- Anonyymi
Tänään uutiseen varttikiloisesta vauvasta alkoi tulla aborttikeskustelua.
Liekö lehden vai moderaattorin linja että abortin arvostelu poistettiin.
Katsokaapa aikaväli klo 12:20 - klo 15:01. Kaikki poistettu.
Varmaan mode on ravintoloissa kertakäyttö-naisseuraa metsästävä. - Anonyymi
Sitten vielä ihmetellään mistä vihapuhe syntyy, kun ollaan heti tukkimassa toisten suut , jos ei mielipiteet miellytä!
- Anonyymi
Iltis on PS äänenkannattaja, siitä ei pääse mihinkään.
Oma IS jää nykyisin ostamatta. Täysin luokatonta uutisointia, tarkoitushakuista ja törkeää vääristelyä. Ei kiitos, ei edes uunin sytykkeeksi. - Anonyymi
Iltasanomat on tosiaan kokoomuslainen ja sen huomaa kirjoituksista. Lisäksi Iltasanomat sensuroi paljon kommentteja, joissa arvostellaan kokoomuksen toimia ja suosimista kirjoituksissa. Tänään Iltasanomat jopa sensuroi persujen arvostelua koskevan kommentin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512284Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261127Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut841007Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22793Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769