Tampere: Baari-illassa 13.6. eutanasia

Torstaina 13.6.2019 baari-illassa keskustellaan eutanasiasta. Millainen on laki eri puolilla Eurooppaa, ja ennenkaikkea millainen sen pitäisi olla Suomessa. Tuleeko oikeuden elämään rinnalla olla myös oikeus kuolla?

Aiheesta alustaa Exitus ry:n hallituksen jäsen Merja Soisaari-Turriago. Hän kertoo samalla myös järjestön toiminnasta.

Paikkana baari-illoilla on Gastropub Nordic Otavalankadulla, löytyy Koskikeskusta vastapäätä. Aloitetaan kello 18:30, ja meidät löytää takaosan kabinetista. Ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Joistakin tuotteista saa illalla pienen alennuksen kun kertoo tiskillä olevansa vapaa-ajattelija.

Illat jatkuvat loppuvuodenkin, tätä seuraava on 11.7. Tällöin palstan antivaparilla ilon ja riemun päivä, hyvä jos näppäimistö kestää hänen intoaan.

12

74

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenkiintoista -- tämä on kerännyt tukun kiinnostuneita fb-ilmoitukseen. Yleensä vain pari klikkaa osallistuvansa, vaikka paikalle sitten tulisikin kymmenen henkeä.

      Nähtäväksi jää realisoituuko tämä kävijämäärässä.

      • Jaaha, ja tämä olikin sitten valeuutinen. Vaikka toisaalta ikäraja on ihan relevantti kysymys joka tapauksessa.


    • Anonyymi

      Ajankohtainen aihe maailmallakin. Siihen kohdistuu myös valeuutisia ja infovaikuttamiskampanjointia.

      • Mahtanen epäillä mitään systemaattisempaa vaikuttamisyritystä tässä.


    • Anonyymi

      Kansainvälisesti veljesjärjestöillä oon usein hieman laajempi agenda kuin Suomessa Vapaa-ajattelijoilla.

    • Puolustusvoimien komentajana toiminut Kaarlo Heiskanen ampui itsensä parantumatonta syöpää sairastaessaan, kun kivut alkoivat. Tekikö hän väärin? Jos, niin ketä kohtaan?

      • Anonyymi

        Kansalaisaloite oli varsin tarkasti rajatusta oikeudesta. Kysymys itsemurhasta ja sellaiseen avustamisesta on pikkuisen eri asia, mitä lainsäädäntöön tulee.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kansalaisaloite oli varsin tarkasti rajatusta oikeudesta. Kysymys itsemurhasta ja sellaiseen avustamisesta on pikkuisen eri asia, mitä lainsäädäntöön tulee.

        Toki, mutta ensin on kysyttävä onko ihmisellä koskaan ja missään oikeutta itsemurhaan. Uskontokuntien vastaus on pääosin kieltävä: kärsittävä on loppuun asti, vaikka mitään toivoa ei olisi eikä elämässä enää jäljellä kuin kärsimystä.


    • Tämä siis tänään. Tervetuloa!

      • Anonyymi

        Vielä ehtii, kun kiirettä pitää. Ja kai näihin voi tulla vähän myähässäkin.


    • Hyvin kiinnostavaa keskustelua! 11 henkeä kaikkiaan kuulemassa, alustaja mukaanlukien siis tusina täynnä.

      Vinkvink vaan Helsinkiin, kannattaa järjestää sielläkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      142
      1074
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      748
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      698
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      696
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      686
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      59
      527
    Aihe