Millainen liitto se on, josta ei voi erota?

EU tekee Iso-Britannian eron unionista mahdollisimman vaikeaksi.

Miksi siis ei alkujaankaan EUn perustamiskirjaan kirjattu selviä sääntöjä siitä, miten siitä jonkun maan niin halutessa pääsee eroon? Millaisia alakoululaisia siellä on ollut aikanaan sopimusta värkkäämässä?

Mikään kun ei ole ikuista, ei varmaan edes EU sellaisena kuin se kansalaisille tällä hetkellä näyttäytyy: huojuvana norsunluutornina.

Sen kuvan se on ihan itse itsestään luonut.

EU voi siten syyttää koko sirkuksesta vain ja ainoastaan itseään. Viimeisen iskun Iso-Britannian lähtöhaluille antoi juuri EU astumalla brittien varpaille tietyissä asioissa.
10<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kyllähän siitä erota voi, ei sitä kielettä vaan kyse on EHDOISTA!

Jos olet tehnyt sopimuksen ja haluat sen yksipuolisesti irtisanoa,
tai peruuttaa, alkaa keskustelu ehdoista.

Äänestä
  • Ehdot tulee kuitenkin olla jo sopimuksessa mainittuna ja kirjattuna. Näin ei ole ollut EU-sopimuksessa eli siinä peruskirjassa.

    Vaikeaa on tavallisenkin ihmisen alkaa riitelemään ehdoista sopimuksen purkautuessa, ellei ole kirjallista näyttöä osapuolten vastuista ja velvollisuuksista.

    Itse luen aina suurennuslasin kanssa kaikki sopimukset, joihin sitoudun.

    Sehän tässä EU-jutussa ihmetyttääkin, kuinka typeriä sopimusta tehneet ihmiset ovat olleetkaan jättäessään keskeiset asiat sopimuksista pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehdot tulee kuitenkin olla jo sopimuksessa mainittuna ja kirjattuna. Näin ei ole ollut EU-sopimuksessa eli siinä peruskirjassa.

    Vaikeaa on tavallisenkin ihmisen alkaa riitelemään ehdoista sopimuksen purkautuessa, ellei ole kirjallista näyttöä osapuolten vastuista ja velvollisuuksista.

    Itse luen aina suurennuslasin kanssa kaikki sopimukset, joihin sitoudun.

    Sehän tässä EU-jutussa ihmetyttääkin, kuinka typeriä sopimusta tehneet ihmiset ovat olleetkaan jättäessään keskeiset asiat sopimuksista pois.

    avioerokin sovitellaan sitten kun se on käsillä,
    silloin katsotaan yhteiset velat, varat ja muut velvoitteet.
    Sen jälkeen voidaan tehdä ero sopimus

    Näin se menee EU:ssa ja kauppaliitoissa, päivän tilanne katsotaan tottakai
    silloin kun keissi on käsissä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    avioerokin sovitellaan sitten kun se on käsillä,
    silloin katsotaan yhteiset velat, varat ja muut velvoitteet.
    Sen jälkeen voidaan tehdä ero sopimus

    Näin se menee EU:ssa ja kauppaliitoissa, päivän tilanne katsotaan tottakai
    silloin kun keissi on käsissä

    Avioehdolla jo avioliittoa solmittaessa voidaan sopia kaikki varallisuuteen liittyvät asiat. Vallankin nykypäivänä, jolloin puolisoa vaihdetaan kuin romanikansalainen vaihtaa hevosta, avioehdon tekeminen on suositeltavaa.

    Kyllä kauppaliitoissa ja kauppasopimuksissa on selvät ehdot sopimusten purkautumisen varalta. Sen jo kauppiksen käynyt tietää ja osaa.

    Äänestä

Eikai EU anna tuosta brittien mahdollisesta lähdöstä tehdä ennakkotapausta, arvasin sen heti kun äänestystulos varmistui että nyt tulee hankalaa, ellei suorastaan mahdotonta.
Tulossa on kaiken pelottelun ja uhkailun jälkeen uusi äänestys ja pelokkaat britit äänestävät jäämistä EU, n vankilaan hamaan maailman tappiin. Kukaan ei lähde sieltä mihinkään.
Nyt vaan paljastuu kuinka syvällä helvetissä tuollainen mädännäisyyden ja korruption esikuva on kehitelty ihmisten sitomiseksi.

1Äänestä

Suomen EU tie on ollut kallis kokeilu joka ei näytä päättyvän kuin suomen lopulliseen tuhoon. Sen jälkeen kun eu:hun liityttiin niin kaikki on kallistunut sikana vaikka piti käydä juuri toisin päin, vain ero koko natsiliitosta pelastaa suomen ,muuten käy kuin 2 maailmansodan aikana että menetetään maata ja paljon.Tai vaihtoehtoisesti kuten nyt on jo käynyt, menetetään kansalaisten usko koko maahan ja loppuu lastenteko joka on pitkässä juoksussa suomalaisuuden 100 prossanen tuho.

1Äänestä
  • Sairaita juttuja teillä persuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairaita juttuja teillä persuilla.

    Sanoo hän, joka ei ollut edes syntynyt kun Euroopan Unioniin liityttiin.

    Kyllä se siitä, elämä opettaa.

    1Äänestä

Sellainen liitto, josta ei voinut erota oli Neuvostoliitto. Sitten se hajosi. Niin tulee käymään myös EU:lle jos federalistien politiikka kohti Neuvostoliiton kaltaista ylikansallista imperiumia jatkuu. Vaihtoehto EU:lle kuitenkin olisi olemassa. Se vaihtoehto olisi Naton kaltainen yhteistyö- ja palvelujärjestö. Tehtävänkuva voi toki olla laajempi EU:lla kuin Natolla, mutta pakolliset asiat pitäisi rajata tiukasti ja kaikki jäsenvaltioiden valtiolaitoksia korvaamaan tarkoitetut instituutiot kuten EU:n parlamentti pitäisi lakkauttaa ja jäsenmaiden hallituksia korvaamaan pyrkivä komissio pudottaa takaisin toimeenpaneviksi virkamiehiksi. Vapaaehtoisia toimintamuotoja voi sitten olla ihan sen mukaan kuinka halutaan. ESA. Europol, Schengen jne, kaikki ihan hyvä juttuja kunhan liittyä ja erota voi ihan kunkin jäsenmaan tarpeiden ja resurssien mukaan. Samaan sarjaan pitäisi kuulua myös yhteisvaluutta euro.
Iskulause "euro on peruuttamaton" pitäisi peruuttaa.

1Äänestä

Kaikki sopimukset pitäisi olla uudelleen neuvoteltavissa jos olosuhteet muuttuu. Ei voi olla niin, että jotkin sopimukset olisivat muka aina voimassa, vaikka kaikki on täysin toisin kuin sopimushetkellä. Siksi niitä sopimuksia irtisanotaan eikä noudateta, koska olosuhteet ovat muuttuneet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EU tekee Iso-Britannian eron unionista mahdollisimman vaikeaksi.

Miksi siis ei alkujaankaan EUn perustamiskirjaan kirjattu selviä sääntöjä siitä, miten siitä jonkun maan niin halutessa pääsee eroon? Millaisia alakoululaisia siellä on ollut aikanaan sopimusta värkkäämässä?

Mikään kun ei ole ikuista, ei varmaan edes EU sellaisena kuin se kansalaisille tällä hetkellä näyttäytyy: huojuvana norsunluutornina.

Sen kuvan se on ihan itse itsestään luonut.

EU voi siten syyttää koko sirkuksesta vain ja ainoastaan itseään. Viimeisen iskun Iso-Britannian lähtöhaluille antoi juuri EU astumalla brittien varpaille tietyissä asioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu