ISIS TAISTELIJOIDEN PALUU

Anonyymi

Ne jotka ovat suomesta saaneet turvapaikan ja lähteneet ISIS joukkoihin.
ei paluuta suomeen.
Politikot ovat jokseenkin samaa mieltä,mutta oveluus puheissa,on se että
lapset pitää tuoda turvaan, niin kohta sanotaan ,että lapset kaipaa vanhempiaan
eli saadaan porukka suomeen.

34

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika monimutkainen juttu. Ensin lapset on DNA testein tunnistettava, kuka on kenenkin lapsi. Jos lapsi on syntynyt Suomessa, niin hän on saanut Suomen kansalaisuuden ja on kirjoilla Suomessa. Jos hän on syntynyt Syyriassa, tai Irakissa, niin hän ei ole kirjoilla missään. Suomen kansalaiselta ei voida kieltää paluuta kotimaahansa, mutta jos lasten vanhemmat eivät päästä lapsia ilman heitä Suomeen, niin lapsista olisi tehtävä huostaanottopäätös ja riistää heidät vanhemmiltaan väkisin, onnistuisiko se jossain suurella pakolaisleirillä vieraassa maassa ?
      Lapsi voi myös olla 17 vuotias ansiokas isisin kurkunleikkaaja, tuotaisiko hänetkin Suomeen väkisin, entä aikuiset Suomen kansalaiset, mitä heille pitäisi tehdä ?

      • Anonyymi

        isis akat jo pienestä pitäen kasvattaneet kurkunkatkojiksi, ja ukkojaan kannustaneet niittaamaan "vääräuskoiset", vai ovatko olleet siellä muka kristillisiä arvoja saarnaamassa.. tuskin.


    • Anonyymi

      Aamulla uutisissa joku lapsiasiavaltuutettu antoi ymmärtää että tilannne on samankaltainen kuin sotaa pakoon Ruotsiin lähetettiin lapsia ja heidät otettiin takaisin...
      En ymmärrä tätä nykytouhua.

      • Anonyymi

        Mitä onko suomessa ollut sota. jota.ne on lähteneet karkuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä onko suomessa ollut sota. jota.ne on lähteneet karkuun.

        Lue historiaa


      • Anonyymi

        Näitä lapsia ei ole lähetetty sotaa pakoon isis-leirille. Onpa kummallinen nyrjähdys lapsiasiavaltuutetun ajatuksissa.


    • Anonyymi

      Niin miten ne todistetaan että on suomalaisten lapsia....mukaan pistetään ihan.muita lapsia ja kun todetaan ettei suomalaisten niin eihän niitä palauteta vaan tuodaan sukulaisetkin .suomeen..

      Mykkänen oli Ylellä. Kovana että jos äidit tulee Suomeen niin ne pidätetään.....hehreh...miten on.menneet nämä suomen terroristi oikeudenkäynnit....tähän mennessä on vain maksettu miljoonia tutkimuksiin ja.terroristeille maksettu satojatuhansia korvauksia.

      • Anonyymi

        Oletko ikinä kuullut DNA testistä?


      • Anonyymi

        Juu olen.kuullut..kutsutaanko äidit DNA testeihin


      • Anonyymi

        Kalliksi tulee DNA testit, mutta meillähän on rahaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalliksi tulee DNA testit, mutta meillähän on rahaa...

        Testi maksaa 59 euroa


    • Anonyymi

      Ei takaisin naisia eikä lapsia! Naiset valitsivat tiensä ja sielläpä pysykööt kersoineen ja burkhineen islamin autuuttamina.

      • Anonyymi

        Naiset ovat kivenkovaan väittäneet, etteivät he ole osallistuneet isisin sotatoimiin, eivätkä ole tehneet sotarikoksia.
        Näin voikin olla, mutta rangaistavaa Suomen lakien mukaan on myös yllytys, avunanto ja rikoksentekijän suojeleminen. Jo katon pään päälle isiksen sotilaalle antaminen ja sopan keittäminen täyttää avunannon ja rikoksentekijän suojelemisen tunnusmerkit.


      • Anonyymi

        Irakissa tuomittu ruotsalaisnainen tuomittiin yhteyksistä isis-järjestöön. Sen enempää ei tarvitse tonkia tekemisiä, yhteys terrorijärjestöön riittää.


    • Anonyymi

      Lapsiasiavaltuutettuhan julisti, että ISIS pennut on haettava Suomeen vaikka väkisin

      • Anonyymi

        Sijoitetaanko nämä isis lapset sitten suvakkiperheisiin, vai ottaako esim. Oulun moskeija näitä hupulaisekseen?

        Veikkaanpa ettei suvakkiväkikään juuri näitä perheisiinsä huoli, ei edes hurjimmat lentokoneseisojat.


    • Anonyymi

      >Turvallisuusuhka, mutta siitä ei päättäjämme välitä...

    • Anonyymi

      Isis-ideologiaan kuuluu ihmisten polttaminen elävältä sekä kaulojen katkaisu.

      Tätäkö Suomeen halutaan...!?

      • Anonyymi

        Lapsellinen kysymys.


    • Anonyymi

      Huomautan!

      Muiden kuin PS-puolueen johtajat ovat vain OLEVINAAN nyt matukriittisiä, koska vaalit ovat taas edessä!

      Katsokaas vain, mitä tapahtuu, KUN tämä uusi punaviherkelta-hallitus käy toimeen.

      Orpokin esiintyy nyt muka mamutulvan vastustajana, vaikka juuri hän mahdollisti mamutulvan tulon Suomeen sisäministerinä ja myöhemmin puoluejohtajana!?

    • Anonyymi

      Ensin lapset edellä ja sitten vanhemmat perässä.
      Johan noiden lapsisotilaiden koulutus alkaa kun oppivat kävelemään.
      Pitääkö tänne haalia noita käveleviä aikapommeja.
      Moskeijoissa opetetaan terrorismin aakkoset penskoille.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006116723.html

    • Anonyymi

      Toinen näkökulma nuo suomalais naiset jotla ovat lähteneet omasta halustaan terriristien nartuiksi ja valintansa tehneet. Tuonkaltaisille sekopäille on vain yksi tapa, kuula kalloon muuten ovat käveleviä aikapommeja ja uhka suomen turvallisuudelle.

    • Anonyymi

      SuperHessu Suomeen ja pian laittamaan jo täällä pääkaupunkiseudulla olevat Mustakaavut kuriin !!

    • Anonyymi

      ...ja entiseltä tai nykyiseltä sotatoimialueelta palaavat ammutaan Helsinki-Vantaan
      terminaalin pihalle ja satamaterminaalin ulkopuolella ja ruumiit heitetään mereen...

    • Anonyymi

      antimatu: Tottakai arvon Suomineidot otetaan ilolla takaisin. Otettiinhan lotatkin mukisematta aikanaan takaisin vaikka silloinkin sota hävittiin. Viherit ja vasurit vaan kukkapuskat kädessä lentokentälle ottamaan sankareitaan vastaan.

    • Anonyymi

      Ensin tuodaan lapset tänne, sitten heidän vanhempansa ja lopulta suomalaisten isis-naisten puolisoiden koko suku samalla...

    • Anonyymi

      Aivan yksinkertainen ratkaisu.Kaapuakkojen ym Isis ihannoivien leiriin täsmäpommitus.Turha kitistä että siellä lapsia....ne on jo opetettu tavoille. Tälläinen ratkaisu kaikista paras maailmalle

      • Anonyymi

        notta suosittelen napalmipuuroa................


    • Anonyymi

      Eiköhän ole selvintä, että Syyrian ja Irakin oikeuslaitokset ottavat naiset tutkintaan ja antavat sitten tuomionsa. Aivan järjetöntä ruveta puuhaamaan jotain kansainvälistä oikeudenkäyntiä tai jopa raahata näitä pommisäkkejä Suomeen kuultaviksi.

      • Anonyymi

        Siellähän ne pitäisi tutkia ja tuomita, missä rikoksetkin on tehty.
        Jos Suomessa ulkomaalainen tekee rikoksen, hänet tuomitaan Suomessa, miksi sitten ulkomailla rikoksen tehnyt suomalainen pitäisi raahata Suomeen.


      • Anonyymi

        Siinä on takana hyvinkin rasistinen ajatus, että arabien oikeuslaitos olisi jotenkin kehnompi kuin meidän. Vaan eikös siitä lähdetä, että maassa maan tavoilla?


    • Anonyymi

      Nuo radikaalit ovat todellakin vaarallisia kansallisen turvallisuuden tähden ja koko EU:n .
      Suomessa on sinisilmäisiä hölmöjä päättäjiä joiden ajatusmaailma on niin kaunis niin kaunis, mutta seurauksia ei ymmärretä.

      Manu ja Sipilä oikein emämokaajia!

      Menkää kaikki sinne Autraalian rajavalvontaan oppiin, luulen että siellä on asiantuntemusta roppakaupalla.

    • Anonyymi

      Ranskalla on erittäin käytännöllinen ratkaisu asiaan.
      Ranska on antanut Irakille vihjeen että kaikki Ranskasta tulleet Isis terroristit saa eliminoida ( eli tappaa )¨

    • Anonyymi

      Muutama nainen ja niiden lapset ei maata kaada vaikka ne haettaisiinkin suomeen ja niiden isät saa niin pitkät vankilatuomiot että niitä ei suomessa nähdä ja se voidaan laillisesti estääkin. Parempi lapsille että toinen vanhempi on lasta kasvattamassa suomessa lastenhuollon valvonnassa kuin että lapset laitetaan orpokotiin jossa niistä varmasti kasvaa terroristeja. Toinen mahdollisuus on että naiset lapsineen kotoutetaan syyriaan mutta assad ei taida niitä ottaa kun isis on israelin ja usan luoma terojärjestö ja usa on jo ollut huolissaan pikku teroistaan ettei niitä kohdella ihmisoikeuksien mukaisesti syyriassa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe