Medicin Man vai Obelix

Anonyymi

Suositelkaa hyvää ravintolaa. Kumpi otsikossa mainituista vai joku muu? Kyseessä on päiväsaikainen ruokailu, ei kuitenkaan mikään linjastolounas. Pitäisi tarjota muutamalle vieraalle, mutta ei sitä ikinä tule asuinpaikkakunnalla syötyä ulkona, muilla paikkakunnilla ainoastaan.

6

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Molemmista saa hyvää sapuskaa jolla ruokahalu lähtee kuudeksi tunniksi. On se kumma, että monille näyttää edelleen olevan tärkeää ymmärtää mukamas jotakin hyvien ruokien eroista. Sehän on ihan makuasia, ja ruokaloiden vertailujutut ovat pääosin turhakkeiden itsekorostuksen tulosta.

    • Anonyymi

      Molemmissa käynyt aterioimassa ja kummassakaan en saanut sitä mitä odotin. Voi tietty olla, että kokki ei onnistunut työssään juuri niillä kerroilla. Itselleni miinukset siitä, että en kuvannut annosta ja laittanut someen.

    • Anonyymi

      Hyvinkäällä nyt ei kunnon ruokapaikkoja olekaan, ehkä Kaksi Puuta tekee jonkinlaisen poikkeuksen siinä. Se on nykytrendin mukainen bistroruokala.
      Siellä annokset ainakin tehdään paikanpäällä, ja listakin on ihan mukiinmenevä.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti MEDICIN MAN!


    • Anonyymi

      Molemmissa tarjoillaan valmisruokaa. Tulee keskuskeittiöltä tai on esivalmistettua.
      Obelixin ruoka mahdollisesti heikompaa.

    • Anonyymi

      Näiden vastausten perusteella sitten tuo Kaksi Puuta olisi kokeilemisen arvoinen paikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1967
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1703
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1658
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1537
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1495
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1387
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1281
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      18
      1233
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe