Tiede - lehdessä oli tälläinen tutkimus www.tiede.fi/keskustelu/81278/peniksen-pidennys-onnistuu-harvoin
Pidennysleikkaukset ei siis tuota haluttua lopputulosta eikä pumpusta ole apua. Venytys saattaa toimia mutta hyöty on pieni. Tämä oli lopputulos kun englantilaiset tutkijat tekivät yhteenvedon paristakymmenestä peniksen pidennystä käsittelevästä tutkimuksesta.
"Suuri osa pidennyshoidoista ei kuitenkaan tuota luvattua lopputulosta ja saattaa olla jopa vahingoksi, osoittaa englantilaisen King’s Collegen urologien tekemä laaja katsaus."
Leikkauksesta tulee komplikaatioita ja leikkauksen ottaneet eivät ole lopputulokseen tyytyväisiä. Vain noin joka viides leikkauksen läpikäynyt oli tyytyväinen lopputulokseen, muilla sitten komplikaatioita ja ongelmia epämuodostumien ja jopa elimen lyhenemisen muodossa. Injektioilla saatiin paksuutta mutta komplikaatioita oli niiden kohdalla paljon. Tyytymättömyys liittyi siihen, että peniksen tuntoherkkyys väheni ja kalu ei ollut yhtä kova kuin ennen käsittelyä.
Venytyslaitteilla saatiin 3-6 kk rupeamalla ja 4-9 tunnin päivittäisellä venytyksellä alle 2 cm lisää kalun lepopituuteen ja tuota vähemmän erektiopituuteen.
Pumppauksesta ei juurikaan ollut hyötyä.
Tutkimuksessa miehiä oli mukana yhteensä 1192 kpl, joista toimenpiteiden jälkeen saatiin tietoa 773:lta. Näistä 248 oli venytys, pumppaus- tai injektiomenetelmää käyttäneitä ja 525 leikkauksia.
Tutkimus: Peniksen pidennykset tuottavat pettymuksen
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100