Yhteistyötä viritellään
Presidentinvaalin lähestymisestä kertoo, että keskustelu yhteistyökuvioista on vilkastunut. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli toivoo porvaripuolueiden sopivan yhteistyöstä jo kevään aikana, ja NKL on viritellyt vastaavanlaisia kuvioita porvaripuolueiden nuorisojärjestöjen kesken. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jyri Häkämies pitäisi presidentinvaaleja laajemmankin porvariyhteistyön alkuna.
Yhteistyön hakeminen on luonnollista oman ehdokkaan asemiin ajoa. Puolueiden kannattaa pitää kuitenkin pää kylmänä eikä upota liian syvälle spekulaatioihin. Kansalaiset äänestävät tulevissa vaaleissa vielä aikaisempaakin enemmän sitä ehdokasta, jota pitävät parhaana – jopa puoluerajoista välittämättä.
Asiassa on muutenkin monta muttaa.
Keskustan ehdokas tosin on mitä todennäköisimmin pääministeri Matti Vanhanen, mutta kokoomuksella on toistaiseksi ollut esillä vain sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole käytettävissä. Onkin liikaa vaadittu, että sitoumuksia raapustettaisiin paperiin, johon ehdokkaiden nimet sitten täydennetään myöhemmin. Tuskin ainakaan puolueiden tavalliset kannattajat tällaisesta innostuisivat.
Toinenkin perusongelma on. Vaikka kokoomuksella ei olekaan virallista päätöstä Suomen Nato-jäsenyyden puolesta, se on entistä tiukemmin leimautunut Nato-puolueeksi. Tämä kanta on tullut aina vain selvemmäksi uuden puheenjohtajan myötä.
Keskusta – ja varsinkin sen kenttäväki – edustaa toista laitaa. Puolueella on jopa puoluekokouspäätös siitä, että jos puolue haluaisi tehdä nykyiseen sotilaallisen liittoutumattomuuden linjaansa muutoksen, tästä voidaan päättää vain puoluekokouksessa.
Tässäkin mielessä yhteiset kaavailut herättävät kysymyksiä. Eikö ole ristiriitaista asettua Nato-henkisen ehdokkaan tueksi siinä tapauksessa, että oma ehdokas ei ole toisella kierroksella – etenkin, kun presidentin päätehtävä on juuri ulkopolitiikan johtaminen ja sitten mitä suurimmassa määrin juuri Suomen liittoutumispolitiikka?
Keskustan ajatukset lähtevät tietysti siitä, että Vanhanen on varmasti toisella kierroksella. Mutta voisiko käydä niinkin, että etukäteissopimukset haittaisivat keskustan ehdokkaan menestystä? Moni kansalainen kun pitää pääministeriä rehellisenä miehenä, jonka tyyliin ei pelin politiikka oikein istu. Ja pelin politiikan kuvaa voi yhteistyöaikeista saada.
Puolueiden asennoitumista voisi helpottaa, jos – kansalaisten tapaan – presidentinvaalia ajateltaisiin puhtaana henkilövaalina, jossa valitaan se, joka yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Silloin sitä ei tarvitsisi edes yrittää mieltää jonkinlaiseksi ei-sosialistisen ja sosialistisen hegemonian kamppailuksi.
Se on kuitenkin selvää, että presidentinvaalissa ei ratkaista laajempaa poliittista yhteistyötä. Sellaisen tarkastelun paikka on eduskuntavaalien jälkeen.
Mutta eikö sekin olisi otettava huomioon, että Tarja Halonen ei olekaan ehdokkaana ja SDP panisi tuleen puhemies Paavo Lipposen? Äskeisen gallupin mukaan toisella kierroksella olisivatkin silloin Vanhanen ja kokoomuksen Sauli Niinistö – edellyttäen, että hän olisi ehdokkaana. Tällaisessa tilanteessa porvariyhteistyölle ei olisi käyttöä, vaan keskustan kannattaisikin kaveerata hallituskumppanin kanssa.
Olisiko siis aihetta vielä odotella asetelmien selkiintymistä?
Keskustelua käydään nyt joka tapauksessa avoimesti ja julkisesti, mikä sopiikin presidentinvaalin luonteeseen. Silti puolueiden ensisijainen rooli on ehdokkaiden asettaminen ja kampanjoiden käynti. Virallisten puoluepäätösten tekoa yhteistyösuosituksista kannattaa tarkoin harkita, vaikka puolueiden keulakuvat voivat tietysti kertoa näkemyksensä julkisesti. Äänestäjien näkyvä ohjailu ei taida nyt tuottaa senkään vertaa tulosta kuin aiemmissa vaaleissa.
Presidentinvaalin lähestymisestä kertoo, että keskustelu yhteistyökuvioista on vilkastunut. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli toivoo porvaripuolueiden sopivan yhteistyöstä jo kevään aikana, ja NKL on viritellyt vastaavanlaisia kuvioita porvaripuolueiden nuorisojärjestöjen kesken. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jyri Häkämies pitäisi presidentinvaaleja laajemmankin porvariyhteistyön alkuna.
Yhteistyön hakeminen on luonnollista oman ehdokkaan asemiin ajoa. Puolueiden kannattaa pitää kuitenkin pää kylmänä eikä upota liian syvälle spekulaatioihin. Kansalaiset äänestävät tulevissa vaaleissa vielä aikaisempaakin enemmän sitä ehdokasta, jota pitävät parhaana – jopa puoluerajoista välittämättä.
Asiassa on muutenkin monta muttaa.
Keskustan ehdokas tosin on mitä todennäköisimmin pääministeri Matti Vanhanen, mutta kokoomuksella on toistaiseksi ollut esillä vain sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole käytettävissä. Onkin liikaa vaadittu, että sitoumuksia raapustettaisiin paperiin, johon ehdokkaiden nimet sitten täydennetään myöhemmin. Tuskin ainakaan puolueiden tavalliset kannattajat tällaisesta innostuisivat.
Toinenkin perusongelma on. Vaikka kokoomuksella ei olekaan virallista päätöstä Suomen Nato-jäsenyyden puolesta, se on entistä tiukemmin leimautunut Nato-puolueeksi. Tämä kanta on tullut aina vain selvemmäksi uuden puheenjohtajan myötä.
Keskusta – ja varsinkin sen kenttäväki – edustaa toista laitaa. Puolueella on jopa puoluekokouspäätös siitä, että jos puolue haluaisi tehdä nykyiseen sotilaallisen liittoutumattomuuden linjaansa muutoksen, tästä voidaan päättää vain puoluekokouksessa.
Tässäkin mielessä yhteiset kaavailut herättävät kysymyksiä. Eikö ole ristiriitaista asettua Nato-henkisen ehdokkaan tueksi siinä tapauksessa, että oma ehdokas ei ole toisella kierroksella – etenkin, kun presidentin päätehtävä on juuri ulkopolitiikan johtaminen ja sitten mitä suurimmassa määrin juuri Suomen liittoutumispolitiikka?
Keskustan ajatukset lähtevät tietysti siitä, että Vanhanen on varmasti toisella kierroksella. Mutta voisiko käydä niinkin, että etukäteissopimukset haittaisivat keskustan ehdokkaan menestystä? Moni kansalainen kun pitää pääministeriä rehellisenä miehenä, jonka tyyliin ei pelin politiikka oikein istu. Ja pelin politiikan kuvaa voi yhteistyöaikeista saada.
Puolueiden asennoitumista voisi helpottaa, jos – kansalaisten tapaan – presidentinvaalia ajateltaisiin puhtaana henkilövaalina, jossa valitaan se, joka yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Silloin sitä ei tarvitsisi edes yrittää mieltää jonkinlaiseksi ei-sosialistisen ja sosialistisen hegemonian kamppailuksi.
Se on kuitenkin selvää, että presidentinvaalissa ei ratkaista laajempaa poliittista yhteistyötä. Sellaisen tarkastelun paikka on eduskuntavaalien jälkeen.
Mutta eikö sekin olisi otettava huomioon, että Tarja Halonen ei olekaan ehdokkaana ja SDP panisi tuleen puhemies Paavo Lipposen? Äskeisen gallupin mukaan toisella kierroksella olisivatkin silloin Vanhanen ja kokoomuksen Sauli Niinistö – edellyttäen, että hän olisi ehdokkaana. Tällaisessa tilanteessa porvariyhteistyölle ei olisi käyttöä, vaan keskustan kannattaisikin kaveerata hallituskumppanin kanssa.
Olisiko siis aihetta vielä odotella asetelmien selkiintymistä?
Keskustelua käydään nyt joka tapauksessa avoimesti ja julkisesti, mikä sopiikin presidentinvaalin luonteeseen. Silti puolueiden ensisijainen rooli on ehdokkaiden asettaminen ja kampanjoiden käynti. Virallisten puoluepäätösten tekoa yhteistyösuosituksista kannattaa tarkoin harkita, vaikka puolueiden keulakuvat voivat tietysti kertoa näkemyksensä julkisesti. Äänestäjien näkyvä ohjailu ei taida nyt tuottaa senkään vertaa tulosta kuin aiemmissa vaaleissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Moskovan kortilla" ja KGB:n tuella.