"Hupaisien ajatusten" puolue on kuollut?

Ei ole Sampo Terho ollut enää telkkarissa YLEn ohjelmissa irvistelemässä, eikä ole enää euroehdokkaita huomisiin vaaleihin. Onko "hupaisa ajatus" kuitenkin toteuttanut vitsensä?

Sininen tulevaisuus opetti meille jokaiselle ainakin sen, että paha saa aina palkkansa.
12217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minä olisin toivonut noille konnille paljon kovempaa kohtaloa.

Äänestä

!!!!!!!!Siniset menestyy!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ottaako pääähän kun sinisillä on hyvä nuori vt. puheenjohtaja Tiina Ahva.
Hän on saanut paljon kiitosta esiintymisestään.
Hyviä ehdokkaita EU:n vaaleissa.
Sampo Terho nähdään joidenkin muiden politikkojen kanssa 8.6 alkavassa kenen biisi ohjelmassa. Sitä jo tv-ykkössellä mainostetaan.


Siniset on inhimillinen ja hyvä.
Paha löytyy sieltä pimeästä, jotka täällä nillittää.
Onko teistä kukaan ollut tai kyennyt kansanedustajaksi tai ministeriksi.
Eipä taida olla.

Äänestä
  • Nimimerkki Anonyymi oli pitkälti oikeassa. Sekä eduskunta- että eurovaaleissa Sininen tulevaisuus sai kaikkien aikojen parhaan tuloksensa.

    Nyt kannattaa kaikkien puolueen jäsenten lähteä puoluekokoukseen Espooseen. Kuntavaaleissa voi tulla uusi ennätys.

    Äänestä

Huonosti käyttäytyneet siniset saavat sopeutusrahaa yhteiskuntaan sopeutumiseen

1Äänestä

Äänestäisin sinivuokkoa, mutta onko ehdokkaita???

Äänestä

Yksi sininen nousee euroedustajaksi, hän on nainen.

Äänestä
  • Yksi? Eikö Sininen tulevaisuus saa saman mitä Kokoomus, kolme meppiä? Jytkyä tulee, sininen jytky. Nyt tai sitten 8.6.

    Äänestä

Sinisessä puolueen muodostumisessa / lopussa tapahtui hulluuden järjetön tuntemattomaksi jääneen asina (asia?) pelastamisen yritys suojaan jotain mitä ei voi paeta. Jotain samaa järjetöntä pakenemisen yritystä nähtiin viimeiksi toisessa maailmansodassa pakenevissa naseissa lopun edessä mutta poiketen hölmöinä olisivat lähteneet loikkareina sukellusveneellä matkaan, tyhyjillä akuilla, ilman happivaroja sekä polttohaineita ja jo huomenna sukellusvene on merenpohjan koristeena tai karilla. Siniseltä puolueelta puuttui KAIKKI jopa vessapaperitkin.

Äänestä
  • Tarkoitin puhtaan tyhjyyden eteenpäin viemistä ilman järkevää toimintaa, ilman selkeää kohdetta kontaktia mihin tarttua = puhdasta hulluutta. Aivan samaa jos Sauli Niinistö tänään tv-uutisissa suorassalähetyksessä sanoisi, now now i am president of united states ja huomenna lähdettäisiin matkaamaan kohti Yhdysvaltoja.

    Äänestä

Sampo Terho 8.6. televisio-ohjelmassa joku visailuohjelma. Eikös silloin ole puoluekokous?
Pappi ilmoitti, että luku-ja kirjoitustaidottomat kansanedustajat jäivät perussuomalaisiin. Sitten vielä sanoi, että perussuomalaiset ovat ihmisvihaajia. Minusta kuulostaa, että siniset ovat ihmisvihaajia. Soini sanoo, että perussuomalaiset ovat ihmisvastaisia.Onneksi tämä porukka kohta katoaa eikä heistä enää tartte mitään kuulla.
Pappi myös ilmoitti, että ei tiedä, miksi ei heillä ole ollut vaalimenestystä. Muille asia on päivänselvää mutta ei näille luku-ja kirjoitustaitoisille

Äänestä

Kuka sammutti valot? Tiinaa...

Äänestä

Valojen sammuttaja hakusessa. Ehkäpä tekevät niin, että jatketaan. Jalonen ja Ahva puolueen johtoon. Se pappi ja poliisi itärajalta eivät enää ala millekkään.
Lauantaina saadaan kuulla, missä mennään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei ole Sampo Terho ollut enää telkkarissa YLEn ohjelmissa irvistelemässä, eikä ole enää euroehdokkaita huomisiin vaaleihin. Onko "hupaisa ajatus" kuitenkin toteuttanut vitsensä?

Sininen tulevaisuus opetti meille jokaiselle ainakin sen, että paha saa aina palkkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu