Rinteen helppo nämä hyväksyä, ellei sitten 8 kohta tuota vaikeuksia..
1. Hyvän talous- ja työllisyyskehityksen jatkaminen siten, että sitoudutaan 75 %:n työllisyysasteeseen ja siihen, että julkinen talous (ml. kuntatalous) on tasapainossa vuonna 2023.
2. Yrittäjien ja yritysten verotusta ei saa kiristää. Teollisuuden toimintaedellytyksiä ei saa heikentää.
3. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut turvataan 18 maakunnan pohjalta. Uudistuksessa maakunnista tehdään monialaisia.
4. Toteutetaan perhepaketti, jonka osana perhevapaauudistus. Uudistuksen on oltava perheille parannus nykyiseen järjestelmään.
5. Vanhustenhoidon epäkohtiin puututaan muun muassa tiukemmalla lainsäädännöllä ja riittävillä resursseilla, eikä Keskusta hyväksy valtionosuuksien leikkauksia, joilla vaarannetaan kuntien peruspalveluita kuten sivistystoimi, varhaiskasvatus ja vanhushoiva.
6. Edellytämme korotuksia pienimpiin eläkkeisiin ja parannuksia köyhimpien lapsiperheiden asemaan ja perusturvaindeksijäädytys on purettava hallituksen päätöksen mukaisesti.
7. Ammatillisen koulutuksen rahoitus ja saavutettavuus on turvattava, panostettava oppisopimuskoulutukseen ja säilytettävä alueellisesti kattava korkeakouluverkosto.
8. Maatalouden kannattavuutta on parannettava. Maa- ja metsätaloutta ei saa kuormittaa uusilla kustannuksilla.
9. Sitoudutaan keskustan johdolla tehtyyn kahdeksan puolueen ilmasto-ohjelmaan ja turvataan puunkäytön maltillinen lisääminen sekä kestävä metsien käyttö.
10. Kaikkien päätösten täytyy tukea alueiden elinvoimaa ja voimavaroja sekä tukea koko Suomen yhteyksiä ja hyvinvointia.”
KESKUSTAN KYMMENEN KYNNYSKYSYMYSTÄ TÄSSÄ..
21
<50
Vastaukset
- Anonyymi
mutta kimmiskii kepuööe on tärkeintä se jotta
myös suahaan paljo tukkee muaseuvule
jotta voijaan ellee kaikesta ulukon
tärkee on pittee joka kylä elossa
jotta kepujullilla on kanatusta - Anonyymi
Mistä kupataan ne kymmenet miljardit aseostoihin, jos tasapaino 2023?
- Anonyymi
veronmaksajilta tietysti, heitähän siinä puolustetaan, pahvi..
- Anonyymi
Me saavutimme hallitusneuvotteluissa läpimurron.
ME vasemmistolaiset saimme Translain sovituksi.
KEPU vikisi, mutta vasemmiston yhteistyö tuotti taas tulosta.
RKP:lle täytyi tehdä kompromisseja. Mutta vain harmaan rahan vuoksi.
Eläköön Translaki ja tuleva vasemmistohallitus!
- Anonyymi
Kepu myy vaikka mummon tekohampaat, että pysyy vallankahvassa.
Pitää tukea maaseudun ihmisiä.
Minäkin elän tukirahan turvin, mukavan matkan päässä Kokkolasta ja nautin laiskurinelämästä.- Anonyymi
maaseudun pitää tulla toimeen ilman tukia, esim asumistuki pitäisi ulottaa maaseudullekkin..
- Anonyymi
Sitoutuminen 75 %:n työllisyysasteeseen on mahdollista, mutta noin korkean työllisyysasteen toteuttaminen / saavuttaminen on vaikea tehtävä ja se voi lähivuosien aikana jäädä haaveeksi.
Nykyisen työllisyyskehityksen ja -toimien varaan ei kannata tuudittautua, sillä jo jonkin aikaa on puhuttu taantumasta. Nyt pitäisi vähintäänkin varautua ja pyrkiä säilyttämään nykyiset työpaikat sekä pyrkiä välttämään yt-neuvotteluja ja irtisanomisia.- Anonyymi
Työllistämisasteen määrää työn hinta..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työllistämisasteen määrää työn hinta..
Työllistämisasteen määrää kysyntä ja siinä ykkösenä kotimainen. Jos meillä olisi Tanskan palkkataso, kysyntää riittäisi ja verotuloja kertyisi 15 miljardia enemmän, olisi mistä keventää työn verotusta. Ei ihme että on jääty kaikessa jälkeen muita pohjoismaita kun porrrrvari on viimeiset 20 vuotta huutanut duunarin korvaan palkkamalttia ja rakennellut varakkaille veronkiertoelementtejä samalla.
Nyt sitten joku älypää hokee kilpailukykyä, sitä ei oikeasti Suomelta ole koskaan puuttunut suhteessa työvoimakustannuksiin, eikä juuri mihinkään muuhunkaan, kun viennistä puhutaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työllistämisasteen määrää kysyntä ja siinä ykkösenä kotimainen. Jos meillä olisi Tanskan palkkataso, kysyntää riittäisi ja verotuloja kertyisi 15 miljardia enemmän, olisi mistä keventää työn verotusta. Ei ihme että on jääty kaikessa jälkeen muita pohjoismaita kun porrrrvari on viimeiset 20 vuotta huutanut duunarin korvaan palkkamalttia ja rakennellut varakkaille veronkiertoelementtejä samalla.
Nyt sitten joku älypää hokee kilpailukykyä, sitä ei oikeasti Suomelta ole koskaan puuttunut suhteessa työvoimakustannuksiin, eikä juuri mihinkään muuhunkaan, kun viennistä puhutaan.Tyypillistä komukan palopuhetta, perehdy työn maailmanmarkkinahintaan ja ylläty, päivänselvää että työn hintaa on laskettava ja reilusti, muuten Kiina meidät perii..
- Anonyymi
https://www.hs.fi/talous/art-2000006085408.html
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4570639/Kuntecin ytneuvottelut paatokseen enintaan 52 irtisanotaan
https://yle.fi/uutiset/3-10686853
https://www.savonsanomat.fi/talous/HKScanin-yt-neuvottelut-päätökseen-– -kaikkiaan-183-lähtee/1368749
https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/nokian-yt-neuvottelut-paatokseen-tyopaikkoja-vahennetaan-280/816467/
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/talous/item/212458
https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/70232364-d774-49d0-8451-d6788abc3632
https://yle.fi/uutiset/3-10800383
https://www.arvopaperi.fi/uutiset/stora-enso-sai-ytt-paatokseen-55-tyopaikkaa-leikkuriin/bafaed86-32d6-4d38-902c-c3b0ac778042
Niin, saman aikaisesti koulutettua väkeä irtisanotaan ja tuotantoa siirretään halvempiin maihin tai tehtävät loppuvat kokonaan. Työllisyysasteen nosto ei ole juurikaan muusta riippuvainen, kuin globaalin kysynnän tuomasta työntekijöiden tarpeesta. Viennin laskiessa, automaation lisääntyessä ja väen paetessa heikoilta työllisyysalueilta ja alueilta jotka eivät ole kehittyneet vaan taantuneet (mm.Savonlinna), työllisyys ei kasva ollenkaan. Päin vastoin laskee.
Sadan ihmisen irtisanominen jossakin vaikuttaa välillisesti ainakin viisinkertaisesti alueen kehitykseen. - Anonyymi

Sadan ihmisen irtisanominen jossakin vaikuttaa välillisesti ainakin viisinkertaisesti alueen kehitykseen.kusituntinen työpäivä ja palkoista pois 30 prosentia näin aluksi, saadaan työ tasaisemmin jaettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyypillistä komukan palopuhetta, perehdy työn maailmanmarkkinahintaan ja ylläty, päivänselvää että työn hintaa on laskettava ja reilusti, muuten Kiina meidät perii..
Tyypillistä omaneduntavoittelun ääntä. Ei meillä ole mitään järkeä edes kuvitella lähtevämme kilpailukykykisaan Kiinan kanssa, varsinkaan palkoissa. Ainoat tekijät, joilla voidaan haastaa vahvasti kilpailijamaita ovat korkean jalostusasteen tuotteet sekä korkea osaamistaso. Tehdään priimaa sellaisista, mistä muut osaavat tehdä vain sutta ja sekundaa.

Mikä estää ei Kiinassa työtä tekevillä mitenkään huonosti mene..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä estää ei Kiinassa työtä tekevillä mitenkään huonosti mene..
Mutta jäljessä ovat Suomea, jos palkansaajan asemaa pelkästään tuijotetaan. Jäljessä ovat muutenkin paitsi tuotantomäärissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jäljessä ovat Suomea, jos palkansaajan asemaa pelkästään tuijotetaan. Jäljessä ovat muutenkin paitsi tuotantomäärissä.
Ei alipalkatuilla hikipajoilla Suomi nouse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jäljessä ovat Suomea, jos palkansaajan asemaa pelkästään tuijotetaan. Jäljessä ovat muutenkin paitsi tuotantomäärissä.
Kiinassa kasvu hipoo 10 prosenttia, meillä jopa laski takavuosina..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei alipalkatuilla hikipajoilla Suomi nouse.
Minkäs teet, komukoilla on sellainen käsitys että kaikkea hyvää tulee komentamalla ja pakolla, maailma avautuu vauhdilla..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinassa kasvu hipoo 10 prosenttia, meillä jopa laski takavuosina..
Kiina on läpeensä kommunistinen valtio ja sitä ei kannata lestakepulienkaan unohtaa "kasvutilastoja" katsellessaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiina on läpeensä kommunistinen valtio ja sitä ei kannata lestakepulienkaan unohtaa "kasvutilastoja" katsellessaan...
Kiinassa keskipalkka n 400 euroa, siis kymmenen kertaa pienempi kuin palkka suomessa ja venäjällä vieläkin alempi, että siitä vaan punaisia lippuja liehuttamaan narikkatorille..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinassa keskipalkka n 400 euroa, siis kymmenen kertaa pienempi kuin palkka suomessa ja venäjällä vieläkin alempi, että siitä vaan punaisia lippuja liehuttamaan narikkatorille..
Venetzuelassa on kommunismi komento, palkkaa ei makseta ollenkaan !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326791Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3114011Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593801TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433299- 1722571
Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552132- 552116
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262000Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111680Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281639