Olen perussuomalainen.

Pienviljelijä metsätyömies. Karjalan evakkoin poeka ja älyttömän ylypiä siitä taustasta. Nuorempana tehä mätin kolomisenkymmentä mottii halakoja päivänäyllä.
Nykyään jouttuu jo hiukan jarruttelemmaan, jottei hihnat pala, sinne parriinkymmenneen. Pumppu tykkevvää, ku ei se jouten oekkein ossoo olla. Sitten jos jouvun kerrostalloon ukkokottiin, niin revin pelipaetani.
5
Ilmoita

208 Vastausta

Ketjusta on poistettu 109 sääntöjenvastaista viestiä.

Toivon sinulle mukavia eläkepäiviä, hyvää mieltä ja terveyttä. Olet paljon nähnyt, kokenut ja jaksanut. Me nuoremmat saamme ottaa oppia ja unohtaa turhat valittelut.
Kumpa Luoja antaisi sinulle terveyttä ja iloisia päiviä ja sitten lopussa kauniisti kutsuisi Kotiin niin ettei tarvitse joutua mihinkään hoitokoteihin makkoomaan.
1 VASTAUS:
Juupasen juu. Aloitit sitten monologin. Ensinnäkin kolmekymmentä mottia päivänäöllä - no huh. Ja Karjalan evakkoin poeka, joka puhhhuu levveetä savvoo.

Kyllä minä valehtelemisen ymmärrän, siis taitavan valehtelemisen, mutta en noin umpitollon satuilua.
Et ole koskaan ollut savotassa, etkä siten myöskään halonteossa.
Tunsin aikoinaan tuolla vähän kauempana käppänän joka teki kokoonsa ja kykyihinsä nähden ihan uskomatonta tulosta palstalla. Teki siis siihen asti kunnes jäi kiinni. Paikkakunnan vaihtohan sille tuli.
+Lisää kommentti
Kyllä se oli kovaa se savotalaisen elämä.
3
Ilmoita
Kyllä metsätyöt olivat aikoinaan todella kovaa "miesten työtä".
Aikoinaan pääsin kokeilemaan, halonhakkuuta, jossa ensin koivu nurin, sitten pätkiksi ja haloiksi, varusteena pokasaha ja kirves.
Ensin muutaman kilometrin hiihto työmaalle ja illalla takaisin.

Kaivospöllejä Belgiaan kuorin yhtenä keväänä, sitten tukinjuontoa hevosella.
Myöhemmin juontoa traktorilla, olin saksimiehenä ja luminen talvi.
Ropsin ajoa hevosella muutama viikko.

Tulin näkemään kuinka kovassa leipä on savotoissa.
2 VASTAUSTA:
Tommosia satuja on helppo kirjoitella jos on lukenut vaikkapa vaan Päätalon kirjoja.
Anonyymi kirjoitti:
Tommosia satuja on helppo kirjoitella jos on lukenut vaikkapa vaan Päätalon kirjoja.
Voi sinua, ei ole helppoa sinullakaan.
Se on kuule elettyä elämää josta kerroin.

Olen itse rahoittanut opiskeluni ilman penninkään velkaa, tai kotoa saatua rahaa, olen hyvin köyhistä oloista lähtöisin.
Lyseonkin rahoitin omalla työlläni, samoin kaikki muut myöhemmät opinnot.

Siinnä on saanut olla monessa mukana, niin monessa, etten viitsi täällä niistä kertoa ainakaan toistaiseksi, kovin paljoa.
Raskaat työt jo silloin lapsena jättivät jälkensä, joista saa vieläkin "nauttia".
+Lisää kommentti
Eikö aloittajan kannattaisi tehdä kuten jääkiekossa että paita hallin kattoon? Aloittaja voisi laittaa paitansa korkean kuusen latvaan hienosta mestarityöstään! 30 mottia päivässä puita pinoon? Rohkenen epäillä että kymmenessäkin on tekemistä, joten vouhkat silkkaa paskaa!
1
Ilmoita
Kyllä näin on. Hiippumies teki ennen 7 tunnin päivässä 12-15 mottia. Tavallinen mies 7-8 mottia. Näin on.
9 VASTAUSTA:
Älä unta näe, pokasahapelissä jo setsemän halkokuution teko on tiukassa päivänäöllä.
Päivänään pituus vaihtelee. Joulukuun lopulla on aika paljon lyhyempi kuin huhtikuun lopulla. Mieti sitä.
Anonyymi kirjoitti:
Päivänään pituus vaihtelee. Joulukuun lopulla on aika paljon lyhyempi kuin huhtikuun lopulla. Mieti sitä.
Kyllä lapa tärisee jo normaalin työpäivän jälkeen. Pokasahapelissä viisi kuutiota päivässä jatkuvasti tehtynä on mahdollista. Muuten edullisinta on tehdä halkomotteja kun kolmesta koivurungosta tulee pinokuutio halkoja.
Anonyymi kirjoitti:
Päivänään pituus vaihtelee. Joulukuun lopulla on aika paljon lyhyempi kuin huhtikuun lopulla. Mieti sitä.
Työpäivän pituus on kahdeksan tuntia. Ylitöitä tehdään vain työnantajan luvalla. Valosan ajan eli päivänäön pituus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Mieti sitä.
Moottorisaha tehtynä 70 luvusta eteenpäin kun oli jo kunnon sahat. Jäi vain vuosiluku pois. Pokasahallai 5 moittia kova suoritus.
wanha_lieksalainen kirjoitti:
Työpäivän pituus on kahdeksan tuntia. Ylitöitä tehdään vain työnantajan luvalla. Valosan ajan eli päivänäön pituus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Mieti sitä.
Kyllä näkee että olet ollut iso pomo kun et tiijä mehtätöistä mitään. Ei siellä kaheksan tunin työpäiviä tunneta. Jätkä tekee niinkauan kun jaksaa ja näkkee.
wanha_lieksalainen kirjoitti:
Työpäivän pituus on kahdeksan tuntia. Ylitöitä tehdään vain työnantajan luvalla. Valosan ajan eli päivänäön pituus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Mieti sitä.
Ei niissä homissa olla tuntipalkalla vaan mottipalkalla eikä työaikoja ole.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näkee että olet ollut iso pomo kun et tiijä mehtätöistä mitään. Ei siellä kaheksan tunin työpäiviä tunneta. Jätkä tekee niinkauan kun jaksaa ja näkkee.
Voin tunnustaa, että en tiedä metsurin työstä juuri mitään. Työn aiheuttamia haittoja olen havainnut joillakin tuntemillani 50- ja 60-luvun metsureilla. Äitini metsuriveli eli yli 90 vuotiaaksi ja kuoli hoikkana ja hyväkuntoisena tyräleikkauksen komplikaatioihin. Vanhuutta haittasivat vain huono kuulo ja sormien huono verenkierto,
Anonyymi kirjoitti:
Ei niissä homissa olla tuntipalkalla vaan mottipalkalla eikä työaikoja ole.
Näin se on metsä ei ole tehdas jossa ollaan kahdeksan tuntia ja sitten kotiin.
+Lisää kommentti
Varmaan teit Egyptin korvessa ratapöllejä vaunulastin päivässä.
1 VASTAUS:
Minä olin rehellisillä mettähommilla ja sinä viuru tulet räkyttämään tavalliselle työmiehelle Osaatko sinä hävetä.
+Lisää kommentti
Jos on evakon poika, luulisi ymmärtävän, että persut on pahin vaihtoehto, johon tuolla elämänkokemuksella voi haksahtaa. Haetaan sitä suurta yksisilmäisyyttä
ja totaliristista ajatusmaailmaa, josta evakkoon jouduttiin ja laskettiin paha valloilleen.
Varo persua, varo pirua.
1 VASTAUS:
Tulihan se vainooja tähänkin ketjuun. Ajattelin, että onpa rohkea kaveri, kun tunnustaa olevansa perussuomalainen.
+Lisää kommentti
Kun olin nuori 50- ja 60-luvulla, kiinnitti huomioni, kuinka aikuisemmat ihmiset kehuivat itseänsä aivan avoimesti. "Kovalla työllä pärjänneitä" oli pilvin pimein. Kun oma sukupolveni astui esiin, itsekehua pidettiin jo sopimattomana, ja vieraankin antama kehu pyrittiin sivuuttamaan huomaamatta.

Tapahtui muutenkin suuri kulttuurinen murros. Sotaa edeltäneen polven ihanteet eivät enää olleet arvossaan. Olivat meille vain jatkuvan ihmettelyn aihe.
2
Ilmoita
Taitaa olla suurin osa kirjoittajista semmosia jotka eivät tiijä työnteosta mitään. Siis mettähommista.
2
Ilmoita
Lieksan lappalaiset kehuu töillänsä. Hahahhaa
Ilmoita
Hullut ne töitä tekee. Viisas pääsee vähemmällä. Sossusta vaan rahat.
1 VASTAUS:
Heittävät ulos jos menen pyytämään vaikka 50v olen veroja maksanut
+Lisää kommentti
Ennen oli näitä hurjia mottimääriä tekeviä metsureita ja niistä firmat tykkäsi kun tulosta tuli ja taksoja tehtiin näiden hurjien mukaan. Tavan ahertaja vain joutui kärsimään, kun tulot putosivat näiden työhullujen vuoksi.
1 VASTAUS:
Just näin. Oli hulluja jotka polki taksoja. Tavallinen ei pärjänny hyvin. Tiedän että näiden hullujen akat syötti ukon lusikalla kun itellä lapatärisi illalla.
+Lisää kommentti
Eikös vaan metsätyömies kaadakin puita moottorsahalla ja kirveellä yhtiön hommissa. Leimikossa ja lummihangessa. Missä vaiheessa ne halot ja motit tehdään?? Koneella vai justeersahalla ja kirveellä. Eppäillä sopii moiset mottimäärät käsipelillä tehden. Ei ainakaan vanha koukkunen ukko sellaisia väännä kun vaan savotoiden lupsakoissa tarinoissa. Nykyajan motomiehet eivät ole metsureita.
3
Ilmoita
Sattuu sopivasti vanhempaa oksaista koivikkoa halontekijälle, niin turha on haaveillakkaan tuon aloittaja vouhakkeen tekemistä määristä! Pokasahalla kaadat, kirveellä karsit ja pahimmassa tapauksessa kiilan kanssa halkaiset, siinä ei kummosia määriä päivan aikaan tehdä! Pakkaskeli tietysti vähän helpottaa halontekijää kun puu halkeaa paremmin, mutta siltikin pienemmätkin valheet riittäisi!
2
Ilmoita
Työpaikoista puheenollen rengasethdaskin on konkurssiin haettu!
1
Ilmoita
Rengasethdaskin? Ai, onkos siellä semmonenkin ja mitähän siellä niinku tehhään?
1 VASTAUS:
Niinku ei tehhä kohta yhttään mittään niinku. Siellä on tehty niinku polokupyörän ulukorenkaeta viime vuosikymmeninä. Niitä nokijalaesija niinku. Nyt se on niinku loppu sekkii homma niinku.
+Lisää kommentti
Kas ku ei Hanfelsbanken
Ilmoita
Tokmannilta saat kylän halvimmat renkaat pyörääsi.
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Aika pölvästi niinku pitää olla niinku jos kysyy mitä rengastehtaassa tehdään! Ei siellä ainakaan niinkuteta!
1 VASTAUS:
Rengathdaskinissa voidaan hyvinkin vaikka niinkuttaa.
+Lisää kommentti
Mie tein parraillaan puukkosahalla 13 mottia 8 tunttiin, kyllä siinä sai viuhtoo ku mielenköyhä! Rahantöhnää ol aina taskut pullollaan!
1 VASTAUS:
Tuo nyt ei ou konsti eikä mikkäämikkää kun minä tein eilen rautasahalla viisitoista mottii ratakiskoja ja oon silti perussuomalainen henkkee ja verreen.
+Lisää kommentti
Rengasethadski. Voi jossae Intiassa olla vaen ei aenakkaa Lieksassa. Tahi sitten oun jo ajasttaen jälessä huomattavasti.
1
Ilmoita
Minä täytin eilen illalla maataloustukihakemuksia 103 kpl viiteen minuuttiin, kaikelle mahdolliselle ja mahdottomille tuotannoille mitä voi maatilalta läytyä! Oon henkeen ja vereen kepulainen!
1 VASTAUS:
Täytin eilen kelahakemuksia 103 kpl kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle tuelle mitä työtön voi saada. Oon henkeen ja vereen perussuomalainen.
+Lisää kommentti
Taidat olla sitten mamu koska saat kelalta kaikkea mahdollista tukea!
Mutta kannattaa vielä sanoa että olet kepulainen niin saat laittaa 206 eri avustushakemusta, osan EU.le ja osan kelalle!
Sanot vain kuten mamun kuuluukin,,,antakaa meille meitän rahat!
1 VASTAUS:
Ei kun minä sanon niin kuin perussuomalainen sanoo Kelassa, Suomi ensin.
+Lisää kommentti
Ei ne sitä kelassa kuuntele jos suomalainen sanoo, mutta mamuilla on siellä oma ohjelma nimeltään "maailma kelassa", sillä saa mitä haluaa!
1
Ilmoita
Persut vittuun SMP takasin saatavana! Varmana eänestän SMPtä petkele!
1 VASTAUS:
Sana valintasi on vastenmielinen,uskottavuutesi meni,et pääsisi kansanedustajaksi.
+Lisää kommentti
Lieksassa on hylätty perussuomalaisuus ja suomen turva samalla suomalaisuus kokonaan
1 VASTAUS:
Maanpetos se onpi pelin henki suomen turvassa perus suomalaisessa. Miljoonat ruplat tilille humpsahtaa ja kiitokseksi yhteiskunnat pilalle nakerreetaan.
+Lisää kommentti
Todelliset isännät paljastuu. Venäjä yritti antaa miljoonia euroja salaista tukea Italian persuille joiden kanssa Suomen persut ovat liittoutuneet.

Mites onkos Jussillakin jo ruplatolppa pystyssä?
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Miksi lieksassa erkaanutaan nuomen suunasta ja näinkin suljetuin ikkunoin verhojen takana, koettakaas nyt vääntäytyä suomalaisuuteen ja pikaisesti !
4 VASTAUSTA:
Kyllä pitää olla verho edesä kun isän maallisia tehään. Ei kestä päivän valot kun rupulat laitetaan pinoon ja rikosia tehään.
Uuninpankko kirjoitti:
Kyllä pitää olla verho edesä kun isän maallisia tehään. Ei kestä päivän valot kun rupulat laitetaan pinoon ja rikosia tehään.
Onkos näitten passatujen ulkolaisten taustat tutkittu, miksi ovat täällää
Kerro aina totuus, se on helpoin muistaa.
Anonyymi kirjoitti:
Onkos näitten passatujen ulkolaisten taustat tutkittu, miksi ovat täällää
Kerro aina totuus, se on helpoin muistaa.
Sitähän Migri just tekee, tutkii pasattujen ulkomaisten taustat ja katotaan onko pasauksen tarvis.
Uuninpankko kirjoitti:
Sitähän Migri just tekee, tutkii pasattujen ulkomaisten taustat ja katotaan onko pasauksen tarvis.
Huusha nää ennenkin jot kaikki tunnetaan, muttei sitten tunnetukaan
-- ei sinne päinkään kunhan potaskaa pukkasivat

He puhuvat eniten, joilla on vähiten sanottavaa.
+Lisää kommentti
On vähän epäloogista olla perussuomalainen Karjalan evakoiden poikana, kun Perussuomalaiset juuri vastustavat kaikenlaista maahanmuuttoa. Jos aloittaja olisi elänyt sotien aikaan, hän olisi juuri vastustanut omien vanhempiensa tuloa Suomeen.
3 VASTAUSTA:
Liian kaukohakuista ropaapaskaa taas ja täläkös mukas vesitelet

Suomi on suomalaisten muut ulos
Karjala oli Suomea. Epäloogisesti selittelet maahanmuutosta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luovutettu_Karjala
Historia hakusessa nuorella?
Pankko ei vain tiedä että karjalan evakot tuli oikeaa sotaa pakoon, eikä ne tulleet loisimaan veronmaksajien piikkiin, vaan tekemään työtä, ja rakentamaan Suomea! Ei taida olla yhtään filminpätkää josa evakko moittii ruokaa ettei sitä voi edes koirille syöttää ja sanoo " antakaa meille meitän rahat!
+Lisää kommentti
Kansan jakajan tavoite on saada aikaan epäsopua. Älä lähde siihen. bensa on eri ainetta, kuin diesel.
2 VASTAUSTA:
Jokainen tuntee jo takaraivossaan suomessa palaneenkäryä
mites tämä poistetaan pääteles ihan itse se
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen tuntee jo takaraivossaan suomessa palaneenkäryä
mites tämä poistetaan pääteles ihan itse se
Muistiin tulee puolen vuoden takainen Perussuomalaisten vaalivideo missä persujen kannattaja jolla on "takaraivossa palaneen käryä" tappaa ihmisen. Tätäkö tarkoitat?
+Lisää kommentti
Persuilla sattuu ja tapahtuu, nyt taas mukana natsileireillä missä käytettiin ministerien kuvia ampumisharjoitusten maalitauluna. No onneksi Suojelupoliisi pysyy ajan tasalla.

Toivotaan, ettei käy niin kuin Saksassa, missä isäm maallinen natsi tappoi raa'asti poliitikon. Persujen vaalimainoksessahan tällaisella tilanteella jo mehusteltiin.
5 VASTAUSTA:
ja samaan aikaan sosialisti Rinne ja vasemmistovihreät suunnittelevat muslimiterroristi-muijien tuomista Suomeen valtion piikkiin. Pidän sitä pahempana maanpetturuutena kuin paperikuviin jousipyssyllä ampumista. Pitää asettaa teot oikeisiin mittasuhteisiin.
Ensin pitää tutkia onko tehty rikos.Pelkkä typeryys ei liene rikos?
Anonyymi kirjoitti:
Ensin pitää tutkia onko tehty rikos.Pelkkä typeryys ei liene rikos?
Annetaan paikallisten viranomaisten tutkia ja tuomioistuinten päättää, onko rikos vai ei. Sieltä löytyy myös lainsäädäntö, jonka mukaan rangaistaan, jos ovat syyllisiä johonkin (päiden leikkelyyn, jesidien kidutuksiin yms. pikkuseikkoihin.) Maassa maan tavalla vieraallakin maalla.

Iltalehti kirjoittaa, että kansallismieliset ovat saattaneet syyllistyä maalitaulutuksellaan kunnianloukkaukseen tai laittomaan uhkaukseen. Asia varmasti tutkitaan.
Uuninpankko kirjoitti:
Iltalehti kirjoittaa, että kansallismieliset ovat saattaneet syyllistyä maalitaulutuksellaan kunnianloukkaukseen tai laittomaan uhkaukseen. Asia varmasti tutkitaan.
Ja sinun mielestäsi se on paljon pahempaa kuin päiden katkomiset ja kidutukset? Ymmärrän, omahan on agendasi. Mieluummin pölhö natsi naapuriin kuin säkkiin pukeutunut terroristi, näin sen itse koen.
+Lisää kommentti
Kannattaisi vaihtaa suvakkien kuviin, siis niihin joihin pankko sinäkin kuulut! Laitappa kuvasi johonkin mistä se on tulostettavissa maalitauluksi! Joskus jos alkaa kansannousu jossain maassa, niin politikkojenkin on siedettävä maalitauluna oleminen, sehän on normaalia joka maassa jossa kansannousu alkaa!
1 VASTAUS:
Pari hassua natsia tuskin kansannousua aloittaa. Ilmakivääreillä vaan fantasioivat kesäleireillään.
+Lisää kommentti
Fantasiat näkyy haittavan suvakkeja, politikoita ja poliiseja? Mites se silleen?
9 VASTAUSTA:
Tietysti Suojelupoliisi on kiinnostunut siitä muuttuvatko natsien fantasiat konkreettisiksi väkivallanteoiksi. Tällaista väkivallalla uhkailevaa käytöstä ei voi hyväksyä muutenkaan.
Uuninpankko kirjoitti:
Tietysti Suojelupoliisi on kiinnostunut siitä muuttuvatko natsien fantasiat konkreettisiksi väkivallanteoiksi. Tällaista väkivallalla uhkailevaa käytöstä ei voi hyväksyä muutenkaan.
Itsehän tuon totesit että ei kaksi natsia saa sotaa aikaan, vai oletko jo erimieltä! Alkoiko kenties pelottaa!
Anonyymi kirjoitti:
Itsehän tuon totesit että ei kaksi natsia saa sotaa aikaan, vai oletko jo erimieltä! Alkoiko kenties pelottaa!
Pari natsia ei saa sotaa aikaan, mutta yksittäisiin väkivallantekoihin ja terrori-iskuihin pystyvät halutessaan. Siksi Suojelupoliisi heitä seuraakin.
Uuninpankko kirjoitti:
Pari natsia ei saa sotaa aikaan, mutta yksittäisiin väkivallantekoihin ja terrori-iskuihin pystyvät halutessaan. Siksi Suojelupoliisi heitä seuraakin.
En ihmettelisi, vaikka olisi jo muutama perussuomalainenkin Supon seurattavana. Tämän päivän uutisten mukaan leirillä oli varmuudella sekä persuja että uusnatseja.
Uuninpankko kirjoitti:
En ihmettelisi, vaikka olisi jo muutama perussuomalainenkin Supon seurattavana. Tämän päivän uutisten mukaan leirillä oli varmuudella sekä persuja että uusnatseja.
Saisi toppuutella tarinoitaan tuo kaiken kansan kummajainen, uniaan uskova.
Uuninpankko kirjoitti:
En ihmettelisi, vaikka olisi jo muutama perussuomalainenkin Supon seurattavana. Tämän päivän uutisten mukaan leirillä oli varmuudella sekä persuja että uusnatseja.
Uuninpankko on mustakaapunaisten suuri fanittaja, eiköhän liene jo varannut paikan lentoasemalle vastaanottojoukkoihin. Hän on kommunisti eli Suomen pettureita.
Enemmistö ei halua mustakaapuja tänne Suomeen

Enemmistö - vaikka ei Isis-naisia haluaisikaan Suomeen - hallitsee kuitenkin käytöstavat, eikä alennu samanlaiseen nimittelyyn kuin sinä. Kyse ei ole nyt myöskään pelkästään Isis-naisista vaan myös heidän lapsistaan, jotka ovat syyttömiä vanhempiensa tekemiin typeryyksiin. Tämän vihan kylväjät unohtavat kätevästi.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Jokaisella joka on lukenut toisen maailmansodan tapahtumista voi ihan hyvin olla natsifobia. Kuvittelisi, että kenelläkään ei olisi ainakaan mitään syytä fanittaa natsiaatetta, mutta niinkin vääristyneen maailmankuvan omaavia ihmisiä on olemassa.

Natsifobia pikemminkin kuvaa sitä ongelmaa, joka vihervassareilla on: nähdään natseja ihan kaikkialla. II maailmansodan kanssa silä ton tosi vähän tekemistä.
+Lisää kommentti
Aloituksen henkilöhahmon puoluekonteksti on enemmänkin kepu. On vaikea kuvitella, että karjalainen tai heidän jälkeläinen ja siirtolaistaustaa täten omaava olisi persu. Taikka kepupersu, kuten heitä Lieksassa kutsutaan.
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Äärioikeistolaisten suhtautuminen varsinkin Länsi-Suomessa Karjalan evakkoja kohtaan oli monasti ala-arvoista. Evakkoja jopa ryssiteltiin lapsia myöten.
Jotain samaa suhtautumista se oli uusia tulijoita kohtaan kuin nykypäivän persuillakin muukalaisia kohtaan? Siitä huolimatta, että Karjalan evakot olivat oman maan kansalaisia, joista monen oli lähdettävä kahdesti kotoaan, ensin 1939 ja sitten taas 1944.
Kova on mottimieheksi aloittaja. Esim. Suomen ensimmäinen hakkuumestari Viljo Kirppu Sippolasta teki kuuden päivän aikana keskimäärin "vain" 20,9 kuutiometriä päivää kohti eli 125,4 pinokuutiota kaikkiaan. Vuosi oli 1942.
1
Ilmoita
Laiska tekijä on ollut kun noin vähän tehnyt kuukaudessa? Varmaan maannut puolet ajasta työmaallaan! Oikeasti olisi pitänyt tehdä 627 kuutiota kuukaudessa tuon laskelman mukaan!
Ilmoita
Kyllä alkaa huomata jo lähes kaikesta, että maamme ei menesty enää koululaisten kv. pisa-tutkimuksissa.
Sippu teki 125,4 mottia viikossa (6 pv työviikossa). Seitsemäntenä Luojammekin lepäsi, mitä sanontaankin maailman vanhimmaksi työaikalaiksi ja työehtosopimukseksi.
125,4 mottia x 4 työviikkoa (eli 1 kk) = 501,6 mottia.
Vaikeatako?
Toki ahkeroit 7 työpäivää joka viikko, ettet vain saa laiskurin mainetta. Vai miten on?
2 VASTAUSTA:
Eitkai sitä työllä oo syytä ihmistä taaaapa entisajat on entisaikaa
Mutta tämä ruokiminen sillä ei ole mitää tulevaa lomalaisille, tottuvat vain jetkaan ja vaatimaan
Ei tuohon aikaan ollut vielä ylimääräisiä palkattomia työtunteja kuten nyt kiky sopimuksessa on? Jos olisi ollut kiky voimassa niin varmaan olisi tehnyt liki 1000 kuutiota kuukaudessa, ja saanut vielä "pitkkään makkoojan" nimen palkaksi!
+Lisää kommentti
Kyllähän riski mies moottorisahan kera ja hyvien kirveitten sekä kiilojen kanssa halutessaan hakkaa sujakassa koivikossa tai huavikossa sen kolomekymmentä kuutioo. Varsinkin niitä vanhanajan mottija, ei kiintoja. Se on asia erikseen jotta kerkiääkö pinnommaan.
Muistan kun 1960 luvun alkupuolella isäni, joka oli aikamoinen motintekijä pokasahoineen, sanoi että kunpa olisi meilläkin ollu moottorisahat ja kunnon kirveet silloin kun olimme nuoria, olis tullu jäläkkee eri tahttiin.
Nykyäänhän tuo halonhakkuu ja muukin metsätyö alkaa olla jo pelkästään harrasteluhommaa. Tietysti raivausta ja istutusta vielä tehään "miestyönä".
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Lyön vetoa että 30 kuutiota on vain unelemaa tahi unta. Heh Perskutarallaa silleen.
1
Ilmoita
Onhan niitä jotka puheissaan on tehnyt 35 kuutiota, mutta teot on sitten erikseen! Tuskin Lieksasta löytyy edes 10 kuution tekijää,,,kuin vain puheissaan!
1
Ilmoita
Minä tein uamupäevällä 20 mottii huapahalakoja 1960 luvun loppupuolella. Justtiisa olttiin kansalaiskoulusta Rauhalasta piästy 15 vuotiaana. Se oliki hyvä koulu.
Siellä tehtiin kiikut, penkit, lumikolat, katiskat, vasarat ym. Niin, sänkyhi.
Oli hyvät opettajat. Könkkä, Tähkiö ym. Sitten suorraan savottaan.
Kelevälle pöllintekkoon ja sitte Pusurille perhana. Kyllää lähti.
1 VASTAUS:
Olipa kerran muuan tosimies kunnellut kavereiden juttjuja mahtavista työtuloksista halkometsässä. Aikansa kuunneltuaan oli vain todennut:

-Mulla lentelöö sälöjähi sen verran, kun työ kuulutta suaneen pinoon.
+Lisää kommentti
Sinusta ei ole kuin juopoksi, eli olet ykköstilalla sarjassa Suomen parhaat paskanpuhujat!
Ilmoita
Persut itkevät nyt kun Husu kirjoitti, että kaikki persut ovat rasisteja. Tottahan se on. Persut on enimmäkseen yhden asian puolue, ja persuja ei voi kannattaa jos ei suhtaudu vähintäänkin hyväksyvästi rasismiin. Ainoa moka minkä Husu teki oli se, että antoi persuille aseita öyhöttämiseen. Persu ei rakasta mitään niin paljon kuin sitä, että pääsee uhriutumaan ja syyllistämään toisia siitä mitä itse tekevät koko ajan.
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Lieksan asioihin tuokin kuulunee??
Ilmoita
Persujan kautten suomi oikastaan kaikinpuolin ja sieltä irtoaa myös sananvapautemme !
2 VASTAUSTA:
Se on vaikea asia se sananvapaus. Persut itkevät, että se pitää saada heille, mutta sitten kun Husu puhuu ja käyttää sananvapautta niin sitten sitä ei saakaan olla.
Mutta voisiko Husu olla väärässä? Voisiko olla persuilua ilman rasismia? Voisiko olla savua ilman tulta? Voisiko olla jytkyä ilman pökälettä?
+Lisää kommentti
Jos se Trumpin haukkuminen auttoi paikkakuntalaisen pahaan mieleen, niin kyllä se kuuluu Lieksan asioihin ja näin ollen tänne kuuluu.
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Kyllä täytyy olla kanttia tälläkin palstalla mollata perussuomalaisia. On sentään kotvan aikaa ollut suurin ja suosituin puolue. Perussuomalaisissa poliitikoissa on toki paljon typeryksiäkin, nimeltä mainitsematta. Ja ne, jotka väittävät puoluetta yhden asian puolueeksi ovat täysin väärässä ja oman mielipiteensä likinäköisiä. Moni asia on periaatteellisesti ihmissuvun luontaisten arvojen ymmärrettävien arvojen lähellä, joten ei ihme, miksi tämä tilanne on nyt näin. Ei kannattaisi muiden puolueiden syyllistyä siihen populistiseen kaiken hyväksymiseen joka on tuhon tie. Lisäksi ovat hyvin näkyvästi ns. ulkokullattuja, luullen kansaa typeräksi. Lieksa palstallakin on aivan sikamaista perussuomalaisten mollaamista.
En ole Jussi, mutta pussissa on hieman ärtymystä. Taidan aivan kokeeksi ajatella ensimmäistä kertaa elämässäni poliittisia linjoja laajemmassa sisäistykseni tulkintapiirissä ikään kuin sillä lailla. Voihan siitäkin susi tulla, kuten susipolitiikasta.
6 VASTAUSTA:
Mamuja saa mollata mutta ei persuja? Näin se menee:

Väite: Maahanmuuttajat ovat kaikki rikollisia.
Persu vastaa: Hyvä! Kyllä pitää olla sananvapautta sanoa tämä!

Väite: Persut ovat kaikki rasisteja.
Persu vastaa: Ei saa mollata persuja! Sananvapaus pois!
Jos pussissasi on ärtymystä, ymmärrät varmasti sitten Husun pussin kun päivästä toiseen hän saa kuunnella persujen vatkutuksia?
Kepua mollataan palstalla, vihreitä ja vasureita mollataan, demuja mollataan, Kokkelia mollataan, mutta persuista ei saisi sanoa mitään kriittistä?
Kylläpä nyt sieppas näköjään. Ihan naurattaa. 😉😊😋😎😍

Sananlasku, suomalainen, vanha. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Uuninpankko kirjoitti:
Mamuja saa mollata mutta ei persuja? Näin se menee:

Väite: Maahanmuuttajat ovat kaikki rikollisia.
Persu vastaa: Hyvä! Kyllä pitää olla sananvapautta sanoa tämä!

Väite: Persut ovat kaikki rasisteja.
Persu vastaa: Ei saa mollata persuja! Sananvapaus pois!
Nyt mielestäni sorrut siihen samaan perusvirheeseen joihin jotkut typerys persutkin syyllistyvät. Ei pidä todellakaan yleistää ja syyttää kaikkia maahanmuuttajia. Ajattelepa, että ei syyllistämisessä ole aina yleistystä, vaan lähinnä näkemys siellä taustalla riskin suuruudesta. Eli yksinkertaista ennakointia, että asioiden ei annettaisi mennä aivan pahaksi ja sietämättömäksi.

Typerys-persuista puhuttaessa voisiko aloittaa Halla-Ahosta, joka Husun kommentteja kommentoidessaan tyypillisen persumaisesti leimasi taas muslimit sanomalla, että "kenenkään ei ole pakko olla muslimi"?
+Lisää kommentti
Kerro hyvä pankko, miksi perussuomalaiset ovat suurin puolue tällä hetkellä. Ei se yksinkertainen väittämä, että tyhmyys tiivistyy joukossa, voi yksin asiaa selventää.
7 VASTAUSTA:
Persut ovat suurin, koska istuvat oppositiossa ja koska Kepun kannattajat ovat paenneet tilapäisesti persuihin Sipilän tuhottua Kepun maineen. Kepulit palaavat takaisin aikaa myöten ja persujen kannatus sulaa viimeistään silloin jos joskus pääsevät hallitukseen.
Mikään ei ole politiikassa ikuista eikä kukaan ole ikuisesti ykkönen. Tämän päivän ykkönen on huomisen häviäjä. Millään puolueella ei ole hallussaan maagista totuutta siitä kuinka asiat pitää tehdä, vaan lopputulos on demokratiassa kompromissien summa.

Hyvin vastasit. Siitä sinulle pisteitä. Kuitenkin sinä hyvä pankko, olet erittäin maahanmuuttokontribuutioitunut (omyötävaikuttaja kirjoituksillasi voimakkaasti) Lieksa palstan ko. hurmiotilaasi ruokkiva henkilöitymä. Ei tuollainen fanaattisuus voi olla kovin kantavaa pidemmässä juoksussa. Ei minulla mitään sitä vastaan, mutta arveluttaa vaan, kuinka vaikeaa on tosiasiat muuttaa erityisen epätodeksi, kun potentiaali heinäjärjelläkin kertoo jotain totisinta toista.

Omasta mielestäni en ole aiheen suhteen varsinaisesti fanaattinen, tykkään vaan keskustella aiheesta koska se kiinnostaa minua paljon. Tästä aiheesta on vaan vaikea saada asiallista keskustelua aikaiseksi. Värittyneessä mielessäni koen, että se fanaattisuus on pikemminkin vastapuolella. Mielestäni se näkyy asiattomina ja loukkaavina kirjoituksina joita tänne tippuu tasaiseen tahtiin minustakin riippumatta ja välittämättä. Keskustelen tietysti mielelläni myös kaikista muistakin aiheista. Toivottuhan on, että Lieksa-palstalla saisi keskustella kaikista asioista maan ja taivaan välillä ja että kirjoituksia ei kovin kevein perustein ruvettaisi sensuroimaan ja poistamaan.

Onko se fanaattisuutta, jos haluaa puolustaa kotimaataan vierailta joille ei ole itse ainakaan kutsukorttia lähettänyt? Onko se fanaattisuutta jos haluaa estää kansalaisten työllä ja hiellä ansaittujen verorahojen tuhlausta erittäin huonoon ja suorastaa eripuraa ja sotaisuutta aiheuttaviin turhiin humanitäärisiin hankkeisiin?
Asiallinen keskustelu on todella vaikeaa, jos näkemykset ovat toisistaan kaukana kuin etelä ja pohjoisnapa.
Perustelemattoman humanitäärisen maahanmuuton puolesta puhuminen on maanpetos. Se jos mikä on vihapuhetta meidän suomalaisten omia perinteisiä arvoja kunnioittavia kansalaisia kohtaan.
Se, että mielesi on värittynyt, on aivan ok. Niin on minunkin mieleni. Todennäköisesti värimaailmamme on kuitenkin aikalailla toisistaan poikkeava. Minä vaikutan ”värikkyydessäni” teistä monesta ehkä tiukkapipoiselta konservatiiviselta vanhalta jäärältä, jolle ei suvaitsevaisuuden järkipuhe mene kovaan kalloon. Aivan oikein.

Sinua en tohdi lähteä arvioimaan. Pitäisi ensin päästä katsomaan silmiisi, ja kuulla äänesi värinä ja soinnut, kun jotain sanot minulle keskustellessamme. Tämä ei ole kovin syvällinen foorumi toisen tuntemiseksi. Sama pätee muihinkin palstakirjoittelijoihin. Tämäntyyppisillä palstoilla meidän olemassa oleva pieni luonteen piirteen puoli saa näyttelijän ja valheellisuuden lahjat tulemaan hyvin etualalle. Se puoli elon kadotuksesta, joka on saavuttamatta, tulee joillakuilla erimuodoin korostetuksi aivan luontaisen psyyken eri muotojen tarpeen kera.
Ei ole tippaakaan fanaattisuutta kirjoituksessasi. Päin vastoin näytät miten vaikeasta ja tunnepitoisesta aiheesta keskustellaan asiallisesti. Itse olen fanaattisuuteen myös syyllistynyt. Ehkä monesti ei ole fanaattisuus aatteen puolesta, vaan fanaattisuus siitä että haluaa olla asiassa oikeassa.

Niin. Ehkäpä olet sellainen tunneihminen. Rationaalisuus voi jäädä hieman tunteiden ja kylmän laskelmoinnin varjoon. Tunteet ja lähimmäisenrakkaus ovat tietysti aivan hienoista hienoimpia piirteitä meissä ihmisissä. Liika sellainen voi kuitenkin aiheuttaa pettymyksiä ja petetyksi tulemisen tunteita.

Oikeassa oleminen on taas aivan toinen juttu. Se on niin vaikea laji meille ihmisille, että parempi kuin en kovin syvällisesti sitä pohdiskele tällä palstalla. Besserwissereitä ja oikeassa olijoita tällä palstalla kyllä riittää. Kuulin radiosta tänään myynnissä olevista valmiiksi lohkotuista omenoista. Osa meistä on sitä miltä, että turhaa muoviroskaa taas lisää ja yksi saasteongelma sen myötä pahenee. Reumasairaat ja kivuliaita sairauksia potevat kokevat sen taas helpotuksena arkielämäänsä. Molemmat ovat oikeassa. Tämän yksinkertaisen esimerkin myötä on vaikkapa maahanmuuton vastustajien ja myötäilijöiden kannanottoja helpompi ymmärtää heidän erilaisten näkemystensä ja lähtökohtaisen ymmärryksensä ja tunnetilansa perspektiivistä. Eli voitaneen sanoa näidenkin molempien ryhmien olevan oikeassa. Oikeustajukin vaihtelee yksilöittäin ja aikakausittain. Myös eri kulttuureissa oikeustaju heittelee laidasta laitaan aika voimakkaasti ja suurella näkemyserolla. Toisessa saatetaan hyväksyä joku teko oikeana, kun sama teko olisi toisessa kulttuurissa aivan kauhistuttava rikos. Siinä, noin niin kuin tiivistettynä, on se oikeassa olemisen vaikeus.
+Lisää kommentti
Tuo anonyymiltä hyvin sanottu.
..."Ajattelepa, että ei syyllistämisessä ole aina yleistystä, vaan lähinnä näkemys siellä taustalla riskin suuruudesta."..

Nyt minnuu ihmetytti kun jo käsivarretkin pitää uutiskuvissa pikselöidä. Heti heräsi voimakas epäilys, että vaalen pakun ampujaporukka oli ulkomaalaistaustaisia. Taitaa olla keskinäisiä kärhämää tällä kertaa kun lähiheimoveljet oli kohteena.
Ilmoita
La Taee on viimeisenpäälle rehellinen politikko,,,, vai onko!
1 VASTAUS:
Ei minusta ainakaan kovin rehelliseltä vaikuta.
+Lisää kommentti
miksi lieksa halutaan laittaa kelvottomaan kuntoon eikä siitä voi edes pähkäillä
se on niin niin rassea se pähkäily
Ilmoita
Perussuomalainen ei ole käsitteenä pelkkä tätä nimitystä kantavan ei puolueen keskinkertaista ohjelmaa kannattava. Ei se ole tila tai olo varsinkaan sille tunteelle, mitä on olla suomalainen, vaikkapa Lieksassa suomalaisena. Huomioitava mielestäni on myös se, että mustallakin on oikeus olla suomalainen, jos ei ole syntistä liikaa mustaa kaapua rasitteenaan.
Ilmoita
En ole Persu mutta perus suomalainen olen. Kuitenkin se ihmetyttä et miksi ei saisi olla ajatuksiltaan perus suomalainen. Joku maahanmuuttaja hussu tai vastaava iltapäivälehtien sivuilla itkee kuinka hankalaa hänellä on olla Suomessa. Ei mitään kunnioitusta Suomea ja suomalaisia kohtaan. En ole rasisti, mutta pois vaan Suomesta tuollaiset husut.
2 VASTAUSTA:
Tuon jos saat läpi sisään syvällisyyteen palstan valvojille, niin hyvä. Joku täällä on aina toista mieltä. Typerykseksi ei voi haukkua, kun on oma lehmä usein ojassa.
Itikka on joillekuille politiikassakin nautaa, naurattaa kun henkistä tahdon lihaa potentiaalisesti löytyy kierrellen ja kaarrellen aivosoluihimme ja synapsiin asti tungettavaksi..

Aivopesu ei ole tiskaamisen tai uinnin kilpailulaji, se on poliittisen pyrkyryyden tuleva olympiadiemme kukkuloilla palkittava erityislaji. Siinä eivät tunneherkät ja empaattisesti herkät menesty.
+Lisää kommentti
Kyllä nyt on lieksassa esillä kaikki pimiät puolet, nää matikattomat luisuttavat suomen jorpakkoon akkalaumoinee,vesien kulettamat ensin nämä niiaa-
3 VASTAUSTA:
Pielisestäkin matikat ovat vähentyneet. Matikattomia kutupaikkoja sentään vielä etsitään. Puolen vuoden päästä taas saa ryövärillä. Tammikuussa 2020 kaikki pilkkiminen, ja ”Välimerikalastus” on taas vinkin voihkin. Tai poliittisesti heisisulin heikun keikun.

Ryöstäjillä on koukut joka suuntaan. Ei yksin Lieksassa pilkillä. Ympäri ämpärin Ryöstäjillä on koukut joka suuntaan. Ei yksin Lieksassa pilkillä. Ympäri ämpärin vuoden läpi on aina monin rasituksen tunteella liikkeellä kaikenlaista kaavullista ja kaavutonta. <Koettakaa nyt kovin kestää. Ei loppua vielä näy. Siis näkisinkö, koukkujen koukutuksen.
Joo ei pielisen lieksa vielä ees pahimpia koukkuja ookkaan niellyt,
-mutta koskas nähhään se -

Ei loppua vielä näy. Siis näkisinkö, koukkujen koukutuksen.
+Lisää kommentti
Jatkan keskustelua aiheesta. Voi olla, että maahanmuuttomyönteiset ihmiset ajattelevat asiaa usein tunteella, mutta mielestäni ei ole niin että maahanmuuton vastustajat ajattelisivat sitten puolestaan järjellä. Sama tunne on takana maahanmuuton vastustajillakin, jonka persut tunnustavat ja jolla taitavasti ihmisiä hyppyyttävät. Tunne on vain eri laatua.

Tunne mikä saa maahanmuuttomyönteiset raksuttamaan on nimeltään empatia. He säälivät kärsiviä ihmisiä ja haluavat hyvää hyvyyttään auttaa heitä. Maahanmuuton vastustajia liikuttaa puolestaan pelko, joka on hyvin alkukantainen ja voimakas tunne. Tähän pussiin Perussuomalaiset pelaavat taitavasti ruokkimalla pelkoja ja salaliittoteorioita muslimien maailmanvalloituksista. Mitään realistista uhkaa muslimien maailmanvalloituksesta ei tietenkään ole. Koko ajatus on niin naurettava, että haraktkin sille nauraisivat. Mutta pelko ei olekaan rationaalista vaan tunneperäistä ja siksi se tuntuu naurettavuudestaan huolimattakin hyvin pelottavalta.
Ilmoita
Pelko vaikuttaa omalta osaltaan myös rasismin vastustajien mielissä. Rasismin vastustajat pelkäävät sitä millainen maailmasta tulee, jos kaiken maailman natsit pääsevät kekkuloimaan kukkona tunkiolla. Natsi-Saksassahan tämä nähtiin. Kovin realistinen ei välttämättä tämäkään pelko ole, mutta asiaa ei auta se, että Perussuomalaiset jatkuvasti kaveeraavat uusnatsien kanssa erinäisissä yhteyksissä ja kesäleireillä. Loppujen lopuksi molemmilla ääripäillä on samat motiivit ja samat tunteet. Molemmat pelkäävät tulevaisuuden puolesta ja maamme tulevaisuuden puolesta, mutta pelon kohteet ovat vain erilaiset. Pelko ruokkii aggressiivista käytöstä, koska molemmat tahot pelkäävät oman olemassaolonsa ja tulevaisuutensa puolesta.
4 VASTAUSTA:
Kun noin hyvin ymmärrät tuon asian, voitaneen todeta, että ne jotka hyväksyvät haittamaahanmuuton ovat valmiita luopumanaan turvallisesta yhteiskunnasta; vaihtamaan sen konflikteja ja riitaa, jopa sotaa lietsovaan tilanteeseen meidän omassa Suomessamme. Pelko ei välttämättä ole ehkä se paras sana kuvaamaan vastapuolten asenteita ja tilannetta. Voitaisiin hyvinkin puhua oman edun tavoittelusta. Maahanmuuttajat ovat vaatimassa itselleen niitä omia, tutun kulttuurinsa piirteitä. Ja millä kustannuksella? Meidän suomalaisten kustannuksella. En minä ainakaan mielestäni tunne pelkoa. Oman edun valvonnasta tässä on kyse. Ei kaikkea voi jakaa ja kaikista huolta pitää vääristynein tavoin. Sitä varten on eri kulttuureja ja kieliä maapallolla kehittynyt, että he omien tapojensa ja lakiensa kera hyvin voisivat ja menestyisivät o m i s s a m a i s s a a n, aivan kuten perhe ja sukuyhteisötkin omissa piireissään. Kylässä saa käydä, mutta kuka sitä nyt millään oikeudella olemaan ja syöttiläiseksi saisi jäädä! Ei siitä tule kuin pahat ristiriidat ja tappelu, alituista mellakointia ja muuta, kun liikaa annetaan periksi. Maailmanparantajia humanismin nimissä on aina ollut puheissa jne. Käytännössä nämä ”missipuheet” eivät vain toimi. Teinien kikatusta ja haaveilua se on.

Syöttiläät tulee meitä elättäjiään komentelemaan. Se ei käy.
Ei vaan tule siirtää mitään.
Anonyymi kirjoitti:
Syöttiläät tulee meitä elättäjiään komentelemaan. Se ei käy.
Ei vaan tule siirtää mitään.
No tokihan ne nykyiset takaisin pitäisi siirtää. Ajattele nyt hiukan edes!
Anonyymi kirjoitti:
Syöttiläät tulee meitä elättäjiään komentelemaan. Se ei käy.
Ei vaan tule siirtää mitään.
Se ei käy. Olet oikeassa. Tässä on rentoa vaskiviikon musaa. Viihdetelttaankin saattaisi olla kelvollista.
https://www.youtube.com/watch?v=Yr_Rzj1Hxb8
+Lisää kommentti
Miten on syöttö pisnes näi lujasti syöpynyt lieksas, ettei siitä voi mitenkään virkata
mailman kieroret valtaavat alueita
Ilmoita
On vain yksi puolue joka lieksankin järkeistää
-jos haluat sitä liity seuraamme
-ja se on vaivatonta, äänesi voimalla se käypi nopsaan !
3 VASTAUSTA:
Jaa mikä muka? Yhtyneet Fasistit?

Yleensä demokratiassa on useita puolueita, ja yksipuoluejärjestelmät eivät ole demokratioita.
Anonyymi kirjoitti:
Jaa mikä muka? Yhtyneet Fasistit?

Yleensä demokratiassa on useita puolueita, ja yksipuoluejärjestelmät eivät ole demokratioita.
Jospa se on sateenkaariviherkommarisuvakkipuolue?

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

No tämmöinen puolue kyllä Lieksankin tosiaan varmasti järkeistäisi. Tähän liittymään ja tätä äänestämään kaikki!
+Lisää kommentti
Olen minäkin Karjalan evakkojen poika, 6-lapsisesta perheestä, mutta en ole havainnut siinä olevan ylpeyden aihetta. En siinäkään, että vaimoni oli evakkojen tyttö ja kotoisin 10-lapsisesta pienviljelijäperheestä. Yleensäkin on turhaa pullistella mistään asiasta. Ei ihminen ole itseään tehnyt, eikä ansaitse siitä kiitosta.
1
Ilmoita
Lieksalaiset jos vapauta halajavat täytyy ymmärtää äänestää sitä yhtä kansalismielistä puoluetta, joka takaa suomalaisuuden olemassaolon
3 VASTAUSTA:
Kansallissosialistinen puolue, oletan?
Halla kun käy perälläkin vierailulla, kyllähän väkiä kokoontuu ja asiat itää
-siitä maasta suomi vielä ponnistaa
Anonyymi kirjoitti:
Halla kun käy perälläkin vierailulla, kyllähän väkiä kokoontuu ja asiat itää
-siitä maasta suomi vielä ponnistaa
Koneinsinöörit oli hyvn edustettuna Halla-ahon vierailulla! Niitäkin kiinnostaisi liittyä persuihin mutta suvakit ei salli sitä!
+Lisää kommentti
Haes tuolla-
- Viina oli ennen kortilla, nykyisin kahlitaan sanoja -
Ilmoita
Olet perussuomalainen.

Etkö siis osaa edes hävetä yhtään?
Ilmoita
persut on nyt kaukana ykkösenä ja lisää siirtyy järki puolueeseen kannatuksineen
suomi otetaan takaisin
1 VASTAUS:
Siis kyllä kuukauden aikana suomalaiset ovat järkiintyneet ja rutkasti
-eiköhän se tästä lutviinu vielä jären puolelle suomalaisen olot .
+Lisää kommentti
Perussuomalaiset osoittavat kauhistuttavaa halveksuntaa sotaveteraanien uhrauksia kohtaan ja leikkivät Suomen itsenäisyydellä ja vapaudella kuin se olisi joku pelinappula. Esim. Laura Huhtasaaren puolustuspuheet Unkarin diktaattorille kun tämä haukkui Suomea ovat aivan järkyttävää logiikan vääntämistä solmuun. Kaikin tavoin tehdään myyräntyötä Putte-sedän avuksi demokratian tuhoamiseksi Euroopassa ja Suomessa.
0 VASTAUS:
+Lisää kommentti
Suomessa ei ole valitettavasti enää yhtään topakkaa, järkevää, aitoa, todellista, yhteiskunnan ja kansalaisten etua ajavaa puoluetta. Kaikilla alkaa olla joku pellen tai jokerin naamiaispuku yllään. Yhteisten asioiden hoito sairastaa todella pahan kerran.
2 VASTAUSTA:
Totta. Kaikki tavoittelevat vain omaa etuaan, tavalla tai toisella.
Uuninpankko kirjoitti:
Totta. Kaikki tavoittelevat vain omaa etuaan, tavalla tai toisella.
Sen näkee niin valtakunnanpolitiikassa kuten täällä kotona pienessä Lieksassa.
+Lisää kommentti
Olipa asiallinen ja fiksu (PS) nainen aamuteeveessä äsken. Taas nousi Perussuomalaisten kannatus.
Ilmoita
Se toinen mustempi ei ole asiallinen väittäessään joutavaa sontaa, mutta omalle puolueelleenhan ja kannatukselle se hallaa tekee!
Ilmoita
Tätäkin ketjua lukiessa voi havaita, kuinka asioita ymmärtämätön arvostelee viisaampiaan, itsekritiikki puuttuu silloin kun tuuli huulia heiluttelee. Ei kohdetta ilmoiteta, vaan itse voi arvailla.
1 VASTAUS:
Yleensä ottaen ei ole kovin hyvä argumentti keskustelussa tällainen todeta vain, että on itse viisampi kuin muut ja muiden kannattaisi siksi pysyä hiljaa. Voisi sanoa, että tämä on niitä argumentteja joita käytetään, kun oikeat argumentit loppuvat.
+Lisää kommentti
Nyt kirjoitetaan jo uutisissa mitä persu sanoi aamuteeveessä. Olipas harvinaisen tökerösti ja rasistisesti sanottu.
1 VASTAUS:
Jos tämänkaltaiset puheet nostavat persujen kannatusta, Suomessa on iso väestönosa jolla ei ole hajuakaan käytöstavoista ja normaalista kanssakäymisestä ihmisten kesken.
+Lisää kommentti
Mustako oli taas oikeassa syyttäessään puolta suomen kansasta rasiteiksi!
1 VASTAUS:
Ei ole kukaan syyttänyt puolta Suomen kansasta rasisteiksi.
+Lisää kommentti
Mahtaisi olla vaikea elää joka paikassa poikkiteloin.
Ilmoita
Se on nyt mahoton riehunta päällä.
Ilmoita
Suomalaissii supai haakkuu, niinku rakkikoerat toesijjaann. Varsinnii suomalaesta miestä. Kunpa tietäsittä nuihen lakujen kielenkäytön meitä kohttaan. Eippään siihe ota vihurivassarit kanttoo. On se kyllä ihme, jotta tiällä ei ou ennee mittää rottii missää. On se männä suvaitsevaisuus pitkälle, häntä vaen näkkyy, jos näkynnöön.
Ilmoita
Saksas junatkin ovat rasseja lapsia kohtaan, näin voisi meinata, saksa rupee heräämään unestaan
Ilmoita
Olen karjalainen. puoliksi.
Ilmoita
Yhdessä ketjussa saman nimimerkin 34 kirjoitusta, on siinä vastailtu niin itselleen, kuin toisille. Sävy on ollut tarkoitushakuinen ja jopa kärttyinen. Asiattomista poistoista valitellaan, mutta nämä on suojattu.
Ilmoita
Perussuomalainen nainen menee aamuteeveehen todistamaan, että Perussuomalaiset eivät ole rasisteja, ja tätä tehdessään loukkaa kuitenkin Husua rasistisesti. Kovin hyvin ei siis mennyt.

Persunainen sanoo, että Husu "oksentaa sosiaaliturvan päälle". Miten Husu oksentaa sosialiturvan päälle? Hän ei sanonut sanaakaan sosiaaliturvasta vaan sanoi vain, että Perussuomalaiset ovat rasisteja. Persunainen lankeaa alitajuisesti tällä taas samaan vanhaan rasistiseen stereotyyppiin, että somalit eivät voisi käydä töissä ja ovat sosiaalipummeja, kun taas Husu käy töissä ja päinvastoin pitää yllä Suomen sosiaaliturvaa.

Kovin hyvin ei siis persunaisen vakuuttelu mennyt. Onko Husu oikeassa siinä, että perussuomalaisilla on jonkinlaiset poliittiset geenit joista he eivät pääse eroon vaikka yrittöisivätkin?
Ilmoita
Lieksaa palstalla hallitsee toi yksi rekattu nimmari
Muilla ei oo enää mitään vapautta millekään mielipiteille
poistot on joutuista
TAJUTKAA JO TOUHU
Ilmoita
Jääkausi uhkaa, geenit on sekaisin, hyeenat ja puumat uhkaa, kansa on paska, on vain yksi totuus, kumarra kurja.
Ilmoita
Kaikki perussuomalaiset on rasisteja ja kaikki islamistit ovat terroristeja! Käyhän se noinkin!
1 VASTAUS:
Kyllä ja pitääkin noin paikkansa, olen p s -ssä
+Lisää kommentti
Bensadiiselil tuo varmasti työtä lieksaan ja minä olen valmis
Ilmoita
Tiedättekö muuten, montako persua tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu?

Ei yhtään. Persut ovat ainaisessa pimeydessä.
Ilmoita
Mielestäsi vitsikäs, vai?
Ilmoita
Jos ei lamppuja tarvitse tulee halvemmaksi, mutta demari ja vasuri ostaisi sen lampun velaksi ja maksattaisi sähkön veronmaksajilla!
2 VASTAUSTA:
Takaperoiset oha-Allah-tyypit eivät näköjään edes tajua pimeyttään.
Anonyymi kirjoitti:
Takaperoiset oha-Allah-tyypit eivät näköjään edes tajua pimeyttään.
Olet oikeassa että suomeen tulleet allah tyypit ovat pimeitä ja naendertalin tasolla!
+Lisää kommentti
Lasten tapa on väännellä nimiä, koulukiusaajiksi heitä nimitetään. Täälläkin pikkuinen on varmaankin salaa vanhemmilta kirjoittelemassa. Tuskin äipältä lupaa kysynyt.
1 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

"Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: 'Hoosianna, Daavidin Poika!', he suuttuivat ja sanoivat hänelle: 'Kuuletko, mitä nuo huutavat?'
'Kuulen', vastasi Jeesus. 'Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?'
Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä."
+Lisää kommentti
Hmm.. imeväinen osaa jo kirjoittaa, toiset ne vaan nopeasti kehittyy, tai sitten jäänyt jotenkin jälkijättöiseksi.
Ilmoita
Jäljet nykyisin jäävät kaikkialle, jätöksiäkin on Maa täysi. Olkaamme samalla hiekkalaatikolla elon leikkejä leikkimässä, jos tahdot niin. Sen minkä teen, sanon ja kommentoin täällä, teen hyvässä uskossa ja vilpittömin mielin. Ei kaikki käy niin kuin haaveillaan.
Imeväinen ei kirjoita itse yhtään mitään. Mutta imeväisen kautta on paljon oppimista aikuisillakin, saati vanhemmilla. Oma imeväisikä kun unhoittuu, siihen on vaikeaa palata. Toki miespuolisena nykyisinkin harrastan jotenkin eri tyylillä sitä, mutta se on aivan toisten palstojen juttu se.
Ilmoita
Nyt kyllä menee pankon porukoilla, ja muillakin, nisät ja näsät sekaisin. Mutta mitäs väliä sillä, kun nykykonkarit on surkeita myötäilijöitä tai muuten ula-aalloilla, ja sosiaaliset, olevinaan demokraattisten aatteiden kannattajia, lipsuvat aivan persuuksiin.
2 VASTAUSTA:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Onko sinulla itseäsi suurempi otanta, tai itseäsi suurempi omakohtainen ihmettelynaihe tuosta asiasta. Kommentoijan olisi syytä pysyä objektiivisuudessa, eli ilman omaa putkisokeuttaan avartaa aivokeskityksissään olevia nukleiinihappoja sen verran, ettei aivan Pösilöltä tänne haastele.
( Nyt kyllä menee pankon porukoilla, ja muillakin, nisät ja näsät sekaisin. )
eiköhän näitten jutut sekoitukset oo pian tiensä päässä ja taputeltu -loppu
-sulla oli hyvät päätelmät
+Lisää kommentti
Jos ei saa veronmaksajien piikkiin hehkulamppuja vaihtaa niin jätetäänkö vanhukset pimeään kakat housuissa? No niinhän Jussikin sanoi, että jätetään koska sosiaaliturva on ylellisyyttä johon ei ole varaa.
2 VASTAUSTA:
Jos ei saa ottaa velkaa eikä periä veroja niin ehkä ne rahat toen perään tulevat taikaseinästä.
Uuninpankko kirjoitti:
Jos ei saa ottaa velkaa eikä periä veroja niin ehkä ne rahat toen perään tulevat taikaseinästä.
Olisko mhdollista että nuo vanhuksilla rahastavat firmat vaihtaisi hehkulamppunsa ilman veronmaksajien rahoja!
+Lisää kommentti
Saksas-
– Ei pelkästään Sveitsin rajaa tule suojata. Täytyy ottaa käyttöön kaiken kattava rajavalvonta, AfD-puolueen A. Weidel vaatii.
3 VASTAUSTA:
Perus suomi ei turhia enään kumartele.
Anonyymi kirjoitti:
Perus suomi ei turhia enään kumartele.
Perussuomalaisuuden kaltaiseen autoritääriseen totalirismiin kuuluu, että kumarretaan suurta johtajaa. Saksassa se oli Hitler, Venäjällä Stalin, persuilla Halla-Aho.
Tai jos ei kumarreta vapaaehtoisesti niin sitten kumarretaan pakolla, kuten Unkarissa ja Pohjois-Koreassa.
+Lisää kommentti
Puolalaisen arkkipiispan mukaan maan sukupuoli-ideologinen LGBT-yhteisö vastaa kommunistiajan ”punaista ruttoa”.

Piispa painotti, että sukupuoli-ideologia on haitallista perheille.
– Sanomme ”ei” perheille ja kansalle haitalliselle sukupuoli-ideologialle, sanomme ”ei” LGBT-piirien ohjelmiin sisältyvälle moraaliliberalismille, sanomme ”ei” kumppaniliitoille, sanomme ”ei” huonojen lakien laatimiselle – sanoi piispa.

persut jytää nyt ykkösinä, !
1 VASTAUS:
Vähemmistön kutsuminen sairaudeksi on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tällaisella arkkipiispalla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa ja hän voi käyttää piispanhiippaansa vaikka takapuolensa pyyhkimiseen. Suomessa arkkipiispa saisi rikostuomion niin että napsahtaisi. Hienoa, että Suomi on EU:ssa mukana ajamassa ihmisoikeuksia Unkarin ja Puolan kaltaisiin maihin. Ei tarvitse meillä käydä niin kuin Usassa missä yksi rasseterroristi ampui taas joukkomurhassa vähemmistöjen edustajia kun rasistinen presidentti öyhkää esimerkkinä Valkoisessa talossa.
+Lisää kommentti
Mitävarten Unkarissa ja Pohjois-Koreassa ei matut mellasta niinkuin Ruotsissa?
3 VASTAUSTA:
Oikeasti Pohjois-Korea on mielestäsi parempi paikka asua kuin Ruotsi?
"Mitävarten Unkarissa ja Pohjois-Koreassa ei matut mellasta niinkuin Ruotsissa?"
(Mitävarten ei ole yhdyssana, ei ole niinkuinkaan;) En voinut nyt pikkupirulliselle kiusaukselleni, olla kielipoliisi, mitään. Anteeksi, koska se ei ole keskustelun kannalta kovin oleellista, mutta kuitenkin.

Tuo mellastuskommentti nyt oli aika typerä. Liian yksioikoinen on ajatuksenjuoksutus sinulla. Se piimii ja on happamahko jo alun perin. Tuntuu kuin et, muuta tietäisi kuin yksi ynnä yksi on kaksi.

Tässä tapauksessa pankon kommenttiasi seuraava kysymys on ihan aiheellinen. En kyllä Suomesta Unkariinkaan muuttaisi vähässä kummassa, saati Pohjois-Koreaan. Matu ongelmaa ei tuonkaltaisella fanaattisuuteen vivahtavalla ratkaista.

Sinäpä elät Suomen suvakkiumpiossa koska et tiedä Ruotsin tilanteesta mitään!
+Lisää kommentti
Meinaatko, että trumpin sanomiset aiheutti ampumiset, no ei täälläkään todellakaan ole presidentin syy, että me olemme kanssasi omituisia. Minä en ampuile ketään, fanaatikoista en tiedä.
2 VASTAUSTA:
https://yle.fi/uutiset/3-10907807

"Äärioikeistolaisten iskut eivät ole vain Yhdysvaltojen ongelma – Asiantuntija: Valkoisen ylivallan kannattajien viharikokset ovat terrorismia"

"– Ongelma ei ole ainoastaan Yhdysvalloissa, vaan panoksia valvontaan pitää laittaa muissakin valtioissa, joissa äärioikeistolaista ideologiaa noudattavia viharikoksia on tehty."

"Aaltolan mukaan valkoisen ylivallan ideologiaa ilmentävät viharikokset ovat rinnastettavissa terrorismiin."

Tuo on mielestäni ihan järkeen käypää tekstiä ja analysointia. Kaikki perussuomalaiset eivät ole rasisteja, eivätkä varsinkaan äärioikeistolaisuutta ja terrorismia kannattavia. Kannattaa muistaa, että yleistys on se pahin virhe yleensä mitä sammakoita suustaan laskeva voi tehdä. Hyvä esimerkki oli tämän Husu Husseinin viimeaikainen tapaus. Hän haluaa herättää keskustelua ja keskustelee asioista, joihin ei haluakkaan ymmärryksellään ja terveellä järjellä perusteellisesti tutustua. Hänenkin tapauksessaan vältyttäisiin monelta ristiriidalta myös hänen itsensä eduksi, kun perehtyisi syvällisemmin asioihin joista haluaa keskustella. Persujen ns.rasismi on aika lievää, keskiarvoisesti, moneen muuhun rasismiin verrattuna. Koko sana rasismi on kärsinyt viime vuosina pahan inflaation liian toitotuksen myötä.
+Lisää kommentti
Husun mielestä persut on rasisteja ja islamistit terroristeja!
2 VASTAUSTA:
No eikö se ole aivan sama, kumpaa mielipuolta joku Husu on. Ei tuo ole kovin maailmantietäjäksi osoittautunut.
Anonyymi kirjoitti:
No eikö se ole aivan sama, kumpaa mielipuolta joku Husu on. Ei tuo ole kovin maailmantietäjäksi osoittautunut.
Anteeksi, HÄN. Muuten on minullakin rasistin leima otsassa. Anteeksi antakaa vielä toisen kerran!
+Lisää kommentti
Ykkös puoluehan tämä on ja tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen
Kyllä jokaisen pitää käsittää -oman maan nostamista etusialle ja kulttuurimme
1 VASTAUS:
Että etusiat asialla.

Tuommoinen puhe on kyllä loukkaavaa. Siat ovat fiksuja. On sopimatonta verrata niitä ahnurituholaisiin, rasisteihin ja muihin primitiiveihin.
+Lisää kommentti
Maalaisjärelliset perus-suomalaiset, mitäs suomi muuta kaipaa
Kekkonen oli kova känsä ja näin mennään vielä päin tulevia
3 VASTAUSTA:
Esipersut eli SMP-läiset olivat Vennamonsa johdolla Kekkosen äärivastustajia.

Että eipä nykypersukaan näköjään mistään mitään tiedä. Eihän se tietysti muuten persu olisikaan.
Anonyymi kirjoitti:
Esipersut eli SMP-läiset olivat Vennamonsa johdolla Kekkosen äärivastustajia.

Että eipä nykypersukaan näköjään mistään mitään tiedä. Eihän se tietysti muuten persu olisikaan.
Kaikki järki pitää ottaa mukaan kekkoset ja vennamot, näin perus-suomalaiset suomen pitävät suomalaisena.
Järkeä ei löydy vennamolaisuudesta, persuudesta eikä rasismista, joten tuommoinen puhe on roskaa.
+Lisää kommentti
Siellä rikinkeksijä pahaa mieltään purkaa halveeramalla kanssaeläjiään. Ajattelitko, että kyllä minäkin keskusteluun osaa otan, ja tämmöisen sait aikaan.
Ilmoita
Halla-Aho sanoo Suomi Areenassa, että meillä kaikilla on intuitiivinen mielipide siitä onko vastaantuleva ihminen suomalainen. Tämä vaikutti vähän erikoiselta mielestäni.

Oletetaan tilanne missä keskiverto ihminen kävelee toista vastaan kadulla. Mielessä voi pyöriä kaikenlaisia ajatuksia. "Onpas hyvännäköinen nainen" tai "Voi miten söpöä koiraa hän ulkoiluttaa" tai "Naapuri on lähtenyt lenkille". Mutta kun Halla-Aho näkee kaudella ihmisen, hän intuitiivisesti arvioi kelpaako tämä ihminen suomalaiseksi? Keskivertoihmiselle ei tulisi tällainen mieleenkään.

Onko niin, että meidän pitää arvottaa toisia ihmisiä että kelpaavatko nämä suomalaiseksi ja ihmiseksi, ja mihin tällainen arvottaminen johtaa?
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Olen perussuomalainen.

Pienviljelijä metsätyömies. Karjalan evakkoin poeka ja älyttömän ylypiä siitä taustasta. Nuorempana tehä mätin kolomisenkymmentä mottii halakoja päivänäyllä.
Nykyään jouttuu jo hiukan jarruttelemmaan, jottei hihnat pala, sinne parriinkymmenneen. Pumppu tykkevvää, ku ei se jouten oekkein ossoo olla. Sitten jos jouvun kerrostalloon ukkokottiin, niin revin pelipaetani.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta