Punaisten johtajat pakenivat raukkamaisesti Helsingistä huhtikuussa 1918

Anonyymi

Punaisten johtajat pakenivat Helsingistä Pietariin raukkamaisesti päiväkausia ennen saksalaisten tuloa vuonna 1918. Sitä ennen he varastivat matkaeväikseen Suomen Pankista miljoonia Suomen ja muiden maiden rahoja.

Punikkien alemman tason johtajat ja monilukuinen palvelusäki, joita punikkijohtajilla oli riittämiin, olivat raivoissaan. Miten johtajamme kehtaavat jättää meidät yksin? Raukkamaisia miehiä.

Pietarissa punikkijohtajat asuivat Suomen Pankin rahoilla hienoissa hotelleissa, ryyppäsivät kaupungin parhaissa ravintoloissa ja huorasivat paikallisten prostitoitujen kanssa.

Pietariin paenneet alemman tason punakaartilaiset eivät hyväksyneet sitä, että heille ei annettu rahaa viinaan ja naisiin. Punikkien eliittiä vastaan syntyi nk. mauserioppositio. Elokuussa 1920 oppositio teki aseellisen iskun johtavia elostelijajohtajiaan vastaan Kuusisen klubilla. Iskussa kuoli kymmenkunta punikkijohtajaa, muun muassa Jukka Rahja ja Tuomas Hyrskymurto. Otto Kuusinen pelastui, koska hän ei sattunut olemaan paikalla.

107

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko nämä rahat varastettu Tampereen pankeista?

      • Anonyymi

        Punaiset varastivat Suomen Pankin pääkonttorista Helsingistä käteistä 180 miljoonaa (valtava raha tuohon aikaan) ja 10 miljoonaa haltuunsa saamista an Suomen Pankin sivukonttoreista (esim. Tampereelta). Näillä rahoilla kelpasi juhlia ja rällätä Pietarissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä kehtaavat sanoa sisällissota alkoi sen takia kun torppareilla oli huonot olot. Eivät taineet muistaa torppareita kun viettivät makeaa elämää Pietarissa.

      • Anonyymi

        Joka toinen torppari taisteli sitä paitsi valkoisten puolella kapinarikollisia vastaan. Rikoksiin taipuvaiset torpparit menivät punakaartiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punaiset varastivat Suomen Pankin pääkonttorista Helsingistä käteistä 180 miljoonaa (valtava raha tuohon aikaan) ja 10 miljoonaa haltuunsa saamista an Suomen Pankin sivukonttoreista (esim. Tampereelta). Näillä rahoilla kelpasi juhlia ja rällätä Pietarissa.

        Kapinan kukistaneet valkoiset mitätöivät punikkien painamat setelit. Uusiin seteleihin tuli Litt. merkintä, ilman sitä seteli oli punikkien ja siten mitätön. Litt. merkinnät poistuivat seteleistä vasta 1960 luvun alussa rahauudistuksen myötä, kun esim. satasesta tuli yksi markka.

        Oikeat leninistit eivät tuolloin uskoneet rahan tärkeyteen. Rahaa painamalla pyrittiin tekemään rahasta arvotonta. Leninin nerokkaan teorian mukaan rahaa painamalla voitiin tehdä kaikista miljonäärejä ja sitä kautta rahasta arvotonta. Suomen punaiset noudattivat muutamaa Jalmari Parikan tapaista lukuunottamatta rahapolitiikassa leninististä linjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punaiset varastivat Suomen Pankin pääkonttorista Helsingistä käteistä 180 miljoonaa (valtava raha tuohon aikaan) ja 10 miljoonaa haltuunsa saamista an Suomen Pankin sivukonttoreista (esim. Tampereelta). Näillä rahoilla kelpasi juhlia ja rällätä Pietarissa.

        Viinaa ja naisia riitti ja ruokakin tuotiin Tukholmasta, koska venäläisten kaalikeitto ei kelvannut.

    • Anonyymi

      Rinteen kopla sopii hyvin satavuotisen perinteen jatkajaksi.

      • Anonyymi

        Rinteen koplan jäsen Juha Sipiläkin voi oppia vielä ryyppäämään.

      • Anonyymi

        Rinteellä on selvästi taipumuksia koplan johtajaksi.

    • Anonyymi

      Tyypillisiä kommareita eivät välitä kuin itsestään , jos nämä punikit olsivat päässeet valtaan sitten vasta Suomessa olisi ollut kurjaa , ihmisiä olisi kuollut nälkään. Johto porukka olisi syöny hyvin , tavalliset ihmiset olisivat syöneet vain kaalikeittoa.

      • Anonyymi

        Suomalaiset punikit perustivat Pietarissa Suomen kommunistisen puolueen (SKP). SKP:n johtajat ryypppäsivät ja huorasivat Pietarissa, mutta ruoka ei ollut Korkeiden Johtajien mielestä kelvollista. Siksi punaisten eliitille salakuljetettiin ruokaa Suomesta, mutta koska sekään ei aina kelvannut, SKP:n johtajat ryhtyvät hankkimaan herkkuja Tukholmasta. Herkut tuotiin SKP:n pikaveneellä (ns. faneeriveneellä) eikä hinnalla ollut väliä. Suomen Pankin rahoja riitti pitkäksi aikaa.

      • Anonyymi

        Nooh jäihän Jalmari Parikka tänne hauskuuttamaan. Eikä rahoilla hyperinflaation kourissa rimpuilevassa Leninin maassa juuri mitään tehnyt. Suomalaiset kehitysmaa Venäjältä tulleet kertoivat Leninin aikaisen hyperknflaation olleen tunkiossa niin paha, että vähintään joka kolmas punikki oli siellä päässyt miljonääriksi. Ongelma oli ettei miljoonilla saanut muuta kuin välttämättömän, jos aina sitäkään. Leninin nerokas ideahan oli vapauttaa ihminen rahan orjuudesta painamalla tarpeeksi rahaa.

      • Anonyymi

        Leninin Venäjän hyperinflaatiossa kovimmilla jätkillä oli miljardeja. Järkevillä äijillä oli toki Venäjän hienostolaisilta takavarikoitua käypää valuuttaa. Minä en sitä tiedä olisiko Jooseppi päässyt Georgiaan ja Suomen sällit Suomeen myymällä porvareille vaikkapa venäläisen aatelisämmän Pariisista kymmeniä vuosia aiemmin ostaman taulun. Sverdlovilla oli immeisesti ainakin kassakaapissaan jalokiviä omilleen Wall Streetilla kaiken varalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset punikit perustivat Pietarissa Suomen kommunistisen puolueen (SKP). SKP:n johtajat ryypppäsivät ja huorasivat Pietarissa, mutta ruoka ei ollut Korkeiden Johtajien mielestä kelvollista. Siksi punaisten eliitille salakuljetettiin ruokaa Suomesta, mutta koska sekään ei aina kelvannut, SKP:n johtajat ryhtyvät hankkimaan herkkuja Tukholmasta. Herkut tuotiin SKP:n pikaveneellä (ns. faneeriveneellä) eikä hinnalla ollut väliä. Suomen Pankin rahoja riitti pitkäksi aikaa.

        Arvo Poika Tuominen on kertonut muistelmissaan värikkäästi näistä herkkuruokien hakumatkoista Tukholmassa. Työväenjohtajille ei tavallinen ruoka kelvannut.

      • Anonyymi

        Venäjällä lisätään aina vettä kaalikeittoon näin sanoi eräs henkilö joka oli käynyt Pietarissa. Ei ole ihme jos laihtuu.

    • Anonyymi

      Lehtimäki ajoi autolla luotisateessa hämeenkatua pitkin" täyttä valetta"

    • Anonyymi

      "Punaisten johtajat pakenivat Helsingistä Pietariin raukkamaisesti päiväkausia ennen saksalaisten tuloa vuonna 1918. Sitä ennen he varastivat matkaeväikseen Suomen Pankista miljoonia Suomen ja muiden maiden rahoja."

      Punaisten johto kulutti SuomenPankin kassavarat huhtikuun alkuun mennessä. Seteleiden painamista kiihdytettiin. Rahan arvo laski 1/8-osaan sotaa edeltäneestä.

      Kansanvaltuuskunta siirtyi huhtikuun alussa Viipuriin, jossa perustettiin Kullervo Mannerin johtama dikatuurihallinto. Sen jäsenistä puolet pakeni vähin äänin Pietariin, jonne loputkin pakenivat laivoilla 24.-25. huhtikuuta.
      Johdon lisäksi Pietariin siirtyi suuri joukko kapinallisten johtoväkeä ja virkailijoita.
      Olot olivat surkeat.

    • Anonyymi

      Punaisten johdon enemmistö selviytyi Pietariin, missä elivät kurjuudessa keskenään riidellen ja toisiaan ammuskellen.

      Tokoi otti yhteyttä britteihin ja värväytyi heidä porukkaansa Arkangelissa muutamien muiden kanssa. SKP:n johto julisti heille kuolemantumion, mihin Tokoin porukka vastasi samalla mitalla.

      Britit muodostivat entisitä punaisista ja Muurmannin radan työmiehistä Muurmannin Legioonan, jonka varustivat ja kouluttivat. Suomalaiset taistelivat siis brittien joukoissa bolsevikkeja ja heihin liittyneitä punikkeja vastaan.

    • Anonyymi

      Lopultahan nämä Viipuriin päätyneet ottivat isovenäläisiä pantiksi ja jättivät niin sanotut omansa kuolemaan. Kullervo Manner pelkäsi etteivät 'toverit' Petrogradissa ottaisi 'suomalaisia tovereita' vastaan ilman etnisiä isovenälåisiä evakuoitavia. Valkoiset ampuivat yleensä punaisten puolella olleet venäläiset haavoittuneet tai terveet paikalleen.

    • Anonyymi

      Täällä ollaan sata vuotta ajasta jäljessä. Saksalaiset täällä vallassa oli, he sen sodaan voitti. Ei se siis mikään kansalaissota ollut. Suomesta piti tulla Saksan provinssi, kunkku oli jo valmiina. Mutta hävisi sodan ja Suomi jäi tyhjän päälle. Oli pakko tulla itsenäisesti toimeen.
      Tarton rauha tehtiin vasta 1920.
      Nyt Suomi on Ruotsin provinssi, se omistaa koko suomen omaisuuden ja sanelee mitä täällä tehdään. Kaikessa kuulu apinointi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi Ruotsi kielikin on ruosteessa.

      • Anonyymi

        "Täällä ollaan sata vuotta ajasta jäljessä."

        Siitä olet hyvä esimerkki.

    • Anonyymi

      Kyllä punikeilla saattoi olla Petrogradissa olleen Suomen pankin toimipisteen ansiosta rahaa sielläkin varattuna. Minä en sitä tiedä ryöstivätkö venäläiset Svobodan hengessä Petrogradin Suomen Pankin konttorin.

    • Anonyymi

      Punikkijohtajat ostivat Suomen Pankin rahoilla venäläisiä maksullisia naisia, mutta kyllä heillä oli omastakin takaa nuoria suomalaisia punikkinaisia. Naisia vaihdettiin, niistä erottiin ja solmittiin uusia liittoja. Elämä oli kuin Sodomassa ja Gomorassa.

      • Anonyymi

        Venäjällä hienotkin naaraat turmeltuvat helposti. Lehtimäen eukkohan oli ennen Verneriä nainnut Toivo Antikaisen kavaltaneen Einari Laaksovirran kanssa. Vauraan suvun tytär pani Leninin lähettämää Einari Laaksovirtaa ja lopulta Leninin kätyriä Lehtimäkeä. Eteläisimmillä alueilla naaraat ovat Euroopassa jopa kiimaampia kuin slaavilaisten alueiden naaraat.

      • Anonyymi

        Ja kaiken tämän sekaan saapui Suomesta Hertta!

        Kas kas, peräkammarin pervo aikamiespoju taas mielihistoriansa kimpussa. Kuka pani ketä. Itsellään vähän hiljaisempaa, ullatus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kaiken tämän sekaan saapui Suomesta Hertta!

        Hertta oli 18-vuotias nuori nainen saapuessaan vuonna 1922 isänsä luokse Moskovaan. Hertta pisti heti miesten päät sekaisin. Vielä ikämiehinäkin vanhat punikit muistelivat, miten Hertta tanssi kuuluisia puukkotanssejaan pöydän päällä miesten ympäröimänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä hienotkin naaraat turmeltuvat helposti. Lehtimäen eukkohan oli ennen Verneriä nainnut Toivo Antikaisen kavaltaneen Einari Laaksovirran kanssa. Vauraan suvun tytär pani Leninin lähettämää Einari Laaksovirtaa ja lopulta Leninin kätyriä Lehtimäkeä. Eteläisimmillä alueilla naaraat ovat Euroopassa jopa kiimaampia kuin slaavilaisten alueiden naaraat.

        Taisi olla oikea miesten nielijä.

        Oliko Lehtimäen eukko lähtöisin Pietarin ilotaloista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä hienotkin naaraat turmeltuvat helposti. Lehtimäen eukkohan oli ennen Verneriä nainnut Toivo Antikaisen kavaltaneen Einari Laaksovirran kanssa. Vauraan suvun tytär pani Leninin lähettämää Einari Laaksovirtaa ja lopulta Leninin kätyriä Lehtimäkeä. Eteläisimmillä alueilla naaraat ovat Euroopassa jopa kiimaampia kuin slaavilaisten alueiden naaraat.

        Vai sellainen nainen oli tämä Lilly..

        Lehtimäen eukko synnytti lapsen kenelle mahtoi olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hertta oli 18-vuotias nuori nainen saapuessaan vuonna 1922 isänsä luokse Moskovaan. Hertta pisti heti miesten päät sekaisin. Vielä ikämiehinäkin vanhat punikit muistelivat, miten Hertta tanssi kuuluisia puukkotanssejaan pöydän päällä miesten ympäröimänä.

        Siellä taisi olla herttaset tunnelmat,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kas, peräkammarin pervo aikamiespoju taas mielihistoriansa kimpussa. Kuka pani ketä. Itsellään vähän hiljaisempaa, ullatus.

        Mikä ihmeen peräkammarin pervo missä näitä on?

    • Anonyymi

      Suomen valtion rahat menivät huorien p---seen.
      Suomessa oli huutava pula kaikesta , Toiset juhlii Pietarissa. Torpparitkin olivat nälkäkuoleman partaalla.

      • Anonyymi

        Suomen ilmasto ei sovi maatalouteen. Aseteollisuuden kehittämisen sijaan enemmistö verotuloista valui sisällissodan jälkeen maatalouteen. Velkaiset mökin rähjät ja koko Suomen bolsevismilta pelasti vain talvisota. Suomessa oli vuodesta 1919 aina vuoteen 1939 käytännössä vain neljä hyvää kasvukautta. Halla vei esimerkiksi 1923 ja 1930 paljon satoja.

    • Anonyymi

      Miten punikkiylimistö käyttäytyi Neuvostoliitossa. Olivatko työläisen puolella?

      • Anonyymi

        Punikkijohtajat eivät olleet työläisten puolella. He asuivat hotelli Luxissa tai hienoissa kaupunkiasunnoissa. Punikkipomot saivat kaikkea mitä halusivat samanaikaiseti kun tavalliset työläiset näkivät nälkää ja pelkäsivät koko ajan henkensä puolesta.

    • Anonyymi

      Mannerheimi ei ole koskaan huoratalossa , mutta Verner Lehtimäki on käynyt, varmaan sekaantui myös mies puolisiin maksullisiin.

    • Anonyymi

      Venäjälle paenneista punaisten johtajista vain harva selvisi hengissä Stalinin ja Kuusisen puhdistuksista. Stalin langetti punaisten johtajille tuomion Suomen oikeuslaitoksen puolesta.

      • Anonyymi

        Siinä Stalin teki hyvän työn oikein tehty eivät varastaneet enää.

    • Anonyymi

      Punikkipäälliköt pettää aina !

      • Anonyymi

        Nytkin Rinne pettää kannattajansa ja kaikki muut. Henki ei lähde, mutta työpaikka ja rahat häviävät ennen pitkään.

    • Anonyymi

      Punaisten johtajat ottivat lopputilin ja lähtivät ulkomaan matkoille Helsingistä huhtikuussa 1918.

      Tulivat sitten kyllä takaisin 1945 kun rahat loppui.

      • Anonyymi

        Punaisten johtajat menivät Venäjälle epäonnistuneeen kapinan jälkeen. Suurin osa heistä tapettiin siellä. Helsinkiin palasi 1945 vain pieni murto-osa lähteneistä. Parasta tietysti olisi ollut etteivät hekään olisi palanneet, mutta minkäs teit, kun Neuvostoliitto järjesti heille paluumahdollisuuden rauhansopimuksella.

        Onneksi Kuusista ei huolittu tänne edes vierailulle, vaikka SKP yritti sitä monta kertaa. Ensin Paasikivi ja sitten Kekkonen sanoivat, ettei käy. Viisumia ei annettu.

        Punakaartin entisen päällikön Adolf Taimen lisäksi ei juuri tärkeitä punaisia Suomessa enää vuoden 1920 jälkeen toiminut. Tärkeän punaisen Santeri Nuortevan tytär Kerttu väitti suomalaisille Tukholman vilisevän neuvostovakoojia.

        Tietosi ovat hyvin huonot. Suomessa toimi jopa SKP:n peitepuolue (Sosialistinen työväenpuolue) lakkauttamiseensa asti.Lisäksi kommunisteja oli maan alla ja soluttautuneena sosialidemokraattiseen puolueeseen. Neuvostoliiutosta käsin Suomessa vieraili laittomasti myös SKP:n agentteja.

        Valpolla oli niin hyvät tiedot kommunisteista, että käytännössä jokainen aktiiviksi arvioitu- noin 400 - napattiin kiinni lokakuun alussa ja pantiin kiven sisään tasavallan suojelulain perusteella.
        Näin mm. suunniteltu lkp/YH:n häirintä jäi tekemättä.

        Ja mitähän tärkeitä punaisia Suomessa toimi vuoden 1920 jälkeen. Nooh olihan Kaljunen tietenkin Donnerin satuelokuvassa viettämässä itsenäisyyspäivää presidentinlinnassa. Neuvostoliittohan petti jopa tänne palanneet haittamaahanmuuttajista rakentajiksi kääntyneet punaiset 30-luvulla pahemmin kuin 1918. Kaikilla ei ollut perhettä tai sukulaisia sinne paetessaan 1918. Neukku tuskin vaivautui 30-luvun Suomesta etsimään alatason punaisia. Kansanrintamapolitiikka ja käsky toimia SDP:n raameissa oli monen tosiuskovan mielestä petos. Arvo Poika Tuominen ei edes ollut oikea 'käännynnäinen' verrattuna niihin takinkääntäjiin joita riitti. Merkittävät punaiset tapettiin Rahjaa, Taimea ja Kuusista lukuunottamatta 30-luvun lopulla Venäjän metsissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valpolla oli niin hyvät tiedot kommunisteista, että käytännössä jokainen aktiiviksi arvioitu- noin 400 - napattiin kiinni lokakuun alussa ja pantiin kiven sisään tasavallan suojelulain perusteella.
        Näin mm. suunniteltu lkp/YH:n häirintä jäi tekemättä.

        Ja samalla kuulusteluvat tänne Neuvostoliitosta palanneita, vaikka kuinka jankutti ettei järjestelmään usko sen omin silmin nähtyään. Joidenkin piti palata takaisin neukkuun kuolemaan viranomaisten ahdistelun takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valpolla oli niin hyvät tiedot kommunisteista, että käytännössä jokainen aktiiviksi arvioitu- noin 400 - napattiin kiinni lokakuun alussa ja pantiin kiven sisään tasavallan suojelulain perusteella.
        Näin mm. suunniteltu lkp/YH:n häirintä jäi tekemättä.

        Suomen viranomaiset tiesivät kommunistien suunnitelmista kaiken. Kommarit myivät salaisuutensa EK:lle (myöhemmin Valpolle) pienellä rahalla. Keskenään riitelevät kommunistit pettivät myös toisiaan kavaltamalla yhteiset salaisuudet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punakaartin entisen päällikön Adolf Taimen lisäksi ei juuri tärkeitä punaisia Suomessa enää vuoden 1920 jälkeen toiminut. Tärkeän punaisen Santeri Nuortevan tytär Kerttu väitti suomalaisille Tukholman vilisevän neuvostovakoojia.

        Joka kylällä oli kommunisteja. Tärkeimmät johtajat olivat kylläkin Neuvostoliitossa, Stalin tappoi heistä valtaosan, mutta riitti heitä vielä Terijoen hallitukseenkin.

    • Anonyymi

      Kyllä punikit osaa valehtelun?

    • Anonyymi

      Kommunsti maissa ei ole mitään lakia puhutaapa vaikka P-koreasta tämä Kim tapatti taas kenraalin . Jos verataan vaikka E-Koreaa ja P-Koreaa. E- korea on kehittynyt valtio mutta P-korea on kaukana siitä.
      Kommarit luovuttakaa .

      • Anonyymi

        Etelä- ja Väli-Amerikka ovat täynnään 1970-80-luvuilla USAn asettamien sotilasjunttien surmaamien ihmisten joukkohautoja, satoja tuhansia vainajia. Ketään ei ole niistäkään massamurhista rangaistu. Miksi te ääri-ilmiöt ette puhu niistää ?

        Satoja tuhansia vainajia latinalaisessa Amerikassa? Älä liioittele. Kommunistit ovat kylläkin tappaneet kymmeniä miljoonia, ja mikä ihmeellisintä, suurin osa tapetuista oli kommunisteja tai heidän myötäilijöitään!

    • Anonyymi

      Sääli miten tulevat kepulien kaverit neukut tappoivat Evert Elorannan. Ei jumalattomalla maanomistusta vihaavalla rehellisellä miehellä ole turvaa missään. Everthän olisi voinut Akseli Koskelan esikuvan Juho Syrjän tavoin keinotella. Syrjä oli niitä monia maanviljelijöitä joille 1920-luvulla pankki myönsi niitä edullisia maksuehtoja joita muille ei herunut. Syrjä kertoo kirjassa Juho miten ensimmäinen lainojen lyhennykseen tarkoitettu vuosi sovittiin pankin kanssa maksuvapaaksi. Eloranta halusi jo 1917 kansallistaa maat sekä pankit.

    • Anonyymi

      Pietarissa juhlitaan Suomen valtion rahoilla , valkoiset eivät ikinä olisi varastaneet valtion rahoja.

      • Anonyymi

        Suojeluskunnissa oleet suunnittelivat pulaliikkessä 30-luvun alussa pankkien räjäyttämistä, koska talo uhkasi lähteä alta. Alkon vietyä viinasta saadut tienestit ja Amerikan talouden romahdettua 1929 alkoivat käytännössä suojeluskuntalaset talonpojat vaatia Pentti Haanpään säestämänä agraarisosialismia. Suojeluskuntalainen oli siis maaseudulla laskunsa maksamatta jättänyt varas.

        Lykkäät pötyä.

        Ns. pulamiehissä ei juuri suojeluskuntalaisia ollut.
        Muutamassa tilanteessa kieltäydyttiin tottelemasta poliisia, mutta ei sen kummempaa rähinöintiä ollut.
        Ns. konikapina syntyi erään pulamiehen kieltäydyttyä teurastamasta eläinlääkärin päätöksellä ja nimismiehen käskystä huolimatta huonokuntoista tammaansa.

        Paikalle tuli Nikke Pärmin komentama konekivääriosasto ja konikapina loppui siihen.

        No otetaanpa pässille sitten faktaa suomalaisen uljaan maatalouden tilasta lähes sata vuotta sitten. Juhani Syrjä kirjoittaa Akseli Koskelan esikuvan Juho Syrjän suulla kirjasarjassa Juho sivulla 144 seuraavaa:

        'Viljaa Seppälästä ei paljon riittänyt jyvinä myytäväksi. Kaura oli varattava omien elukoitten rehuksi melkein kaikki. Sitä kuluttivat hevoset talvisessa rahdinajossa ja lehmille oli annettava jauhojuomaa, jos halusi niitten utareista tulevan talvella jotakin valkoista. Jokaviikkoinen rieväleipomus kulutti ohraa, ja kuorineen jauhettuna sitä annettiin myös sioille.
        Leipäviljakin riitti vain oman talouden tarpeisiin, kun siitä piti varata seuraavan vuoden siemen.'

        Väinö Linna toki vääristeli Juho-pojan elämänkertaa. Koskelan torppahan muuttuu muka melko suureksi viljavaksi tilaksi. Syrjän kuvailema tilanne oli erittäin yleinen jopa monen velkaisen vähemmistön maataloudesta muodostaneen suurtilan keskuudessa. Hevosten käyttö metsätöissä kurjisti todellakin Grönlannin, Islannin ja Pohjois-Norjan leveysasteilla harrastettua maataloutta entisestään.

        Suomen maatalous kehittyi 1920-luvulla nopeasti, vaikka leipäviljan omavaraisuuteen ei päästy. Tiloja mm. koneistettiin vauhdilla, vaikka tilanne parani selvästi vasta 1930-luvun loppupuolella,jolloin oltiin jo lähes omavaraisia.

        Torpparivapautus toi noin 50 000 tilaa lisää ja Lex Kallio kai saman verran. Vei tietysti aikansa ennen kuin nämä alkoivat tuottaa myyntiin muutakin kuin maitoa,mutta ne elättivät yhdessä metsä- ja muiden tilapäistöiden kanssa asujansa.
        Samaan aikaan kehittyvä teollisuus tarvitsi työvoimaa erityisesti laman mentyä ohi.

    • Anonyymi

      Oliko Otto Villellä jälkipolvee sillä Kuusisella?

      • Anonyymi

        Olihan Hertta. Ja häijy akka olikin. Siksi on yksi stallarien sankareista.

        Hertta koki suuren pettymyksen keväällä -48, kun Stalin ilmoitti, etteivät stallarit voi laskea Puna-armeijan varaan, vaan valta on otettava omin voimin.
        Hertta muuttuikin yhdessä yössä vallankumouksen sankarittaresta perhepoliitikoksi,

      • Anonyymi

        Kuusisella oli lapsia ja yksi hänen pojistaan menehtyi vankileirillä. Myös vaimo, Aino Kuusinen, päätyi vankileirille eikä Otto-Villeltä apua saatu. Hertta Kuusisella oli myösyksilapsi, poika, joka menehtyisota-Aikanalastenkodissa neukuissa samalla kun Hertta toimi maan alla Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan Hertta. Ja häijy akka olikin. Siksi on yksi stallarien sankareista.

        Hertta koki suuren pettymyksen keväällä -48, kun Stalin ilmoitti, etteivät stallarit voi laskea Puna-armeijan varaan, vaan valta on otettava omin voimin.
        Hertta muuttuikin yhdessä yössä vallankumouksen sankarittaresta perhepoliitikoksi,

        Hertta pettyi myös, kun Otto Ville-isä ei saanut Suomelta maahantuloviisumia SKP:n 40-vuotisjuhliin 1958. Hertta raaivosi, mutta se ei auttanut. Otto Ville juhli SKP:ta Moskovassa ja siellähän se oli perustettukin.

    • Anonyymi

      "Punaisten johtajat pakenivat Helsingistä Pietariin raukkamaisesti päiväkausia ennen saksalaisten tuloa vuonna 1918."

      Jäikö valkoisten johto Helsinkiin sodan ajaksi vai pakeniko jonnekin ?

      " Sitä ennen he varastivat matkaeväikseen Suomen Pankista miljoonia Suomen ja muiden maiden rahoja."

      Nehän olivat työväen hiellä tienattuja rahoja joten omiaan ottivat. Miksi olisi pitänyt jättää lahtarille jotta se olisi niilläkin rahoilla ostanut lisää aseita työväen tuhoamiseksi? Viisas ja oikeudenmukainen teko. Setelipaino teki äkkiä uudet setelit porvareille joten sou vot.

      • Anonyymi

        Suomen laillisen hallituksen pääministeri P.E. Svinhufvud oli useita viikkoja Helsingissä punakapinan alkamisen jälkeen. Kun kapinallisten hallussa olleessa Helsingissä ei ollut toimintamahdollisuuksia, Svinhufvud siirtyi Viron ja Saksan kautta Vaasaan. Svinhufvudin lisäksi muutamia muitakin ministereitä jäi henkensä uhalla punaisten valtaamaan Helsinkkin.

        Mielenkiintoista, että joku tämän päivän punikki tukee punaisten johdon ryyppäämistä ja huoraamista Pietarissa kansalta varastetuilla rahoilla.

        kapinallisten hallussa olleessa Helsingissä ei ollut toimintamahdollisuuksia, Svinhufvud siirtyi Viron ja Saksan kautta Vaasaan.

        Oikea syy mennä Saksaan oli päästä allekirjoittamaan sopimus jolla Suomi luovutettiin korvauksetta Saksan siirto- ja riistomaaksi. Sitä kun ei voinut tehdä Suomessa.

        Mielenkiintoista, että joku tämän päivän punikki tukee punaisten johdon ryyppäämistä ja huoraamista Pietarissa kansalta varastetuilla rahoilla.

        Ainoa mielenkiintoa herättävä kohta tässäkin on tuo kun joku jaksaa toistella vielä 100 vuoden kuluttuakin tuota vanhaa ja jo loppuunkulunutta porvarien valetta. Sellaista elämää ei punajohto Pietarissa viettänyt. M-heim eli Suomessa niin silloin kuin sotienkin aikana paljon leveämmin.

        Hukkaan meni valehtelusi taas tälläkin kertaa.

      • Anonyymi

        "Oikea syy mennä Saksaan oli päästä allekirjoittamaan sopimus jolla Suomi luovutettiin korvauksetta Saksan siirto- ja riistomaaksi. Sitä kun ei voinut tehdä Suomessa."

        Eipä tehty tuossa vaiheessa, jolloin ei ollut vielä tietoakaan Saksan Itämeren divisioonan saamisesta Suomeen apuun!

        "Ainoa mielenkiintoa herättävä kohta tässäkin on tuo kun joku jaksaa toistella vielä 100 vuoden kuluttuakin tuota vanhaa ja jo loppuunkulunutta porvarien valetta. Sellaista elämää ei punajohto Pietarissa viettänyt."

        Oikea syy mennä Saksaan oli päästä allekirjoittamaan sopimus jolla Suomi luovutettiin korvauksetta Saksan siirto- ja riistomaaksi. Sitä kun ei voinut tehdä Suomessa.

        Mielenkiintoista, että joku tämän päivän punikki tukee punaisten johdon ryyppäämistä ja huoraamista Pietarissa kansalta varastetuilla rahoilla.

        Ainoa mielenkiintoa herättävä kohta tässäkin on tuo kun joku jaksaa toistella vielä 100 vuoden kuluttuakin tuota vanhaa ja jo loppuunkulunutta porvarien valetta. Sellaista elämää ei punajohto Pietarissa viettänyt.

        Oikea syy mennä Saksaan oli päästä allekirjoittamaan sopimus jolla Suomi luovutettiin korvauksetta Saksan siirto- ja riistomaaksi. Sitä kun ei voinut tehdä Suomessa.

        Mielenkiintoista, että joku tämän päivän punikki tukee punaisten johdon ryyppäämistä ja huoraamista Pietarissa kansalta varastetuilla rahoilla.

        Venäjällä Rahjat toimivat SKP:ssä ja olivat sen perustajajäseniä. Sekä Eino että Jukka Rahja toimivat opettajina punaupseereja kouluttavassa laitoksessa. Suomen Kommunistisen Puolueen sisäisessä välienselvittelyssä 1920 eli ns. Kuusisen klubin murhissa surmansa sai mm. Jukka Rahja ja Jaakko Rahja haavoittui vaikeasti. Eino Rahja yleni puna-armeijassa kenraaliluutnantiksi ja palkittiin kahdesti Punaisen lipun kunniamerkillä. Hän kuoli 1936 ja hänet haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Aleksanteri Nevskin luostariin.

        Neuvosto-Venäjällä Hyrskymurto työskenteli SKP:n keskuskomitean järjestäjänä. Hän sai surmansa Kuusisen klubin murhien yhteydessä 31. elokuuta 1920 Pietarissa. Hyrskymurto on haudattu Pietarin Mars-kentälle ja hänen nimensä löytyy siellä olevasta Elokuun kommunardien hautakivestä.

    • Anonyymi

      Kommunistijohtajat menivät Venäjälle suunnittelemaan kansanmurhaa, jonka he toteuttivat rajan itäpuolella 1936-37

    • Anonyymi

      Muutamat punikkipäälliköt lähtivät sellaisella kiirellä etteivät ehtineet ottaa perheitäänkään mukaan.

      • Anonyymi

        Mikä kiire niille tuli , se huutaa joka pelkää.

    • Anonyymi

      Punaisten johtajat olivat moraalittomia pelkureita. Tavalliset punakaartilaiset maksoivat hengellään sen, että punikkijohtajat pääsivät Pietariin ryyppäämään ja huoraamaan Suomen Pankista varastetuilla rahoilla.

      • Anonyymi

        Vielä varastivat valtion rahat?

    • Anonyymi

      Helsinkiin ei jäänyt ainuttakaan punaisten johtajaa johtamaan alaisiaan. Sosialistit käyttäytyvät aina näin tiukan paikan tullen.

      • Anonyymi

        Kyllä jäi, mutta ei ainoatakaan korkeimman johdon eli kansanvaltuuskunnan jäsentä.
        Jäljelle jäi vain neloskentän miehiä. Taistelukelpoista väkeäkin oli hyvin niukasti.
        Saksalaisten tehtävä oli helppo.

        Siinä auttoi myös ns. kellarisuojeluskunta, jossa oli kymmenkunta komppaniaa. Se oli hyvä todistus punaisten vallan tosiasiallisesta heikkoudesta.

    • Anonyymi

      Punaisten dokumenteissa Viipurista löytyi mm. Oskari Tokoin lausunto kokouksessa:

      "Lenin kehottanut säästämään elävää voimaa vetäytymällä Itä-Suomeen - Saksassa koittaa pian vallankumous, vaikka valkoiset ovat liitossa Saksan armeijan kanssa Suomessa"

    • Anonyymi

      Punaisten johtajat menivät Pietariin juhlimaan, mutta sitten tuli ongelmia. Suomen Pankista varastetut rahat loppuivat ja Stalin päätti tehdä selvää suomalaispunikeista. Juhlat loppuivat kuin seinään.

    • Anonyymi

      Mitä sillä viedyllä Suomen valuutalla teki Pietarissa? Eihän se kapinan jälkeen enää Suomessakaan kelvannut maksuvälineeksi.

      • Anonyymi

        Kyllä kelpasi.
        Markka pyysi edelleen Suomen valuuttana. Vuoteen 2004.

      • Anonyymi

        Punakapinalliset varastivat Suomen Pankista markkoja, ulkomaan valuuttoja ja kultaa. Markat olivat edelleen käyttökelpoista rahaa. Neuvostoliiton keskuspankki lunasti sitä ruplia vastaan. Punapäälliköt maksoivat markoilla myös ostoksiaan Suomesta ja Ruotsista. Markkoja tarvittiin myös uuden kapinan valmisteluun Suomessa.

        Suomessa kansa kärsi nälkä nämä torvelut ryyppäsivät pietarissa.
        Eivät taineet paljoa arvostaa rivipunikkeja. Koko sisällissodan tarkoitus oli liittää Suomi Venäjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa kansa kärsi nälkä nämä torvelut ryyppäsivät pietarissa.
        Eivät taineet paljoa arvostaa rivipunikkeja. Koko sisällissodan tarkoitus oli liittää Suomi Venäjään.

        Huonosti kävi punikkijohtajille Neuvosto-Venäjällä.
        Osa ammuskeli toisiaan, osa loikkasi brittien porukoihin, suuren osan teloitti NL ja jokunen pääsi pakoon länteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punakapinalliset varastivat Suomen Pankista markkoja, ulkomaan valuuttoja ja kultaa. Markat olivat edelleen käyttökelpoista rahaa. Neuvostoliiton keskuspankki lunasti sitä ruplia vastaan. Punapäälliköt maksoivat markoilla myös ostoksiaan Suomesta ja Ruotsista. Markkoja tarvittiin myös uuden kapinan valmisteluun Suomessa.

        Kansanvaltuuskunnan painama raha ei ollut käyttökelpoista ainakaan Suomessa.

    • Anonyymi

      Lehtimäen eukolle ei riittänyt Verneri , koska oli Vernerien kaverien kanssa?

    • Anonyymi

      Kommari näkee vain ne rikokset jotka valkoiset ovat tehneet , punaisten tekemiä rikoksia eivät näe?

    • Anonyymi

      Kansalta varastaneet suomalaiset punarikolliset oppivat nopeasti venäläisten bolsevikkirikollisten tavoille. Kaikki varat käytettiin omaan sikailuun ja maanpetokselliseen toimintaan.

      • Anonyymi

        Bolsevikit opettivat nopeasti punikeille tapoja.
        Syyte valtionvastaisuudesta ja kuula kalloon.
        Noin 20 000 meni,mutta punikit eivät valita vieläkään.
        Eihän bolsevikit voi väärässä olla.

        Ja toihan puna-armeija 1944 demokratian Suomeen!

        Siis punikkien mukaan...

        ” Ja toihan puna-armeija 1944 demokratian Suomeen!”

        Aika absurdi väite! Stalin vihasi demokratiaa ja varoi, ettei AINAKAAN SITÄ LEVITETTY!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Ja toihan puna-armeija 1944 demokratian Suomeen!”

        Aika absurdi väite! Stalin vihasi demokratiaa ja varoi, ettei AINAKAAN SITÄ LEVITETTY!

        Toiko se demokratian myös Bornholmille toukokuussa 1945? Sodan jälkeen!

    • Anonyymi

      EI OLE IHME JOS KOMMARIEN KANNATUS ON MATALA,

    • Anonyymi

      Kuten Norjan kuningas Oslosta Lontooseen 1940.

      • Anonyymi

        Oliko kuningaskin kommunisti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko kuningaskin kommunisti?

        Oli pelkuri.

    • Anonyymi

      Verner Lehtimäki olisi pitänyt luovuttaa Saksalle olisi ollut varmaan parempi vaihtoehto kuin Venäjä.

    • Anonyymi

      Pelkurimainen.

    • Anonyymi

      Stallarit tunnistaa helposti johdon osalta siitä, että kun on valittava REVOHKA vai LIVOHKA niin heti matkanteko maistui ja joukot jäivät taakse!

    • Anonyymi

      Kourallinen punikkijohtajia vei Suomen pankeista suomalaisten rahat ja jätti agitoimansa punakaartin kapinallisjoukon Suomeen rahattomina odottamaan kohtaloaan

      Tällaisia "johtajia" punasta vallankumousta tehneillä rosvojoukoilla on ollut kautta historian ympäri maailmaa. Nyt on yksi Venetzuelassa. Itänaapurimme on usein innokkaasti noita veijareita tukemassa. Kansanmurhat on heidän tavaramerkki.

    • Anonyymi

      Eivät paenneet vaan siirtyivät johtamaan vastarintaa N-liittoon. Kuten Norjan kuningas Olavi ja Ranskan DeGaulle siirtyivät Lontooseen 1940.

      • Anonyymi

        Eivät hemitään johtaneet vaan herkesivät kommunisteiksi ja Suomi-syöjiksi!

        Moraalinen selkäranka puuttui kokonaan, kuten stallareilla yleensäkin!

      • Anonyymi

        Kusinen siirtyi johtamaan Terijoen hallitusta, Neuvostoliiton puolelle Suomea vastaan.

      • Anonyymi

        Gaulle ja Olavi olivat kyllä eräitä historian pahimpia jänishousuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gaulle ja Olavi olivat kyllä eräitä historian pahimpia jänishousuja.

        Ei ne ryypänneet ja huoranneet kansalaisten rahoja, niin kuin Suomen kommunistit. Jänishousu oli Stalin kun lähti datsalleen ryyppäämään, kun kova paikka tuli. Palasi vasta kun muut rauhoitteli juopottelijan paniikista.

        Suomen nykyinen punaviherhallitus on tekemässä samaa. Ajetaan maa konkurssiin ja se jälkeen loikataan EU:n hyväpalkkaisiin merkittömiin virkoihin, kuten Erkki liikanen 90-luvun laman alla ja sittemmin Jutta Urpilainen.
        Varmaan Sanna Marin tekee saman tempun, kun velkojen maksu alkaa.

        Valehtelet.

        Nykyinen hallitus johtaa maata parhaimman kykynsä mukaan. Samat pandemian aiheuttamat ongelmat ovat kaikissa EU-maissa. Monissa pahemmat kuin Suomessa.

        Liikanen ei loikannut mihinkään, vaan valittiin asianmukaisesti Suomen ensimmäiseksi EU-komissaariksi jatkamaan työtään Suomen edustajana Brysselissä.

        Samoin valittiin Jutta Urpilainen nykyiseen komissioon. Paikan täyttää yleensä pääministerin puolue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gaulle ja Olavi olivat kyllä eräitä historian pahimpia jänishousuja.

        Eivät olleet.

        Molemmat käyttivät hyväkseen mahdollisuuden jatkaa taistelun johtamista.
        De Gaulle nousi Ranskan preidentiksi ja Länsi-Euroopa merkkimieheksi säilyttäen penseän suhtautumisen Britanniaan ja USA:n.

        Olavi oli hyvin suosittu hallitsija.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe