Keskusta on saamassa tahtonsa läpi tulevan Antti Rinteen hallituksen sote-ratkaisussa, joka toteutuessaan on hyvin lähellä Sipilän hallituksen mallia.
Valtioneuvoston kanslia tiedotti viikolla, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa kootaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen kuntaa suuremmille itsehallinnollisille alueille. Itsehallinnollisia maakuntia on 18. Maakuntien toiminnasta, taloudesta ja hallinnosta säädetään erillisellä lailla. Alueiden päätöksenteosta vastaavat suorilla vaaleilla valitut valtuutetut. Pelastustoiminta ja ensihoito otetaan osaksi maakuntien ensimmäisen vaiheen tehtäviä.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kehuu keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän neuvottelutaktiikkaa hallitusneuvotteluissa.
Timo Heinonen arvioi keskustan pystyvän halutessaan estämään hallitusneuvotteluissa kaikki heikennykset yrittäjävähennykseen ja myös kaikki veronkiristykset yrittäjille ja yrityksille. Myös palkansaajien ja eläkeläisten verotuksen kiristykset keskusta pystyy Heinosen mukaan halutessaan estämään.
”Keskustan neuvotteluasema Säätytalolla vahvistuu päivä päivältä. Tämän tietää myös sdp:n Antti Rinne ja erityisen hyvin keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Sipilä onkin hyvällä tavalla antanut varoituksen merkkejä demareiden suuntaan ja pehmittänyt näin Rinnettä hyväksymään paljon muutakin kuin vain jo tunnusteluvaiheessa alun perin sovitun ja luvatun 18 maakunnan hallintomallin ja uuden maakuntaveron.
Kaupunkipuolue vihreät tuleekin Säätytalolta ulos vielä maakuntahallinto kaulassaan ja on siinä demareillakin selittämistä äänestäjilleen, kun neljä vuotta parjattu maakuntahallinto onkin nyt se autuaaksi tekevä uudistus Suomessa lisättynä ehkä vain pääkaupungin erityisasemalla ja lisäverolla. Ja keskusta saa maakunnista vielä, kuin märkänä rättinä pelkkien sote-alueiden nimiin vannoneiden demareiden tuella, monialaiset maakuntahallinnon läänitykset. Keskusta pelasi tässä ässät hihastaan heti tunnusteluvaiheessa ja Rinne luuli, että se riittää, mutta mitä vielä”, Heinonen kirjoittaa.
Myös kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kertoo Twitterissä demarikavereidensa ”haukkovan henkeä”.
”Moni demarikaverinikin haukkoo henkeä. Viime kaudella vastustivat maku-sotea. Jos ongelma olisi ollut vain valinnanvapaus, senhän olisi voinut perua erikseen, silloin tai nyt.”
Sipilää kehutaan kokoomuksessa
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Keskusta vie ja SDP vikisee. Keskusta näissä hallitusneuvotteluissa on suurin paikalla. Rinne ja SDP ovat matkustajina.
Ei tämä demareiden johtaja mikään järjenjättiläinen ole. Ajoi itsensä ja puolueensa nurkkaan.
Olisiko tämä nyt sitten kovin huono diili puolin tai toisin? Kun pöydältä murusia tippuu myös muille hallitustunnustelijoille... Odotellaan vielä kaupinki -vihreiden "kynnyskysymystä". Mikähän se olisi tässä hallituskuviossa?
-Eikös nyt olisi kaupunki -vihreillä otollinen hetki ajaa lävitse Helenin fossiilisia käyttävien voimalaitosten alasajo ja niiden korvaaminen päästöttömillä 3 500 kpl nimellisteholtaan 3,5 kW tuulivoimalalla. Niitä voimaloitahan voitaisiin sijoittaa mm. Hesan edustan merialueille saariin, luodoille ja matalikoille. -yks`paha vain ne ei pyöri pakasilla yleensä, kun ei tuule.
Velvollisuus laittaa jokaisen kamina siltä varaa...- Anonyymi
"Ei tämä demareiden johtaja mikään järjenjättiläinen ole. Ajoi itsensä ja puolueensa nurkkaan".
Eihän tuo vielä ole Sipilään verrattuna mitään. Sipilä valehteli, painosti ja puhui pehmeitä sekä palkkasi politiikkaan sopimattoman Bernerin ministeriksi. Muuta ei keskustan historian näyttävimpään vaalihäviöön tarvittu. Vain kahden kepupoliitikon "työpanoksella" kepusta leivottiin vaalien suurin häviäjä. - Anonyymi
Pakkasellakin tuulee ja alkuvuonna tuulivoimalat tuottivatkin sähköä melko hyvin.
- Anonyymi
3,5 MW silloin kun myrskyää.
- Anonyymi
hesa kumma kolkka maata, sotkuinen, mereen lasketaan sotkut, ihmispaskasta alkaen.
- Anonyymi
"Keskusta on saamassa tahtonsa läpi tulevan Antti Rinteen hallituksen sote-ratkaisussa, joka toteutuessaan on hyvin lähellä Sipilän hallituksen mallia".
Sipilän hallituksen malli oli osin perustuslain vastainen, huonosti suunniteltu sekundasote. Keskusta yritti kiireellä saada sekundaa hyväksytyksi, vaan eipä siinä onnistunut.
Jos uusi soteratkaisu on lähelläkään Sipilän hallituksen mallia, niin siinä riittää korjaamista ja kinastelua koko tulevaksi kaudeksi.- Anonyymi
Keskusta on saamassa tahtonsa läpi tulevan Antti Rinteen hallituksen sote-ratkaisussa, joka toteutuessaan on hyvin lähellä Sipilän hallituksen mallia.
Mikä siinä sitten poikkeaa ? Tiedätkö edes, jos tiedät niin kerro. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta on saamassa tahtonsa läpi tulevan Antti Rinteen hallituksen sote-ratkaisussa, joka toteutuessaan on hyvin lähellä Sipilän hallituksen mallia.
Mikä siinä sitten poikkeaa ? Tiedätkö edes, jos tiedät niin kerro.Kannattaako vähäsaattoiselle kertoa? Unohdat se kuitenkin saman tien ja kysyt kohta uudestaan samaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaako vähäsaattoiselle kertoa? Unohdat se kuitenkin saman tien ja kysyt kohta uudestaan samaa.
Mikä siinä sitten poikkeaa ? Tiedätkö edes, jos tiedät niin kerro.
Et taida näitä osäta alkuunaakaan. Lestaa vain huudat.
Laotoin yhden kirjoitusvirheen, osaatko sitä ? - Anonyymi
Sipilälle kävi kuten Teresa maylle ja nyt tulee käymään vielä pahemmin. Ukkeli ei ymmärrä vieläkään siirtyä syrjään, keskustajohto, puhaltakaa jo poikki lestan hommat...
- Anonyymi
Anttihan rukoilemalla rukoili että keskusta lähtisi mukaan hallitusneuvotteluihin.
Tämä oli ainoa tapa millä Rinne pääsee pääministeriksi, tosin se tiesi sitä että keskustalle pitää antaa periksi sen kynnyskysymyksissä. Tilannehan on "win, win" SDP:n ja Kepun kannalta - molemmat tietää tämän joten eihän tämä enää tule kaatumaan.
Sipilää nyt on turha kehua, tilanne nyt vaan on tämä henkilöistä riippumatta!- Anonyymi
Ei olisi uskonut että Rinne tekee noin hölmön tempun, että otti keskustan mukaan. Keskusta esitti omaa teatteria ja se upposi Rinteeseen turhankin helposti. Keskustalle ei olisi tarvinnut eikä myöskään olisi pitänyt antaa periksi. Parempaakin olisi tarjolla.
- Anonyymi
Kunhan Sipilä ei nyt vaan väistyvänä puheenjohtajana aja siellä omia etujaan Keskustan "vaatimusten" varjolla, Keskustan intressien ja tulevan hallituksen hyvien tavoitteiden vastaisesti.
Miksi Sipilä vitkuttelee erollaan eikä irtisanoutunut välittömästi vaalitappion konkretisoiduttua, koska politiikan asiantuntijat ovat useaan otteeseen jo sanoneet, että Keskusta olisi voinut vaihtaa puheenjohtajansa hyvinkin nopeasti? Puolue olisi saanut "vapaat kädet" hallitusneuvotteluihin ja hirvitys piileekin siinä, että Sipilä sitoo Keskustan kädet sellaiseen sopimukseen, joka ei ole välttämättä puolueen intressien mukainen. Uusi puheenjohtaja tullee kumminkin istumaan hallituksessa sen neljä vuotta, kun taas Sipilä jää tarkkailijan rooliin takariviin. Ei hyvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan Sipilä ei nyt vaan väistyvänä puheenjohtajana aja siellä omia etujaan Keskustan "vaatimusten" varjolla, Keskustan intressien ja tulevan hallituksen hyvien tavoitteiden vastaisesti.
Miksi Sipilä vitkuttelee erollaan eikä irtisanoutunut välittömästi vaalitappion konkretisoiduttua, koska politiikan asiantuntijat ovat useaan otteeseen jo sanoneet, että Keskusta olisi voinut vaihtaa puheenjohtajansa hyvinkin nopeasti? Puolue olisi saanut "vapaat kädet" hallitusneuvotteluihin ja hirvitys piileekin siinä, että Sipilä sitoo Keskustan kädet sellaiseen sopimukseen, joka ei ole välttämättä puolueen intressien mukainen. Uusi puheenjohtaja tullee kumminkin istumaan hallituksessa sen neljä vuotta, kun taas Sipilä jää tarkkailijan rooliin takariviin. Ei hyvä.Tuskinpa Keskusta Sipilälle mitään avointa valtakirjaa on hallitusneuvotteluihin antanut, olihan siellä ne kynnyskysymykset!
MUTTA nyt kun toi kepun lempilapsi, maakuntamalli, on saatu kepun mallin mukaan sovittua niin epäilen että muista kynnyskysymyksistä voidaan sitten neuvotella tapauskohtaisesti.
- Anonyymi
Antti Rinteen hallituksen toteuttamaan soteen EI tule KOKOOMUKSEN AJAMAA VALINNANVAPAUTTA, mikä oli myös Sipilän hallituksen sote-mallissa perustuslain vastainen!!!
Sote-uudistus lähtee sille alunperin aiotullekin - eikö se olekin hyvä asia, että saadaan Suomen julkinen terveydenhuolto kaikille kansalaisille toimivaksi!
Siitä jätetään nyt ne ahneet pörriäisfirmat pois takomasta jättivoittojaan - eikö olekin hyvä, että jää pois verorahojemme tuhlaus ahneille ja vastuuttomille yrittäjille!- Anonyymi
Veroeurotuotot päätyvät tällä tavoin Suomeen eivätkä kuten kokkareiden haaveissa oli, veroparatiiseihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veroeurotuotot päätyvät tällä tavoin Suomeen eivätkä kuten kokkareiden haaveissa oli, veroparatiiseihin.
Eli, keskusta oli oikeassa maakuntien suhteen, raha kotimaahan.
- Anonyymi
Keskustassa jokainen päivä on uusi eilinen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719