”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)
Mutta YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänestyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.
Siten ei vartiotorniseuran kirjoitukselle ole mitään oikeita perusteita, kuten se ei ole pyrkinyt esittämäänkään.
Raamattu: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20:16
Seura siis rikkoo Raamatun lakia (kuten ihmisenkin, esim. kunnianloukkaus)
Edelleen Raamattu: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9
Todistajien tulisi itse tehdä rauhantyötä, ollen aiheettomasti syyttämättä YK:ta. Mikä heitä estää ? Ainoa estäjä työhön ryhtymiselle ja organisoimiselle olisi vartiotorniseura.
Rauhantyö olisi vastoin lahkon toimintaa, jossa olennaista on hekumoida sodalla, sodasta oli aikoinaan vartiotornissa paljon piirroksiakin, tankkeja, atomipommiräjähdyksiä.
Ja YK perustettiin Kansainliiton seuraajaksi.
Kansainliitosta on suomalaisilla, ainakin paitsi jehovantodistajilla, hyvät muistot sikäli että kun Suomen ja Ruotsin välille nousi kiista Ahvenanmaasta, ne antoivat kiistan Kansainliiton ratkaistavaksi, sotaa ei käyty, ja Kansainliitto ratkaisi asian Suomelle.
Niin on tarkoitettu myös YK toimimaan.
Mutta vartiotorniuskonnon omistava organisaatio, vartiotorniseura, on hankkinut kirjastokortin, mitä se merkinneekään, YK:n organisaatiossa käytettäväksi.
Miksei vartiotorniseura perehtynyt YK:n tarkoitukseen, kun sen kirjastostakin kiinnostui ?
Vartiotorniuutinen
8
89
Vastaukset
- Anonyymi
Mistähän on saatu päähän että YK hyökkäisi Jehovan todistajia kohtaan, mihin tämä todella outo väite perustuu.
- Anonyymi
Vartiotorni todellisuudessa pääsee loisimaan YK:n ja länsimaiden ajamien oikeuksien ansiosta. Esimerkiksi keskiajan polittisessa ja uskonnollisessa ilmapiirissä Jehovan todistajien kaltainen vaihtoehtoinen, "kristikunnan" tuomitseva liike ei olisi pystynyt toimimaan käytännössä ollenkaan. Eipä järjestö ole yksiselitteisesti nimennyt yhtäkään keskiajalla toiminutta ryhmää edeltäjäkseen, vaikka esim. valdolaiset on joskus mainittu myönteisessä valossa. Eikö Jehova ole kyennyt suojelemaan tosi kristittyjä, kun vasta länsimaisen hapatuksen myötä he ovat päässeet kukoistamaan? Tämäkin on tosin ollut hyvin vaatimatonta ja jäsenmäärä länsimaissa polkee paikallaan tai laskee.
- Anonyymi
Onko tällä Vartiotornilla sama kustantaja kuin Rannikon Puolustaja-lehdellä?
- Anonyymi
Aloituksesta: Anonyymi 26.5.2019 16:55
”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto."
-olen kuullut, että Kärsämäen valtakunnansalilla on jo YK:n agentit käyneet ampumassa kaksi vihkiytynyttä jehovantodistajaa.
Mitenkähän lie nyt ? - Anonyymi
Tietenkin YK ottaa kantaa sellaisiin lahkoihin jotka alkaa väkivaltaisiksi.
Aikooko Jehovan todistajat ryhtyä ISIS:in kaltaiseksi?
Epäilen. Siksi uskon ennemmin siihen että YK ryhtyy Israelia vastaan kun Israel puollustaa JHVH:n sille antamaa maata.
Käyvät tuon Jumalan silmäterän kimppuun.
Tuolla lähi- idän alueella alkaa silloin harmagedon.
Mutta amerikkalaisella pilipali lahkolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. - Anonyymi
Ollaanko Jehovan Todistajille järjestämässä omaa maata? Samaan tapaan kuin juutalaisille Toisen Maailmansodan jälkeen?
Pitäkää veljet puolenne, ettei maata lohkota Lähi-Idästä. Joutuisitte pulaan, kun ette kuitenkaan taistelisi olemassaolostanne, ja naapurit yrittäisivät vallata maansa takaisin.
Suosittelisin Pohjoisnavan alueita. joita paljastuu nyt ikijään sulaessa. Ne maat eivät kuulu kenellekään, niin että voisitte siellä elää tuhatvuotistanne kaikessa rauhassa.
Onnea tulevaisuudellenne! - Anonyymi
Vartiotorni on lahkon pyhä lehti ja kertonut YK:n aikeista tuhota lahko.
Minä ainakin uskon tuohon Kärsämäestä ilmoitettuun murhenäytelmään.
Täytyy samalla muistuttaa lapsia, että kielto ostaa jäätelöä on edelleen voimassa, koska vartiotorniseuran johto tarvitsee ne rahat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136985Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084752L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa564000TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133354Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6962085Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2391450- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581338Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521287Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982