Onnellisuus

47

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naarasleijonat eivät päässeet MM-kullille hirvittävän vääryyden vuoksi, mutta nyt urosleijonat ovat kutsuneet heidät juhlimaan yhdessä, joten jonkinlainen hyvitys on tulossa.

      Miten liittyy mormonismiin? En minä tiedä. Tuli vain mieleen.

      • En kauheasti jääkiekosta perusta, mutta huomasin, että leijonien lentokone otettiin kentällä vastaan vesisuihkulla. Lienen yhtä merkittävä persoona kuin nuo pelaajat, koska myös minun reittikoneeni (Helsinki - Guangdong) otettiin joitakin vuosia sitten vastaan vesisuihkulla, vaikka se ei ollut tulessa. Suomen päässä meitä oli lähettämässä matkaan Kiinan suurlähettiläs.

    • Anonyymi

      Kasvisruoka, marjat ja hedelmät lisäävät onnellisuutta täälläkin, iso osa itse kasvatettuina.

      En ole varma siitä, lisäisivätkö irtosuhteet onnellisuuttani, mutta 8-21 aviomiestä tulisi tarpeeseen. Töitä on sekä talossa että puutarhassa ja iso osa puolisoistani saa käydä töissä myös kodin ulkopuolella.

      Jos lupaan herättää siementä Siionissa samalla tehokkuudella, kuin Joseph Smith sai jälkeläisiä moniavioisten vaimojensa kanssa, saan lähiaikoina Herralta käskyn harjoittaa moniavioisuutta. Siemenen herättäminen Siionissa tulee olemaan mormonismin Jumalalle mieluista katseltavaa. Retiisit, kaalit ja pavut sekä salaatit itävät jo suhisten!

      Tuskin kukaan toivoo, että enkeli sivaltaa minulta kaulan poikki ja poikki ja pää kierii alas kuistin rappusia?

      hopealanka

      • Pottuja on jo tullut istutettua ja vähän mansikkaa paikattua. Kasvihuoneeseen tomaatintaimia. Pientä siementen levitystä. Ämmäaatralla oli useampikin vetäjä yksi kerrallaan.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Pottuja on jo tullut istutettua ja vähän mansikkaa paikattua. Kasvihuoneeseen tomaatintaimia. Pientä siementen levitystä. Ämmäaatralla oli useampikin vetäjä yksi kerrallaan.

        Niin tosiaan, monivaimoisuus olisi hyvä, että saisi ämmäaatralle riuskoja vetäjiä tarpeeksi eikä tarvitsisi käyttää keskenkasvuisia tai ikäloppuja.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Niin tosiaan, monivaimoisuus olisi hyvä, että saisi ämmäaatralle riuskoja vetäjiä tarpeeksi eikä tarvitsisi käyttää keskenkasvuisia tai ikäloppuja.

        Joseph Smitkin harrasti perunan istutusta monen eri naisen kanssa. Tosin hänellä oli omintakeinen tyyli: itu vakoon ja mukulat reunalle.

      • Anonyymi

        Minäkin olen onnellinen, koska olen kasvissyöjä.
        Harrastan pienviljelyä ja moniaviottomuutta.
        Vaihtuvat miehet hoitavat raskaammat pihatyöt
        (ja minutkin, mikä on vielä ihananpaa).

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Niin tosiaan, monivaimoisuus olisi hyvä, että saisi ämmäaatralle riuskoja vetäjiä tarpeeksi eikä tarvitsisi käyttää keskenkasvuisia tai ikäloppuja.

        Tänään tein vielä potun istutusta, mutta täysin ilman apuvoimia. Koska asia melkein liittyy mormonismiin, tässä muillekin ilmainen vinkki. Potut suoraan muokatun maan pinnalle, ei mullan alle. Maanmuokkaus tarvitaan vain ensimmäisenä vuonna. Voi myös laittaa sanomalehtiä pohjalle ja kastella ne.

        Päälle 30 - 50 cm heiniä tai olkia. Niiden vajetessa voi lisätä, mutta jos pysyy 20 sentissä, lisäystä ei tarvita. Katteen määrä on nimenomaan perunalle tärkeä sikäli, että mukulat eivät saa saada valoa, koska silloin ne vihertyvät ja niihin muodostuu myrkyllistä solaniinia.

        Rikkaruohot eivät helposti kasva katteen läpi ja jos kasvavat, ne on helppo nyppäistä pois. Perunoista tulee puhtaita ja isoja. Saa enemmän pienemmältä alalta. Kyseessä suomeksi sanottuna kateviljely.

        Kannattaa lukea Ruth Stoutin aiheesta kirjoittama kirja. Itse luin sen vuosikymmeniä sitten. Johdannossa kerrotaan muistaakseni, että viljely on niin vaivatonta, että ei tarvitse tehdä mitään ja viljeltyjen tuotteiden laatu on niin hyvä, että niitä syövä Ruth jaksaa vielä 94-vuotiaanakin raataa päiväkaudet kateviljelmillään... No, ehkä muistini pettää jossain määrin, mutta jotain tuollaista siinä oli.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Tänään tein vielä potun istutusta, mutta täysin ilman apuvoimia. Koska asia melkein liittyy mormonismiin, tässä muillekin ilmainen vinkki. Potut suoraan muokatun maan pinnalle, ei mullan alle. Maanmuokkaus tarvitaan vain ensimmäisenä vuonna. Voi myös laittaa sanomalehtiä pohjalle ja kastella ne.

        Päälle 30 - 50 cm heiniä tai olkia. Niiden vajetessa voi lisätä, mutta jos pysyy 20 sentissä, lisäystä ei tarvita. Katteen määrä on nimenomaan perunalle tärkeä sikäli, että mukulat eivät saa saada valoa, koska silloin ne vihertyvät ja niihin muodostuu myrkyllistä solaniinia.

        Rikkaruohot eivät helposti kasva katteen läpi ja jos kasvavat, ne on helppo nyppäistä pois. Perunoista tulee puhtaita ja isoja. Saa enemmän pienemmältä alalta. Kyseessä suomeksi sanottuna kateviljely.

        Vielä tuli konkreettisesti esiin kateviljelystä yksi hyvä puoli. Seurasin ikkunasta kun pariskunta kahden lapsensa kanssa kaiveli perunamaastamme siemenperunoita syödäkseen. Kateviljeltyyn kohtaan eivät arvanneet koskea, vaikka sieltä olisi löytynyt puhtaampia perunoita. Ruokailijat näyttivät kurjilta, joten en mennyt hätistelemään pois vaan annoin suosiolla kymmenykset. Mieluiten olisin kyllä antanut kymmenykset sadosta kuin siemenperunoista.

        Kun tein metsätöitä, naarashyttyset häiritsivät melkoisesti. Vaikka olen eläinrakas, en toivoisi mitään nopeasti tappavaa myrkkyä niitä vastaan, vaan sellaista, joka tappaisi ne hitaasti ja kiduttaen. No joo, tuo oli pelkkä vitsi. Luojan luomia nekin ovat ja päässevät korotukseen osaksi uroshyttysten haaremia tehtailemaan henkihyttysiä.

    • Mikä viesti tästä ketjusta on poistunut ja miksi?

    • mitä ihmeen viisauden sanaa

      lue Raamattua

      • Voi kai sitä lukea molempiakin ja muutakin uskonnollista kirjallisuutta, vaikkapa buddhalaista.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Voi kai sitä lukea molempiakin ja muutakin uskonnollista kirjallisuutta, vaikkapa buddhalaista.

        Raamattu on Jumalan Sana

        buddhalaisuus vie ikuiseen kadotukseen kuten kaikki muutkin uskonnot mukaan lukien kristinuskonto (esim katolilaisuus) joka on täysin eri asia kuin Raamatun mukainen kristinusko

      • on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Just, joo. Sinulla on tosi julma Jumala!

        Olet myös hyvin itsekäs, koska itse kuvittelet pääseväsi hyvään paikkaan, mutta toisnajattelijat tuomitset kadotukseen. Kerroto vielä, että mitä tarkoitat kadotuksella? Tarkoitatko henkilön täydellistä katoamista eli olemassaolon lakkaamista vaiko ikuista kidutusta? Jos uskot jälkimmäiseen ja saat siitä kiksejä, olet psykologisen avun tarpeessa, kuten julma Jumalasikin. Ja ei, tämä ei ole jumalanpilkkaa, vaan luonnehdintaa SINUN kuvittelemastasi Jumalasta.

        En kuvittele vaan uskon pääseväni iankaikkiseen elämään koska olen saanut Jumalan armosta tehdä parannuksen ja syntini on pesty puhtaaksi Jeesuksen sovintoverellä.

        Jumalan Sanassa puhutaan ikuisesta kadotuksesta eli ei ihminen mihinkään katoa. En saa kiksejä siitä että ihmisiä joutuu ikuiseen kadotukseen, sehän on hirvittävää mutta Jumalan Sanan mukaan on ikuinen helvetti ja ikuinen elämä. Ei kukaan synneissään ikuiseen elämään pääse, vaan pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi ja seurata Raamatun Jeesusta elämänsä loppuun asti.

        En ole itsekäs enkä tuomitse ketään. Ilmoitan vain mitä Sana sanoo. Jumalan Sana sinutkin tuomitsee epäuskostasi.

        Jumala ei ole kuvitelmaa kuten väität vaan täyttä totta, ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus tulee pian tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Olet hullu jos et usko että Jumalaa ei muka ole.

        ITsekö olet itsesi luonut

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Just, joo. Sinulla on tosi julma Jumala!

        Jumala on täydellinen, ja täydellisen oikeudenmukainen.

        Lue Raamattua

        Tuossahan se tulikin. Minut tuomitaan epäuskostani, ei siitä, että olisin tehnyt syntiä. En ole elämässäni esim. tehnyt huorin, en edes ennen avioliittoa, koska minulla oli niin vahva periaate, että halusin olla uskollinen tulevalle vaimolleni, on tämä sitten kuka tahansa. Jo hyvin nuorena olen luopunut lihansyönnistä kokonaan, koska se aiheuttaa tuotantoelämille turhia kärsimyksiä. Olen itse maatilalta kotoisin, joten kyse ei ole siitä, että olisin ollut vieraantunut eläinten kasvatuksesta.

        Oletko sinä kasvissyöjä vai osallistutko tuotantoeläinten kärsimysten aiheuttamiseen?

        Sinä tuomitset minut ikuiseen hirveään kidutukseen, koska en usko samalla tavalla kuin sinä; en esimerkiksi suostu tuomitsemaan buddhalaisia, juoppoja, vasenkätisiä, homoja, mustaihoisia ym. kadotukseen.

        Mistä se kadotus-sana muuten tulee, jos kuitenkin on kysymys kidutuksesta? Jumalasi on kyllä psykiatrisen avun tarpeessa, jos laittaa omia lapsiaan ikuiseen kidutukseen. Väittämäsi oikeudenmukaisuus on tuollaisesta tyypistä kaukana. Useihan elämässään sortuneet ovat itse uhreja. Jumalasikin siis sortuu uhrien tuomitsemiseen, mikä on tyypillistä vajavaisille ihmisille.

        Oletko valmis uhrautumaan ja antamaan oman taivaspaikkasi jollekin toiselle? Jos et, en voi valitettavasti kutsua sinua kristityksi...

        Ja sitten nimittelet minua vielä hulluksi...

        Olen sanonut tällä palstalla olevani negatiivinen ateisti eli en kiellä Jumalan mahdollista olemassaoloa. Kun katsoin haastattelun, jossa Esko Valtavansuurioja kertoi olevansa agnostikko, mietin, että pitäisikö minun tarkentaa omaa määrittelyäni itsestäni siihen suuntaan, koska Esko kuitenkin vaikuttaa enemmän ateistilta kuin minä. Mm. kysymykseen "Onko sinulla sielua?" hän vastasi: "Todennäköisesti ei." Kyllä minä pidän ihmistä sielullisena oletona, vaikka se sitten selitettäisiin materialistisestikin.

        Minusta ihmisen pitää olla ihmisiksi välittämättä mistään todellisesta tai kuvitellusta palkinnosta kuoleman jälkeen. Sinä et uskalla olla tuomitsematta esim. homoja, koska pelkäät OMAN taivaspaikkasi puolesta.

      • Anonyymi
        on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Täydellisyys ja oikeudenmukaisuus on kaukana jumalasta joka haluaa ihmisuhreja:

        "Sitten me suuntasimme kulkumme pohjoiseen pitkin Basaniin vievää tietä. Silloin Basanin kuningas Og tuli sotajoukkoineen Edreihin taistelemaan meitä vastaan.
        Mutta Herra sanoi minulle: 'Älä pelkää häntä. Minä annan sinun käsiisi sekä hänet että hänen kansansa ja maansa. Tee hänelle samoin kuin teit amorilaisten kuninkaalle Sihonille, joka hallitsi Hesbonissa.'
        Näin Herra, meidän Jumalamme, antoi meidän käsiimme myös Ogin, Basanin kuninkaan, ja koko hänen väkensä. Me löimme hänet emmekä jättäneet eloon ketään.
        Me valloitimme kaikki hänen kaupunkinsa. Yksikään basanilaisten kaupunki ei jäänyt valloittamatta, vaan me otimme haltuumme kaikkiaan kuusikymmentä kaupunkia, koko Argobin alueen, Ogin valtakunnan, joka oli Basanissa.
        Ne olivat kaikki linnoitettuja kaupunkeja, joita ympäröivät korkeat muurit portteineen ja salpoineen. Valloitimme myös suuren joukon linnoittamattomia kaupunkeja.
        Me julistimme kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi, kuten olimme tehneet lyödessämme Hesbonin kuninkaan Sihonin. Julistimme Herralle kuuluvaksi uhriksi kaikki niiden asukkaat, miehet, naiset ja lapset, ja surmasimme heidät, "

        5. Mooseksen kirja 3: 1- 6

        samar1n

        Tässäpä mainio esimerkki siitä, miten ihminen loi Jumalan OMAKSI kuvakseen.

        Jumala on myös minun mielestäni täydellisen oikeudenmukainen, mutta käsityksemme Jumalasta näyttää olevan erilainen.

        hopealanka

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun Jumala on ainoa oikea tosi Jumala

        Ainoa oikea käsitys Jumalasta on ilmoitettu meille Jumalan Sanassa eli Raamatussa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täydellisyys ja oikeudenmukaisuus on kaukana jumalasta joka haluaa ihmisuhreja:

        "Sitten me suuntasimme kulkumme pohjoiseen pitkin Basaniin vievää tietä. Silloin Basanin kuningas Og tuli sotajoukkoineen Edreihin taistelemaan meitä vastaan.
        Mutta Herra sanoi minulle: 'Älä pelkää häntä. Minä annan sinun käsiisi sekä hänet että hänen kansansa ja maansa. Tee hänelle samoin kuin teit amorilaisten kuninkaalle Sihonille, joka hallitsi Hesbonissa.'
        Näin Herra, meidän Jumalamme, antoi meidän käsiimme myös Ogin, Basanin kuninkaan, ja koko hänen väkensä. Me löimme hänet emmekä jättäneet eloon ketään.
        Me valloitimme kaikki hänen kaupunkinsa. Yksikään basanilaisten kaupunki ei jäänyt valloittamatta, vaan me otimme haltuumme kaikkiaan kuusikymmentä kaupunkia, koko Argobin alueen, Ogin valtakunnan, joka oli Basanissa.
        Ne olivat kaikki linnoitettuja kaupunkeja, joita ympäröivät korkeat muurit portteineen ja salpoineen. Valloitimme myös suuren joukon linnoittamattomia kaupunkeja.
        Me julistimme kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi, kuten olimme tehneet lyödessämme Hesbonin kuninkaan Sihonin. Julistimme Herralle kuuluvaksi uhriksi kaikki niiden asukkaat, miehet, naiset ja lapset, ja surmasimme heidät, "

        5. Mooseksen kirja 3: 1- 6

        samar1n

        Niin tuo tapahtui Vanhassa liitossa mutta nyt elämme uudessa Liitossa

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Tuossahan se tulikin. Minut tuomitaan epäuskostani, ei siitä, että olisin tehnyt syntiä. En ole elämässäni esim. tehnyt huorin, en edes ennen avioliittoa, koska minulla oli niin vahva periaate, että halusin olla uskollinen tulevalle vaimolleni, on tämä sitten kuka tahansa. Jo hyvin nuorena olen luopunut lihansyönnistä kokonaan, koska se aiheuttaa tuotantoelämille turhia kärsimyksiä. Olen itse maatilalta kotoisin, joten kyse ei ole siitä, että olisin ollut vieraantunut eläinten kasvatuksesta.

        Oletko sinä kasvissyöjä vai osallistutko tuotantoeläinten kärsimysten aiheuttamiseen?

        Sinä tuomitset minut ikuiseen hirveään kidutukseen, koska en usko samalla tavalla kuin sinä; en esimerkiksi suostu tuomitsemaan buddhalaisia, juoppoja, vasenkätisiä, homoja, mustaihoisia ym. kadotukseen.

        Mistä se kadotus-sana muuten tulee, jos kuitenkin on kysymys kidutuksesta? Jumalasi on kyllä psykiatrisen avun tarpeessa, jos laittaa omia lapsiaan ikuiseen kidutukseen. Väittämäsi oikeudenmukaisuus on tuollaisesta tyypistä kaukana. Useihan elämässään sortuneet ovat itse uhreja. Jumalasikin siis sortuu uhrien tuomitsemiseen, mikä on tyypillistä vajavaisille ihmisille.

        Oletko valmis uhrautumaan ja antamaan oman taivaspaikkasi jollekin toiselle? Jos et, en voi valitettavasti kutsua sinua kristityksi...

        Ja sitten nimittelet minua vielä hulluksi...

        Olen sanonut tällä palstalla olevani negatiivinen ateisti eli en kiellä Jumalan mahdollista olemassaoloa. Kun katsoin haastattelun, jossa Esko Valtavansuurioja kertoi olevansa agnostikko, mietin, että pitäisikö minun tarkentaa omaa määrittelyäni itsestäni siihen suuntaan, koska Esko kuitenkin vaikuttaa enemmän ateistilta kuin minä. Mm. kysymykseen "Onko sinulla sielua?" hän vastasi: "Todennäköisesti ei." Kyllä minä pidän ihmistä sielullisena oletona, vaikka se sitten selitettäisiin materialistisestikin.

        Minusta ihmisen pitää olla ihmisiksi välittämättä mistään todellisesta tai kuvitellusta palkinnosta kuoleman jälkeen. Sinä et uskalla olla tuomitsematta esim. homoja, koska pelkäät OMAN taivaspaikkasi puolesta.

        En ole tuominnut yhtään ketään. Ei ole tuomitsemista sanoa syntiä synniksi. Syntejä ovat mm epäusko, homoseksuaalisuuden harjoittaminen, varastaminen, murhaaminen, huorinteko, haureus, juomarius, valhettelu yms.

        Epäusko on syntiä, ja synnin palkka on kuolema ja ijankaikkinen kadotus. Sen ilmoittaminen ei ole tuomitsemista. Ei minkään Raamatussa mainitun faktan ilmoittaminen ole tuomitsemista vaan Jumalan Sanan julistamista.

        Miksi minun pitäisi "uhrautua" ja "antaa taivaspaikkani jollekkin toiselle"?

        Jokainen vastaa ihan itse omista synneistään eikä omaa taivaspaikkaa voi kenellekkään toiselle antaa. Tee sinäkin parannus ja ota uskossa vastaan Jeesus Kristus Herraksesi ja Vapahtajaksesi, niin sinustakin tulee Jumalan lapsi ja saat ijankaikkisen elämän etkä joudu epäuskossasi ikuiseen helvettiin.

        Korjaan aikaisempaa lausuntoani eli jos et siis sano että Jumalaa ei ole, et ole hullu, vaan hulluja ovat ne jotka sanovat että Jumalaa ei ole.

        Jokainen meistä on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla. Ei kukaan pääse taivaaseen olemalla "ihmisiksi". Moni ilmeisesti harhaluulee että ikuiseen elämään voisi päästä olemalla "hyvä ihminen". Omilla teoilla ei voi päästä ikuiseen elämään, vaan pitää tehdä tosiaankin parannus ja antaa Herran Jeesuksen Kristuksen sovintoveren pestä synnit puhtaaksi.

      • on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Niin tuo tapahtui Vanhassa liitossa mutta nyt elämme uudessa Liitossa

        Olipa se vanhan liiton Jumala kamala ja sadistinen! Jos kyseessä on sama Jumala, Hän on sivistynyt melkoisesti.

        Onhan Mormonijumalakin on aina ollut pahasti jälkjunassa sivistyksen suhteen.

      • Anonyymi
        on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Niin tuo tapahtui Vanhassa liitossa mutta nyt elämme uudessa Liitossa

        Heh heh. Eli heität Vanhan Testamentin roskakoppaan koska siinä Jumalakin käyttäytyy eri tavalla kuin pitäisi "uudessa liitossa"......

        Jumala jännästi kehittyy ympäröivän yhteiskunnan mukana.

        samar1n

      • on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        En ole tuominnut yhtään ketään. Ei ole tuomitsemista sanoa syntiä synniksi. Syntejä ovat mm epäusko, homoseksuaalisuuden harjoittaminen, varastaminen, murhaaminen, huorinteko, haureus, juomarius, valhettelu yms.

        Epäusko on syntiä, ja synnin palkka on kuolema ja ijankaikkinen kadotus. Sen ilmoittaminen ei ole tuomitsemista. Ei minkään Raamatussa mainitun faktan ilmoittaminen ole tuomitsemista vaan Jumalan Sanan julistamista.

        Miksi minun pitäisi "uhrautua" ja "antaa taivaspaikkani jollekkin toiselle"?

        Jokainen vastaa ihan itse omista synneistään eikä omaa taivaspaikkaa voi kenellekkään toiselle antaa. Tee sinäkin parannus ja ota uskossa vastaan Jeesus Kristus Herraksesi ja Vapahtajaksesi, niin sinustakin tulee Jumalan lapsi ja saat ijankaikkisen elämän etkä joudu epäuskossasi ikuiseen helvettiin.

        Korjaan aikaisempaa lausuntoani eli jos et siis sano että Jumalaa ei ole, et ole hullu, vaan hulluja ovat ne jotka sanovat että Jumalaa ei ole.

        Jokainen meistä on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla. Ei kukaan pääse taivaaseen olemalla "ihmisiksi". Moni ilmeisesti harhaluulee että ikuiseen elämään voisi päästä olemalla "hyvä ihminen". Omilla teoilla ei voi päästä ikuiseen elämään, vaan pitää tehdä tosiaankin parannus ja antaa Herran Jeesuksen Kristuksen sovintoveren pestä synnit puhtaaksi.

        > En ole tuominnut yhtään ketään.

        Kyllä olet tuominnut. Tuomitset jo pelkästään senkin, jos ei usko samalla tavalla kuin sinä. Tuomitset homoseksuaalit, buddhalaiset ym, jotka eivät sinun pirtaasi sovi. Tosin piiloudut jumalasi selän taakse ja huutelet sieltä.

        Niin, tietenkään et antaisi taivaspaikkaa jollekin toiselle. Kuten sanoin, siinä tapauksessa en voi pitää sinua kritittynä. Minun kristittyni on valmis vaikka mihin uhrauksiin toisten puolesta. Eikös se ole vähän niin kuin kristinuskon sanoma?

        Mitä minä sillä "ijankaikkisella" elämällä tekisin, jos tuntemani mukavat homoseksuaalit (joihin en itse kuulu) kärsisivät ikuisessa kidutuksessa? Voisinko minä muka olla onnellinen? Luojan kiitos, EN!

        Itsekästä oman edun tavoittelua en pidä kristillisyytenä, tosin se on ymmärrettävää meille itse kullekin, mutta jaloa se ei ole.

        > ...vaan hulluja ovat ne jotka sanovat että Jumalaa ei ole.

        Eivät ole. Eivät yhtään sen hullumpia kuin ne, jotka sanovat, että Jumala on. Kumpikin vaihtoehto on mahdollinen. Järkevä ihminen voi päätyä kumpaankin noista. Mutta kyllä niitä pähkähulluja uskonlahkoja on! Niihin uskominen on järjetöntä.

        > Ei kukaan pääse taivaaseen olemalla "ihmisiksi".

        Sitä en tarkoittanutkaan, vaan sitä, että on syytä olla ihmisiksi ILMAN mitään palkinnon odotusta, oli se sitten taivaspaikka, rahaa tai mainetta.

        Sorry, olen liian kiltti ihminen voidakseni hyväksyä sinun uskonnolliset käsityksesi ja tuomitsemisesi.

        Et edelleenkään vastannut, että mitä tarkoittaa kadotus. Mikä katoaa?

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Olipa se vanhan liiton Jumala kamala ja sadistinen! Jos kyseessä on sama Jumala, Hän on sivistynyt melkoisesti.

        Onhan Mormonijumalakin on aina ollut pahasti jälkjunassa sivistyksen suhteen.

        Jumala on aina ollut ja on täydellisen oikeudenmukainen

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        > En ole tuominnut yhtään ketään.

        Kyllä olet tuominnut. Tuomitset jo pelkästään senkin, jos ei usko samalla tavalla kuin sinä. Tuomitset homoseksuaalit, buddhalaiset ym, jotka eivät sinun pirtaasi sovi. Tosin piiloudut jumalasi selän taakse ja huutelet sieltä.

        Niin, tietenkään et antaisi taivaspaikkaa jollekin toiselle. Kuten sanoin, siinä tapauksessa en voi pitää sinua kritittynä. Minun kristittyni on valmis vaikka mihin uhrauksiin toisten puolesta. Eikös se ole vähän niin kuin kristinuskon sanoma?

        Mitä minä sillä "ijankaikkisella" elämällä tekisin, jos tuntemani mukavat homoseksuaalit (joihin en itse kuulu) kärsisivät ikuisessa kidutuksessa? Voisinko minä muka olla onnellinen? Luojan kiitos, EN!

        Itsekästä oman edun tavoittelua en pidä kristillisyytenä, tosin se on ymmärrettävää meille itse kullekin, mutta jaloa se ei ole.

        > ...vaan hulluja ovat ne jotka sanovat että Jumalaa ei ole.

        Eivät ole. Eivät yhtään sen hullumpia kuin ne, jotka sanovat, että Jumala on. Kumpikin vaihtoehto on mahdollinen. Järkevä ihminen voi päätyä kumpaankin noista. Mutta kyllä niitä pähkähulluja uskonlahkoja on! Niihin uskominen on järjetöntä.

        > Ei kukaan pääse taivaaseen olemalla "ihmisiksi".

        Sitä en tarkoittanutkaan, vaan sitä, että on syytä olla ihmisiksi ILMAN mitään palkinnon odotusta, oli se sitten taivaspaikka, rahaa tai mainetta.

        Sorry, olen liian kiltti ihminen voidakseni hyväksyä sinun uskonnolliset käsityksesi ja tuomitsemisesi.

        Kyllä olet tuominnut. Tuomitset jo pelkästään senkin, jos ei usko samalla tavalla kuin sinä. Tuomitset homoseksuaalit, buddhalaiset ym, jotka eivät sinun pirtaasi sovi. Tosin piiloudut jumalasi selän taakse ja huutelet sieltä.

        Enhän ole. Lopeta valhettelusi. Jumalan Sana sinutkin tuomitsee, ja Jumalan Sana tuomitsee homoseksuaalisuuden harjoittajat heidän homoilu-synnistään, buddhalaiset heidän epäjumalanpalvonnastaan.

        Minä en piiloudu yhtään minnekkään vaan aivan avoimesti keskustelen tässäkin.

        Niin, tietenkään et antaisi taivaspaikkaa jollekin toiselle. Kuten sanoin, siinä tapauksessa en voi pitää sinua kritittynä. Minun kristittyni on valmis vaikka mihin uhrauksiin toisten puolesta. Eikös se ole vähän niin kuin kristinuskon sanoma?

        Ei Jumalan Sanassa ole kehotusta antaa taivaspaikkaansa kellekään toiselle.

        "Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. " Ilm. 3.

        Eli tuossahan kehotetaan pitämään Jeesuksen usko jotta pääsisi ikuiseen elämään

        Mitä minä sillä "ijankaikkisella" elämällä tekisin, jos tuntemani mukavat homoseksuaalit (joihin en itse kuulu) kärsisivät ikuisessa kidutuksessa? Voisinko minä muka olla onnellinen? Luojan kiitos, EN!

        Voihan homoseksuaalisuuden harjoittaja olla mukava mutta Jumalan Sana tosiaankin tuomitsee kaiken synnin,mukaan lukien homoilu

        Itsekästä oman edun tavoittelua en pidä kristillisyytenä, tosin se on ymmärrettävää meille itse kullekin, mutta jaloa se ei ole.

        Ei ole itsekästä oman edun tavoittelua se että on saanut Jumalan armosta tehdä parannuksen ja saa olla Jeesuksen uskossa, pelastettuna matkalla ikuiseen elämään. Sama pelastus on tarjolla kaikille Jeesuksessa Kristuksessa

        > ...vaan hulluja ovat ne jotka sanovat että Jumalaa ei ole.

        Eivät ole. Eivät yhtään sen hullumpia kuin ne, jotka sanovat, että Jumala on. Kumpikin vaihtoehto on mahdollinen. Järkevä ihminen voi päätyä kumpaankin noista. Mutta kyllä niitä pähkähulluja uskonlahkoja on! Niihin uskominen on järjetöntä.

        Olet valhettelija. Valhettelu on syntiä - tee parannus.

        Ps. 53: 2 Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa. Turmiollinen ja iljettävä on heidän väärä menonsa; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on.

        - - - Sorry, olen liian kiltti ihminen voidakseni hyväksyä sinun uskonnolliset käsityksesi ja tuomitsemisesi.

        Olet kuin tyhmä mies joka rakensi hiekalle. Ja jaksat jankuttaa tuota tuomitsemis-valhettasi. Minä en ole ketään tuominnut vaan se on tosiaankin Jumalan Sana jonka mukaan Jumala tuomitsee, olen täällä vain julistamassa Jumalan Sanaa, en tuomitsemassa. Tuo on perkeleellinen valhe tuo tuomitsemis-kortti joka heitetään aina ilmeisesti silloin kun joku sanoo synnin synniksi. Jos syntiä ei sanota synniksi, eihän kukaan voi tietää mikä on syntiä ja mikä ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh. Eli heität Vanhan Testamentin roskakoppaan koska siinä Jumalakin käyttäytyy eri tavalla kuin pitäisi "uudessa liitossa"......

        Jumala jännästi kehittyy ympäröivän yhteiskunnan mukana.

        samar1n

        Ei Jumala ole mihinkään muuttunut.

        En ole heittänyt Vanhaa Testamenttia mihinkään vaan totesin faktan eli nyt on Uusi Liitto Jeesuksen veressä.

        Minkä niminen epäjumala buddhalaisilla on? Ei buddhalaisuudessa minun tietämäni mukaan ole jumalaa tai epäjumalia.

        hopealanka

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minkä niminen epäjumala buddhalaisilla on? Ei buddhalaisuudessa minun tietämäni mukaan ole jumalaa tai epäjumalia.

        hopealanka

        epäjumala nimeltä perkele

      • Anonyymi
        on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        epäjumala nimeltä perkele

        Onko sinulla tietoa palvontamenoista tai kuvia, joissa buddhalaiset ovat tätä palvomassa?

        hopealanka

      • on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Jumala on aina ollut ja on täydellisen oikeudenmukainen

        Ei ole. Mm. tappoi syyttömät egyptiläisten hyötyeläimet ruttoon ja sitten san niistä vielä lisäksi hukutti Kaislamereen. Teki myös hirveyksiä ihmisiä kohtaan mm. näiden pelkän kansallisuuden perusteella.

      • on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Kyllä olet tuominnut. Tuomitset jo pelkästään senkin, jos ei usko samalla tavalla kuin sinä. Tuomitset homoseksuaalit, buddhalaiset ym, jotka eivät sinun pirtaasi sovi. Tosin piiloudut jumalasi selän taakse ja huutelet sieltä.

        Enhän ole. Lopeta valhettelusi. Jumalan Sana sinutkin tuomitsee, ja Jumalan Sana tuomitsee homoseksuaalisuuden harjoittajat heidän homoilu-synnistään, buddhalaiset heidän epäjumalanpalvonnastaan.

        Minä en piiloudu yhtään minnekkään vaan aivan avoimesti keskustelen tässäkin.

        Niin, tietenkään et antaisi taivaspaikkaa jollekin toiselle. Kuten sanoin, siinä tapauksessa en voi pitää sinua kritittynä. Minun kristittyni on valmis vaikka mihin uhrauksiin toisten puolesta. Eikös se ole vähän niin kuin kristinuskon sanoma?

        Ei Jumalan Sanassa ole kehotusta antaa taivaspaikkaansa kellekään toiselle.

        "Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. " Ilm. 3.

        Eli tuossahan kehotetaan pitämään Jeesuksen usko jotta pääsisi ikuiseen elämään

        Mitä minä sillä "ijankaikkisella" elämällä tekisin, jos tuntemani mukavat homoseksuaalit (joihin en itse kuulu) kärsisivät ikuisessa kidutuksessa? Voisinko minä muka olla onnellinen? Luojan kiitos, EN!

        Voihan homoseksuaalisuuden harjoittaja olla mukava mutta Jumalan Sana tosiaankin tuomitsee kaiken synnin,mukaan lukien homoilu

        Itsekästä oman edun tavoittelua en pidä kristillisyytenä, tosin se on ymmärrettävää meille itse kullekin, mutta jaloa se ei ole.

        Ei ole itsekästä oman edun tavoittelua se että on saanut Jumalan armosta tehdä parannuksen ja saa olla Jeesuksen uskossa, pelastettuna matkalla ikuiseen elämään. Sama pelastus on tarjolla kaikille Jeesuksessa Kristuksessa

        > ...vaan hulluja ovat ne jotka sanovat että Jumalaa ei ole.

        Eivät ole. Eivät yhtään sen hullumpia kuin ne, jotka sanovat, että Jumala on. Kumpikin vaihtoehto on mahdollinen. Järkevä ihminen voi päätyä kumpaankin noista. Mutta kyllä niitä pähkähulluja uskonlahkoja on! Niihin uskominen on järjetöntä.

        Olet valhettelija. Valhettelu on syntiä - tee parannus.

        Ps. 53: 2 Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa. Turmiollinen ja iljettävä on heidän väärä menonsa; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on.

        - - - Sorry, olen liian kiltti ihminen voidakseni hyväksyä sinun uskonnolliset käsityksesi ja tuomitsemisesi.

        Olet kuin tyhmä mies joka rakensi hiekalle. Ja jaksat jankuttaa tuota tuomitsemis-valhettasi. Minä en ole ketään tuominnut vaan se on tosiaankin Jumalan Sana jonka mukaan Jumala tuomitsee, olen täällä vain julistamassa Jumalan Sanaa, en tuomitsemassa. Tuo on perkeleellinen valhe tuo tuomitsemis-kortti joka heitetään aina ilmeisesti silloin kun joku sanoo synnin synniksi. Jos syntiä ei sanota synniksi, eihän kukaan voi tietää mikä on syntiä ja mikä ei.

        Valehtelet. Edelleen tuomitset. Väärin uskovat, homot, buddhalaiset, ilmeisesti naispppeuden kannattajatkin, ym. ym.

        Jos et ole valmis antamaan taivaspaikkaasi toiselle, olet äärimmäisen ITSEKÄS. Jos kunnon kristityn täytyy sinun mielestäsi olla itsekäs, se on sinun tulkintasi.

        > Voihan homoseksuaalisuuden harjoittaja olla mukava mutta Jumalan Sana tosiaankin tuomitsee kaiken synnin,mukaan lukien homoilu

        SINÄ ja SINUN jumalasi tuomitsette homot. Jos sinä pystyt nauttimaan taivaan loista, vaikka mukavat homot kärsisivät ikuisessa kidutuksessa, olet itsekäs ja psykologisesti täysin kieroutunut henkilö, kuten myös jumalasi.

        Jaahas, olen siis sinun mielestäsi tyhmä, koska olen liian kiltti uskomaan sadistiseen jumalaasi. Okei, ei siinä mitään. Saat pitää minua hulluna, tyhmänä tai minä hyvänsä. Se kertoo sinun uskonnostasi.

        Nimenomaan SINÄ tuomitset. En ole koskaan kuullut Jumalan tuomitsevan.

        Jos sinun mielestäsi eläimilläkin varsin yleinen (mm. kädellisillä, eniten bonoboapinoilla) ilmenevä homoseksualisuus, joksa siis on täysin luonnollista, on synti, se kertoo sinusta ja kieroutuneisuudestasi.

      • on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Ei Jumala ole mihinkään muuttunut.

        En ole heittänyt Vanhaa Testamenttia mihinkään vaan totesin faktan eli nyt on Uusi Liitto Jeesuksen veressä.

        Eli jumala oli täsmälleen mniin julma VT:n aikaan kuin VT antaa ymmärtää, mutta sivistyi jonkin verran UT:n myötä?

    • Smith oli väärä profeetta ja eksyttäjä

    • Anonyymi

      Mormonin kirjan pääidea tulee kirjasta nimeltä View of the Hebrews ja loppu on Joseph Smithin keksimää ja muualta lainaamaa puutaheinää. Kuinka tuollainen teos voisi olla Jumalan sanaa?

    • Mormonismi on eksytystä.

      "8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu." Gal.

      Mormonin kirja on saatanallinen satukirja, joka eksyttää ihmisiä.

      Raamattu on elävä ja voimallinen Jumalan Sana.

      • Anonyymi

        Raamattukin taitaa olla aikalaistensa pienessä sievässä sepittämä kansantaruihin perustuva kirja. Jos se kuitenkin auttaa jotakuta selviämään päivästään niin eihän siinä mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattukin taitaa olla aikalaistensa pienessä sievässä sepittämä kansantaruihin perustuva kirja. Jos se kuitenkin auttaa jotakuta selviämään päivästään niin eihän siinä mitään.

        Raamattu on Jumalan Sana, ja Jumalan Sana on totuus. Se ei ole mitään kansantaru-kuvitelmaa vaan totisinta totta.

        Lue Raamattua niin asiat avautuvat sinulle

      • on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Raamattu on Jumalan Sana, ja Jumalan Sana on totuus. Se ei ole mitään kansantaru-kuvitelmaa vaan totisinta totta.

        Lue Raamattua niin asiat avautuvat sinulle

        Oliko Joona "valaskalan" vatsassa kolme päivää? Lähtivätkö egyptiläiset RATSAIN seuraamaan pakenevia juutalaisia sen jälkeen, kun Jumala oli vitsauksella tuhonnut egyptiläisten KAIKKI HYÖTYELÄIMET ruttoon?

        Tunkiko Nooa vähintään yhden parin jokaista maaeläintä arkkiinsa ja järjestikö niille ruokaa koko vedenpaisumuksen ajaksi? Onko maapallo syntynyt ennen tähtiä? Elivätkö jotkut ihmiset satoja vuosia?

        Kaikki mitä Raamattuun on kirjoitettu, on totta.

        Mistä tiedät että maa on pallo?

      • on.aika.herätä.unesta_ kirjoitti:

        Kaikki mitä Raamattuun on kirjoitettu, on totta.

        Mistä tiedät että maa on pallo?

        Ai, sinä oletkin litteän maan kannattaja, flat earther.

        Mutta siis kaikki mitä mainitsin edellisessä viestissäni on sinun mielestäsi totta.

        Kyllä Jumalasi on julma. Ensin tappoi ratsut rutolla ja sitten vielä hukutti ne Kaislamereen. Kaksoisrangasitus täysin syyttömille ratsuille.

    • Anonyymi

      Miksi Smith kielsi lihansyönnin? Oliko tuolloin vaikea ruokatilanne, niin että liha ei riittänyt koko populalle. Oli viisainta saada profeetallinen käsky luopua lihasta.
      Mitä Smith ehdotti liharuuan tilalle?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe