Jos ajattelee, että jääkiekko on marginaalilaji, niin sitten voi kaikista muista lajeista jalkapalloa lukuunottamatta ajatella samoin eli tuo joka hokee moista asiaa, on vain ärsyttämässä suomalaisia.
Jääkiekko on hienoa laji ja sillä on pitkät perinteet.
Jos maailmassa olisi vain yksi laji, jalkapallo, niin olisipa tylsää.
Jääkiekko on pohjoisen pallonpuoliskon laji ja upea sellainen.
Toivon toki, että suomessa kilpailtaisiin jatkossakin enemmän esim. yleisurheilun puolella. Lentopallo on nostanut suosiotaan, samoin koripallo, mutta yksilölajeihin tarvittaisiin lisää.
Valitettavasti lähitulevaisuudessa tulee notkahdus kaikkiin lajeihin, koska nuoret aikuiset eivät tee lapsia, eivät ymmärrä mikä on heille hyväksi myöhemmin elämässä. tarvitaan siis oikeasti suomalaisten syntyvyystalkoot !
Ajatelkaa nuoret aikuiset: teidänkin lapsi voi olla urheilu- tai jonkinlainen muu sankari, mutta ennen kaikkea tediän elämäänne älyttömästi rikastuttava asia ja mikä tärkeintä se antaam teille elämän suurimman tilanteen opetella, kuinka huolehditaan omasta lapsesta. Sitä tunnetta verrataan eräässä kirjassa Jumalan hoivaavaan ja armolliseen tunteeseen ihmiskuntaa kohtaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä välii, lätkä on hienoo seurattavaa ja Suomi maailmanmestari. Koko maa juhlii. Turha on mököttää. Bailandooo
Lätkä on marginalisoituvien ihmisten marginaalilaji ja b-joukkueiden ns. maailmanmestaruus hyvä syy dokata myös sunnuntaina ja maanantaina.
Säälittävää.