Valkoisten johto ei paennut!

Punikki: "Valkoisten johtajat pakenivat raukkamaisesti Helsingistä."

Eivät paenneet, vaan siirtyivät Vaasaan johtamaan taistelua. Osa piiloutui Helsingin seudulle.Ainuttakaan keskeisistä johtajista ei saatu kiinni murhattavaksi.

"Vaasaan tammikuussa 1918 jättäen oman väkensä punaisten armoille ja toimittaen Suomen Pankin kultavarannot Kuopioon valkoisten puolelle"

Valkoista väestöä ei tieetenkään voitu siirtää minnekään. Osa pakeni punaisia, osa eli rauhallisesti, joutuen sietämään punaista terroria.
Kultavarannot siirrettiin ennen sotaa.

" jotta niillä voitiin lahjoa Pohjanmaan venäläisupseerit antamaan joukkojen aseet valkoisille. "

Aseet riisuttiin öisellä ylläköllä.

"Valkoisen armeijan ylin johto myös sikaili Vaasassa näillä varoillla eläen leveää upseerin elämää samalla kun kansa näki nälkää."

Päämaja asui alkuvaiheen hotelli Ernstissä ja siirtyi sitten toimimaan junassa Seinäjoella.Kulut maksettiin erään pankin myöntämällä luotolla.
Valkoisten alueella kansa ei nähnyt nälkää, vaan eli normaalisti.

5

74

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valkoisten senaatin pääosa ja myös porvaripuolueidenkansanedustajia kertyi vähitellen Vaasaan, josta se johti siviilihallintoa.Maaliskuun puolivälissä sinne saapui myös Svinhufvud, joka oli kaapatulla jäänmurtajalla paennut Helsingistä Viroon ja hakeutunut Saksan ja Ruotsin kautta Vaasaan.
      Helsinkiin palattiin toukuussa 1918.

    • "Pakenivat ihan yhtä lailla kuin punaistenkin johtajat."

      Punikit pakenivat bolsevikkien helmoihin joukkonsa hyläten. Valkoiset siirtyivät Vaasaan perustamaan joukkoja ja johtamaan kapinan kukistamista.

      "Kouluttamattomat talonpojat eivät ota aseita koulutetulta ja järjestäytyneeltä sotaväeltä eivätkä kykene järjestämään yllätyksiä."

      Ne kun ottivat Mannerheimin suunnitelmien mukaan ja upseerien sekä jääkärien johdolla. Ja nimenomaan yllättäen.

      "Suojeluskuntien touhut niin Vaasassa kuin maaseudullakin tapahtuivat venäläisten nenän alla ja he olisivat voineet niin halutessaan tyssätä homman alkuunsa."

      Voi olla. Se vain jäi näkemättä, kun joukot yllätettiin ja riisuttiin aseista.Punikkeja harmittaa vieläkin.

      "Hotelllissa vaan komeasti ja venäläisten muka tietämättä, että voitiin ottaa varuskunnilta aseet ihan niiden mitään tietämättä."

      Aseet otettiin tosiaan komeasti ja kyllä venäläiset sen viimeistään vankileireillä tajusivat .Voisit vaikka perehtyä tapahtumiin.Niistä on hyvät selvitykset.

      "Juu, ruokaa siis maassa olisi ollut vaikka työkansa kaupungeissa näkikin nälkää."

      Ruoka ostettiin talonpojilta asianmukaisin sopimuksin.

      " Tässä paljastit juuri erään keskeisen syyn kansannousuun, nälkä ja porvarien ruoan piilottelu hintojen nousua odotellen."

      Punikit nostivat talonpoikien raivon elintarvikkeiden pakko-otolla ja ruokvarojen haaskauksella.

    • Punikki: "Höpöjäsi taas syötät. kaikki oli sovittu varuskuntien upseerien kanssa. Lapsikin sen tajuaa."

      Upseereilla ei ollut mitään päätösvaltaa. Se oli sotilaskomiteoilla, jotka olivat bolsevikkien johdossa.
      Et tunne tilannetta lainkaan.

      "Ei niitä leiritetty vaan vietiin nopeasti itärajan yli runsaat ruokamäärät mukaan laittaen, nälkää näkevässä maassa."

      Valehtelet. Vain osa kuljetettiin pois. Matkalla annettiin kohtuullinen muonitus.
      Pääosa jäi leireille, joilla oli karu meininki. Henkiin jääneet pääsivät palaamaan Venäjälle keväällä -18.

      "Olisiko työväen pitänyt kuolla nälkään ihan vaan siksi kun porvarit niin halusivat jemmatessaan työläisten työllä tuotetut ruoat itselleen hintoja nostellen. Niin otettiin Suomessakin ruokaa pakko-otolla 1939-45, miksi et sitä itke."

      Hölynpölyä. Punikit ryöstivät ruokavaroja haaskaten niistä heikon jakelun ja valvonnan takia suuren osan.

      "Ai että ihanko punaiset haaskasivat ruokaa, oliko isojakin ruokakomposteja ?"

      Punaiset tuhosivat mm. viljavarastoja kaatamalla siiloihin lamppuöljyä.

      " Tapahtuiko tätä punaisten toimesta myös Pohjanmaalla ?"

      Pohjanmaa oli valkoisten hallussa. Siellä homma toimi.

      Olet punikiksikin harvinainen tyopperys. Miksi toistat valeita, etkä perehdy asioihin?

    • "Helsinkiläisistä iso osa ei kuulunut kummallekaan puolelle. Eikös iso osa Helsingin suojeluskunnassa teljetty Sibelius-lukion nykyisiin tiloihin sodan ajaksi. Helsingin innokkaimpia punakaartilaisia olivat yleensä Jyryn tapaisiin urheiluseuroihin kuuluneet helsinkiläiset."

      Kirkkonummella vangittuja suojeluskuntalaisia säilytettiin jossain koulussa Helsingissä Ruotsin konsulaatin valvonnassa.

      Helsingin suojeluskuntaa organisoitiin maan alla ja se käsitti lopulta kymmenkunta komppaniaa, jotka osallistuivat kaupungin valtaukseen. Sekin nopeutti saksalaisten etenemistä.

    • Anonyymi

      Huomattavaa on, että valkoisten siviilijohto toimi Vaasassa ja sotilasjohto Seinäjoella siirtyen sitten tarpeen mukaan.

      Helsingin valtauksen jälkeen monet virkamiehet palasivat heti tehtäviinsä. Vaasasta muutettiin Helsinkiin toukokuun alussa. Ns. tynkäeduskunnan ensimmäinen istunto pidettiin 15. toukokuuta.
      Paasikiven porvarillinen senaatti nimitettiin 27. toukokuuta. Runkona oli itsenäisyyssenaatti.
      Laillisuus oli palannut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      46
      717
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      634
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      41
      600
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      508
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    Aihe