Sanokaapa joku mitä hyvää eu on tuonut tavallisen ihmisen elämään
EEEEEEEEuuuu
Anonyymi
86<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Paljonkin. Matkustaminen EUn sisällä on vaivatonta, samoin opiskelu. Ei valuutanvaihtorumbaa, Ei tullimaksuja. Yritysten toiminta ulkomailla helpottunut. Asuntolainojen korot ovat romahtaneet oikeastaan yksinomaan rahaliiton ansiosta. Yhteiseurooppalainen sairaanhoitokortti. Ruoka on halventunut. Käytettyjen tuontiautojen verotus on laskenut. Kännykkäpuhelujen hinta maasta toiseen soitettaessa romahtanut. Ja mikä Persuille tärkeintä, alkoholin hinta on laskenut,
Älä puhu paskaa, opettele laskemaan
Osaan jo. Todista väitteeni vääriksi, jos osaat muutakin kuin halpoaa suunsoittoa, ole hyvä.
Tavalliselle rivikansalaiselle ei EU-jäsenyydestä ole ollut mitään hyötyä, kuten ei myöskään eurosta maksuvälineenä.
Onhan, paljonkin. Tosin jos tarkoitat tavallisella rivikansalaisella keskikaljanatsia, jonka elämä pyörii viinan ja pornon ympärillä, olet oikeassa.
Miksi sinä sitä viinaa ja pornoa harrastat?
Alle 1 euron/viikko/asukas hinnalla rauhan Eurooppaan! Sillä ei saa edes puhelinliittymää.
Toisin kuin Persujen nationalismi, joka toteutuessaan olisi varma sodan aiheuttaja.
Juuri näin, hyvin kirjoitettu!
Lisäksi voisi lisätä sisäisen turvallisuuden, ei sotaa vuosikymmeniin
Suomesta poistui sisäisen turvallisuuden loputkin rippeet syksyllä 2015.
Vuonna 2017 Suomessa surmattiin kuolemansyytietojen mukaan 61 ihmistä. Määrä oli pienin sitten vuoden 1895!!
Väestöön suhteutettu kuolleisuus, 1,11 uhria 100 000 asukasta kohti, oli matalin tilastoitu vuoden 1782 jälkeen ja neljänneksi alhaisin koko vuodesta 1754 alkaneen kuolemansyytilastoinnin aikana.
Vain natsifantasioissa.
Asuntovelalliselle+EU+on+tuonut+paljonkin+hyötyä.+Korko+on+lähes+0%
Suomen+viennistä+60%+kohdistuu+EU-maihin+ja+on+siksi+tullitonta.+Viennistä+40%+kohdistuu+Euro-maihin,+jolloin+siinä+ei+ole+valuuttariskiä+eikä+tulleja.
Ja miten se vienti sinuun vaikuttaa? Minuun se on vaikuttanut pienemmillä eläkkeillä ikäluokassani. Oletko kenties kataisen äpärä
Vaikka asuntolainojen korot onkin laskeneet niin asuntojen hinnat taas suurissa kaupungissa nousseet suhteessa vielä enemmän, joten tuo korkohyöty on periaatteessa negatiivinen.
Sitten on saatu EU:n myötä matut ja niistä aiheutuvat miljardiluokan vuosikulut.
Jatkuva valtion velkaantuminen joka tulee johtamaan valtion konkurssiin tai pikemminkin koko EU:n konkurssiin, koska lähes kaikki EU maat velkaantuvat korviaan myöten.
Valuutanvaihtokuluissa säästö on mitätön, koska luotto / debit kortti on jo keksitty.
Matkustaminen oli myös vaivatonta jo ennen vapaata liikkumista. Itse asiassa kiinnosta enää matkustaa keski - Euroopan suurkaupunkeihin, koska ne on matutettu jo aika pahaan kuntoon.
"asuntojen hinnat taas suurissa kaupungissa nousseet suhteessa vielä enemmän"
Lähde. Väittäähän voi ihan mitä tahansa.
Ihan oikein kaikki mitä kirjoitat. Onneksi ehti nähdä "vanhan Euroopan" ennenkuin se ehdittiin pilata. Voi niitä aikoja...
"Jatkuva valtion velkaantuminen joka tulee johtamaan valtion konkurssiin"
-Ei ole johtanut Norjan tai Japaninkaan konkurssiin, vaikka molempien valtionvelka on per capita suurempi kuin Suomessa.
Itsenäisyyden päättää omista asioista kysymättä kaikkeen aina ensin lupa kremlistä, kuten tapahtui ennen eeuuta.
Nykyään kysytään ensin lupa Brysselistä ja sitten pitää vielä miettiä, jotta uskaltaako tätä tehdä ettei suututeta Kremliä.
Missä asiassa sinun rivikansalaisena on täytynyt olla yhteydessä Brysseliin?
euro maissa noin 80 prosenttia päätetään suomen rajojen ulkopuolella,
ei muuten pidä paikkaassa.
Kyllä maa, mm Suomi päättää suurimmasta osasta ja mitä lähempä ollaan
normaali ihmisen elämää, kunta päättää mm koulutuksesta, terveydenhoidosta, kaavoituksesta, poliisiasioista, paikallinen laki ja oikeus jne
Vitutusta. Huonot tiet, elintason lasku, kalliit hinnat, katu turvattomuutta, ei omaa päätösvaltaa, sijoitusten tuotto olematonta alhaisten korkojen takia, venäjä pakotteet ja kaupan romahtaminen ym ym
"sijoitusten tuotto olematonta alhaisten korkojen takia,"
Eipä muuten pidä paikkaansa, katso pörssien kehityksiä,
sen sijaan viimeiset yli 10 vuotta rahan hinta ennätys halpaa!
Asuntolaina erittäin halpaa ollut.
Suomessa on turvallisempaa vuosikymmeniin, murha ja tappotilastot
ovat paljon pienempiä kuin ennen
Kyllä se niin on että EU alueella on korot erittäin alhaiset ja samoin sijoitusten voitot. Kapitalismi ja rahatalous on siitä viheliäistä että toimiakseen kokoajan täysillä kasvun ja korkojen pitäisi olla huippu luokkaa koko ajan.
Ja mitä tähän kuulumiseen tulee,Suomen ei auta kuulua kuin johonkin suurempaan liittoumaan tai valtioon jotta saa mitään ulkomaan kauppaa aikaan,muuten tulee vääjäämättä konkurssi koko valtiolle.
EU on pohjaltaan Ranskan epätoivoinen yritys valvoa yliwoimaista Saksaa ja jakaa Saksan kanssa maanosan hallinta ylikansallisten jättiyritysten sanelemilla ehdoilla ! EU on , ransakalaisten sosialistibyrokraattien ja saksalaisten pankkiirien EPÄPYHÄ liitto !
EU on vallannut vasallimaikseen Belgian , Hollanin , Italian , Espanjan , jne,,,, ja Suomen muiden mukana... Nyt Britit on hiffaneet saman kuin minä ja ovat eroamassa EU:n paskakasta !
Näetkö saman kuin minä ?
Päästiin viimein eroon suomettumisen ajasta venäjän alusmaana ja tultiin eurooppalaisiksi.
Vitun eurooppalaisiksi Suomi pysyy vain EU: metsäreservinä.. johon kipataan europpan ydinsaasteet syviin peruskallio-kasetteihin..........
EI ILOISTU SIITÄ TERVE MIELI
EuUuu on vain PASKATUULETIN, joka imee rahat ja sontii kaikkien kansojen päälle.
Lukisit joskus muutakin kuin MVtä. Ja opettele kirjoittamaan.
Minä oon lukenu muutakin kuin Aku-Ankkaa. Sulla kyllä pitäisi mennä apukouluun lukemista änkkäämään, kun tavaat yhä, kuin Jukolan Jussi, etkä ymmärrä asian ydintä.
Jos tuo "ydin" on samaa tasoa kuin kirjoitustaitosi, saa kyllä jäädä ymmärtämättäkin.
eu on rahamaailman oma sosiaalitoimisto ( EUROSUSSU )
Kylläpä vaalitappio kirvelee pietarin trollikellarissa. Kaikki ne äärimielisille jaetut ruplat meni kuin kankkulan kaivoon.
Onneksi nuo putinatsit on helppo tunnistaa jo liki olemattomasta kirjoitustaidosta.
VAROKAA VAAN ETTEI VERENSOKERI-ARVOT POMSAHDA kuin EU tulee kylään !
Eli EU ei tavalliselle tallaajalle ole tuonut mitään helpotuksia. RAhanvaihto ei ole ongelma ja kortilla maksaessa vaihto tapahtuu automaattisesti. Lentokentillä on yhtä helppo matkustaa EU tai EU:n ulkopuolisiin maihin sillä sama 2h ennen pitää kentällä olla meni sitten Frankfurttiin tai Newyorkkiin.
Auton ostaminen Saksasta ei edelleenkään onnistu ilman lisäveroja. Alkoholin tuonnissa sama homma eli vapaata se ei ole.
Eli tavallinen verokortiduunarille on yhdentekevää ollaanko EU:ssa vai ei !
Suomesta ollaan tekemässä nyt EU:n myötä LUMISTA Nairobia
Ensimmäinen+konkreettinen+hyöty+on+vapaa+kauppa+ja+siitä+johtuva+talouskasvu+ja+hyvinvointi.+Suomen+viennistä+60%+on+tullitonta+vientiä+EU-maihin+ja+40%+on+euro-alueelle+eli+se+on+tullitonta+eikä+siihen+liity+myyjän+eikä+ostajan+puolelta+valuuttariskiä.+Tämä+on+ratkaiseva+etu+varsinkin+vientiriippuvaiselle+Suomelle.
Kauppaan+liittyy+myös+kauppasopimukset+EU:n+ulkopuolelle.+Suomella+ei+olisi+mahdollisuutta+solmia+kahdenkeskisiä+kappasopimuksia+joka+maahan+eikä+Suomi+olisi+Kiinan,+Japanin,+USA:n,+Brasilian,+Kanadan+jne+kannalta+ensimmäinen+maa,+jonka+kanssa+sopimus+halutaan.+Ja+mikä+olisi+Suomen+neuvotteluasema+yksinään?+Trumpin+USA:n+sääntöpohjaista+kauppajärjestelmää+rapauttava+politiikka+vain+korostaa+EU:n+arvoa+pienille+maille.++
Yksi+etu+on+vapaa+liikkuvuus.+Huhtasaari+haluaisi,+että+suomalaiset+seisoisivat+passijonoissa+Ruotsiin+tai+Viroon+mennessä,+mutta+ainakin+minä+en+sitä+halua.+Vaikka+EU-maa+ei+kuuluisi+edes+Schengen-alueeseen,+niin+EU:lla+on+suuri+vaikutus+liikkuvuuteen.+Vaikkapa+Lontoon+lentokentillä+voi+(toistaiseksi)+verrata+miten+"EU"+ja+"Non+EU"+passijonot+etenevät.
Yhtenäinen+kuluttajansuoja+on+myös+merkittävä+etu.+Tämä+koskee+paitsi+konkreettisia+tuotteita+(sähkölaitteet,+lääkkeet,+jne)+niin+yhä+merkittävämpiä+digitaalisia+palveluita.+Google+tä+FB+ei+muuttaisi+yksityisyydensuojaa+Suomen+vaatimuksesta.+Kuluttajansuojaan+liittyy+myös+mobiiliviestinnän+roaming-maksut,+pankkisiirtojen+maksimitariffit+jne.
Länsi-Euroopan+keskinäinen+rauha+ja+yhteistyö+on+tänään+itsestäänselvyys,+vaikka+Euroopasta+on+lähtenyt+viimeisen+n.+100+vuoden+aikana+kaksi+maailmansotaa.+EU+perustettiin+alun+perin+ennen+kaikkea+rauhanprojektiksi.+Turvallisuuteen+liittyy+myös+poliisiyhteistyö.
EU:lla+on+tänäänkin+selvä+turvallisuuspoliittinen+ulottuvuus.+Se+on+ainoa+läntinen+liittouma+johon+Suomi+kuuluu.+Venäjän+eurooppalaiset+naapurimaat+jotka+eivät+kuulu+mihinkään+läntiseen+liittoon+ovat+Ukraina,+Georgia+ja+Valko-Venäjä.+Kahden+ensimmäisen+alueita+Venäjä+on+miehittänyt+ja+Valko-Venäjä+on+tulliliitolla+tehty+Venäjästä+riippuvaiseksi.
Sitten+on+tiedeyhteistyä+(sisältäen+opiskelijavaihdon),+ympäristöyhteistyö,+jne+jne.
Etuja+on+paljon.
talouskasvu ja hyvinvointi? Missä se näkyy?
Muualla paitsi mitä-vittua sivustoilla.
Tehtäisiinkö Uudessakaupungissa Mersuja jos Suomi ei olisi EU- ja Euro-maa?
Ja millä tavalla tämä Mersu nyt liittyy ylipäätään yhtään mihinkään?
Vai kuvitteletko kenties saksalaisten antaneen jonkun mersumallin valmistuksen maahamme vastikkeettomasti silkkaa hyvyyttään?
Vähemmän byrokratiaa Suomen ja Saksan välillä on mahdollistanut tuonkin. Uudenkaupungin tehdas olisi todenäköisesti jo lopetettu ilman EUta.
Talous ei ole nollasummapeliä, vaan esimerkiksi tuosta Mersujen alihankinnasta hyötyy Mersu ja siitä hyötyy Suomi.
Hyöty EU:sta tulee siinä, että byrokratian (tullien, maksuliikenteen, monien määräysten,...) kannalta Uusikaupunki on saksalaisille yritykselle kutten kotimaa eikä Mersun tarvitse miettiä erikseen miten Suomen markan ja Saksan markan vaihtokurssi muuttuu ja mitä riskejä siihen sisältyy.
Ei muuten tehtäisi, jos Suomi eroasi, lähtisi mersun valmistus samantien.
Kuten käy englannissa, ja varsinkin Suomessa koska koko tuotanto menee
Suomesta ulos - olisi tullien takana
Ei mitään muuta kuin huonoa, haittamaahantulijoita esim. Elettiin ennen euta ehkä paremmin ja kauppa kävi silloinkin.
Totta. Etuja on paljon, ja osa on jo tässä edellä lueteltu.
Mutta myös haittoja on paljon, ja niitä pitää pystyä EU-tasolla ratkomaan. Haittojakaan ei tarvinne luetella, jokainen lukemaan pystyvä tuntee ne jo muutenkin.
Kummallista sen sijaan on se, että suomalaiset ovat niin joko-tai-kansaa: ollaan joko EUn puolella tai sitä vastaan.
EUssa on pahoja valuvikoja, mutta ne ovat korjattavissa jos ja kun tahtoa löytyy. Se, että EU koetaan kaukaiseksi johtuu juuri näistä valuvioista ja siitä, että EU pyrkii huseeraamaan ja määräilemään sellaisissakin asioissa, jotka jäsenmaissa pystytään hoitamaan parhaiten ilman ylempää tulevaa holhousta.
Tuo ylenmääräinen komentelu saa EUn näyttämään tavallisen kansalaisen silmissä itäisessä naapurissa tehdyltä 70-vuotiselta kokeilulta.
Toinen iso tyytymättömyyttä aiheuttava asia on se, että rahat joidenkin maiden holtittomalle taloudenpidolle kerätään mailta, jotka pitävät tiukan talouskurin.
Mauri Pekkarinen sanoi jossain vaalitentissä, että EUn tulee nyt palata juurilleen ja unohtaa integraatiopuheet. Siinä oli viisautta, jonka soisi toteutuvan myös käytännössä.
Pahinta EUssa on se, että sen koetaan puuttuvan liikaa kansalliseen itsemääräämisoikeuteen. Se jos mikä on sietämätöntä vapaiden kansojen alistamista ja aiheuttaa haluja irrota koko EUsta.
Mutta jos EU tällä hetkellä näyttääkin natisevan liitoksistaan, kaikki on vielä mahdollista, mutta silloin Pekkarisen puheiden on parasta toteutua.
Muuten+hyvä+kirjoitus,+mutta+mitä+tuo+"komentelu"+on+oikeasti+ja+konkreettisesti.
Levitetään+urbaanilegendoja+siitä+miten+"EU+kieltää+käyrät+kurkut"+tai+"EU+kieltää+puulämmitteiset+saunat",+mutta+nämähän+ovat+legendoja+eivätkä+totta.
Yleensä+EU:n+"komentelu"+liittyy+vapaakauppaan.+Jotta+tavaroiden+vapaa+kauppa+toimisi+eikä+maat+keksisi+keinotekoisia+kaupan+esteitä,+pitää+monet+määräykset+olla+yhteneväisiä.+Esimerkiksi+ennen+EU:ta+Ruotsissa+kuorma-autojen+"turvallisuusmääräykset"+oli+tapana+muuttua+niin,+että+MAN,+Mercedes,+Fiat+jne+kuorma-autot+eivät+niitä+yllättäin+ilman+muutostöitä+täyttäneet,+mutta+Scania+ja+Volvo+täyttivät.
Suomi+on+riippuvainen+viennistä+ja+EU+on+60%+vientimarkkinastamme.+Vapaakauppa+on+meidän+hyvinvointimme+kannalta+iso+etu.
Kuten+otit+esille,+esimerkiksi+takapuskurin+osalta+EU:n+"komentelua"+ja+valtaa+"komennella"+on+jopa+liian+vähän.
Mikä takapuskuri? En tietääkseni ole sellaista kirjoittanut - tai sitten olen päissäni näin maanantain kunniaksi.
Enkä ole edes urbaanilegendoja ottanut kuuleviin korviini. Jos nyt sattuisi niin, että saunan lämmitys puulla kiellettäisiin, niin luulenpa että sellaista direktiiviä ei koskaan hyväksyttäisi Suomessa. Suomalaiset viis veisaisivat siitä, ja jatkaisivat kuten ennenkin.
Komentelun kokemus johtuu monissa asiayhteyksissä siitä, että aina törmätessään jonkunasteiseen ongelmaan millä tahansa elämänalalla saa selitykseksi EU-direktiivin.
Mobiililaitteen automaattikorjaus teki tepposet. Piti kirjoittaa "talouskuri".
Siis: Kuten otit esille, esimerkiksi TALOUSKURIN osalta EU:n "komentelua" ja valtaa "komennella" on jopa liian vähän.
Kerrotko vielä jonkun todellisen ja konkreettisen "komenteluongelman"? "Monissa asiayhteyksissä" ei tarkoita vielä mitään.
Komenteluongelmaanhan törmää pienissä asioissa, joihin ei soisi EUn tarttuvan. Sinä kirjoitat isoista asioista aiemmissa kirjoituksissasi, minä tässä ja nyt ihan ruohonjuuritasolla.
Kaikkein huvittavin mihin itse viime aikoina itse törmännyt, on tapahtunut kotiseutumatkoilla, joille joskus intoudun lähtemään, Suomessa kun riittää katseltavaa.
Matkat kestävät yleensä 3-5 päivää, ja aiemmin on ollut maan tapa, että jokaiselle matkaan lähtijälle jaetaan osallistujaluettelot nimineen ja puhelinnumeroineen. Mukava tapa siinäkin mielessä, että on ollut helppoa ottaa yhteyttä, jos joku myöhemmin mieleen tullut asia sitä vaatii.
Viimeksi matkanjohtaja sanoi ensimmäiseksi, että EUn tietosuojadirektiivi kieltää tällaiset listat, eikä ketään saa kutsua nimeltä.
Bussilastillinen ihmisiä istuu hölmönä, toisiaan mulkoillen, ja matkan tunnelma lässähti heti alkuunsa. Loppumatkan bussissa istui hiljaista porukkaa, kukaan ei juuri tohtinut lähestyä puhutellakseen toista, itselleen vierasta ihmistä.
Ihmismieli toimii odottamattomalla tavalla: tuli tunne, että näin me vieraannumme toisistamme. Naapuri ei olekaan enää naapuri, vaan tuntematon ja vähän pelottavakin olio. Matkasta jäi ikävä tunne.
Vain yksi esimerkki hulluimmasta päästä, muitakin olisi kyllä.
Minulla oli kerran naapuri, joka sanoi harventavansa pienestä metsiköstään muutaman puun.
Kun "harvennus" oli tehty, tuloksena oli tyhjäksi hakattu aukio. Ei edes pienenpientä tainta ollut jäljellä.
EU on samanlainen: lähtee laukalle samanmielisten ihmisten ajaessa asiaansa kuin käärmettä pyssyyn.
Keräsin ennenvanhaan piipputupakkarasioita, peltisiä sellaisia, omaksi ilokseni, koska ne olivat kuin pieniä taideteoksia hienoine kuvineen.
Sitten tuli EUn tupakkadirektiivi, jonka piti alunperin koskea vain savukerasioita varoitusmerkintöineen. Mutta sepä ei kaikille riittänytkään, vaan ne pienet piipputupakkarasiatkin piti mennä pilaamaan.
Eikö olisi riittänyt, että ne varoitusmerkinnät olisivat olleet vaikkapa rasian sisällä erillisellä paperilla...Kaikkien tupakoitsijoiden luulisi tietävän tupakoinnin vaarat ilman ylenmääräistä hyysäystä.
Pari ranskalaista neitosta sanoi haastattelussa heti, kun uudet rasiat tulivat kauppoihin: "Ei haittaa yhtään, meillä on jo rasiat ostettuina" - ja esittelivät tyytyväisinä rasioitaan, johin tupakkiaskit saa teksteineen piiloon.
Kuten sanottua, EU lähtee laukalle ja pilaa pienissä asioissa monen pienen ihmisen ilot. Samalla se pilaa omaa mainettaan: ihmiset alkavat ajatella, että siellä istuvilla ei ole parempaa tekemistä kuin nysvätä epäoleellisten asioiden parissa. Ja se palkka mitä siitä nysväämisestä saa.
Aina on ollut ja tulee olemaan joukko ihmisiä, jotka lähtevät laukalle ihan mistä tahansa riippumatta siitä onko laukalle lähtemiseen todellista syytä. Tupakan haitallisuuden näytötkin ovat täysin kiistattomat, joten vaikka EU kieltäisi tupakan kokonaan, se ei kovin haitallista olisi, paitsi ehkä salakuljetuksen lisääntymisen kautta. Tupakka-askien merkinnöistä valittaminen ja sen kautta EUn tuomitseminen on lähinnä pateettista. Keräilijänä itsekin tiedän vallan hyvin että maailmalta saa hankittua ihan mitä tahansa. Ja EU-alueelta jopa ilman tullimaksuja:)
Kirjoitinkin siitä, että ihmisille syntyy mielikuva EUn puuttumisesta pieniin asioihin, kun isotkin ovat ratkaisematta - pateettista tai ei.
Mielikuva oli se oleellinen asia.
Olen ollut GDPR:n kanssa tekemisissä melko paljon ja tuossa esimerkissä on totta ja virhetulkintaa.
GDPR on sinällään tarpeellinen digitalisoituvassa maailmassa vaikka ihmiset itse suhtautuvat keskimäärin leväperäisesti yksityisiin tietoihinsa. Mitäpä sillä on väliä jos joku tietää, että olen viiden päivän seuramatkalla poissa kotoa ja töistä. Paitsi ehkä asuntomurtajalle? Ehkä jollekin joka lähettää nimissäni työsähköpostin, jossa pyytää maksamaan laskun pikaisesti jne.
Asetuksen ydin on siinä, että kun ostan esimerkiksi matkan, niin kaikesta sitä varten matkan järjestävälle yritykselle luovuttamastani tiedosta ei tule yrityksen omaisuutta, jolla se voi tehdä mitä lystää niin kauan kuin lystää.
Totta on, että GDPR:n myötä matkanjohtaja ei saa jakaa osallistujan tietoja muille ilman lupaa. Jos tällaista lupaa ei tajuta kysyä niin se on osaamattomuutta.Jos tietää istuvansa jonkun vieressä koko päivän (tai monta päivää), niin mikä estää esittäytymässä? Mikään direktiivi ei kiellä eikä pakota normaaliin sosiaalisuuteen.
Ei kai mikään estä esittäytymästä. Pointti on siinä, että suurin osa ihmisistä kavahtaa jo sitä, että ketään ei saa kutsua nimeltä. Vaikka sen vieressä istujan nimi tulisikin tutuksi, niin loppuporukka jää harmaaksi massaksi.
Olen noilla reissuilla ollut nuorimmasta päästä (ja kova puhumaan) mutta suurin osa muista on jo harmaahapsia. Osa heistä on jo niin peloteltu EUlla ja direktiiveillä, että he vain nöyrästi kuuntelevat ja istuvat puolisoidensa vieressä hissuksiin. Melkein säikähtävät, jos heitä puhuttelee.
Jokainen luultavasti ymmärtää direktiivin ytimen - vaikka eivät sitä käytännössä noteeraisikaan - mutta tietyissä asioissa suomalaiset tulkitsevat direktiivejä kuin Jumalan sanaa.
Miten muuten joku voi lähettää sinun nimissäsi työsähköpostin? Omalla työpaikallani sellainen ei ole mahdollista, paitsi tietysti jos joku onnistuu hakkeroimaan tiedot. Tosin senkään ei pitäisi vahvojen suojausten vuoksi olla mahdollista. Vaikka taas toisaalta, kaikki on mahdollista.
Mielikuvia syntyy monenlaisia, osa ihan faktoista välittämättä. Osa kansasta nyt vain on sellaista, joille mikään positiivinen asia EUsta ei uppoa ja päinvastoin, kaikki negatiivinen, totta tai ei, uppoaa kuin veitsi voihin. Jotain mielikuvien tasosta kertonee se, että Suomesta MEPeiksi äänestettiin vain 2 selkeästi EU-vastaista henkilöä.
" Pointti on siinä, että suurin osa ihmisistä kavahtaa jo sitä, että ketään ei saa kutsua nimeltä."
Voitko kertoa mikä GDPR:ssä kieltää kutsumasta ihmistä heidän nimellään?
Älä saivartele, ymmärsit kyllä mitä tarkoitin - ainakin olisi pitänyt ymmärtää.
EU on tuonut Suomeen matalapalkka työt vuokrafirmoineen sekä itäeurooppalaisia duunareita varastamaan suomalaisten työpaikkoja jotka samalla on muutettu paskaduuneiksi surkeilla liksoilla.
Toisaalta Suomen kaikki kuluttajahinnat ovat nousseet niin korkeiski etei keskiluokkakaan enää pärjää ja lapsien tekeminen maailmaankin on tehty liian kalliiksi taviksille.
EU on varastanut Suomen tulevaisuuden mitä tuhotaan lisäki ihan itse maan sisältä aktiivisesti politiikalla ,mamuttamalla ja kieltämällä jopa autoilu verotuksella ja saadaan näin ihmiset perseaukisiksi. Samalla varallisuus kertyy pienen eliitin taskuihin.
Tuo on lähinnä natseille tyypillistä dystopiafantasiointia ja liioittelua ilman faktoja. Hölynpölyä.
Miksi+sitten+rikkain+10%+omistaa+yli+puolet+varallisuudesta+Suomessa?
Missä ei omistaisi? Ihannevaltiossasi Venäjällä tuo suhde on vielä rumempi rikkaiden hyväksi. Rahan kerääntymisessä rahan luo ei voi syyttää EUta.
Mistä johtuu suomalaisten valtaisa halu hyökätä niitä vastaan, jotka kritisoivat EUa silloin, kun kritisoitavaa on?
Mistä johtuu se, että jos ihminen on automaattisesti ryssä tai ryssäntrolli tai Venäjän maksama, jos pienimmänkään arvostelun erehtyy EUsta sanomaan?
Täytyy varmaan uskoa, että EU on se paratiisi, mihin ihminen aina pyrkii. Yleensä sinne kyllä uskotellaan päästävän vasta kun noutaja on tullut.
Onko siis EU nähtävä noutajana?
Yhelle juntille se toi yhen mahollisuuden, mikä ei ollut mahollista ilman sitä kuulemma. Uutisesta luin. https://youtu.be/VOgFZfRVawwttps://www.msn.com/fi-fi/viihde/musiikki/kun-lennon-ja-dylan-kohtasivat-vuonna-1966-jälki-oli-kaikkea-muuta-kuin-kaunista/ar-AAC1idi?li=BBr5KbI
https://youtu.be/Ijh42sc6P4E
EU on tuonut meille hyvinvointia ja vakautta.
EU R.U.L.E.S !!!<3<3<3
Suomi ei ole niin tyhmä kuin englanti ja Suomi ei koskaan eroa EU:sta
Ei tarvitsekkaan, koska eu hajottaa itse itsensä. Aikansa kutakin.
Täällä eeuuta puolustaa ne räkänokat jotka eivät ole edes aikuisia olleet itsenäisen suomen aikana. He eivät voi tietää mitään siitä asiasta milloin maalla menee hyvin. Sama koskee idiootteja politiikkoja
Itsenäisyys on pyllystä. On parempi olla osa suurempaa kokonaisuutta joka tuo tukea ja turvaa kuin seisoskella yksin pylly paljaana tuulessa.
Mistä ja mitä turvaa?
Jösses. Olisi siis ollut parempi pysytellä kaukana sodista eikä lähteä uhraamaan nuoria miehiä rintamalle, jos kerran itsenäisyys on pyllystä.
Nyt saisimme sitten olla osa laajaa Venäjänmaata, "osana suurempaa kokonaisuutta" joka antaisi meille tukea ja turvaa.
Suuressa kokonaisuudessa olet vain numero, et ihminen. Olet pelkkä
rahantekoväline yrityksille.
Sanokaa mitä hyvää Uuteenmaahan kuuluminen on tuonut Keravalle?! KYSYN VAAN!! Tai edes Suomeen kuuluminen? Niin, Mitä hyötyä Keravalle on kuulua Suomen valtion Lääni-/Maakuntaliittoon????!!!!
Heti irti Suomen Lääni/Maakuntaliitosta ja lopetetaan se älytön verojäsemaksujen maksaminen Suomen suvakkihallinnon Verolaitokselle.
Kannatettava ajatus. Perustakaa jonnekin Siperiaan oma Persustanin Neuvostotasavalta. Kyllä hyvä toverinne Putin maata antaa, jopa Siperiaa lämpimimmiltäkin seuduilta. Kenelläkään ei tule ikävä.
"rikkautta tyttärille.. ja suvakeille" se on tuonut..???
ja musta tuntuu sano blondi..!
kun kaveri kysyi kumpaako sait...
Pelkkää ahdistusta ja maksuja.
punikit yrittävät unionin kautta rahastaa ahkerilta ruoan pois pöydistä.
Että EU ei ole tuonut suomalaisille muuta, kun laskuja ja määräyksiä, joilla on pelkkä negatiivinen arvo. Lisäksi maahan tunkeutujat jotka ovat rikollisia.
Ei EU:lle.
EU on tuonut köyhyyttä ja työttömyyttä.
Tietenkin muslimiterroristit. Vähän etnistä värinää onkin jo kaivattu.
Myös vihapuhe, kansan kiihotus, ja nettitrollit on uuden eu:n ajankuva ja uusinormaali. Pakkohomotus ja ilmastonmuutos.
Onneksi nuo ei mua liikuta täällä maalla asujaa. Toki kohta voi ruoka mennä kaupaksi ja sitähän täällä maalla riittää, jos on vain tekijöitä.
Vapaampi huume- ja ihmiskauppa. Sori siitä.
todellisuudessa ei mitään parempaa. vain saman rahan käyttö ok, mutta jo rajojen avaus on pilannut euroopan mamujen takia.
kaikki muu on täysin typerää ja tarpeetonta ja jos jotain on, ne olisi voitu hoitaa vähintään yhtä hyvin ilman bisnesökytys pakkoa ja pakkomamutusta tai mitään muuta.
eu on tämän ajan hel-ve-tin kallis turhake ilman mitään älyä. vain ökyherrat rosvoaa itselleen enemmän kaikkea,muut kärsii lähes kaikesta.
eu siis ontäysin pelkkä JÄRJETTÖMYYS !