Tämän näkee sokea hurkas Reettakin kun katsoo aikain merkkejä.
Suomen Siionissa eletään jumalattomuudessa jopa seurakunnissa.
Ei kuulla "mitä Henki sanoo tälle seurakunnalle".
Naiset pukeutuvat miesten vaatteisiin ja miehet naisten vaatteisiin. Enää ei ole miestä ja eikä naista (tämä on sitä tasa-arvoa ja femismia).
Naiset pyrkivät miesten tehtäviin seurakunnissa ja hyökätään Jumalan Sanaa ja tahtoa vastaan.
Nimim. " Laodikean Papitar"
HullummaX menee
22
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Nooan päivät tulevat ja ei edes haluta tehdä Jumalan tahtoa.
Jumalan Sanaa ei haluta noudattaa.
Srk kuri on höltynyt ja kukaan ei kanna vastuutaan Jumalalle. Mites nää "miesten ja naisten" vaatteet oikein määritellään raamatullisesti kun muoti muuttuu jatkuvasti ja molemmat sukupuolet ovat käyttäneet kautta aikain sekä hameita että housuja.
Hienoissa mekoissa kulkivat 2000 vuotta sitten molemmat sekä sukupuoleltaan epämääräiset.
Erilaisten kuitujen käytön kielto lienee unohtunut uskonharhaisilta jo ajat sitten, joten tiedossa lienee grillihiilituomioita uskonharhaisten sankoille joukoille.he-ma kirjoitti:
Hienoissa mekoissa kulkivat 2000 vuotta sitten molemmat sekä sukupuoleltaan epämääräiset.
Erilaisten kuitujen käytön kielto lienee unohtunut uskonharhaisilta jo ajat sitten, joten tiedossa lienee grillihiilituomioita uskonharhaisten sankoille joukoille.Haukotus, Onko sulle alle vai yli tuhat kertaa kerrottu VT:n käskyjen voimassaolosta kristityille?
Tipale kirjoitti:
Haukotus, Onko sulle alle vai yli tuhat kertaa kerrottu VT:n käskyjen voimassaolosta kristityille?
Lue vuorisaarna uudelleen ja palaa sen jälkeen selittämään ihmisen luomaa jumalsatua.
Haukottelusi lienee huomattu epäjumalasi syntitoimistossa ja sieltä lienee jo lähtenyt toimintaohjeet sen varalle, että ojennat taivaspaikka-anomustasi epäjumalasi mielikuvitustaivaspaikan portsarille.he-ma kirjoitti:
Lue vuorisaarna uudelleen ja palaa sen jälkeen selittämään ihmisen luomaa jumalsatua.
Haukottelusi lienee huomattu epäjumalasi syntitoimistossa ja sieltä lienee jo lähtenyt toimintaohjeet sen varalle, että ojennat taivaspaikka-anomustasi epäjumalasi mielikuvitustaivaspaikan portsarille.Juu, tiedän kyllä, että Jeesus vuorisaarnassa kertoo, mitä VT;n käskyjen pitäminen todellisuudessa tarkoittaa. Hän toden totta tekee selväksi, että niiden täydellinen noudattaminen on mahdotonta, ja mahdotonta on siis niiden noudattamisen kautta ihmisen taivaspaikkaa saavuttaa.
he-ma kirjoitti:
Lue vuorisaarna uudelleen ja palaa sen jälkeen selittämään ihmisen luomaa jumalsatua.
Haukottelusi lienee huomattu epäjumalasi syntitoimistossa ja sieltä lienee jo lähtenyt toimintaohjeet sen varalle, että ojennat taivaspaikka-anomustasi epäjumalasi mielikuvitustaivaspaikan portsarille.Juu, tiedän kyllä, että Jeesus vuorisaarnassa kertoo, mitä VT;n käskyjen pitäminen todellisuudessa tarkoittaa. Hän toden totta tekee selväksi, että niiden täydellinen noudattaminen on mahdotonta, ja mahdotonta on siis niiden noudattamisen kautta ihmisen taivaspaikkaa saavuttaa.
Tipale kirjoitti:
Juu, tiedän kyllä, että Jeesus vuorisaarnassa kertoo, mitä VT;n käskyjen pitäminen todellisuudessa tarkoittaa. Hän toden totta tekee selväksi, että niiden täydellinen noudattaminen on mahdotonta, ja mahdotonta on siis niiden noudattamisen kautta ihmisen taivaspaikkaa saavuttaa.
Huomauttaisin, ettei satujeesuksen sanomisia kukaan dokumentoinut, vaan nuokin sanat ovat myöhempää fiktiota. Satuihin uskovat vain erinomaisen herkkäuskoiset.
Sori, en edes huomannut tipaleen olevan asialla :)
- Anonyymi
Kyllä suomalaiset perinteet ainakin näyttävät, mnkätyyppinen vaatetus miehelle ja naiselle kuuluu. Näin olisi hyvä. Mutta nyt n menty liian pitkälle samankaltaisuuden tavoittelussa. Minä ainakin loppuelämäni haluan, että miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Tosin nyt kun Sodoman ajat ovat lähellä, millään e tunnu olevan väliä. Jokaisen olisi syytä hiukan miettiä mitä Raamattu sanoo näistä ajoista. Uskoo tai ei, sen ennustukset ovat kohtuullisesti pitäneet ainakin vertauskuvallisesti.
- Anonyymi
Jumalako on luonut "suomalaiset perinteet"
"Enää ei ole miestä ja eikä naista"
No, tämähän on sitten hyvin paavalilaista. "Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." (Gal. 3:26-28)- Anonyymi
5Moos.22:5 Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisten vaatteisiin; sillä jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi.
- Anonyymi
Joo. Tää kohta sai mut tajuamaan että Raamattu on humpuukia. Missään vaiheessa ei ole tullut ukko taivaasta sanomaan että nää taikka noi on miesten ja nää naisten vaatteita. Kyllä ne on ihan ihmisten ittensä valitsemia juttuja ja muuttuvat koko ajan.
- Anonyymi
Tooraukon pitäisi käyttää häntä niin pukevaa hametta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Tää kohta sai mut tajuamaan että Raamattu on humpuukia. Missään vaiheessa ei ole tullut ukko taivaasta sanomaan että nää taikka noi on miesten ja nää naisten vaatteita. Kyllä ne on ihan ihmisten ittensä valitsemia juttuja ja muuttuvat koko ajan.
1Moos.3:21 Biblia (1776) Ja Herra Jumala teki Adamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja pujetti heidän yllensä.
Kun sisaret ottaa housut pois tulee herätys.
- Anonyymi
Naisen kuuluu olla nainen, miehen kuuluu olla mies. Muuta en hyväksy. En koskaan. Hullujako olette?
- Anonyymi
Omasta näkökulmasta aloittajan mainitsema asia on vain yksi asia. Mutta liittovaltio kehitys ja pääosissä väärien ihmisten pääsy eduskuntaan sieltä hallitukseen ja nyt viimeksi eu-parlamenttiin. Saa toivomaan jopa rukoilemaan, ettei tarttis elää pitkää elämää. Mitä hyötyä on elää sellaisessa maassa ja maailmassa jossa kaikkea viedään eri suuntaan kuin pitäisi. Suomen tilanne on sellainen että, mitään ei jäisi kaipaamaan jos lähtö täältä tulisi. Melkein voisi väittää elämänsä lopettaminen on parempi kuin olla osa tälläistä yhteiskuntaa. Joka on täysin pyytämättä ja lukuisista rukouksista huolimatta muutettu tälläiseksi.
- Anonyymi
Toisinsanoen...olen jo itse luovuttanut tässä elämässä tapahtuvien asioiden suunnittelusta. Koska odotan pois pääsyä.
- Anonyymi
Hyvä niin :)
Sillä me emme odota tämän maailman pelastuvan vaan tämä maailma on tulelle talletettu.
Mutta, meillä on päämäärä, uusi taivas, uusi maa ja ilo joka kestää iankaiken.
ei tarvitse enää kauaa odottaa, ja me pääsemme kotiin!
Mutta voi voi ja voi maata.
minä tulen ja käännän Suomen, mullinmallin siellä ja täällä, ja sitten tulee loppu!
Joten, iloitkaa kaikki jotka rakastatte, Jumalaa ja Jeesusta!
- Anonyymi
5. Moos. 7:4
Sillä he viettelevät sinun poikasi luopumaan minusta ja palvelemaan muita jumalia; ja silloin Herran viha syttyy teitä kohtaan, ja hän hävittää sinut nopeasti.
1 "Kun Herra, sinun Jumalasi, vie sinut siihen maahan, jota menet ottamaan omaksesi, ja kun hän sinun tieltäsi karkoittaa suuret kansat, heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset, nuo seitsemän kansaa, jotka ovat sinua suuremmat ja väkevämmät,
2 ja kun Herra, sinun Jumalasi, antaa ne sinulle alttiiksi ja sinä voitat ne, niin vihi heidät tuhon omiksi; älä tee liittoa heidän kanssansa äläkä osoita heille armoa.
3 Älä lankoudu heidän kanssansa; älä anna tyttäriäsi heidän pojillensa äläkä ota heidän tyttäriänsä pojillesi vaimoiksi.
4 Sillä he viettelevät sinun poikasi luopumaan minusta ja palvelemaan muita jumalia; ja silloin Herran viha syttyy teitä kohtaan, ja hän hävittää sinut nopeasti.
5 Vaan tehkää heille näin: kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, hakatkaa maahan heidän aserakarsikkonsa ja polttakaa tulessa heidän jumalankuvansa.
6 Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on.
7 Ei Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat,
8 vaan sen tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne; niin Herra vei teidät pois väkevällä kädellä ja vapahti sinut orjuuden pesästä, faraon, Egyptin kuninkaan, käsistä.
Ps. 147:15
Hän lähettää sanansa maahan, nopeasti kiitää hänen käskynsä.
12 Kiitä Herraa, Jerusalem. Ylistä Jumalaasi, Siion.
13 Sillä hän tekee lujiksi sinun porttiesi salvat; hän siunaa sinun lapsesi sinun keskelläsi.
14 Hän hankkii rauhan sinun rajojesi sisälle, ravitsee sinut parhaalla nisulla.
15 Hän lähettää sanansa maahan, nopeasti kiitää hänen käskynsä.
16 Hän antaa sataa lunta niinkuin villaa ja sirottaa härmää niinkuin tuhkaa.
17 Hän viskaa rakeitansa niinkuin leivänmuruja; kuka voi kestää hänen pakkastansa?
18 Hän lähettää sanansa ja sulattaa rakeet; hän panee tuulensa puhaltamaan, ja vedet virtaavat.
19 Hän ilmoittaa sanansa Jaakobille, käskynsä ja oikeutensa Israelille.
20 Niin hän ei ole tehnyt yhdellekään pakanakansalle, ja hänen oikeuksiansa ne eivät tunne. Halleluja!
Mal. 3:1
Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
1 Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
3 Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
4 Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina.
5 Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.
6 Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:
7 isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2323624
Odotan näkemistäsi
tällä viikolla. Pelkään sitä myös. Saat minut tuntemaan niin paljon. Odottavan aika on pitkä.1002554Eläkeläinen omistatko omaisuutta? Kohta PS vie sen
Ministeriön ehdotus: Näille eläkeläisille uusi maksu – omaisuus syyniin Nykyisellään iäkkäiden ihmisten pitkäaikaishoiv2362366On aika helvetillistä näytellä introverttina
normaalia sosiaalissa ympyröissä kuten työpaikat, koulut jne. Kyllähän tuo onnistuu, mutta käytännössä kaikki vapaa-aika3431957Jes! Miljoonat diesel-autot joutumassa ajokieltoon
Erittäin hyvä ilmastouutinen! https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/a1277257-1244-4700-9bd7-399ef4d4313c "Tuo ajokiel2151775Kaipaan sinua, mies
Tiedän, että tämä on väärin molemmille. Mutta silti mulla on ikävä sua 🫠 Terveisin, V411485Kaikki meni silti hyvin
Elämä jatkuu aina, kaikesta huolimatta. Hyvää iltaa ja hyvää yötä. 🙏🏼🐺☕🌜❤️961459- 201389
Mitä haluat muuttaa kaivatussasi?
Et ehkä uskalla sanoa sitä? Jotain on vikaa oltava. Muuten olisitte yhdessä jo.981386Kahvin juominen tyhmentää
Tutkimuksen mukaan kahvin juominen rapauttaa aivoja. Kahvi ei siten ole viisasten juoma kuten viina. https://www.hs.fi/1371315