Jungner neuvoo Hakkaraista olemaan menemättä Brysseliin

Mikael Jungner twiittasi:

"Harva haluaa olla kielitaidottoman luuserin kaveri, sorry to say. Ja ruoka on hyvää vain niille jotka tuntevat paikallisen ravintola- ja ruokakulttuurin."

Siinäs sen Teuvo nyt tiedät. Brysseli on vain eliitille ja elitismiin pyrkiviä varten.
43<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kai sitä harmittaa ku henki on meinannu lähteä jo 3 kertaa sillä jää kohta eväät syömättä ja nuori eukkokin lähti kiitämään enkä ihmettele miksi.

Äänestä
  • Teuvo Hakkarainen on entinen saha-alan yrittäjä, ei mikään kermaperseiden eliitin palkintovirkaloinen Ylestä.

    1Äänestä

  • Harmittaahan se kun metroseksuaali ei itse saa tarpeeksi kannatusta päästäkseen mepiksi.

    1Äänestä

Totta, johan se on nähty että tavalliset kansalaiset ovat pelkkää paskaa EU-elitistien silmissä.
Onneksi Jungner ei lähde Brysseliin. Suurempaa ääliötä tuskin politiikassa on.

Äänestä

Siis ihan aikuisten oikeesti: lopettakaa jo. EU:ssa ei todellakaan kielitaidoton, EU-asioista tai maailmanpolitiikasta mitään tietämätön tee yhtään mitään Suomen hyväksi!

Joskus annettiin protestiääniä äänestämällä tyhjää tai vaikkapa Aku Ankkaa, nyt sitten ei tajuttu mitään ja äänestettiin älämölöänkyräprotestina yksi kielitaidoton ajamaan Suomen etua EU-tasolle.

Ja vielä öristään päälle tyytyväisenä, HAH! TYPERÄÄ!

2Äänestä
  • Minkähänlainen kielitaito muilla on? Eipä taida olla ranska neuvottelutasolla kellään. Ehkä rautatieasemaa osataan kysyä

    Äänestä

  • Eikös tulkit tulkkaa kaikki kokoukset ja materiaalin saa suomeksikin käännettynä.
    Osa eliitistä osaa montakin kieltä ja silti ymmärrys pikkulapsen tasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkähänlainen kielitaito muilla on? Eipä taida olla ranska neuvottelutasolla kellään. Ehkä rautatieasemaa osataan kysyä

    Ei siellä ranskaa tarvitse osata, mutta ihan kaikki puhuvat sujuvaa englantia. Siis kukaan ei edes hae EU:hun töihin mihinkään virkaan, jos ei puhu englantia, ei kukaan!!!

    Olen ollut EU-parlamentissa töissä, joten tiedän tämän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siellä ranskaa tarvitse osata, mutta ihan kaikki puhuvat sujuvaa englantia. Siis kukaan ei edes hae EU:hun töihin mihinkään virkaan, jos ei puhu englantia, ei kukaan!!!

    Olen ollut EU-parlamentissa töissä, joten tiedän tämän.

    Jäätteenmäen ja Pekkarisen sujuva englanti....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkähänlainen kielitaito muilla on? Eipä taida olla ranska neuvottelutasolla kellään. Ehkä rautatieasemaa osataan kysyä

    Luuleekohan se, että kaikki suomalaiset kulkevat jotenkin porukkana puhuen suomea keskenään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jäätteenmäen ja Pekkarisen sujuva englanti....

    Tai hölmö Kataisen jonka puupäähän ei edes ruotsinkieli uponnut vuosien opiskelusta huolimatta.

    Äänestä

Kaveraamaanko ne sinne lähteekin helvetillisillä liksoilla?

Äänestä

Minua tuossa twiitissä kiinnostaa enemmän Jungnerin ylimielisyys ja pidäkkeetön toisten ihmisten halveksunta. Jätetään Hakkarainen sivuun ja mietitään miten eliitti yleensäkin suhtautuu sellaisiin kansalaisiin jotka ovat vain peruskoulun käyneitä ja tekevät tavallisia töitä, ovat työttömiä tai syrjäytyneitä. Väitän että Jungner näkee heidät kaikki ihmisroskana.

Toisaalta nyt on myös Halla-aholla ja Hakkaraisella samanlainen itsetutkistelun paikka sillä myös he pitävät joihin etnisiin ryhmiin kuuluvia samalla tavalla ihmisroskana. Kyseessä on siten koko poliittisen ilmapiirin myrkyttäminen mikä on selvä yleisen tason fasistinen piirre ja johtuu kovenevista taloudellisista arvoista.

1Äänestä
  • Juuri noin se menee, hyvää analyysia. Katsotaan kukin nenänvarttaan pitkin toista ....:/

    Äänestä

Juupa juu, Jungner opastaa. Lähettäisi neuvonsa sinne, mihin ei EU:arska paista.

Äänestä

Se on vähän niinku rakennuksille pannaan tumpelo taloa rakentamaan.

Äänestä
  • Ei niitä sinne tarvi niinku panna, tumpelot ovat jo taloja rakentamassa.

    Äänestä

Kyllä 90-luvun laman synnyttämiseen tarvittiin korkeasti koulutettuja ihmisiä paljon ; ei olisi tuulipukukansa saanut moista rommausta aikaan.

Äänestä

Minusta on hyvä että Hakkarainen lähtee...
Jospa ukko vielä keksiikin jäädä sinne eikä palaa suomeen !

Äänestä

Eu:n parlamentissa toimii lähes tuhat tulkkia, joista yhden luulisi riittävän myös Hakkaraisen avuksi.

Äänestä
  • Hakkaraisen tulkiksi ja iloksi päivällisille ja illallisille?

    Epäilen.

    Äänestä

  • Kuvitteletko, että mepille annetaan oma suomi-englanti -tulkki? Johan naurut repeäis.

    Äänestä

EU:ssa on suuri määrä entisiä sijoituspankkiireja ja umpikieroja uusliberalisteja päättämässä EU-kansallisvaltioiden asioista kansalaisten enemmistöä vastaan. Tämä eliitti v-ttuun tuhoamasta Eurooppaa!

Äänestä

Jungner twiitissään paljastaa aivan oikein että Bryssel on syvältä ja elitistinen pelleilypaikka. Teuvon kaltaisille oikeille ihmisille siellä ei ole sijaa.

1Äänestä

EU_suomessa meillä on juuri sellaiset johtajat jotka eu-suomi ansaitseekin. Koska emme aikoinaan panneet näille mädättäjille hanttiin on nyt paskat housuissa turha huutaa............. Elämme kääpiöiden aikaa.....
EU-suomesa politiikkakin on ajanvietettä-MASSAVIIHDETTÄ -
Politiikkojen ja muiden pintajulkkisten ero on kuin paskaiseen kylpyvaahtoon vedetty viiva________________________ !
Molemmat elävät julkisuudesta kuin LUTEET liasta !

1Äänestä

En yhtään ihmettele,jos joku rupee vielä napsimaan noita aseilla.

1Äänestä

Jungneri munaa ittensä ihan täydellisesti tällaisella elitistisessä hädässä kirjoitetulla, tietämättömällä twiittauksellansa.

Brysselin 1.2 miljoonan asukkaan taajamassa asuu noin puolen miljoonan asukkaan verran ihan duunarikansan väkeä myös. Siis sellaista ihan tavallisia hakkaraisia, perinteistä SDP:n kannattajakuntaa.

Kyllä nuokin saavat ravintolassa hyvät lounaat eteensä. Ja he saavat seuraa ja heitä kohdellaan ihan normaaleina arvokkaina kansalaisina ja ihmisinä.

Mikael Jungner voisi hiukan tarkemmin kuvailla sitä omaa kaveripiiriänsä Brysselissä. Kertoa että miten ne paremman väen ihmiset siellä kohtelee duunareita, peruskoulun käyneitä ihmisiä.

Samalla Mikael voi kertoa lisääkin pikku paljastuksia omasta mustasta ja rasistisesta, ja ihmisiä erottelevasta ajatusmaailmastansa.

Ihme kun Jungneri kykeni olemaan 4 vuotta samassa istuntosalissa Hakkaraisen kanssa. Varmaan inhotus oli kova koko ajan. Eihän toi osaa tilata edes itsellensä ruokaa ravintolassa.

1Äänestä

Jungner täysin sieluton broileri joka on sairastunut urbaaniin patsasteluun ja kuvittelee olevansa jotain eliittiä vaikka on vain sen juoksupoika.

1Äänestä
  • jungerin päässä on syöpä ja aivojen tilalle on muodostunut tallakunajauhoa joka on nyt kastunut ja lopputulos on nähtävissä !

    1Äänestä

Aivan kuin jonkun yläasteikäisen tekstiä tuo Jugnerin avautuminen, ei Hakkaraisesta tarvi välttämättä pitää, mutta tuollainen "ruoka on hyvää vain niille, jotka jota tuntevat paikalliset ravintolat" -heitto kertoo kyllä jostain syvemmästä kriisistä Jugnerin päässä.

Liekö jo leikattu vai mikä miestä vaivaa?

1Äänestä

Neil Hardwick: "EU on juristien märkä uni".

Minulla ei ole hänen kommenttiinsa kyllä mitään lisättävää.

1Äänestä

Aivan ala-arvoista tekstiä Jungnerilta. Haukkua luuseriksi ihmistä joka on oikeasti työllistänyt perheyrityksen kautta paikkakuntalaisia ja vienyt omaa tietotaitoa Hondurasiin, opettanut porukkaa siellä. Minusta Teuvo ihan oikein puhuu siitä että kehitysavun pitäisi olla sellaista että työt opetetaan paikanpäällä, viedään koneet sinne, seurataan että porukka oppii. Se on todella haasteellinen tie. Nyt ne nenäpäivä-julkkikset käyvät halailemassa lapsia ja näyttävät kuvia tv:ssä, ollaan näin hyviä ihmisiä.

Ja kielitaidosta vielä, Olli Rehn, kauan ollut maailmalla ja niin tankeroenglantia suoltaa että kyllä saa hävetä silmät päästään.

Ja mitähän ne mahtaa olla ne muut EU-edustajat, ei heidän maamiehet hauku ja häpeä.

Joku nostaisi kunnianloukkaus syytteen, valitettavasti Teuvo ei todennäköisestisitä tee.


Jungnerin rumalla näppynaamalla saa naisia vain kun on tunnettu julkkis, mutta epäilen nautinnon määrää. Ja jossain on nyt pahasti epäonnistunut kun kaataa paskalastin toisen päälle.

Äänestä
  • Teuvo osaa varmasti käytännön työt, mutta osaako hän saada sahansa kannattavaksi, jos ympäröivälllä yhteisöllä ei varaa sahauttaa puita laudoiksi. Mikä Suomessa onnistuu ei välttämättä onnistu muualla maailmassa. EU:ssa luodaan edellytyksiä, jotta erilaisia toimenpiteitä voidaan tehdä tietyillä säännöillä ympäri Eurooppaa. Jotta tuohon pystyy, niin pitäisi pystyä arvioinaan erilaisten asioiden vaikuttavuutta laajemminkin ja tätä varten pitäisi olla käytössään asioista laajoja tietoja tai pystyä hyödyntämään niitä henkilöitä, jotka ovat perehtymeet monipuolisesti asioihin ja päätösten vaikutuksiin. Kenties Teuvo osaa käyttää puolueensa asiantuntijoita päätöksiensä tueksi.

    Äänestä

Noo, Hakkarainen palkkaa apulaisen veronmaksajien piikkiin ja oman tulkin samoin, jaa mielellään nättejä tyttöjä.

Sillee on ihan kivaa...

Äänestä

Jos kaikki mepit on niin hemmetin kielitaitoisia,miksi on palkattu miljoonilla euroilla lukuisia tulkkeja ja kielenkääntäjiä.
Onko Hakkarainen nyt ensimmäinen meppi,joka tulkkausta tarvitsee.
Älkääpä kirjoitelko täyttä skeidaa.On muillakin maqilla
kielitaidottomia meppejä.

Äänestä

Eniten vituttaa kaikki.......... Ei kiinnosta pätkääkkän muut kuin oma hirvittävä vitutus kaikkeen ympärillä olevaa kohtaan................!

Onko ohjeita antaa ?

Äänestä

Hakkaraisen äänestäjät ovat vastuuttomia loosereita, jotka eivät tule millään muotoa auttamaan Hakkaraista, joka tulee epäonnistumaan surkeasti "ulkomaanmatkallaan". Hakkaraiselle itselleen ja koko Suomelle olisi valtavan paljon parempi, ellei hän lähtisi sinne elämäänsä tuhoamaan. Mikä on tyhmän äänestäjän vastuu tästä aiheuttamastaan kepposesta, jonka vaikutusta äänestäjä ei ole lainkaan ymmärtänyt. Hakkarainen parka!

Äänestä

Miksei se neuvo matuja olemaan tulematta suomeen, matut eivät osaa kieltä eikä niitä kukaan tänne halua,

Äänestä
  • Jos se Jungneri nyt alkaa auttaa niitä matuja, kielikoulutusta ja luo työpaikkoja.

    Jos siellä EU:ssa on jo pitkään ollut näitä Suomen meppejä niin eipä näytä heillä kovin laaja älykkyys olevan, eivät ole osanneet ajatella monelta kantilta. Luulisi olevan Suomi jo täynnä hyviä vientiyrityksiä vuosien suhdetoiminnan ansiosta. Ei vaan näy missään. Sirpa Pietikäinen ilmeisesti löytää vain ne oikeat ruokapaikat joissa osaa mässyttää hyviä ruokia oikeilla aterimilla punaisella isolla suullaan. Reppuun näyttää mahtuvan.

    Äänestä

Jungner--------------------jääköön nyt sanomatta mitä ajattelen !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikael Jungner twiittasi:

"Harva haluaa olla kielitaidottoman luuserin kaveri, sorry to say. Ja ruoka on hyvää vain niille jotka tuntevat paikallisen ravintola- ja ruokakulttuurin."

Siinäs sen Teuvo nyt tiedät. Brysseli on vain eliitille ja elitismiin pyrkiviä varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu