Järkyttävää luettavaa taas kerran!

Lainaus päivän Ilkan etusivulta! "Nuorten parissa työskentelevä ankkuripoliisi Pyry Luomala arvioi, että liikkeellä on satoja nuoria ja heistä noin 90 prosentilla on hallussaan päihteitä."

Miksi valtaosa nuorista heittäytyy tahallaan rappiolle, kun pitäisi alkaa käyttäytyä kuin aikuiset? Toisaalta vanhemmilta se malli on monille tullut, kuten myös alaikäiselle välitetty viina.

Tästä pitäisi rangaista vanhempia ankarasti HEITTEILLE jätöstä! 😡

10

364

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapualla näkyy tämä rappio pahasti. Talous sakkaa tupia yritetään myydä lapset kiskoo amffee ja marihuonaa. Isät pieksee vaimoja

    • Anonyymi

      90% sanoo kännäävänsä . 10% valehtelee.

    • Anonyymi

      Jos et vahdi mukulas tekemisiä normaalina kouluaikana niin miten luulet sen onnistuvan koulun päättäjäispäivänä. Paljon helpompi on päästää kersat tekemään oman päänsä mukaan ja syyttää sitten opettajia; kavereita ,jotka houkutteli; poliisia ,joka oli liian tarkkana tai jotain aivan muuta kuin sitä omaa jälkikasvua. Tässä on kaksi päätekijää vanhemmilla laiskuus ja sinisilmäisyys. Terve epäluulo on teinien kan ssa aina paikallaan vaikka sitä paljon puhuttua rakkauttakin varmaan tarvitaan. Monessa muussakin asiassa tuntuu nykyihminen työntävän vastuun ihan muualle, kuin mihin se kuuluu.

    • Anonyymi

      Aamulla aurinko nousee varhain,
      kesä vuodenajoista on kaikkein parhain.
      Koulutkin loppuu,ei huolia näy,
      kesällä kukatkin kukkimaan käy.
      Voi uimassa käydä ja nukkua pitkään.
      Eivät kesää kai voita asiat mitkään.

      Ota hyvä mieli auringosta,
      onnen korsi heinikosta.
      Nosta ilonpilke silmäkulmaan;
      löytyy ratkaisukin joka pulmaan.

      ONNI KUULU JOKAISELLE JOKA SEN OIVALTAA
      Ja sitä tunnetta on jaettavissa kaikille

      • Anonyymi

        Siinä sitä onnea on kun herää ojasta silmälasit ja lompakko kadonneena. Vaatteet oksennuksessa ja revenneinä. Piikkilangan tekemä haava kirvelee ja tulehtuu.
        Hämärä muistikuva että jätettiinkö sinulle se ämmä jolla on aids.
        Vettä sataa ja tuulee, paikasta ei hajuakaan.


    • Anonyymi

      Se on herrojen vika, jos jätkällä on paise perseessä.

    • Anonyymi

      Puujalat siin levitelevät omaa virsikirjaansa ja aivan julkisesti
      -yritäen kasvatus- ja kasvuasioista pähkäillä
      -vanhuuden höperöissään

      NOT ei vanhuuttaan huoma, riiputissillä on vähän kyvyistää arveluita "retkuu"

      • Anonyymi

        AVATAAN Virsikirjaan yksi sivu lisää-
        Helatorstain pakanallinen historia
        Pakanuuden ajalta periytyvä hela on kevään juhla, joka ajoittuu kylvökauden alkuun, ja sitä vietetään, jotta jumalat olisivat suosiollisia ja antaisivat hyvän sadon.[6] Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla sytytettiin entisaikaan helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita.[6] Karja ajettiin tulien läpi laitumelle karjatautien ehkäisemiseksi. Tavat ovat yhä paikoin elossa. Simaa juodaan, käydään lemmensaunassa ja tehdään lemmentaikoja. Nuoret myös tanssivat kokoilla.


      • Anonyymi

        Alaikäiset eivät tarvitse viinaa. Älä sinäkään hommaa niille, vaikka tunnet itsesi kuinka nuoreksi.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 166
      2193
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      419
      1602
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      180
      1155
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      279
      784
    5. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      279
      678
    6. 33
      661
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      651
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      603
    9. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      100
      594
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      22
      557
    Aihe