Tuulivoimala jää riesaksi ja ongelmaksi maanomistajille

Anonyymi

Olen selvittänyt mahdollisia jälkiseuraamuksia ympäristöministeriöstä siltä varalta, jos sattuu joku ympäristövahinko tai kun voimala tulee vanhaksi tai rikkoutuu ennen aikojaan ja joudutaan purkamaan. Kuka on velvollinen korjaamaan jäljet?

Vastaus oli yksiselitteinen. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan maan omistaja on aina viimekädessä vastuussa siitä, mitä hänen maallaan tapahtuu ja maksaa kustannukset (MRL 166§ 170§ 154§ 182§). Eduskuntaan vuonna 2012 jätetyn lakiesityksen mukaan mm. tähän liittyvät kustannukset ovat tulossa suoraan ulosottokelpoisiksi.

Suomessa sääolosuhteet näyttävät lyhentävän oleellisesti voimaloiden käyttöikää. Isommat, 6-vuotiaat myllyt ovat jo vaikeuksissa, ja tiedossani on, että muutama, 10 vuotta sitten rakennettu voimala on jo poistettu käytöstä kalliiden korjauskustannusten vuoksi. Esimerkiksi Reposaaren sillankupeessa kesällä hajonnut mylly aiheutti vaarallisuutensa vuoksi päivien liikennekatkoksen. Tämä vajaat 15 vuotta vanha mylly lienee vanhimpia käytössä olleita voimaloita.

Tässä on myös huomattava, että voimala oli vain 60 metriä napakorkeudeltaan. Voi olettaa, että suuret, napakorkeudeltaan 130-160 metrin voimalat ovat vielä suuremman rasituksen kohteena ja näin keski-ikä jää mahdollisesti jopa alle kymmenen vuoden.

Herää kysymys kuinka moni vuokrasopimuksen allekirjoittanut maanomistaja on ottanut selvää vastuista, joita voi tulla esimerkiksi, jos vuokralainen menee konkurssiin tai muuten häipyy rahoineen ja voimala jää käyttämättömänä seisomaan ja se on monestakin syystä purettava.

Arviolaskelmassa on ison voimalan purkukustannuksiksi saatu runsaat 600 000 euroa. Käytännön esimerkki pienten alle yhden megan, 60/80 metriä korkeiden voimaloiden purkamisesta on tullut USA:sta. Siellä urakkatarjoukset ovat olleet noin 180 000 dollaria.

18

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt etsitään Ylivieskassa rakennusten sisäilmaongelmiin syitä esim. Lukiolla. Syy ongelmiin piilee langattomissa verkkoyhteyksissä, joita on kouluissa liikaa. Myös lisääntyneet impulssi-infraäänet (teollisuustuulimyllyistä joiden vaikutussäde on jopa 60 km!!) aiheuttavat tuulisella säällä: oksettavaa oloa, paineentunnetta, tinnitusta, ripulia, korvasärkyä, huimausta, epätodellista oloa, sydämen rytmihäiriöitä jne.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Maanomistajathan eniten hyötyvät voimaloista. Ulkomaiset yhtiöt maksavat muhkeita vuokria vuosittain ja rakentavat vielä tie paikalle, joka taas sopii metsäkoneille ja autoille puunhankinnassa. Rahalla on kova voima ja metsäusein kaukana tilan rakennuksista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maanomistajathan eniten hyötyvät voimaloista. Ulkomaiset yhtiöt maksavat muhkeita vuokria vuosittain ja rakentavat vielä tie paikalle, joka taas sopii metsäkoneille ja autoille puunhankinnassa. Rahalla on kova voima ja metsäusein kaukana tilan rakennuksista.

        Kukaan ei kaipaa metsiin noita valtaväyliä, joita voimaloiden takia sinne hakataan. Metsätalouden harjoittamiselle riittävät pienet urat, mutta 100 m pitkä siipirekka ei pientä tietä pysty kulkemaan. Teiden alta puut kaadetaan lopullisesti pois. Samoin kun myllyjen juurille hakataan valtavat aukot, jotka jäävät lopullisesti puuttomiksi alueiksi. Luonnon raiskausta!


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Fingridin Jukka Ruususen mukaan suomalaiset eivät tajua miten halpaa tuulivoima on? Onhan se tuulivoima halpaa mutta sillä tuotettu sähkö ei.
      https://yle.fi/uutiset/3-11045496

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Todennäköisesti ainakaan Ikea ei tule maksamaan mitään purku- tms. kustannuksia, eihän se maksa edes haittakorvauksia maan- ja mökinomistajille esim. Kemin Ajoksessa. Ikea tienaa veronmaksajien rahoista myllyillään miljoonia joka vuosi mutta siitä huolimatta haittakorvaukset vieressä sijaitseville mökkiläisille ovat suorittamatta vaikka niitä suunnittelu ja rakennusaikana luvattiin.

      • Anonyymi

        Ikea piilottaa vastuunsa toisen ruotsalaisyhtiön eli OX2:n hoidettavaksi joka tekee Ikean likaisen työn, esim. pettää suorilla lupauksillaan esim. maanomistajia tuulivoimalahankkeissa. Ensin saamme kärsiä vuosikausia ajoin kestämättömästä tuulivoimaloiden aiheuttamasta melusta, kuolleista linnuista, auringonvalon välkkymisestä jne. Se kuinka nuo yritykset ovat hoitaneet asiansa tähän mennessä viittaa vahvasti siihen, etteivät ne tule panostamaan aikanaan euroakaan ikäloppujen tuulivoimaloiden purkamiseen. Kuinka paljon esim. Kemin Ajoksessa on vielä romua rakentamisvaiheen jäljiltäkin korjaamatta, vesistöihin kun oli helppo upottaa melkein mitä vaan?


    • Anonyymi

      Melkoista ongelmajätettä on tarjolla tuulivoimalan osista kun siellä on teräsrakenteiden lisäksi järjetön määrä komposiittia. Sellaisen rakentajalle pitää asettaa velvoitteeksi kerätä erillinen rahasto voimalan purkukustannuksia varten niin, ettei mahdollisen konkurssin seurauksena purkukulut lankea veronmaksajile.

    • Anonyymi

      Näiden satojen metrien korkeiden teollisuustuulimyllyjen impulssi-infraäänipaineaaltoilut ulottuvat 60 kilometrin säteelle. Jokaisesta mylllystä lähtevät eri paineaaltoilut eri taajuisilla impulsseilla. riippuu siitä, mihin suuntaan rupellit on asennettu: merelle tai mantereelle. Vaikutus on oksettava luonnolle ja ihmisille. Mitä kauemmin vaikutuksen alaisena on sitä nopeammin ns. ’vanhuuden’ oireet alkavat. Sydämen rytmihäiriöt, tinnitusta, korkea verenpaine, paineen tunne päässä, päänsärky, niska-hartiasäryt, nivelkivut, oksettava olo, levottomat yöt, ripuli jne. Heti, kun ajat 60 km:n päähän pahimmalta tuulivoima-alueelta, oireet helpottuvat. Tunnet ihanaa vapautuneisuutta. Kireys häviää. Ihanaa!

    • Anonyymi

      Kai se tuulimylly tulee alas siinä kuin puukin, sen jälkeen sitä on helppo pilkkoa ja myydä romuksi.

      • Anonyymi

        Ongelma ovat lasikuituiset siivet, jotka eivät kelpaa kierrätykseen. Sitä romua tulee yhdestä myllystä 45 000 -50 000 kg.


      • Anonyymi

        Sen teräsbetoni jalustan purkaminen ei onnistu edes räjäyttämällä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onko laskelmia siitä, paljonko tulee loppuunajettu ydinvoimala maksamaan,eikös niidenkin käyttöikä tule joskus vastaan?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe