Neuvostoliitto aiheutti 85% Saksan miehistötappioista, USA vain 5%

Anonyymi

Jos laskemme Saksan miehistötappiot ennen kevään 1945 joukkoantautumia ja Neuvostoliiton osuutta Natsi-Saksan tappioista päädymme lopputulokseen joka on jopa suurempi kuin Venäjällä ilmoitettu 80%. Se onkin todennäköisemmin peräti 85%. Sen sijaan USA:n rooli oli melko vähäinen, vain 5%. Useimmille saksalaisille antautuminen USA:lle ja Britannialle oli oikeastaan lähinnä vain rintamakarkuruuteen verrattavissa oleva asia. Sotilaat tiesivät että milloin tahansa voi tulla siirto itärintamalle ja varmaan kuolemaan, vakavaan haavoittumiseen sekä sotavankeuteen. Saksalaiset sotilaat toki tiesivät mitä sotarikoksia itärintamalla olivat tehneet ja että niistä joutuu vielä tilille (länsivallat suurelta osin pesivät entisiä natseja myöhemmin puhtaiksi).

Saksan sotilaita menehtyi sodassa luotettavimpien tutkimusten mukaan 4.2-4.5miljoonaa. Rydiger Overmansin 5.3 miljoonaa kuollutta on liioittelua ja johtuu suurelta osin liioitteluista vuoden 1944 ja eteenkin 1945 tappioista ja erityisen paljon länsirintamalla. Näet nyt tiedetään länsirintamalla sodan viimeisen 4 kuukauden aikana menehtyneen tuskin juuri enempää kuin 100,000 miestä, eikä 420,000 kuten Overmans väitti. Itärintaman tappiot ovat olleet todella hurjat ja liikkuvat 700, 0000 ja yli miljoonan sotilaan välillä. On kuvaavaa myös miten USA ja Britannia joutuivat vielä tammikuun alussa 1945 vetoamaan Staliniin jotta tämä aikaistaisi Oder-Vistula offensiiviään jotta paine Ardenneilla helpottaisi (saksalaiset aiheuttivat suuria vaikeuksia amerikkalaisjoukoille). Stalin suostui ja suuroffensiivi Etelä-Puolassa murskasi käytännössä jo ensimmäisenä päivänä koko Saksan rintaman painopisteessä olleen panssari-armeijan . Tässä vaiheessa oli jo huomattavia reservejä lännestä siirretty itärintamalla mutta ne tulivat myöhään ja joutuivat nekin murskatuiksi. Sota osoitti miten valtava maasodan potentiaali Neuvostoliitolla oli kun taas USA:lla se oli yllättävän heikko.

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sota osoitti miten valtava maasodan potentiaali Neuvostoliitolla oli kun taas USA:lla se oli yllättävän heikko.

      Englannilla ei sitäkään vähää. Kyllä neukku Wehrmachtin tuhosi. von Tippelskirchin mukaan jo vuonna 1941 Saksa koko itärintamalla hieman yli miljoonan miehen tappiot. Siis kaatuneet, haavottuneet ja vangeiksi joutuneet. Se on aika paljon. Länsi ei päässyt koko aikana juuri tuon enempään jos todella jätetään sodan lopun joukkoantautumiset pois.

    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset miehistötappiot Nl aiheutti Saksalle 23.8. 39 - 22. 6. 1941. Tiettävästi Englanti aiheutti tuona aikana jonkin verran tappioita Saksalle maalla, merellä ja ilmassa.

      • Anonyymi

        Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset miehistötappiot Nl aiheutti Saksalle 23.8. 39 - 22. 6. 1941.

        Saksa ja N-liitto eivät tuolloin olleet sodassa mutta sen sijaan Englanti oli ihan itse julistanut sodan Saksalle niin kai sen kuului pikkasen sotaakin käydä. Mieti sitäkin mikä maa pelkäsi omia tappioitaan niin paljon syksyllä -38, että alkoi hätäpäissään tappionsa välttääkseen myymään toisten valtioitten alueita. Miksei tuo valtio silloin lähtenyt sotaan kun N-liittokin olisi ollut tulossa mukaan ?

        Kysymyksesi oli niin idiioottimainen, että vain täydellistä tolloa vielä pikkasen tollompi sellaista kysyy.


      • Stallari: "Saksa ja N-liitto eivät tuolloin olleet sodassa"

        Niinkö tosiaan? NL siis tuki Saksan hyökkäyksiä Puolaan ja länteen?
        On tosiaan niin, että liittolaiset eivät juuri tappele keskenään.
        Saksa ja NL jakoivat sovussa Eurooppaa.Siitä stallaritovat ylpeitä vieläkin.

        " mutta sen sijaan Englanti oli ihan itse julistanut sodan Saksalle niin kai sen kuului pikkasen sotaakin käydä."

        Minkähän takia moinen? Olisiko britit olleet suojelemassa Saksan uhkaamaa naapurimaata?

        " Mieti sitäkin mikä maa pelkäsi omia tappioitaan niin paljon syksyllä -38, että alkoi hätäpäissään tappionsa välttääkseen myymään toisten valtioitten alueita."

        Münchenin sopimuksen tekivtä kyllä neljä suurvaltaa yhdesä välttääksen sodan. Hitler olisiitä kovin harmissaan.

        "Miksei tuo valtio silloin lähtenyt sotaan kun N-liittokin olisi ollut tulossa mukaan ?"

        Oliko? Pyysikö sitä joku? Esim Tshekkoslovakia?

        "Kysymyksesi oli niin idiioottimainen, että vain täydellistä tolloa vielä pikkasen tollompi sellaista kysyy."

        Vielä suurempi tollo ei NL:n ihannoinnissaan ymmärrä sarkasmia...


      • Anonyymi

        Vuonna 1941 Saksan tappiot itärintamalla kaatuneina ja kadonneina oli n. 160 000 miestä. Puna-armeija menetti samana aikana 4,3 mijoonaa kaatuneina ja 3,9 miljoonaa antautuneina.


    • Anonyymi

      "Jos laskemme Saksan miehistötappiot ennen kevään 1945 joukkoantautumia..."

      Eli siis jättämällä huomiotta yhden sodan onnistuneimmista liikuntasotaoperaatioista, joka tuhosi Saksan Länsiarmeijan ja hyvän osan Täydennysarmeijaa; samalla kuitenkin ristiriitaisesti huomioiden muita onnistuneita liikuntasotaoperaatioita, kuten Bagrationin, pystymme saavuttamaan sellaiset tulokset, jotka alkujaankin halusimme nähdä? No, ainakin varmuusvinouma on taas kovassa huudossa ;)

      "Useimmille saksalaisille antautuminen USA:lle ja Britannialle oli oikeastaan lähinnä vain rintamakarkuruuteen verrattavissa oleva asia. Sotilaat tiesivät että milloin tahansa voi tulla siirto itärintamalle ja varmaan kuolemaan, vakavaan haavoittumiseen sekä sotavankeuteen."

      Sitten täytyy ihmetellä miksi AR G:n ja H:n miehistö suostui perääntymään länsiliittoutuneiden edellä idän suuntaan aina toukokuun -45 alkuun saakka? OLiko siellä jokin kognitiivinen dissonanssi päällä ;)

      "On kuvaavaa myös miten USA ja Britannia joutuivat vielä tammikuun alussa 1945 vetoamaan Staliniin...."

      Yhdysvallat ja Britannia eivät vedonneet Staliniin; Churchill laati kirjeensä itsenäisesti saadakseen tietää NL:n suunnitelmista...

      "...jotta paine Ardenneilla helpottaisi (saksalaiset aiheuttivat suuria vaikeuksia amerikkalaisjoukoille)."

      Churchillin kirjeen lähtiessä Ardennien offensiivi oli jo hyvän aikaa sitten pysäytetty ja jopa rajoitettu hyökkäys Bastognea vastaan keskeytettiin suunnilleen samoilla hetkillä. Jos mitään, länsiliittoutuneet olivat enemmän huolissaan siitä mahdollisuudesta, että saksalaiset aloittaisivat uuden strategisen offensiivin toisilla rintamalohkoilla, mutta sitten taas he eivät tienneet kuinka vähillä liikkuvilla reserveillä Länsiarmeija operoi.

      "Stalin suostui ja suuroffensiivi Etelä-Puolassa murskasi käytännössä jo ensimmäisenä päivänä koko Saksan rintaman painopisteessä olleen panssari-armeijan . Tässä vaiheessa oli jo huomattavia reservejä lännestä siirretty itärintamalla mutta ne tulivat myöhään ja joutuivat nekin murskatuiksi."

      Tässä osassa tarinaa on ongelmia myös.
      1. Ensimmäinen ja merkittävin reservimuodostelma eli 6. PsA oli päässyt liikkeelle lännestä todella vasta tammikuun lopulla, jolloin välitön Berliiniin suuntautuva uhka oli jo väistynyt ja siksi se ohjattiin Unkarin rintamalle, jossa se osallistui sarjaan vastahyökkäyksiä helmi-maaliskuussa -45, joten se ei ole mitenkään voinut tuhoutua Veikselin - Oderin offensiivissa tammikuussa ;)
      2. Muut divisioonat olivat lähteneet vasta helmikuun puolella osallistuakseen vastaiskuun Pommerissa helmikuun puolivälin tienoilla, joten sekään ei oikein toimi.

      Mutta on sinulla mielikuvitusta kuitenkin sentään ;)

      ///MeAgaln

      • Anonyymi

        amalla kuitenkin ristiriitaisesti huomioiden muita onnistuneita liikuntasotaoperaatioita, kuten Bagrationin,

        Noloa sinulle kun et tiennyt, että Bagration ei ollut keväällä -45 vaan kesällä -44.

        Yritä uudestaan.


      • Anonyymi

        "Noloa sinulle kun et tiennyt, että Bagration ei ollut keväällä -45 vaan kesällä -44."

        Noloa sinulle kun et tiennyt, että aloittaja vertasi keskenään Saksalle idässä ja lännessä aiheutettuja tappioita ja minun tietääkseni niitä tuli myös ennen kevättä -45 molemmilla rintamalla ;)

        Ai niin, voit yrittää uudestaan.

        ///MeAgaln


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        amalla kuitenkin ristiriitaisesti huomioiden muita onnistuneita liikuntasotaoperaatioita, kuten Bagrationin,

        Noloa sinulle kun et tiennyt, että Bagration ei ollut keväällä -45 vaan kesällä -44.

        Yritä uudestaan.

        "Noloa sinulle kun et tiennyt, että Bagration ei ollut keväällä -45 vaan kesällä -44."
        Voi ei, siis kertakaikkiaan häkellyttä yllätys. Ketale ei tajunnut lukemaansa. Minkähän takia samalle tyypille aina käy niin :)


    • Anonyymi

      "Englannilla ei sitäkään vähää. Kyllä neukku Wehrmachtin tuhosi. "

      Ja realiteetit tuhosivat muutama vuosikymmen myöhemmin Neukkulan.

      • Anonyymi

        Buaaah, entä sitten, etkö mitään tuon tyhmempää osannut ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Buaaah, entä sitten, etkö mitään tuon tyhmempää osannut ?

        No mikä tuossa oli väärin? Taloudelliset realiteetit kaatoivat Suuren ja Mahtavan. Itselleni järisyttävä uutinen oli se, kun Venäjä ilmoitti eroavansa Neuvostoliitosta.
        Savuaville raunioille perustettiin löyhä valtioliitto IVY, mutta melko heikolla menestyksellä. Osa NL:oon kuuluvista valtioista ei edes lähtenyt mukaan ja joku erosi myöhemmin. IVY:n vaikutusvalta maailmalla on olematon.


    • Anonyymi

      Natsi-Saksan tappiotilastot laahasivat perässä ja myöhemmät korjaukset nostivat niitä yleensä 5-10% ylöspäin kautta linjan. Myös monista tappioista puuttuu tukiyksikköjen menetykset, sama koski kyllä myös NL:a.

      Italian ml. Sisilian taisteluissa Saksan asevoimien sotilaita on menehtynyt tuskin enempää kuin 80,000. Pohjois-Afrikassa noin 13,000. Länsivaltoja vastaan 1944-45 länsirintamalla menetykset näyttävät jääneen noin 250,000 sotilaaseen menehtyneillä laskettuna kun Ranskan ja Skandinavian sotaretken mieshukka menehtyneinä vuonna 1940 on ollut hieman yli 50,000. Saksa menetti paljon enemmän sotilaita antautumisten kautta ja tässä näkyy kyllä selkeä "hyppääminen länsivaltojen sylkkyyn". Sen jälkeen on laskettava vielä laivastosodan uhrimäärät. Niitä on ollut enemmän kuin 50,000 ja todennäköisesti lähes 100,000. Ilmavoimien lentävän henkilöstön tappiot ovat olleet vähintäin 70,000 ja 2/3 niistä länsivaltoja vastaan. Noilla laskelmilla päädytään noin 550,000 menehtyneeseen sotilaaseen sodassa länsivaltoja vastaan. Kaikkiaan saksalaisia on kuollut taistelujen takia vajaat 4 miljoonaa mutta huomioiden sairaudet, onnettomuudet, teloitukset ym päädytään lähelle 4.5 miljoonaa.

      Neuvostoliiton osuus Natsi-Saksan miestappioissa on ollut todellakin suurempi kuin 80%, enkä tuo 85% kuten aloituksessa väitettiin.

    • Anonyymi

      Saksan tappiot itärintamalla Operaatio Kurskista aina kesäkuun alkuun 1944, siis ennen Normandiaa ja Bagrationia olivat peräti 1,500,000 sotilasta kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina. Menehtyneiden määrä haavoihinsa kuolleet mukaanlukien nousi lähelle 500,000 kun samaan aikaan Italiassa sen sotilaita tuskin kuoli enempää kuin 15,000.

      Taistelujen mittasuhteet itärintamalla olivat aivan toista luokkaa kuin Italiassa. Saksan kokonaistappiot idässä 1943-44 nousivat peräti 3.4 miljoonaan mieheen.

      • Anonyymi

        Ja iso osa joukoista oli jotain muuta kuin venäläisiä, vaikka Putinistanissa juhlitaan sotaa lähinnä Venäjän voittona. Moskovan yläpuolella olevasta väestöstä käytännössä kaikki oli mobilisoitu sivunäyttämölle Leningradiin Suomea ja Saksaa vastaan. Georgia menetti neljänneksen väestöstään ja silti jotain Leningradin nyyhkytarinaa mainostetaan suurena sankaruutena. Leningradilaiset hyökkäsivät Suomen kimppuun 1939 ja saivat mitä tilasivat.


    • Anonyymi

      Suomi aiheutti Saksalle tappioita 0,00011%.

      • Anonyymi

        "Suomi aiheutti Saksalle tappioita 0,00011%."
        Nerokas oivallus, jenkit briteille vielä vähemmän....


      • Anonyymi

        Jenkit ja britit eivät sotineet toisiaan vastaan. Suomi ja Saksa tekivät näin. Tuo selittää tappioiden määrän.


    • Anonyymi

      Yhdentekevää paljonko länsivalloilta apua saanut NL tuotti tappioita saksalle. Pääasia on että saksa aiheutti nl:lle valtavia tapioita. Lisäksi lopputuloshan on kaikkien nähtävissä. NL ROMAHTI ja Saksa nousi kukoistukseen vaikka tuhottiin täysin. Faktaa ja vain sitä... Polkaskaa stallarit ladanne käyntiin ja kadotkaa täältä

      • Anonyymi

        No mitäs pahaa ne georgialaiset sinulle ovat tehneet. Eiköhän ukrainalaisetkin oppineet olla tulematta Suomeen isovenäläisten lähettämänä iskujoukkona. Stalinia alempi johtajisto oli Kaganovitsia lukuunottamatta isovenäläistä. Talvisotaan keskeisesti osallistuneet Voroshilov, Zdanov, Meretskov ja Saposnikov olivat kaikki etnisesti isovenäläisiä. Venäjän tiedemiehet tunkustivat ukrainan vasta omaksi erilliseksi kielekseen vuonna 1905.


    • Anonyymi

      Se on hyvä jotta saivat georgialaiset ja muut lahdattua heitä tappamaan tulleita saksalaisia ja kostivat vielä näiden ämmillekin. 90-luvulla elossa olleet Georgian ja muiden vastaavien alueiden puna-armeijan veteraanit halusivatkin eroon entisistä tovereistaan isovenäläisistä. Isovenäläisistähän moni oli motissa Leningradissa isovenäläisen tyhmyyden takia. Isovenäläisestä painostuksesta Georgian oma poika Leningradin saarron aiheutti Suomea ja Baltian maita kiusaamalla. Pohjousvenäläiset olivat yleensäkin sodassa melko hyödytöntä sakkia, vaikka kukkoilivat Suomelle ja koko masilmalle sotien jälkeen. Kunnioitan kaikkia ei-venäläisiä puna-armeijan veteraaneja jotka yrittivät vain selvitä hengissä.

    • Anonyymi

      USA tuhosi Saksan sotateollisuuden ja tuon tuhoamisen hedelmänä N-liitto tappoi Saksan sotilaat. Yhteistyö pelasi tälläkin tavalla.

      Englanti tappoi vain elävältä polttamalla Saksan siviileitä, naisia, lapsia, vanhuksia, vammaisia, sairaita, etc. Ei paljon ansiota Saksan häviössä. Englantilainen tappamisen kulttuuri oikein kukoisti päästen taas valloilleen kun intiaaneja ja alkuperäisausseja ei enää ollut tapettaviksi.

      • Anonyymi

        Saksalla ei alunperinkään ollut pitempään sotaan vaadittavaa kapasiteettia, miten maa jolla ei ole moottoreita edes hävittäjä-pommittajiin voi puolustautua, puhumattakaan, että lopussa ei ollut polttoaineita, eikä panssareita.

        Japanin järjetön hyökkäys Pearl Harbouriin vain pahensi Saksan tilannetta.


      • Anonyymi

        Brittikaunaisen valehtelijan tavanomaista tuotosta.

        "Englanti tappoi vain elävältä polttamalla Saksan siviileitä, naisia, lapsia, vanhuksia, vammaisia, sairaita, etc. "

        Englanti pommitti Saksaa,kuten Saksa oli pommittanut Englantia. Tosin tehokkaammin tuhoten liikkennenyhteyksiä, voimantuotantoa ja teollisuuslaitoksia sekä erityiskohteita,kuten patoja ja rakettiasemia.

        "Ei paljon ansiota Saksan häviössä."

        Britannia atsiteli yksin pari vuotta NL:n ollessa liitossa Saksan kanssa ja USA:n puolueeton.

        " Englantilainen tappamisen kulttuuri oikein kukoisti päästen taas valloilleen kun intiaaneja ja alkuperäisausseja ei enää ollut tapettaviksi."

        USA itsenäistyi joskus 1780-vaiheilla ja huolehti inkkarien tappamisesta aivan eri tehoilla kuin britit.
        Aboriginaalit elävät edelleen Australiassa ja voivat hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksalla ei alunperinkään ollut pitempään sotaan vaadittavaa kapasiteettia, miten maa jolla ei ole moottoreita edes hävittäjä-pommittajiin voi puolustautua, puhumattakaan, että lopussa ei ollut polttoaineita, eikä panssareita.

        Japanin järjetön hyökkäys Pearl Harbouriin vain pahensi Saksan tilannetta.

        Aika kova suoritus oli silti käydä sotaa kuutisen vuotta lopuksi moninkertaista ylivoimaa vastaan.
        Ja moottorittomilla lentokoneilla ilman polttoainetta ja panssareita.
        Ihme sakkia....

        Japanin koneissa taisi olla moottorit? Muistan nähneeni sellaisen elokuvan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika kova suoritus oli silti käydä sotaa kuutisen vuotta lopuksi moninkertaista ylivoimaa vastaan.
        Ja moottorittomilla lentokoneilla ilman polttoainetta ja panssareita.
        Ihme sakkia....

        Japanin koneissa taisi olla moottorit? Muistan nähneeni sellaisen elokuvan.

        Sä oot se jodlaava naziagentti Atz Lee.


    • Anonyymi

      On se hienoa että on rauha!

      • Anonyymi

        On heinoa,on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On heinoa,on.

        Oikeasti Saksa menetti 1939-1945 kaatuneina kaikilla rintamilla n. 3,5 miljoonaa miestä ja jos lisätään mukaan sotavankeudessa kuolleet niin 4,5 mijoonaa. Itärintamalla saksalaisia kaatui 2,7 miljoonaa ja puna-armeijan sotilaita yhteensä 14 miljoonaa. Tosin puna-armeijassa pakkovärvätyt bulkki-sotilaat laskettiin myöhemmin 'siviileiksi'. Kaatuneitten suhde oli siis n. 1:5. Vuonna 1939 oli sodan syttyessä Suur-Saksan saksankielisten määrä oli 80 miljoonaa ja Neuvostoliiton väestö 168 miljoonaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe