Euroopan unionin muotoilu liittovaltioksi torpattava

"On tärkeää estää Euroopan unionin muotoilu liittovaltioksi, jossa varat ja velat tulkittaisiin yhteisiksi ja jälkimmäiset laitettaisiin vähiten kärsineiden maiden, kuten Suomen, piikkiin.

On tärkeää estää keskeisten säädösten, kuten Dublin II -asetuksen, mitätöinti ja on taattava sen soveltaminen käytännössä. Sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka että maahanmuuttopolitiikka olisi siirrettävä takaisin kansallisiin käsiin.

Samalla tulisi huolehtia, että unionissa noudatetaan Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimusta ja no bail out -säädöstä, joita unionissa ei ole noudatettu pitkään aikaan mutta jotka ovat yhteisvaluuttan toimivuuden kannalta välttämättömiä. Sellainen unioni, joka ei pidä kiinni keskeisistä rakennetekijöistään, menettää merkityksensä.

Unionissa tulisi kumota sellaiset säädökset, jotka ovat osoittautuneet huonoiksi. Olisi lakkautettava Schengenin vapaan liikkuvuuden alue ja luovuttava ministerikokouksissa sovituista ”taakanjakoperiaatteesta” (pakolaisten siirtojärjestelystä), jolla ei ole legitiimiä pohjaa ja jota sen vuoksi kutsutaankin erilaisilla kiertoilmauksilla, esimerkiksi ”pakotetuksi solidaarisuudeksi”.

EU olisi palautettava hallitusti liittovaltioon johtavalta tieltä takaisin vapaakauppaunioniksi, joka ei edellytä sen enempää yhteistä valuuttaa kuin väestöjen vapaata liikkuvuuttakaan.

Britannian epäonnistuneita ja federalistien toimesta tahallisesti vaikeutettuja brexit-neuvotteluja ei tule pitää esimerkkeinä EU:sta eroamisen vaikeudesta. Sen sijaan tilannetta tulisi pitää näyttönä siitä, että EU:sta ja eurosta eroamiselle pitää luoda lainsäädännölliset mekanismit, joilla varmistetaan, että maat voivat erota sekä EU:sta että eurosta kivuttomasti.

Monet taloustieteilijät, kuten Vesa Kanniainen ja Sixten Korkman, ovat tuominneet euron vakavaksi virheeksi ja todenneet, että eurosta on ollut suurta haittaa taloudellemme. Sellaiseksi on osoittautunut Saksan demarien märkä uni: rahaunioni. Myöskään Pertti Haaparannan mielestä jäsenyyttä eurossa ei voida enää taloudellisilla syillä puolustaa."

http://jukkahankamaki.blogspot.com/2019/05/suomelle-tarkeat-europarlamenttivaalit.html

///

Harvemmin Hankamäkeä haastatellaan asiantuntijana EU-asioissa . Mielenkiintoinen kaveri.

3

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri demarit ja kokkareet edistävät liittovaltiohanketta. Molemmat ryhmät pitäisi poistaa EU:sta.

      Jukka Hankamäeltä tulee viisasta tekstiä. Kannattaisi tehdä Fixit, niin päästäisiin Saksan rahaunioinista ja Rotschildeistä eroon. EU:han on Saksan neljäs valtakunta.

      • Kun Hankamäkeä lukee niin sielu lepää, sama levollisuus syntyy Halla-ahon teksteistä. Tuntuu rentouttavalta, että meitä samalla tavalla toisinajattelijoita on olemassa ja koko ajan kasvava määrä.

        halla-ahon perussuomalaisten nousu ja se, ettei ole enää häpeä kannattaa perussuomalaisia ja jopa toimittajien hidas takinkääntäminen (niissä määrin mitä työnanjan pokkurointi nyt mahdollistaa) on hyvä merkki siitä, että mikään ei ole mahdotonta ja pitää vain vaalien punavihreästä tuloksesta huolimatta ylläpitää meidän ääntämme.


    • Anonyymi

      Tämä ei onnistu, ennen kuin eu-uskovaiset menettävät enemmistön. Nyt on taas viisi vuotta aikaa tehdä vaikka minkälaisia päätöksiä, jotka pikkuhiljaa johtavat eu:n liittovaltioksi. Äänestäjät eivät herää todellisuuteen, ennen kuin on myöhäistä. Sitten onkin turha rypistää, kun eu on jo housuissa. Kaikessa tehdään samat virheet, ja lähdetään kokeilemaan sellaista, josta ei ole mitään varmuutta lopputuloksesta.

      On vähän kuin Talvivaarassa, jos sattuisi kuitenkin onnistamaan, kun vaan rohkeasti kokeillaan. Maksoi mitä maksoi, ne on vain verovaroja, ajatellaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3422
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3242
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      3068
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      50
      2663
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1983
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1880
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1555
    9. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1445
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1350
    Aihe