Fanatismi on vaarallista

Anonyymi

"Olisikin hienoa, mikäli vastuullisissa medioissa puhuttaisiin nykyistä enemmän ihmiselle epäluonnollisen ravinnon vaaroista. Mehän olemme evoluution myötä kehittyneet sekasyöjiksi, mikä seurauksena elimistömme tarvitsee parhaalla mahdollisella tavalla toimiakseen myös eläinperäistä ravintoa".

https://oikeamedia.com/o1-110319

Ylen uutinen kuvasi tasapainoisen vegaaniravinnon sisältävän "muun muassa viljavalmisteita, palkokasveja, kasviksia, marjoja, hedelmiä, sieniä, ravintorasvoja ja erilaisia maitotuotteita korvaavia kasviperäisiä vaihtoehtoja". Listan tarkoitus oli varmasti hyvä, mutta lopputulos varsin erikoinen.

Erikoinen siksi, ettei kasvisruuasta saa B12-vitamiinia, jonka saaminen edellyttää vegaanilta säännöllistä vitamiinipurkilla käymistä tai ainakin sellaisten tuotteiden syömistä, joihin tätä vitamiinia on erikseen lisätty. Veganismin aiheuttamasta äärimmäisestä vaaratilanteesta kertovassa uutisessa tämä tosiasia olisi ollut syytä tuoda esiin erityisesti silloin kun jutun lukevia vegaaneja pyritään opastamaan terveelliseen ruokavalioon.

En tiedä, johtuiko B12-vitamiinin mainitsematta jättäminen Ylen uutisessa vahingosta eli huolimattomuudesta, toimittajan tietämättömyydestä vai suoranaisesta valehtelusta veganismin luonnonmukaisuusbrändin ylläpitämiseksi. Oli niin tai näin, voi verorahoitteiselta medialta odottaa tässä(kin) asiassa laadukkaampaa journalismia.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Fanatismista tiedä, mutta Fana on ainakin umpihullu hörhö.

    • Anonyymi

      Vegaanit ovat hyvinvointivaltioiden narsistien eliittiä, ruualla leikkijöitä! Paskovat kehitysmaaväen päälle tällaisella sairaalla ruokailufasismillaan.

    • Anonyymi

      "Jo toinen tapaus viikon sisällä – ruotsalaisvanhemmille tuomio lapsensa näännyttämisestä puutteellisella ruokavaliolla".

      https://yle.fi/uutiset/3-10808362

      Ruotsissa on jälleen jaettu tuomio vanhemmille, jotka näännyttivät lapsensa tarjoamalla tälle liian ravintoköyhää ruokaa. Nackan käräjäoikeus tuomitsi eilen tiistaina vanhemmat vakavasta ruumiinvamman tuottamisesta, uutisoi Dagens Nyheter.

      Toinen tapaus oikeudessa viime viikolla

      Viime viikon torstaina Göteborgin käräjäoikeus tuomitsi 1,5-vuotiaan tytön vanhemmat vastaavanlaisessa tapauksessa. Vanhemmat aiheuttivat lapselleen vakavan aliravitsemustilan puutteellisella ruokavaliolla. Kun lapsi vietiin sairaalahoitoon helmikuussa 2018, oli hän lääkärien mukaan vain muutaman tunnin päässä menehtymisestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe