Tapaus Torssonen: Persuissa on hyväveliverkosto

Pahoinpidellä saa, ahdistella saa, renttuilla saa. Mutta puolueen nokkamiesten varpaille ei saa astua.

"Puoluesihteeriehdokas Teemu Torssoselle potkut perussuomalaista - syynä puolueen vahingoittaminen

Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen on järkyttynyt erottamispäätöksestä.
Teemu Torssonen on erotettu perussuomalaisista. Kuvassa Torssonen kampanjoimassa Jyväskylässä maaliskuussa 2017.Teemu Torssonen on erotettu perussuomalaisista. Kuvassa Torssonen kampanjoimassa Jyväskylässä maaliskuussa 2017.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen, maakuntavaltuutettu Teemu Torssonen on erotettu perussuomalaisista. Torssonen oli ehdolla perussuomalaisten puoluesihteeriksi kesäkuun puoluekokouksessa.

Erottamispäätös tuli Torssoselle yllätyksenä ja järkytyksenä.

– Ainoa selitys, minkä sain, oli se, että toimintani julkisuudessa on vahingoittanut puoluetta, Torssonen kertoo Iltalehdelle.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan puolue ei voi eritellä julkisuuteen syitä erottamiselle. Hän korostaa, ettei puolue koskaan erota jäseniään yhden julkaisun, kommentin tai tapahtuman takia.

Selvityspyyntö alkuvuodesta
Torssonen sai puolueelta selvityspyynnön tammi-helmikuun vaihteessa toiminnastaan. Torssosen mukaan selvityspyynnössä kysyttiin muun muassa videosta, jossa hän haastatteli eduskuntavaaliehdokkuudesta vetäytynyttä Laukaan kunnanvaltuutettua Jani Oksasta (ps).

Oksanen sanoi vetäytymisensä syyksi ”perussuomalaisten Keski-Suomen piirin huonon toimintakulttuurin ja sen johdon kyseenalaisen ja puolueen edun vastaisen toiminnan”. Torssonen on puolustanut Oksasta ja myös arvostellut piirijohdon ja vaalipäällikön toimintaa.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piiri hylkäsi Torssosen ehdokkuuden eduskuntavaaleissa viime huhtikuussa. Jyväskylän perussuomalaiset kuitenkin esitti Torssosta ehdokkaaksi lokakuussa. Jyväskylän piirihallitus ei halunnut asettaa Torssosta ehdokkaaksi, koska piirikokous oli jo kerran torpannut hänen ehdokkuutensa."
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No se on vähän joka puolella, persut ovat htvä vrli järjestö

Äänestä

Oikeasti kansallismielisten pitäisi perustaa uusi puolue

Etnonationalistiset

Äänestä

Tapaus on hyvin kiusallinen persuille sillä se osoittaa miten vähän puolueen ylin johta sietää kritiikkiä.

Äänestä

Niin että sellaista se mainostettu sananvapaus on persuissa. Tuohan täyttää jo diktatuurin tunnusmerkit? Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä siitä että rikoksia saa tehdä, saamatta siitä puolueessa mitään muuta kuin sulan hattuunsa, mutta annas olla jos menet sanomaan jotain poikkipuolista puolueen hyvävelikerhosta.

Äänestä

Ei venäjälläkään pidä mennä arvostelemaan puolueen johtoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pahoinpidellä saa, ahdistella saa, renttuilla saa. Mutta puolueen nokkamiesten varpaille ei saa astua.

"Puoluesihteeriehdokas Teemu Torssoselle potkut perussuomalaista - syynä puolueen vahingoittaminen

Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen on järkyttynyt erottamispäätöksestä.
Teemu Torssonen on erotettu perussuomalaisista. Kuvassa Torssonen kampanjoimassa Jyväskylässä maaliskuussa 2017.Teemu Torssonen on erotettu perussuomalaisista. Kuvassa Torssonen kampanjoimassa Jyväskylässä maaliskuussa 2017.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen, maakuntavaltuutettu Teemu Torssonen on erotettu perussuomalaisista. Torssonen oli ehdolla perussuomalaisten puoluesihteeriksi kesäkuun puoluekokouksessa.

Erottamispäätös tuli Torssoselle yllätyksenä ja järkytyksenä.

– Ainoa selitys, minkä sain, oli se, että toimintani julkisuudessa on vahingoittanut puoluetta, Torssonen kertoo Iltalehdelle.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan puolue ei voi eritellä julkisuuteen syitä erottamiselle. Hän korostaa, ettei puolue koskaan erota jäseniään yhden julkaisun, kommentin tai tapahtuman takia.

Selvityspyyntö alkuvuodesta
Torssonen sai puolueelta selvityspyynnön tammi-helmikuun vaihteessa toiminnastaan. Torssosen mukaan selvityspyynnössä kysyttiin muun muassa videosta, jossa hän haastatteli eduskuntavaaliehdokkuudesta vetäytynyttä Laukaan kunnanvaltuutettua Jani Oksasta (ps).

Oksanen sanoi vetäytymisensä syyksi ”perussuomalaisten Keski-Suomen piirin huonon toimintakulttuurin ja sen johdon kyseenalaisen ja puolueen edun vastaisen toiminnan”. Torssonen on puolustanut Oksasta ja myös arvostellut piirijohdon ja vaalipäällikön toimintaa.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piiri hylkäsi Torssosen ehdokkuuden eduskuntavaaleissa viime huhtikuussa. Jyväskylän perussuomalaiset kuitenkin esitti Torssosta ehdokkaaksi lokakuussa. Jyväskylän piirihallitus ei halunnut asettaa Torssosta ehdokkaaksi, koska piirikokous oli jo kerran torpannut hänen ehdokkuutensa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu