Nuoret valmistuivat eilen ammattiin, useimmilla työpaikka!

Nuoret klopitkin saaneet jo hankittua itselleen työpaikan ennen valmistumistaan joten mikä on SINUN työttömän yli kolmikymppisen tekosyy jäädä makaamaan sohvalle?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En ole enään nuori. Ketään työnantajaa ei kiinnosta enää työpanokseni.

Äänestä

Hienoa, että nykyään kelpaa suomalainenkin työvoima, eikä varmaankaan kyse ole mistään 0-soppareista, kun suoraan koulun penkiltä duuniin. Onnea valmistuneille!
Tulee mieleen oma opiskeluvaihe -90 luvulla kun jo kesken C-kielen ohjelmointikoulutusta sovittiin työpaikasta.

Äänestä

Harva haluaa palkata vanhoja ja kalliita raakkeja, joista pitää vielä maksaa kalliita työeläkemaksuja sitä enemmän mitä vanhempi tapaus.

Äänestä
  • Miksi ammattiliitot ei puutu tähän työllistymisen estoon, työeläkemaksut pitäisi olla alempia vanhoilla ihmisillä.

    Äänestä

Korjaan nuoret valmistu Kelaan matujen kanssa.

Äänestä

duunarin työtä ei edes avosteta vaikka koulusta mennään suoraa työ elämään, mutta koulutuksen puoli tiessä saa peräti valkoisen lakin päähän,

Äänestä
  • Varmasti arvostetaan mutta laiskoja ideologi lorvijoita ei arvosta kukaan.

    Äänestä

  • tuohan näkyy palkkauksessakin ja kun eläke ikä lähestyy sairas kertomukset ajaa ihmisen puun ja kuoren väliin putoojaksi,

    Äänestä

Useimmilla on tiedossa työpaikka ,koska yrityksille on kantautunut Säätytalolta positiivista tietoa maamme tulevasta talouskasvusta,luottamus tulevaisuuteen on palannut .Kiitos Antti , Pasila maammelaulu!!!

Äänestä

Miten somaliperheissä juhlitaan lasten ylioppilaaksi tuloa, ei ole mediassa ollut juttuja.

Äänestä
  • Nyt on ramadan ylppäreitä voi juhlia vasta yöllä

    Äänestä

Kansallismieliset ei saa töitä kun ne vaan juopottelee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nuoret klopitkin saaneet jo hankittua itselleen työpaikan ennen valmistumistaan joten mikä on SINUN työttömän yli kolmikymppisen tekosyy jäädä makaamaan sohvalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu