Sipilän hallitus voitti!

Anonyymi

Sipilän hallitus on lauantaina 1.6.2019 Suomen pitkäikäisin hallitus, kun on ollut vallassa 1465 päivää! Onneksi olkoon Juha Sipilä!!! Edellinen ennätys oli Paavo Lipposen I ja II, jotka elivät 1464 päivää.

Sipilän voitto on monella tavalla erinomainen. Ensiksikin Sipilän hallitus elää edelleen ja ennätys paranee päivä päivältä. Sipilän hallitus saattaa jatkaa vielä koko EU-isännöintikauden!

Toinen erinomaisuus on tulokset. Sipilän hallitus sai kiistatta oikaistua Suomen talouden syöksykierteen. Syrjäytyminen väheni, tuloerot pienenivät, verotus aleni. Suomi on äänestetty Sipilän hallituksen aikana maailman onnellisimmaksi maaksi jo muutaman kerran!

Kolmas erinomaisuus on toimintakulttuurin muuttaminen. Asiat ovat olleet Sipilän hallituksen keskiössä. Suomen asioita on laitettu kuntoon puolueiden itsensä kiillottamisen sijaan. Ministeireinä on ollut "ei-poliitikkoja", joiden kädenjäljessä on ollut tekemisen meininkin. Asiat, jotka oppositio torppasi ja käytti hallituksen haukkumiseen, ovat kuitenkin olleet niin hyviä, että ne kelpaavat uusien hallitusneuvottelujen pohjaksi. Sama maakuntamalli ja sama kuntien omia sote-palveluja täydentävä yksityinen sektori kelpaa nyt, vaikka ne aiemmin vahvasti punaliputettiin perustuslain vastaiseksi!

Neljäs erinomaisuus, "kuolemattomuuden merkki" on se, että Sipilän hallitus kesti ennennäkemättömän välikysymysten tsunamin. Se kesti Sipilän henkilöön kohdistuneen poliittisen ajojahdin erilaisin perusteettomin syytöksin ja julkisen sanan teloittamisin. Hutkittiin ennen kuin tutkittiin. Tutkimus osoitti, että Sipilä oli syytön. Toimittajien ja julkisen sanan neuvoston hutkiminen osui omaan nilkkaan: Suomen sananvapaus sai kolhun kansainvälisissä arvioinneissa. Sipilän hallitus kesti SAK:n mielenosoitukset, joiden banderoleissa vaadittiin vallankumousta. Se kesti SAK:n järjestämät poliittiset lakot, joissa vietiin leipä lasten suusta... lapsi meni pesuveden mukana...

Ja päivät lisääntyvät, ennätys paranee. Viini paranee vanhetessaan. Historiankirjoitus tulee huomaamaan, että Sipilän hallitus oli paras ikinä!!!

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      >>Sipilän hallitus on lauantaina 1.6.2019 Suomen pitkäikäisin hallitus,
      kun on ollut vallassa 1465 päivää!>>

      No eipä ole virkamieshallituksia eikä toimitusministeristöjä laskettu näissä pitkäikäisyyden laskelmissa ennenkään mukaan.

      Tee pä ne uusi laskelmasi sen mukaan, että Sipilä antoi hallituksensa eropaperit 8.3.2019. Kepulainen ukko ei kestänyt prässiä, ja heitti kesken kintaat naulaan.

      Tuon 8.3. päivämäärän jälkeen poliittisessa vallassa Suomessa on ollut Eduskunnan Suuri Valiokunta. Sillä on käytännössä ollut ylin päättävä poliittinen valta, Eduskunnan täysistunnon jälkeen.

    • Anonyymi

      Asuuko Sipilä nykyään Espoossa vai miksi suolsit tuon paskan juuri Espoon palstalle, oi Suvelan vuokrainkkari?

    • Anonyymi

      Niinpä voittikin - kansalaisten oksettavimpana keskustalaisena!
      Oksettavaa oksettavaa oksettavaa ... keskustalaisuutta!!!

      • Anonyymi

        Joko se Sipilän talvivaaran "ihme" tuottaa muutakin kuin kepujätettä?


    • Anonyymi

      Niin voitti. Rinteen hallitus jatkaa Sipilän hallituksen linjalla. Joten kaikenlaisia heikennyksiä sanelupolitiikan muodossa tullaan jatkossakin saamaan tähän maahan. Huono politiikka pilaa Suomen ja se johtaa lieve ilmiöihin kuten itsemurhiin kun eivät kaikki hyväksy sellaista politiikkaa mitä Sipilä, ja toimitusministeriö siinä välissä sitten Rinteen hallitus kaavailee. Katukeskusteluissa moni on suoraan sanonut että, jos liian hankalaksi menee he tappaa itsensä siinä Rinne sitten päättää mitä päättää mutta heitä se ei koske. Mitä tästä mieltä? Eikö parempi olisi tehdä sellaisia päätöksiä jotka ei nimenomaan kantasuomalaisia pienituloisia ajaisi koko ajan enempi ahdinkoon ja sitä kautta epätoivoisimpiin tekoihin? Ei sitä ymmärrä Sipilä, Sipilän toimitusministeriö eikä Rinne. Hyvin menee, jee jee.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sipilä aiheuttanut Suomelle miljardien lisäkulut, terrori-iskuja, lasten raiskauksia, lasten viharaiskauksia, rikollisuutta, ryöstöjä, pimeää työvoimaa, invalidien ja vähäosaisten olojen kurjistumista, ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.
      Oikeasti Sipilä pitäisi tuomita vankilaan ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen sadaksi vuodeksi!

    • Anonyymi

      Kauhea hinku näillä vihreillä hallitukseen. Saavat reppanat vain kaksi paikkaa, vaaleissa hävinnyt keskustakin vie 5 paikkaa. Ei entiset kommarit siellä hallituksessa kauaa ole, tappelu alkaa aika pian. sama koskee nykyisiä kommareita.

    • Anonyymi

      Kiitos uudelle vasemmistoennemistöiselle hallitukselle. Kiitos kun nostatte polttoöljyn hintaa reilusti. Suurin osa näistä öljylämmitteistä taloista on näitä eläkeläisten omistamia. Hyvä kun nyt pystyvät maksamaan tämän lämmityksen. On kaavailtu jotakin tuekea (koska) johonkin muuhun vihreille sopivaan lämmitysmuotoon. Tämä muutostyö maksaa lähemmäs kymmenen tuhatta eukkia halvimman ratkaisun mukaan. Millä nämä vihreät ja sossut luulee että 1200€ euroa saava eläkeläinen pystyy tämän maksamaan. Kiitos teille vasemmisto tästä etukäteen saadusta joululahjasta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jostakin Kepu löysi pelkkiä vasemmistolaisia kepulaisia kaikille ministerinpaikoilleen. https://tinyurl.com/yxmr4vlx
      Jokainen Kepun ministeri Lintilää lukuun ottamatta tunnustaa suoraan sosiaalidemokraattisia yhteiskunnallisia ajatuksia. Samoin RKP, joka myös on siirtynyt Kokoomuksen apupuolueen paikalta punaiselle alueelle, Demarien uudeksi apuoluolueeksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2685
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2272
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2020
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1749
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1666
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1593
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe