Juha Sipilän hallitus on lauantaina 1.6.2019 Suomen pitkäikäisin hallitus, kun on ollut vallassa 1465 päivää! Onneksi olkoon Juha Sipilä!!! Edellinen ennätys oli Paavo Lipposen I ja II, jotka elivät 1464 päivää.
Juha Sipilän voitto on monella tavalla erinomainen. Ensiksikin Sipilän hallitus elää edelleen ja ennätys paranee päivä päivältä. Sipilän hallitus saattaa jatkaa vielä koko EU-isännöintikauden!
Toinen erinomaisuus on tulokset. Juha Sipilän hallitus sai kiistatta oikaistua Suomen talouden syöksykierteen. Syrjäytyminen väheni, tuloerot pienenivät, verotus aleni. Suomi on äänestetty Sipilän hallituksen aikana maailman onnellisimmaksi maaksi jo muutaman kerran!
Kolmas erinomaisuus on toimintakulttuurin muuttaminen. Asiat ovat olleet Juha Sipilän hallituksen keskiössä. Suomen asioita on laitettu kuntoon puolueiden itsensä kiillottamisen sijaan. Ministeireinä on ollut "ei-poliitikkoja", joiden kädenjäljessä on ollut tekemisen meininkin. Asiat, jotka oppositio torppasi ja käytti hallituksen haukkumiseen, ovat kuitenkin olleet niin hyviä, että ne kelpaavat uusien hallitusneuvottelujen pohjaksi. Sama maakuntamalli ja sama kuntien omia sote-palveluja täydentävä yksityinen sektori kelpaa nyt, vaikka ne aiemmin vahvasti punaliputettiin perustuslain vastaiseksi!
Neljäs erinomaisuus, "kuolemattomuuden merkki" on se, että Juha Sipilän hallitus kesti ennennäkemättömän välikysymysten tsunamin. Se kesti Sipilän henkilöön kohdistuneen poliittisen ajojahdin erilaisin perusteettomin syytöksin ja julkisen sanan teloittamisin. Hutkittiin ennen kuin tutkittiin. Tutkimus osoitti, että Sipilä oli syytön. Toimittajien ja julkisen sanan neuvoston hutkiminen osui omaan nilkkaan: Suomen sananvapaus sai kolhun kansainvälisissä arvioinneissa. Sipilän hallitus kesti SAK:n mielenosoitukset, joiden banderoleissa vaadittiin vallankumousta. Se kesti SAK:n järjestämät poliittiset lakot, joissa vietiin leipä lasten suusta... lapsi meni pesuveden mukana...
Ja päivät lisääntyvät, ennätys paranee. Viini paranee vanhetessaan. Historiankirjoitus tulee huomaamaan, että Juha Sipilän hallitus oli paras ikinä!!!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Selvästi keskustalaisen kirjoitusta. Sipilä lähetti kutsun lähi-itään että tervetuloa suomeen. Nyt niitä on eikä niistä pääse eroon. Eikä näköjään Sipilästäkään.
Pelkkä silmänkääntötemppu tuo Sipilän ministerinpallilta lähtö. Sillä yritetään rauhoitella mielipiteitä. Leivottiin väkinäisesti hänestä isänmaallista sankaria joka sanoi julki että eroaa koska ei päässyt asettamiinsa tavoitteisiin aikataulun mukaan.
Kattia kanssa.
Eiköhän vaan ollut pikku pakko siirtyä sivuun kun alkoi ilmapiiri kuumenemaan hänen ympärillään. Sipilä on ehkä poissa kärjestä mutta voimme olla varmoja että hallituksessa sikiää seuraajaa ajamaan samaa politiikkaa freeseillä kasvoilla.
Sote ajetaan väkisin läpi että köyhät saadaan enemmän kyykkyyn terveydenhoidon alueella. Terveydenhoidolla on helppo hallita ja valita kenet tervehdytetään tai kenet pidetään sairaana.
Tämä on ison rahan kyykkypolitiikkaa. Jos vastustat systeemiä sinut tuhotaan.
Sipilä porilainenko, Sipiläkö porin alueen asiana/tapahtumana keskusteltavaa
ootko ihan tosissas nyte!
ei kuitenkaan vain porin alueen asia,
ei vain porin alueen juttuna kommentoitavaa koskettamisinesikaan koskien
Eikä tuossa kaikki. Sipilän hallituksella on toinenkin ykkössija. Eniten tuhoa Suomen ja suomalaisten osalle saanut hallitus.
Onneksi oli ja meni, eikä koskaan tule enää takaisin - yääääk!
Suomen tuhoisin ja kansalaisia eriarvoistavin hallitus - sitä uutta keskustalaisuuttako vaiko tavan kansa kyykkyyn kokoomuslaisuuttako? No se oli sitä Sipilän keskustalaisuutta, siis Sipilän-Orpon kokoomuslainen hallitus.
Sipilä on oksettavin yksilö Suomen Keskustassa ja hänen rokottamiaan on valitettavasti keskustalaisten joukossa ... niitä oikeistolaisia tuhotyön tekijöitä Keskustan nimissä ...
valitaan vissiin valtionvarain ministeriksi
Mukana oli myös perussuomalaiset pari ensimmäistä vuotta.
Hallituksen linja kelpasi hyvin heiiekin.
"Sipilä porilainenko, Sipiläkö porin alueen asiana/tapahtumana keskusteltavaa
ootko ihan tosissas nyte! "
No voe tokkiisa, vuan onhan Sipilä porilainen, hää ont syntynnä Toejokelaise autoliikkee takahuonees.
tuolla porilaisella logiikallasihan poria koskettaa mm. jopa kiinan ja yhdysvaltojen kauppasota, koskettaa se hintoja porissakin, tuo kauppasotakin on logiikkasi mukaan porin alueen juttuina kommentoitavaa
No voe tokkiisa vaa, ku hieman kaiveltiin pohjia myöten logiikkaasi