ECR on meille oikea ryhmä Euroopan parlamentissa

Salvinin poppoo myötäilijöineen ovat ryssän kätyreitä. Välillisesti, mutta ovat kiistämättä. Minä en tule koskaan elämäni aikana mitenkään tukemaan tai antamaan missään vaaleissa yhtäkään ääntä yhdellekään ryssän kätyrille, eikä niin tee kukaan täysjärkinen suomalainen. Eikä asia muutu miksikään millään selittelyillä tai vähättelyillä. ECR on hoitanut asioita pitkäjänteisesti ja hyvin, ei ole mitään todellista syytä lähteä ryhmästä.

Ja Salvinia ja sen kavereita kiinnostaa Suomen asiat ainoastaan niin kauan, kun niistä on itselle hyötyä. Ne heittäisivät Suomen Venäjän vallan alle olankohautuksella, kunhan vain saisivat niiltä tukea edelleen. On turha kuvitella muuuta. Tämmöisiä "kavereita" ei tarvita.
53<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Suomalaisilla ei uudessa ryhmässä mitään asemaa. Viron Ekren ainoa meppi on heitä johtavampi sekä myös tunnetumpi Pyrsselissä. Persut eivät saa siellä mitään aikaiseksi. Suomi pysyy kilttinä nettomaksajana, Viro on ärhäkkä nettosaaja joka saa mitä haluaa.

1Äänestä
  • Tähän ratkaisu on se, että ryhdytään ärhäkämmäksi. Ei se, että lähdetään huuli mutrussa muualle, ei se mitään auttaisi.

    Äänestä

  • Pitää olla karismaa ja sosiaalisia taitoja. Mielestäni nyt valituilla persumepeillä ei taida rahkeet riittää. Vastus on kovempi kuin täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tähän ratkaisu on se, että ryhdytään ärhäkämmäksi. Ei se, että lähdetään huuli mutrussa muualle, ei se mitään auttaisi.

    Juna on mennyt js johtajat valittu. LePen vieraili Tallinnassa. Se kertoo jo jotain. En sen puoleen minä en ainakaan kaivannut häntä tänne .

    Äänestä

Ruotsi demokraatit eivät usko tähän italialaisen johtamaan ryhmään.
Svenssonit ovat meitä viisaampia. Populisteina myös verrattuna meikäläisiin populisteihin.

Äänestä

Niin... eikö jotkut oikeasti ymmärrä, että jos hyväksytään Venäjän tuki se tarkoittaa käytännössä sitä, että sen jälkeen ryssä saa aina olla ratkaisemassa sitä kuka saa meitä johtaa, sen kautta kenelle tukensa kohdistaa?

Äänestä

Perussuomalaisten diktatuurihaaveet saattavat toteutua Venäjän kautta.
Äärioikeistolaisten politiikka on poukkoilevaa ja aggressiivista.

Äänestä

Kulissien edessä persut heiluttavat suomelippua, mutta persujen kulisseissa kremlinmätä pursuaa.

Äänestä
  • Taitaa huomattava osa näistä muka venäjänmielisistä perussuomalaisista olla oikeasti kotoisin sieltä Putinin trollitehtaalta.

    Äänestä

  • Epäilen samaa. Harva suomalainen niin tollo on, että Venäjän kanssa haluaisi kimppaan, tai pitäisi Venäjän avustuksia pyytteettöminä.

    Äänestä

Muutama persu näyttää ammatikseen kirjoittavan mm. iltapäivälehtien yleisönosastoille, antaen sen kuvan, että suomessa ei oikeastaan muita olekaan kuin persuja?! Putin maksaa???

Äänestä

Persut on yhden asian puolue! Eli kaikki muut puolueet jotka eivät halua persuja hallitukseen, haluavat Suomesta kehitysmaamuslimeiden Islamilaisen kalifaatin.....

Äänestä

Kyllä ECR minustakin on paras vaihtoehto. Nämä ECR:n vastustajat voisi avoimesti selittää, miksi se ei heille kelpaa. Tähän asti on lähinnä näkynyt yleistä voivottelua siitä, ettei siellä voida vaikuttaa tarpeeksi, mutta millä perusteella siellä ryssäkerhossa muka voitaisiin vaikuttaa yhtään sen enemmän?? Kertokaa se minulle!

Äänestä
  • tulipa äkkiä hiljaista

    Äänestä

  • Aivan varmasti nämä nykyiset voivottelijat jatkaisivat voivottelua ryhmänvahdoksen jälkeenkin, pienen tauon jälkeen. Ei ole kärsivällisyyttä, halutaan että kaikki haluttu saavutettaisiin heti sormia napsauttamalla. Ja kun se ei tietenkään onnistu, syytetään ryhmää. Sama tapahtuu kuuluttaisiin mihin tahansa ryhmään näin se on.

    Äänestä

En tajua, mitenkä järkevistä Euroopan kansallismielisistä ihmisistä tuli Venäjän kavereita kymmenen vuoden sisällä. Vielä 2000-luvun alussa mm. Itävallassa ja Tsekissä koettiin Venäjä uhkaksi ja siihen suhtauduttiin hyvin epäluuloisesti - niin kuin järkevää oli JA YHÄ ON. Mutta nyt ollaan niin Venäjän ystävää, että! Mitä ihmettä tapahtui, tultiinko siellä hulluiksi vai mitä?

Äänestä
  • No ainahan muumikommarit ovat olleet venäjän ystäviä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ainahan muumikommarit ovat olleet venäjän ystäviä.

    Nyt persut ovat Venäjän hyödyttömiä idiootteja. Faktaa.

    Äänestä

Oikein, Venäjälle olemme pelkkiä työkaluja. Ei hitossa mennä niiden kelkkaan. Ihme että tämä edes on joku kiistakysymys, mitä helvettiä.

Äänestä
  • Älä muuta sano. Minun isälläni oli leuka rautalangalla kiinni kuolemaansa asti muistona viime vuosisadan "yhteyksistä" Venäjän kanssa. Ja Georgia ja Ukraina todistavat, että ei mikään ole muuttunut.

    Äänestä

EAPN on tehnyt koko Euroopan kansallismielisille mamuvastaisille puolueille karhunpalveluksen jakamalla ne kahteen leiriin, pelkästään oman vallanhimon takia. Missään nimessä ei näitä pettureita pidä tukea, saati sitten että liityttäisiin niihin!

Äänestä
  • 100%.+Just+näin+on+asia.+Ei+tarvita+vihollisia+kun+on+tällaiset+ystävät.

    Äänestä

Rinne on äärettömän vaarallinen heikko henkilönä, selvinnyt SAK:ssa naisjärjestöissä naistennaurattajana mutta rähmällään Putinin edessä
https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/rinne-ei-tunne-russofobiaa-viisumivapaus-venajan-kanssa/659665/

Sikäli asia on helppo että 2023 hän putoaa ja helposti. Jos sekava monipuoluehallitus saadaan kampitettua - siis siten että kaikki asiat kuten pakkoruotsi haudataan johonkin komiteaan hallituspuolueiden väliseen riitelyyn - ei paljon pahaa ehdi tapahtua

Äänestä

Kun tuon Salvinin puheita ja esiintymistä seuraa, tulee nopeasti selväksi että mies on itsekeskeinen peluri, jolle tärkeitä ovat oma suosio ja korkea palli. Se voisi yhtä hyvin olla minkä tahansa poliittisen ryhmittymän jäsen. Ja olisikin, jos vain luulisi sillä pääsevänsä valokeilaan ja kameroiden eteen.

Äänestä
  • Le Pen on samanlainen oman edun tavoittelija. Kuinka hirveästi se on jo rahaa ohjannut omaan pussiinsa? Ja puolisonsa pussiin?

    Äänestä

Salvinin suunnitelmat vähän vuotaa. Brexit Party ja Puolan Laki- ja oikeus ovat jo jäämässä ulos Salvinin suunnittelemasta kansallismielisestä koalitiosta.

Äänestä
  • Tämä Puolan PiS on ollut kiitettävän jämäkkä. Puolalaiset ovat avoimesti tuominneet sekä Salvinin, että keskieurooppalaisten Venäjä-yhteydet. Ovat myös pitäneet ääntä siitä, miten Salvinin suunnitelmat sirpaloi kansallismielisten yhteistyön Euroopassa. Voitaisiin olla jämäkämpiä mekin...

    Äänestä



  • Anonyymi kirjoitti:

    Nii? Entä sitten?

    Varmaankin sitä, että PiS tosiaan on jämäkkä Venäjä-yhteyksien ja Salvinin pyrkimysten kritisoinnin suhteen.

    Äänestä

Päivän nousija
RAMIRENT MYYDN RANSKALAISELLE LOXAMILLE KOVALLA PREEMIOLLA KAUPPAHINTA LHES MILJARDI EUROA

Päivän nousija 2
Trump 9.6. jos Obama olisi niin kova karju hoitamaan kuin minä korruptiomedia olisi ylistänyt häntä Meksikon rajahommista ja bisneksestä ja perstanut kansallisen juhlapäivän mutta minua ei
If President Obama made the deals that I have made, both at the Border and for the Economy, the Corrupt Media would be hailing them as Incredible, & a National Holiday would be immediately declared. With me, despite our record setting Economy and all that I have done, no credit!

Päivän nousija 3 muu pörssimaailma

Äänestä
  • Lääkkeet.

    Äänestä

Onkohan tää Salvini oikeasti joku sabotööri? Vai onko vaan tosiaan niin itsekeskeinen äijä, että kunhan itte pysyy vallassa ei muulla oo niin väliä?

Äänestä

Onko missään vaiheessa tehty kyselyä siitä, mitä ryhmää puolueen enemmistö kannattaa? Jos on, laittakaa linkkiä. Jos ei ole, olisi varmaan syytä tehdä sellainen.

Äänestä
  • Sellaista kyselyä saat odottaa pitkään ja turhaan. Puoluejohtoa kun ei kiinnosta tehdä mitään, minkä joku voisi edes vahingossa tulkita velvoittavan heitä toimimaan tietyllä tapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellaista kyselyä saat odottaa pitkään ja turhaan. Puoluejohtoa kun ei kiinnosta tehdä mitään, minkä joku voisi edes vahingossa tulkita velvoittavan heitä toimimaan tietyllä tapaa.

    Näin muuten on. Sanelulinjalle on lähdetty tässäki puolueessa. Ihan kuin Keskustaa äänestäis (älkää äänestäkö Keskustaa).

    Äänestä

Hallitus on pelkkä Rinteen vallanhimon tuote siinä on mukana rasistipuolueita ja alamäkipuolueita kuten keskusta
se luku ei ole ALKUUNKAAN yhtenäinen MISSÄÄN politiikan osassa, vaan kun se muodostaa hallituksen RINTEEN VALLANHIMOSSA HYVÄKSYMIEN anderssonilaisten kommunistien johdolla, hallitus ei saa mitään aikaan

EU:ssa ei ole tapana että sosdemit ovat rasistien ja kommunistien kanssa hallituksessa mutta nyt on pakko http://heikkisantala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136378-rkpn-rasismi-ja-rotuoppi

Äänestä

Voiko mustan tai muslimin tuomita väkivallasta ilman että syntyy pelko rotumellakoista? Juutalaisen ja valkoisen voi ainakin tappaa ilman mellakoita.

Aikanaan musta miljonääripelimies tappoi valkoisen ex-vaimonsa ja tämän juutalaisen poikaystävän kateudesta,
varma asia, dna kaikki todisti, mutta vapautettiin rodullisin perustein (pelättiin mellakoita) eli keinotekoisesti alettiin rodullisin perustein satuilemaan, että poliisi järjesti (huom, kun poliisi (tutkija oli aasialainen) kutsutaan tuntemattomalle murhapaikalle, kukaan, ei poliisi, ei kukaan ulkopuolinen yleensä, ei pysty "järjestämään" mitään, sillä jos yrittää, jotain paljastuu mitä ulkopuolinen ei ymmärrä - esim. että syytetyllä on alibi - ja skandaali on valtava, vain sisäpiiriläinen voisi jotain järjestää)

Nyt kaksoismurhasta on 25 vuotta ja tässä vapautettu murhaaja viettää hienoa aikaa pelaten golfia asuen huvilassaan (vapautettiin toisesta rikoksesta 9 vuotta istuttuaan linnassa äskettäin). Silmälasipäinen on tapetun juutalaisen isä ja tumma nainen pikkusisar https://abcnews.go.com/GMA/News/abc-news-exclusive-ron-goldmans-dad-pain-25/story?id=63609110

Äänestä
  • jos pysyttäisiin edes yhdessä ketjussa aiheessa. tämä ryhmähomma on meinaan aika tärkeä kysymys.

    Äänestä

  • Aloittaja antipersux on bmielisairaalatyyppinen mielenvikainen uskontoaiheinen
    kinaaja addiktiivinen suomi24-palstalla
    älkää vastatko hänelle pahennatte vain tämän
    addiktiota, joka panee sen keksimään vänkäämistä mistä tahansa
    ja siten pahentaa omaa mielenterveysongelmaansa itse

    Äänestä

Yleinen diagnoosi on helppo tehdä

Ketjun aloitaja ja itsensä kanssa mölisevä
Antipersux ensin aloittaa ja sitten mölisee jatkoa itsensä kanssa yksinään keskustellen
ANTIPERSUXELLE MILLÄÄN EI OLE MERKITYSTÄ, KOSKA HÄN KÄRSII VIERAANTUMISESTA JA TYHJYYDESTÄ TUNNE-ELÄMÄSSÄ ja siksi on uskottavaa
että hän ei edes äänestä ja viis veisaa puolueista tai niiden maineista

eikä tietenkään kannata ketään ei esim. vasemmistoa

Sairaudessaan Antipersux aloitti yllä raivolla
Antipersux ei ole "vasemmistolainen" kuten ehkä joku luulee tai olettaa, hän ei tue ketään vaan on tyypillinnen nihilisti-nilkki, eli Li Anderssonin tenho ei tyydytä häntä

HALUAISIMME MYÖS APERSUXEN KOMMENTIN OMASTA NYKYTILASTAAN TÄNNE

Äänestä

Voisitko sinä yksi perhana oikeasti jo lopettaa tämän keskustelualueen sabotoinnin. Mistään aiheesta ei voi enää täällä puhua järkevästi, kun joka keskusteluun olet tunkemassa viestiä viestin perään. Tämäkin euroryhmä-aihe on aika hiton keskeinen puolueen tulevaisuudelle, olisi hyvä voida puhua nämä asiat halki!

Äänestä

Persut yrittävät luoda ympärilleen kaikin keinoin sekasortoa ja sabotaasia, mikä näkyy myös tällä palstalla. Persut pystyvät korkeintaan kopioimaan, apinoimaan tai länkyttämään ufojuttuja. Persut suorastaan vihaavat asiallista keskustelua. Valitettavasti.

Äänestä
  • Minä (12:04) olen itsekin perussuomalainen. Huvittaisi vain joskus jostain aiheesta puhua ihan vakavasti. Mutta se taitaa olla täällä nykyään ihan mahdotonta, pääasiassa tämän yhden hullun takia.

    Äänestä

tyypillinen keskeinen asia voisi olla esimerkiksi antipersux on perseestä
eli
keskustelun pitäisi edetä tähän tapaan ettei se harhaudu harhateille

Äänestä

ja perseestä mutta palstaa ei saa jättää minkään lajin sabo töörihommiin joksa antipersux on keskeinen vaikuttaja Suomen politiikassa ja siten tärkeä analysoitava

kojraan panovirheet eli

ja perseestä mutta palstaa ei saa jättää minkään lajin sabo törihommiin miksi siksi että antipersux on keskeinen vakuuttaja Suomen bolitiikassa ja siten tärkeä analysoitava

Äänestä

Kaikki persut eivät ole putinisteja, mutta kaikki putinistit ovat persuja.

Äänestä

Toivottavasti kaikki tajuaa, että brittien lähtiessä EFDD:stä siitä tulee puhtaasti italialaisten kerho, jossa Perussuomalaisilla ei tulisi olemaan yhtään mitään sananvaltaa. Ryhmän mepeistä vain 4 on muista maista kuin Briteistä tai Italiasta.

Äänestä
  • Sekä EFDD että ENF on syvältä. Kummassakin tulee suomalaiset olemaan marginaalissa. Kyllä ECR on meille minustakin oikea osoite, siellä sentään on totuttu jo vähäsen toimimaan ja luotu kai jotakin yhteyksiäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekä EFDD että ENF on syvältä. Kummassakin tulee suomalaiset olemaan marginaalissa. Kyllä ECR on meille minustakin oikea osoite, siellä sentään on totuttu jo vähäsen toimimaan ja luotu kai jotakin yhteyksiäkin.

    Katsotaan nyt mitä tää Salvini saa aikaan. Vähän kyllä epäilyttää, että se kaavailee ryhmästään itselleen valtaistuinta.

    Äänestä

Ja uusi ryhmä on julkistettu, ainakin ensimuodossaan. Näköjään tunkivat ryhmään kaikki vähänkin halukkaat ja lisää pitäisi vielä saada. Saa nähdä onnistuuko tämä muodostamaan mitään yhtenäistä linjaa... pikkuisen suoraan sanoen pelottaa. Mutta noh.

Äänestä

Halla-aho kieltäytyi armeijasta, koska ei halua estää Venäjää valloittamasta Suomea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Salvinin poppoo myötäilijöineen ovat ryssän kätyreitä. Välillisesti, mutta ovat kiistämättä. Minä en tule koskaan elämäni aikana mitenkään tukemaan tai antamaan missään vaaleissa yhtäkään ääntä yhdellekään ryssän kätyrille, eikä niin tee kukaan täysjärkinen suomalainen. Eikä asia muutu miksikään millään selittelyillä tai vähättelyillä. ECR on hoitanut asioita pitkäjänteisesti ja hyvin, ei ole mitään todellista syytä lähteä ryhmästä.

Ja Salvinia ja sen kavereita kiinnostaa Suomen asiat ainoastaan niin kauan, kun niistä on itselle hyötyä. Ne heittäisivät Suomen Venäjän vallan alle olankohautuksella, kunhan vain saisivat niiltä tukea edelleen. On turha kuvitella muuuta. Tämmöisiä "kavereita" ei tarvita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu