Halla-aho kritisoi Rinteen tekemiä muutoksia, joissa rahaa jaellaan vailla huolta huomispäivästä.
Olisipa PS ja kokoomus muodostaneet yhdessä hallituksen, niin oltaisiin saatu niin talouden kuin matupolitiikankin kannalta järkevämpää politiikkaa. Mutta kun ei niin ei. Neljän vuoden päästä sitten Petteri ja Jussi joutuvat yhteisessä hallituksessa korjaamaan Rinteen aiheuttamat tuhot.
Halla-aho ei hyväksy Rinteen holtitonta rahanjakelua
18
89
Vastaukset 18
- Anonyymi
Olisko niin mielellään ja himoonsa jatkanut vielä toiset neljä vuotta vähäosaisten kyykytystä, työttömien aktivointia ja kaikkia leikkauksia?
- Anonyymi
Kun rahat on jaettu ja lopussa, niin köyhä on ensimmäinen jolle tulee kylmä. Olette te ihan saatanan tyhmiä.
- Anonyymi
Paljon ääniä saaneet perussuomalaiset ei kanna yhtään salkkua, heitä ei lasketa mihinkään. Tyhmän kansan mielipiteet on korjattava.
Rinteen 19 ministeriä korjaa kaikki edellisen hallituksen virheet. Köyhät ja työttömät järjestykseen ja kieliopinnot uusiksi kansainväliselle tasolle!- Anonyymi
Kyllä polkupyörien huoltajilla riittää kohta töitä, ja se on hyvä asia että työllisyys sen myötä nousee.
- Anonyymi
Suomeen sama järjestelmä kuin kaikissa kansainvälisen tason maissa. Pienen täikielen pakollisuutta lisää, se vahvistaa kansainvälisyyttä rutosti.
- Anonyymi
Hallitusohjelma perustuu pelkästään yli 60 000 uuteen työpaikkaan.
Jo nyt yritykset ovat irtisanoneet porukkaa, koska näkyvissä on taantuma.
Tämän johdosta valtiolta jää eurot saamatta, joten korotetaan taas veroja.
Tämä kierre tulee jatkumaan seuraaviin vaaleihin. Rinteen hallitus on täpötäynnä
huuhaaidealisteja, joille tulee jäämään paskaciccare käteen.- Anonyymi
Demari-vihervassari-taloustuhoajat eivät pysty muodostamaan haluamaansa Suomea jos köyhiä ei ole riittävästi ja valtion rahat ujutettu sosialistien yksityistileille.
- Anonyymi
Rahat pitäisi jakaa rikkaille! Ei köyhät mitään tarvitse!
- Anonyymi
Muistakaa duunarit mennä Rinteen käskystä lakkoon kyllä liitot auttaa kuka sitä nyt ei haluisi lisää menoja.
- Anonyymi
On se ihmeellistä, että tarvis tietää ja aistii laskushdanteen ennen poliitikkoja, joiden luulisi tajuavan taloudesta paljon. Ei vaan tajua tai sitten vallanhimo tekee sokeaksi. Tämä sokeus ei sinänsä mitään uutta ole.
- Anonyymi
Sipilä saa vietyä loppuun valtion omaisuuksien yksityistämisen .Kerrassaan ovelasti käytti Rinnettä hyväkseen ,koska pääministeriksi piti päästä millä hinnalla hyvänsä.
- Anonyymi
Kaikki on kaupan, myös vasemmistolle, nyt mennään omien etujen mukaan.
- Anonyymi
En minäkään hyväky Rinteen holtitonta rahanjakelus muuten kuin vanhuksille olisi kyllä satkut vähintään kuulunut anta jotta Rinne seisoisi edessanojensa takana!
- Anonyymi
Mutta kun Sipilä sanoi ettei käy.
- Anonyymi
Halla-aho ei asiasta päätä, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
- Anonyymi
Ei päätä Rinnekkään. Ei sillä mitään todellista valtaa ole.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051810
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS541650Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451270Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita177875Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13820- 49766
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16733Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41678