Suomesssa toimii ja voi hyvin. Prisma on poistanut verkkomyynnistään Johan Bäckmanin kirjan.
Että tämän jälkeen ei pitäisi enää kenenkään kehdata ruikuttaa siitä kun 1970-luvulla Suomessa isot kustantamot eivät joitain kirjoja julkaisseet. Pienet julkaisivat ja nuo kirjat olivat kirjastoissakin vakiokamaa. Siis sensuuri ei ollut.
Että tämän jälkeen ei pitäisi enää kenenkään kehdata ruikuttaa siitä kun 1970-luvulla Suomessa isot kustantamot eivät joitain kirjoja julkaisseet. Pienet julkaisivat ja nuo kirjat olivat kirjastoissakin vakiokamaa. Siis sensuuri ei ollut.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Tai sitten kauppa ei halua menettää myyntituloja mainostamalla sontaa joka ei myy.
Vaikka Prisma myy hyvää vessapaperia , niin ei sen silti tartte paskaa myydä. !!
Kauppaliikkeellä on oikeus valita myytävät tuotteet.
Kyse ei ole sensuurista.
Toisaalta Bäckman mustamaalaa Suomea ja kehuu Venäjää. Miksi sellainen pitäisi palkita myyntituloilla?
----Kauppaliikkeellä on oikeus valita myytävät tuotteet.
Kyse ei ole sensuurista.----
Kuten oli kustantamoillakin 1970-luvulla oikeus valita mitä kustantavat mutta silloin se oli jostain kumman syystä raakaa sensuuria. Kun kirja vedetään pois myynnistä kesken kaiken puhtaasti poliittisista syistä niin se jos mikä on sensuuria.
Kirjaa EI OLE VEDETTY POIS MYYNNISTÄ!
Vain Prisma ja SK on ilmoittanut, ettei se ole heidän jakelussaan! Myyntikieltoa ei ole!
Sen sijaan suomettuneena YYA-aikana kommumistisen sisämisnisteri Yrjö Leinon jo valmiiksi painettu kirja vietiin hallituksen toimesta lämpölaitokseen ja koko painos poltettiin! SE OLI oikeata sensuuria!
"kommumistisen sisämisnisteri" Yrjö Leinon
Sehän oli kommunisti!Se kirja pitikin sensuroida!
Mitä tuosta valitat!
Kyse on englanninkielisestä kirjasta EU's Infowar on Russia (vapaasti suomentaen "EU:n informaatiosota Venäjää vastaan"). Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikönjohtaja Markku Mantila kuvaa teosta sanoilla "täyttä roskaa".
– Ei tarvitse olla kauheasti yleissivistystä, kun huomaa, että kirja on täyttä tuubaa. Se on tyylipuhdas näyte propagandasta, ei tiedon tuottamista, sanoo Mantila, joka ennen siirtymistään nykyisiin tehtäviin toimi valtioneuvoston viestintäjohtajana.
Teoksen julkaisijaksi on mainittu "European Center of Excellence for Counteracting Hybrid Threats".
Kirjan tekijänimi on lähes sama kuin Helsingissä sijaitsevalla, 21 valtion yhteisellä hybridiuhkien torjuntakeskuksella, jonka englanninkielinen nimi on The European Centre of Excellence for Countering Hybrid Threats. Eroa on vain muutaman kirjaimen verran.
– Kirja on feikki – taitavasti tehty väärennös, jolla on tarkoitus hämätä. Se vaikuttaa aidolta, ja kun se saadaan isoon kauppaketjuun myyntiin, alkaa vaikuttaa, että se on täyttä tavaraa, Mantila luonnehtii.
Stallari siis yritti puolustella huijaria. Ei uutta.
---- Ei tarvitse olla kauheasti yleissivistystä, kun huomaa, että kirja on täyttä tuubaa.----
Puolet maailman kirjoista on enemmän tai vähemmän tuubaa. Kuka määrää mitä kansa saa lukea, mitä ei. Demokratiassa kansalaiset päättävät mikä on tuubaa ja sen voi jättää ostamatta ja lukematta.
Oikeistonko pitää päättää kansan puolesta ?
Ketaleen mielestä on oikeiston vika, että pässin oksennusta ei enää myydä Prismassa. On se Suomi paska maa, taas kerran :)
"Oikeistonko pitää päättää kansan puolesta ? "
Ei Prisma ole suinkaan ainoa välityskanava ja jos skeidaa halua lukea niin tuon kirjan pystyy varmasti hankkimaan heloposti... jos ei muualta niin netistä!
YYA-aikana toimittiin toisin eli juuri niin kuten stallari väittää muka nyt tapahtuvan! Silloin esim. Solzenitsynin 'Vankileirien saaristoa' ei julkaistu lainkaan Suomessa, mutta yllättäen ruotsalainen kustantaja Ruotsissa julkaisi sen suomeksi! Bäckmanin kirja on julkaistu ja siinä on se ero! Ei Prisma ole toimialaltaan kirjakauppa eikä se levitä kaikkia kirjoja!
Vielä se, että tuo julkaisija on oikeasti Venäjä. Se "European Center of Excellence for Counteracting Hybrid Threats" on venäläinen organisaatio jonka tarkoitus on toimia vastavoimana EU:n hybridikeskusta vastaan. Selvää propagandaa.
https://www.talouselama.fi/uutiset/venaja-voi-yrittaa-horjuttaa-suomen-yhteista-tarinaa-kuin-tykilla-ampuisi/ae1f54fd-b0cf-3580-8c27-944c27a2f91f
"Isänmaallinen ja tosi suomalainen" Naakanketale on harmissaan, kun sielunveljen oksennus ei myy, Miksiköhän ei yllätä :)
Täytyykin hetikohta hankkia ko. kirja luettavaksi. Ilmeisesti kyseessä on todellista puhuttelevaa tekstiä, jota nykyaika ei enää kestä.
Paikallisessa prismassa käyntejä syytä varmaan suunnata enemmän Lidliin.
Teksti on todella puhuttelevaa, mutta vain Moskovan kannalta maailmaa katselevalle.
Muuten se on Bäckmanin surkea yritys sotkea Suomen turvallisuuspolitiikkaa.
"Paikallisessa+prismassa+käyntejä+syytä+varmaan+suunnata+enemmän+Lidliin.+"
Turha on stallareitten puhua sensuurista Suomessa!
YYA-aikana suomettuneessa Suomessa oli sensuuri tällaista!
Yrjö Leinon muistelmat haettiin pois jopa kotiovelta
Kai Ekholm
Sisäministeri Leino oli valmistellut useita vuosia muistelmiensa tekoa. Tammessa sen muokkaamiseen osallistuivat silloinen toimitusjohtaja Untamo Utrio ja kustannusvirkailija Kalevi Sorsa. Kirjaa valmisteli Tammessa pieni työryhmä ja suurin osa henkilökunnasta pidettiin asiasta tietämättömänä. Muistelmahanke paljastui alkoholisoituneen Leinon varomattomuuden vuoksi juuri ennen teoksen julkistamista
Muistelmateoksen levittämisestä pidättäydyttiin 22.10. 1958 ulkopoliittisista syistä. Pääministeri Fagerholmin huolestuessa 12 400 kappaletta oli jo painettu ja osa viety rautatieasemalle kirjakauppoihin lähettämistä varten. Osa pääsi kauppoihin; myydyt teokset haettiin takaisin ostajilta mm. Ivalossa.
Kustannusosakeyhtiö Tammi laati luettelon yhteisöistä ja henkilöistä, yhteensä 28, jotka olivat saaneet kirjan, mm. silloinen Helsingin yliopiston kirjasto.
Yrjö Leino kuoli vuonna 1961. Loppupainos tuhottiin 1960-luvulla Helsingin puhtaanapitolaitoksen polttouuneissa. Teos levisi sittemmin esim. eduskuntaan parinasatana monisteena, ja aiheutti korvausoikeudenkäynnin.*
Tammi julkaisi pian tämän jälkeen uusintapainoksen vuonna 1991. Se jäi kuriositeetiksi.
Muistelin, että voisi olla isävainaan kirjahyllyssä. Ei ollut kuin Olle Leino: "Kuka oli Yrjö Leino" Olle Leino, Tammi 1973. Pitänee etsiä kirjastojen varastoista.
"Turha on stallareitten puhua sensuurista Suomessa!"
Turhaa on oikeistonkin hokea sensuuria olleen muka vain Neuvostoliiton aikana ja sen jälkeen loppuneen. Hyvin jatkuu.
Ei jatku eikä stallari edes millä sitä itsesensuurin tasoa suomettumiskaudella!
Tällaista se oli:
Yrjö Leinon muistelmat haettiin pois jopa kotiovelta
Kai Ekholm
Sisäministeri Leino oli valmistellut useita vuosia muistelmiensa tekoa. Tammessa sen muokkaamiseen osallistuivat silloinen toimitusjohtaja Untamo Utrio ja kustannusvirkailija Kalevi Sorsa. Kirjaa valmisteli Tammessa pieni työryhmä ja suurin osa henkilökunnasta pidettiin asiasta tietämättömänä. Muistelmahanke paljastui alkoholisoituneen Leinon varomattomuuden vuoksi juuri ennen teoksen julkistamista
Muistelmateoksen levittämisestä pidättäydyttiin 22.10. 1958 ulkopoliittisista syistä. Pääministeri Fagerholmin huolestuessa 12 400 kappaletta oli jo painettu ja osa viety rautatieasemalle kirjakauppoihin lähettämistä varten. Osa pääsi kauppoihin; myydyt teokset haettiin takaisin ostajilta mm. Ivalossa.
Kustannusosakeyhtiö Tammi laati luettelon yhteisöistä ja henkilöistä, yhteensä 28, jotka olivat saaneet kirjan, mm. silloinen Helsingin yliopiston kirjasto.
Yrjö Leino kuoli vuonna 1961. Loppupainos tuhottiin 1960-luvulla Helsingin puhtaanapitolaitoksen polttouuneissa. Teos levisi sittemmin esim. eduskuntaan parinasatana monisteena, ja aiheutti korvausoikeudenkäynnin.*
Tammi julkaisi pian tämän jälkeen uusintapainoksen vuonna 1991. Se jäi kuriositeetiksi.
Myös aikoinaan Solzenitsynin Vankileirien saaristo jäi Suomessa julkaisematta N-Liiton painostuksen johdosta ja lopulta se julkaistiin suomenkielisenä Ruotsissa!
Bäckman on SAANUT kirjansa painatettua, joka todistaa sen, että sensuuria ole. Prisma ei ole kirjakauppa eikä se ota myyntiin kaikki julkaistuja kirjoja. Halukas saa toki Bäckmanin kirjan kunhan etsii vaikkapa netistä!
Löytyy kirjastoista: Yrjö Leino, Kommunisti sisäministerinä. Hyvä kirja.
Missä? Putkosen ja Bäckmanin kirjoja voi ja saa myydä! Mikään ei estä! Ainoastaa. SK ja Prisma ei jakele! Muitakanavia on runsaasti!
Pelletöllarien ja pilipali-kapiaisten pölinä ja mölinä todistaa, että ilmeisesti kyseessä on hyvä, tosiasioista puhuva kirja. Samaa todistaa myös iltapäivä-propagandapläjäysten naurettava, maassamme luvatta olevien brittisotilaiden nuoleskelu ja ylistelyliturginen hehkutus.
"Pelletöllarien ja pilipali-kapiaisten pölinä ja mölinä todistaa, että ilmeisesti kyseessä on hyvä, tosiasioista puhuva kirja. Samaa todistaa myös iltapäivä-propagandapläjäysten naurettava, maassamme luvatta olevien brittisotilaiden nuoleskelu ja ylistelyliturginen hehkutus."
Kohta pelottaa, kirjan kirjoittajan lailla ajattelee jo kaksi "suomalaista" :)
Itseasiassa ei totuudenpuhujia tarvita kuin yksi, se riittää.
Tämä aika militarismia ihannoivine ilta-lööppeineen, suorastaan huutaa, miten pihalla ja eksyksissä ns. media ja suuri enemmistö on .... kuten aina ennenkin.
Tämä aika tultaneen tulevaisuudessa muistamaan samantasoisena käsittämättömänä sotahulluuteen vajoamisena, kuin mm. natsien megakokoukset 30-luvulla olivat.
Ja silloin lausutaan samat sanat: "Eivätkö he tajunneet??"
Vaikea uskoa, että oikeasti löytyy ihmisiä jotka ovat noin pihalla. Kehittävät idioottimaisen hurmoksen ihan tyhjästä. Hauska seurata, omat arjen murheet tuntuvat pieniltä, mitä nuo saavat taakakseen, ihan omaa typeryyttään :)
"Tämä aika tultaneen tulevaisuudessa muistamaan samantasoisena käsittämättömänä sotahulluuteen vajoamisena, kuin mm. natsien megakokoukset 30-luvulla olivat."
Vajakin profetiaa :)
Ei kommenttia. Kuulostaa liian tutuilta sanoilta.
" ... Chamberlain lausui historiaan jääneet sanat: ”Rauha meidän elinajaksemme.”"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neville_Chamberlain
Ikuista näyttää olevan totalitaristien halu puoluekannasta riippumatta määrätä mitä mieltä asioista saa olla.
Milloin annetaan jokaisen itse päättää mitä ajattelee ja mitä uskoo?
Nyt ollaan taas tilanteessa jossa anarkismikin on hiljaa hyväksytty mytta nationalismi on "suuri saatana."
Totuus on toinen:
#Nyt ollaan taas tilanteessa jossa anarkismikin on hiljaa hyväksytty mytta nationalismi on "suuri saatana."#
Ei olla. Anarkismia ei ole hyväksytty.
Vain ahdas, suvaitsematon ja demokratian periaatteita rikkova nationalismi tuomitaan. Ja aiheesta
Osatotuus:
'Vain ahdas, suvaitsematon ja demokratian periaatteita rikkova nationalismi tuomitaan. '
Siinähän se näkyy miten kiihkototalitaristi iskee leimoja ja jakelee absoluuttisena totuutena ahdasta, suvaitsematonta ja demokratian periaatteita rikkovaa omaa julistustaan.
Mielipide sallittakoon mutta jokainen myös arvioi itse minkä arvon antaa tuonkin suuntaiseen kiihkoiluun.
Myös aikoinaan Solzenitsynin Vankileirien saaristo jäi Suomessa julkaisematta N-Liiton painostuksen johdosta ja lopulta se julkaistiin suomenkielisenä Ruotsissa!
Aika vahvaa höpinää. Olen lukennut tuon kirjan ja myös Puskipa vasikka tammeen jo 1970-luvulla lainaamalla sen erään ison kaupungin kirjastosta. Ei mitään sensuuria näkynyt, siellä hyllyssä ne olivat kaikkien lainattavissa.
Emme tarvitse putinilais-bäckmannilais äärifasistista Natsi-kirjallisuutta itsesaastuttamisen julkisina performansseina.
Pois! Pois! Pois!
"Aika vahvaa höpinää."
Mutta valitettavasti se höpinä on totta!
" Olen lukennut tuon kirjan ja myös Puskipa vasikka tammeen jo 1970-luvulla lainaamalla sen erään ison kaupungin kirjastosta."
EI KUKAAN ole väittänyt, että Solzenitsynin KOKO tuotanto olisi sensuroitu! Ainoastaan teos "Vankileirien saaristo" oli ja nimenomaan Suomessa!
SUOMALAISEN kirjankustannuksen suurin skandaali olisi jäänyt syntymättä, jos Aleksandr Solženitsynin kohuteos Vankileirien saaristo olisi julkaistu tässä maassa heti vuonna 1974. Näin olisikin tehty, jos asia olisi ollut Jörn Donnerin ratkaistavissa.
Kulttuuripersoona Donner oli itsekin nostattanut ajoittaista kohua. Mittakaava oli toki pienempi kuin venäläisen nobelistin tapauksessa: Solženitsyn karkotettiin vuoden 1973 lopussa ilmestyneen leirikirjan tähden Neuvostoliitosta ”maanpetturina”, ja hänen suomalainen kustantajansa Tammi luopui kirjasta poliittisen painostuksen vuoksi.
TAMMEA eivät kiusanneet vain neuvostodiplomaatit ja kotimaiset kommunistit. Toimitusjohtaja Jarl Hellemannin huolia lisäsivät sekä silloinen pääministeri Kalevi Sorsa (sd.) että tuleva pääministeri Paavo Lipponen (sd.), ja kuten Hellemann arvasi, Sorsan suuhun oli sanat pannut presidentti Urho Kekkonen.
Maaliskuun 1974 alussa Helsingistä singahti siten kaikki uutiskynnykset ylittänyt jymyjuttu: Vankileirien saaristo ei ilmestyisi Suomessa!
Myöhemmin uutista vielä väkevöitettiin. Yksikään suomalainen kustantaja ei olisi muka uskaltanut tarttua kirjaan, jonka historiallinen arvo kommunismin rikosten paljastajana tunnustettiin oitis kautta maailman.
" Ei mitään sensuuria näkynyt, siellä hyllyssä ne olivat kaikkien lainattavissa. "
Suurin osa ainakin. Vankileirien saaristo painettiin loputa suomeksi RUOTSISSA! Voihan olla, että kirjasto on sen sieltä ottanut hyllyynsä!
"Aika vahvaa höpinää."
Yrjö Leinon muistelmat haettiin pois jopa kotiovelta
Kai Ekholm
Sisäministeri Leino oli valmistellut useita vuosia muistelmiensa tekoa. Tammessa sen muokkaamiseen osallistuivat silloinen toimitusjohtaja Untamo Utrio ja kustannusvirkailija Kalevi Sorsa. Kirjaa valmisteli Tammessa pieni työryhmä ja suurin osa henkilökunnasta pidettiin asiasta tietämättömänä. Muistelmahanke paljastui alkoholisoituneen Leinon varomattomuuden vuoksi juuri ennen teoksen julkistamista
Muistelmateoksen levittämisestä pidättäydyttiin 22.10. 1958 ulkopoliittisista syistä. Pääministeri Fagerholmin huolestuessa 12 400 kappaletta oli jo painettu ja osa viety rautatieasemalle kirjakauppoihin lähettämistä varten. Osa pääsi kauppoihin; myydyt teokset haettiin takaisin ostajilta mm. Ivalossa.
Kustannusosakeyhtiö Tammi laati luettelon yhteisöistä ja henkilöistä, yhteensä 28, jotka olivat saaneet kirjan, mm. silloinen Helsingin yliopiston kirjasto.
Yrjö Leino kuoli vuonna 1961. Loppupainos tuhottiin 1960-luvulla Helsingin puhtaanapitolaitoksen polttouuneissa. Teos levisi sittemmin esim. eduskuntaan parinasatana monisteena, ja aiheutti korvausoikeudenkäynnin.*
Tammi julkaisi pian tämän jälkeen uusintapainoksen vuonna 1991. Se jäi kuriositeetiksi.
"Aika vahvaa höpinää."
Jatkosodan päätyttyä kirjastoista poistettiin tai siirrettiin suljettuihin varastoihin liki 300 teosta, joiden opetusministeriö katsoi voivan vahingoittaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Tässä joukossa oli mm. V. A. Koskenniemen, Mika Waltarin, Simo Penttilän (Uuno Hirvonen) ja Samuli Paulaharjun kirjoja, Urho Kekkosen Pekka Peitsi -nimimerkillä kirjoittamat kirjat, Kalle Väänäsen runokokoelma Runoruunalla ryssää päin, Armas J. Pullan Ryhmy ja Romppainen -kirjat sekä Ollin (Väinö Nuorteva) pakinakokoelmat Pisteet lopussa, Vot, Iivana ja Vastikekastike. Myös monet talvisotaa käsitelleet teokset, mm. Hjalmar Siilasvuon Suomussalmen taistelut ja Kuhmo talvisodassa, kuuluivat kyseisiin kirjoihin. Osa kyseisistä kirjoista vapautettiin yleiseen käyttöön vuonna 1958.
Kirjojen osalta Suomessa julkaistiin kyllä neuvostokriittisiä suomalaiskirjoja, mutta Nobel-palkitun Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston suomennos oli kustannettava vuonna 1974 Tukholmassa. Solženitsynin teoksia siihen saakka kustantanut Tammi oli kieltäytynyt sen julkaisemisesta hallituksen kehotuksesta, minkä Tammen toimitusjohtaja Jarl Hellemann paljasti vasta yli 20 vuotta myöhemmin. Pienkustantamo Kustannuspiste julkaisi kolmiosaiseksi muodostuneen teoksen kaksi jälkimmäistä osaa. Myös kirjan ottamisesta kunnallisten kirjastojen kokoelmiin keskusteltiin kulttuurilautakunnan tasolla esimerkiksi Turussa. Vankileirien saariston kohtalo Suomessa herätti laajaa huomiota länsimaissa ja silloinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja ja ulkopoliittinen taustavaikuttaja Max Jakobson katsoi "tapaus Solženitsynin" vahingoittaneen vakavasti Suomen kansainvälistä mainetta.
Puhut asian vierestä? Solzenitsynin koko muu tuotanto on tietenkin julkaistu suomeksi Suomessa ja olisi ihme, jos NIITÄ EI LÖYDY KIRJASTOSTA!
Sen sijaan kirjan Vankileirien saaristo ilmestymisaikaan Suomen (suomettunut) hallitus esti ”Vankileirien saariston” painamisen suomeksi! Sen painoi lopulta suomeksi ruotsalainen painotalo ja se kappale voi olla kirjastossa. Kyllä ruotsalaispainatus tokib Suomessa myydä sai!
Sittemmin on Sofi Oksanen painattanut sen myös suomeksi Suomessa!
Kiva todeta, ettei aloittaja ymmärrä tästäkään asiasta höläsen pöläystä.
Paras kun suhtautuu asioihin hissan osalta opiskelijan "etäisesti".
Millään kaupalla ei ole velvollisuutta ottaa myyntiin mitään tuotteita, vaan kauppa tekee tuotevalinnat oman liikestrategiansa mukaan, joten puheet "sensuurista" ovat yksinomaan tiltujen marmatusta.
Vai onko epäkuranttia makkaraa liikkeen myyntiin tarjoavan tehtaan tuote "sensuroitu", ellei sitä jostain syystä nähdäkään valikoimissa?
No ei tietenkään ole.
Mikäli tiltut haluavat edistää Beckmanin leperrysten levitystä, niin sitokaa sandaalit ja käykää ovelta ovelle kuin jehovat konsaan älkääkä höperehtikö löysiä.
"""Millään kaupalla ei ole velvollisuutta ottaa myyntiin mitään tuotteita, vaan kauppa tekee tuotevalinnat oman liikestrategiansa mukaan, joten puheet "sensuurista" ovat yksinomaan tiltujen marmatusta.""""
Onko jokin syy miksi tuo valitusvirtesi ei pätisi myös kustantamoihin silloinkin kun joku niistä ei suostu kustantamaan itänaapurin vastaista kirjallisuutta ?
"Onko jokin syy miksi tuo valitusvirtesi ei pätisi myös kustantamoihin silloinkin kun joku niistä ei suostu kustantamaan itänaapurin vastaista kirjallisuutta ?"
ON! Se, että kustantamo HALUSI sen painaa eikä teos ollut neuvostovastainen! Kirjoittajaa pidetään nyky-Venäjällä merkkihenkilönä!
"Onko jokin syy miksi tuo valitusvirtesi ei pätisi myös kustantamoihin silloinkin kun joku niistä ei suostu kustantamaan itänaapurin vastaista kirjallisuutta ?"
Mikä tässä nyt on niin kovin työlästä ymmärtää?
Kustantamolla, kuten makkarakauppiaallakin, on täysi vapaus valita itse tuotteet, joiden myyntiä ne haluavat edistää, ja sama koskee luonnollisesti myös kirjoja.
Ainoastaan totalitaarisissa valtioissa, kuten vaikkapa Venäjällä, mediat ja kustantamot joutuvat ahtaalle mikäli ne asettuvat poikkiteloin valtiojohdon kanssa.
Johan Beckman on Kremlin asiamies, minkä jokainen valistunut kansalainen on oppinut ymmärtämään, ja mikäli sinä tunnet tarvetta edistää Putinin asiaa, niin siitä vaan sandaalit jalkaan ja levitystyöhön.
Vai oletko ehkä sittenkin piilosensuristi kun et halua itse henkilökohtaisesti tehdä mitään sen eteen, että Beckmanin "hyvä" sanoma saa levikkiä ; )
Tuota kirjaa vastaan on hyökätty rajusti mutta ainoaakaan virhettä tai väärää tietoa siitä ei ole kyetty osoittamaan. Hyökkäilyt ovat olleet vain verbaalista sanahelinää ja poliittista jargonia, jolla koetetaan valheen kaikin keinoin puolustaa EU:a.
Niin teoria, luulotieto ja totuus, mikä niistä, Einsteinkin oli luulosairas, luuli vain että näin sellainenkin teoria on totuutta ja sitten fyysikot lähtivät perään uskomaan luulosairaan omia luuloja :D
Ei mene Persmänillä oikein hommat putkeen :(
" nuo kirjat olivat kirjastoissakin vakiokamaa."
bäckmanin kirjoja ei ole kirjastoissa, sensuuri nääs! Mitä pelätään, saisiko kansa väärää tietoa Venäjästä, EUsta, ym.
"Johan Beckman on Kremlin asiamies,"
Mitä sitten jos onkin? Onhan meillä kaikenlaisia asiamiehiä, on EUn, Naton, PLOn, ja ties minkä, joten so what.
Muita asiamiehiä saa olla pilvin pimein mutta Venäjän puolesta ei Suomessa ole kaunista sanaa saanut sanoa. Kiristellä vain vihasta hampaitaan.
Saa toki! Eihän sen ’kauniin sanan’ nyyntiä tai levitystä ole kielletty tai kirjan painosta takavarikoitu kuten YYA-aikana tehtiin. Kaikki levityskanavat eivät vain ota sitä myyntiin!
Osa varmaan ottaa ja itse voi myydä postimyyntinä!
---- kuten YYA-aikana tehtiin.----
Luettele ne kirjat, jotka takavarikoitiin.
” Luettele ne kirjat, jotka takavarikoitiin.”
Luettele itse kaikki Suomen kansalaiset aakkosjärjestyksessä! Sopiiko?
Sodan jälkeen meni kirjastoihin luettelo hyllyistä poistettavista kirjoista ja ne koottiin kussakin kirjastossa lukittavaan kaappiin, jota vitsimielessä nimitettiin nimellä ”Myrkkykaappi”!
Sinne päätyi satoja kirjoa joista muistan vain pari:
Armas J. Pullan kirjasarja Ryhmy ja Romppainen
Mika Waltari: Neuvostovakoilun varjissa
Pötyä, Ryhnyn ja Romppaisesn kirjat olen lukenut 1960-luvun alkuvuosina yleisestä kirjastosta lainaten. Kun on meinaan tuota ikää sen verran, että ei tarvitse kaikkia höpinöitä uskoa.
Kansa taisteli-lehti oli voimissaan kuten myös hyvin neuvostovastainen Valitut palat. Solzhenitsynin kirjat luin 1970-luvun lopulla, kirjastosta niin ikään.
” Pötyä, Ryhnyn ja Romppaisesn kirjat olen lukenut 1960-luvun alkuvuosina yleisestä kirjastosta lainaten. Kun on meinaan tuota ikää sen verran, että ei tarvitse kaikkia höpinöitä uskoa.”
Etkö lue kunnolla? Me puhuimma ajasta heti sodan jälkeen vuonna 1945! Lainasitko jo silloin kirjoja! Eihän ne kiellot ikuisia ollut ja juuri Pullan kirjat olivat pikemminkin veijaritarinoita, joissa ei tainnut edes kukaan menettää henkeään vaikka sota vallitsi!
Suomi on suomettuneempi kuin milloinkaan.
Mihin päin?
” Suomi on suomettuneempi kuin milloinkaan.”
Miten? Esimerkkejä,plse! Ei pelkkä tokaisu riitä!
Sensuuriako vai mitä lie kun EU-asioista ei tässä vaalikamppailussa ole inahdettu sanaakaan. Kaikkea muuta jaksetaan jauhaa loputtomiin.
” Sensuuriako vai mitä lie kun EU-asioista ei tässä vaalikamppailussa ole inahdettu sanaakaan. Kaikkea muuta jaksetaan jauhaa loputtomiin.”
Ehkäpä se asia ei ole Suomen poliitikoille samanlainen ongelma kuin mikä se näyttää olevan näille muutamille Suomessa pesiville venäläisimielisille Putinistille?
Asiaan liittyy suoraan Suomessa nyt toimiva Mediapooli, joka määrittelee itsensä näin:
"Mediapooli. on mediayhtiöiden verkosto, jonka toiminnalla turvataan kansalaisten pääsy luotettavaan tietoon kaikissa tilanteissa."
Uutistoimintaa tuntevat ymmärtävät millaisia vaaroja se edustaa kun aletaan "turvata" kansalaisten pääsyä tietoon.
Yksityinen kauppaketju saa oikeesti päättää mitä niillä on myynnissä???!! Kauhee skandaali!
Hullunhauskaa, tein äsken avauksen jossa kerroin Suomen päässeen Natoon Turkkia nöyristellen. Avaus oli näkyvillä ehkä tuollaiset pari minsaa, sitten se katosi vaikka sensuuri Suomessa kuulemma loppui YYA-ajan myötä. Suomessa ei siis ole sensuuria, muuten vain estetään epämieluisat mielipiteet.
Sinä sekoitat keskenään Suomen ja Suomi24:n. Jälkimmäinen on yksityisomisteinen palvelu, jolla on oikeus tehdä keskustelupalstansa sisällöllä melkein mitä huvittaa.
Toki niillä on oikeus sensuroida nato-vastaisuus. Kuten oli erilaisilla kustannusliikkeillä aikanaan oikeus olla julkaisematta Solzenytsinin kirjoja suomenkielellä. Tosin tämä nähdään esimerkkinä YYA-ajan sensuurista.
Mielipiteet vaihtuu aina tilanteen mukaan, eikös vaan.
Nato-vastaisuus kuuluukin sensuroida. Ei länteen saa antaa väärää kuvaa Suomesta.
Kukaan ei pysäytä sinua tilaamasta mitä tahansa kirjaa nettikaupoista. Jos vähimmäisenä vaatimuksesi on Prismasta saanti tai ei mitään, se on jo ihan omaa tyhmyyttäsi.
Sensuuri on sensuuria silloinkin jos sen voi jotakin kautta kiertää.
Lopeta sitten Suomen syyllistäminen siitä kokonaisuudessaan.
Ei ole vaan myyntiketjun oma päätös!
Kuten oli sekin kun Solzenitsynin teoksia ei painettu suomeksi Suomessa !!!!! Kuka muu sen päätti kuin Tammi itse ?
Se Moskovaan suomettuminen on muuttunut Brysseliin ja Washingtoniin suomettumiseen.
Suomen politiikka on lujasti seurailu vaihteella nykyään, seuraillaan trendejä, eri uhkilla ohjataan kansaa. Toimitaan nettomaksajina kiltisti.
https://youtu.be/P_WDOaUGCW8
Emme ole lainkaan suomettuneet YYA-ajan malliin! Ketään ei kiinnosta vaalimme, mediamme tai maamme sisäiset asiat!
Sinä et tajuakaan miten paljon kiinnostaa.
Ei todellakaan kiinnosta! Mikä hyvänsä vaalivoiton saanut puolue voi ja saa päästä hallitukseen eikä presidenttiä tarvitse enää valita poikkeuslailla ilman äänestystä!
----Mikä hyvänsä vaalivoiton saanut puolue voi ja saa päästä hallitukseen -----
Hahaa, tuota tyhmyyttä taas. Ei hallitukseen menoon vaalivoittoa vaadita, sellaista lakia Suomessa ei ole muuten kuin sinun päässäsi.
EI NIIN EIKÄ enää liioin MINKÄÄN ulkomaalaisen maan siunausta asialle! Nyt npääsy on mahdollista JOKAISELLA PUOLUEELLA ja asia riippuu vain hallitusneuvotteluista Suomessa!
Suotta rehentelet, jos PS tai joku muu puolue ajaisin aktiivisesti Suomen EU-eroa niin hallitukseen ei olisi asiaa vaikka saisin 60 edustajaa Eduskuntaan. Niin olisi kova paine ulkoa.
Mistähän nuo ylimääräiset ännät tulivat. Siis "ajaisi" ja"saisi".
EI SE MITÄÄN ULKOISTA PAINETTA VAADI! JOS JOKU PUOLUE ON KESKEISESSÄ TURVALLISUUSKYSYMYKSESSÄ ERI MIELTÄ KUIN MUUT NIIN EI YHTEISTYÖTÄ SYNNY!
----RI MIELTÄ KUIN MUUT NIIN EI YHTEISTYÖTÄ SYNNY!-----
Juuri tuo sama seikka vaikutti YYA-aikana mutta silloin se oli rikos ja vääryys. Nyt se on normaalia toimintaa. Niin maailma muuttuu, Eskoseni.
” Että tämän jälkeen ei pitäisi enää kenenkään kehdata ruikuttaa siitä kun 1970-luvulla Suomessa isot kustantamot eivät joitain kirjoja julkaisseet. Pienet julkaisivat ja nuo kirjat olivat kirjastoissakin vakiokamaa. Siis sensuuri ei ollut.”
SODANJÄLKEISEN SENSUURIN ensimmäisiä uhreja olivat kirjat. Heti jatkosodan jälkeen kirjakaupoista ja kirjastoista poistettiin kymmeniä tuhansia neuvostovastaisina pidettyjä niteitä. Tutkija Kai Ekholm laski väitöskirjassaan Kielletyt kirjat 1944–1946 (2000), että kirjastoista poistettiin 1 783 eri kirjanimekettä. Kirjakaupoista poistettiin satoja nimekkeitä.
Poistettavien kirjojen joukosta löytyivät esimerkiksi Adolf Hitlerin Taisteluni, Kirsti Huurteen Sirpin ja moukarin alla, Erkki Palolammen Kollaa kestää ja Mika Waltarin Neuvostovakoilun varjossa. Myös ”virheellistä tietoa ulkomaiden oloista” sisältäviä koulujen oppikirjoja tarkistettiin ja poistettiin käytöstä.
Neuvostoliittolaisen kirjailijan Aleksandr Solženitsynin kolmiosainen teos Vankileirien saaristo (1973) ei ilmestynyt vuonna 1974 suomeksi, koska kustantamo Tammelle vakuutettiin kirjojen olevan myrkkyä Suomen neuvostoystävälliselle ulkopolitiikalle.
Neuvostovastaisina pidetyt elokuvat, kuten ennen sotia valmistuneet Jääkärin morsian (1938) ja Aktivistit (1939), joutuivat esityskieltoon. Vuonna 1985 Yleisradio hyllytti Karhu naapurina -nimisen brittidokumentin, koska sen ajateltiin esittävän Suomen ja Neuvostoliiton suhteen huonossa valossa.
Vuonna 1985 valmistunut Renny Harlinin ohjaama elokuva Jäätävä polte oli viimeinen elokuvatarkastamon ulkopoliittisista syistä kieltämä elokuva. Elokuvan leikattu versio sai lopulta korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä ensi-iltansa vuoden 1986 joulukuussa.
MEDIASSA itsesensuuria harjoitettiin ainakin 1980-luvulle saakka.
Suomalaisen lehdistön Moskovan-kirjeenvaihtajien toimintaa väitöskirjassaan tutkinut Turo Uskali Jyväskylän yliopistosta kertoo, että suomalaislehtien toimittajat sisäistivät itsesensuurin hyvin.
”Kun toimittaja lähti Moskovaan, kotitoimitus antoi evääksi kehotuksen itsesensuuriin. Jotkut toimittajat kuitenkin opettelivat kirjoittamaan tietoa rivien väliin”, Uskali kertoo.
Uskalin väitöskirja ”Älä kirjoita itseäsi ulos”: Suomalaisen Moskovan-kirjeenvaihtajuuden alkutaival 1957–1975 (2003) sai nimensä Uuden Suomen päätoimittajan ohjeistuksesta lehden Moskovaan lähetetylle kirjeenvaihtaja Aarne Tanniselle.
Uskalin mukaan vasemmistolehdet, kuten Kansan Uutiset ja Tiedonantaja, olivat muita lehtiä tiukemmin suitsittuja kirjoittaessaan Neuvostoliitosta. Osa toimittajista piti Neuvostoliittoa ihannemaana sen epäkohdista huolimatta. Vuosina 1957–1975 Moskovassa oli kirjeenvaihtajia myös Yleisradiosta, STT:sta, Helsingin Sanomista ja Uudesta Suomesta.
”Suomalaiset kirjeenvaihtajat oppivat tasapainoilemaan kotitoimituksen vaatimusten ja realiteettien välillä. Yhtäkään suomalaista kirjeenvaihtajaa ei karkotettu Neuvostoliitosta, vaikka myös arkoja aiheita käsiteltiin.”
Aika oli erityisen hankalaa television uutisankkureille. Televisiolähetykset kasvattivat suosiotaan, mutta sensuroimattomia kuvia Neuvostoliitosta ei ollut saatavilla. Kirjoittavilla toimittajilla oli enemmän vapautta.
Tämän kirjan voi ostaa muualta. Kyse siis ei ole sensuurista.
Yrittäjillä on oikeus päättää mitä he myyvät.
Kuten myös kustantamoilla on oikeus päättää mitä kirjoja kustantavat ! Niillä ei ole pakkoa tehdä mitään vain oikeiston miellyttämiseksi.
SODANJÄLKEISEN SENSUURIN ensimmäisiä uhreja olivat kirjat. Heti jatkosodan jälkeen kirjakaupoista ja kirjastoista poistettiin kymmeniä tuhansia neuvostovastaisina pidettyjä niteitä. Tutkija Kai Ekholm laski väitöskirjassaan Kielletyt kirjat 1944–1946 (2000), että kirjastoista poistettiin 1 783 eri kirjanimekettä. Kirjakaupoista poistettiin satoja nimekkeitä.
Poistettavien kirjojen joukosta löytyivät esimerkiksi Adolf Hitlerin Taisteluni, Kirsti Huurteen Sirpin ja moukarin alla, Erkki Palolammen Kollaa kestää ja Mika Waltarin Neuvostovakoilun varjossa. Myös ”virheellistä tietoa ulkomaiden oloista” sisältäviä koulujen oppikirjoja tarkistettiin ja poistettiin käytöstä.
Neuvostoliittolaisen kirjailijan Aleksandr Solženitsynin kolmiosainen teos Vankileirien saaristo (1973) ei ilmestynyt vuonna 1974 suomeksi, koska kustantamo Tammelle vakuutettiin kirjojen olevan myrkkyä Suomen neuvostoystävälliselle ulkopolitiikalle.
Neuvostovastaisina pidetyt elokuvat, kuten ennen sotia valmistuneet Jääkärin morsian (1938) ja Aktivistit (1939), joutuivat esityskieltoon. Vuonna 1985 Yleisradio hyllytti Karhu naapurina -nimisen brittidokumentin, koska sen ajateltiin esittävän Suomen ja Neuvostoliiton suhteen huonossa valossa.
Vuonna 1985 valmistunut Renny Harlinin ohjaama elokuva Jäätävä polte oli viimeinen elokuvatarkastamon ulkopoliittisista syistä kieltämä elokuva. Elokuvan leikattu versio sai lopulta korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä ensi-iltansa vuoden 1986 joulukuussa.
MEDIASSA itsesensuuria harjoitettiin ainakin 1980-luvulle saakka.
Suomalaisen lehdistön Moskovan-kirjeenvaihtajien toimintaa väitöskirjassaan tutkinut Turo Uskali Jyväskylän yliopistosta kertoo, että suomalaislehtien toimittajat sisäistivät itsesensuurin hyvin.
”Kun toimittaja lähti Moskovaan, kotitoimitus antoi evääksi kehotuksen itsesensuuriin. Jotkut toimittajat kuitenkin opettelivat kirjoittamaan tietoa rivien väliin”, Uskali kertoo.
Uskalin väitöskirja ”Älä kirjoita itseäsi ulos”: Suomalaisen Moskovan-kirjeenvaihtajuuden alkutaival 1957–1975 (2003) sai nimensä Uuden Suomen päätoimittajan ohjeistuksesta lehden Moskovaan lähetetylle kirjeenvaihtaja Aarne Tanniselle.
Uskalin mukaan vasemmistolehdet, kuten Kansan Uutiset ja Tiedonantaja, olivat muita lehtiä tiukemmin suitsittuja kirjoittaessaan Neuvostoliitosta. Osa toimittajista piti Neuvostoliittoa ihannemaana sen epäkohdista huolimatta. Vuosina 1957–1975 Moskovassa oli kirjeenvaihtajia myös Yleisradiosta, STT:sta, Helsingin Sanomista ja Uudesta Suomesta.
”Suomalaiset kirjeenvaihtajat oppivat tasapainoilemaan kotitoimituksen vaatimusten ja realiteettien välillä. Yhtäkään suomalaista kirjeenvaihtajaa ei karkotettu Neuvostoliitosta, vaikka myös arkoja aiheita käsiteltiin.”
Aika oli erityisen hankalaa television uutisankkureille. Televisiolähetykset kasvattivat suosiotaan, mutta sensuroimattomia kuvia Neuvostoliitosta ei ollut saatavilla. Kirjoittavilla toimittajilla oli enemmän vapautta.