Kuuntelin Spotifystä erästä hienoa Bachin sävellystä kotisterkoillani.
Kylässä oli uskovaisia sisaria ja veljiä viettämässä mun kanssa iltaa. Juteltiin siinä samalla tiestä ja matkasta. Bachin pitkä sävellys kuului taustalla, kunnes yksi miehistä säpsähti ihan kuin yhtäkkiä vain. Hän kysyi: mitä korvani kuulivatkaan???!
Luulin, että lähellä oli tapahtunut jotain hyvin erikoista.
Keskustelu jatkui. Jonkin ajan kuluttua samainen mies säpsähti uudelleen! Säikähdin hänen reaktiota. Kysyin, että mitä? Luulin, että hän on saamassa jonkin kohtauksen. Hän kysyi: mikäs soitin tuossa sävellyksessä oikein on.
Sanoin, että en oo kiinnittänyt huomiota muuta, kuin että siinä on ainakin huiluja, viuluja ja jotain muita puhallinsoittimia.
Katottiin yhdessä levyn kannesta, mitä soittimia kyseisellä levyllä on.
Selvisi, että kyseisessä kappaleessa oli parissa kohtaa saksofoni.
Hän sanoi heti, että kuuntelinkin, että seassa taitanee olla jokin sopimaton soitin.
Kysyin, miksi juuri saksofoni olisi muka sopimaton soitin, mutta trumpetti, kornetti, flyygelitorvi ja Käyrätorvi ei. Hän siihen, että saksofonin muoto on sopimaton ja se on tehty alkujaan Jazz musiikkiin, joka taas ei ole alkujaankaan uskovaisille sopivaa rytmisyyden vuoksi.
Kysynkin teiltä, mitä te pidätte sopimattomina ja sopivina soittimina. Itselle oli ihan uutta, että saksofoni olisi automaattisesti huono soitin ja sen vuoksi minun ei pitäisi kuunnella kyseistä levyäkään enää ikinä. Tämä veli sanoi minulle, että parhaimpia bach-levyjä ovat ne, jotka on soitettu kokonaan uruilla. Niitä voi kuunnella hyvällä omalla tunnolla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mites tuo suun soittaminen?
Jotkut nimittävät haitaria pirun keuhkoksi.
polettava haarmoooni on kans sukua haitarille ja on näin ollen kielletty
Trollolloo. Nahkahuilu naukuu...!
Asia ei kuulu uskontoon.
vittu