Sanna Marin savusti Jutta Urpilaisen 2014 pois puoluejohtajan paikalta

Anonyymi

Demarinaiset ovat edelleen kärmeissään puoluejohtaja Antti Rinteelle siitä, että Rinne 2014 ahdisti ja saattoi huonoon valoon kaikin puolin pätevän Jutta Urpilaisen. Tämän takia Urpilainen hävisi vaalissa, ja Rinne epäreilusti nousi puoluejohtajaksi.

SDP-naisilta on täysin unohtunut se tosiasia, että se oli nimenomaan Sanna Marin joka laittoi Urpilaisen savustuksen iikkeelle. Marin vetosi puolueen heikkoon kannatukseen ja piti puoluejohtajan vaihtamista esillä. Sanna ehdotteli useita ehdokkaita, muun muassa SAK;n Lauri Ihalaista.
https://demokraatti.fi/sanna-marin-haluaa-lauri-ihalaisen-sdpn-puheenjohtajaehdokkaaksi/

Tosiasiassa Rinne asettui ehdolle jälkijättöisesti, ja vasta kentältä tulleen kovan pyytelyn jälkeen. Urpilainen oli kuitenkin helposti voitettavissa. Naisenemmistöinen SDP-puoluekokouksen edustajisto äänesti Rinteen uudeksi puheenjohtajaksi.

Mutta edelleen tuon 2014 puoluekokouksen ja naisten kaunan peruja, Rinne joutuu vieläkin kohtelemaan Urpilaista kuin prinsessaa. Käsittelyä silkkihansikkain, ja tarjoamaan tälle milloin pankinjohtajan, milloin pääjohtajan tai ministerin ja milloin EU-komissaarin virkaa otettavaksi.

Samaan hallitukseen ei voida istuttaa kahta SDP-kissaa, Marinia ja Urpilaista. Menisi silkaksi tappeluksi.
Siksi Rinne joutuu antamaan EU-komissaarin viran Urpilaiselle, on tämä sitten tosiasiassa kiinnostunut tuosta reissuhommasta taikka ei.

13

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nehän otti jonkin adoptiolapsenkin. Mitenkä sen sijoittaa, jos Brysselistä tulee uusi kotimaa 5 vuodeksi?

      • Anonyymi

        Vauva se on Marinillakin, taitaa olla äitiyslomakin vielä!


    • Urpilainen on oikeasti ihan helvetin tyhmä. Mutta osaa ruotsia, joten JATKOON!

      • Anonyymi

        Kyllä minä muistan, kun se Kokkolassa sai raivokohtauksen eräässä kokkouksessa ja alkoi huutamaan poliisia paikalle , kun jossakin takapenkissä yleisö vähän vaihtoi ajatuksiaan. Se oli pelotta näky.


    • Anonyymi

      sannan silmätkin on terästä, ei aikaile löydessä tikaria selkään toverille,

      • Anonyymi

        Eilen telkkarissa oli Sanna ja se Kepun lappilainen tytteli Kulmuni. Lapin tyttelillä oli oikein naismainen ja pehmeän sointuva ja soliseva puheääni. Sannan ääni taas oli kuin kahta metalliputkea hinkkaisi vastakkain. Tästä naisesta tulee liikenneministerinä uusi Anne Berneri.


      • Anonyymi

        Kulmunilla oli naisellisesti kaunis hame päällä ,josta näkyivät upeat sääret ja miellyttävät kasvot ,kaunis ääni ja lempeä katse.


    • Anonyymi

      Punikit hajoaa taas kuten v 1918.

      • Anonyymi

        Älä unta nää. Persut hajoaa ennen syksyä ja siksi Halla-aho jättää uppoavan persupuolueen.


      • Anonyymi

        demadeista tulee vasenmiston kokoomus liittolaiset kärsii aina vaali tappion hallitus kauden jälkeen,


    • Anonyymi

      Sanoisin, että Sanna Marin ei ole ihmisten asialla, vaan ajaa oma ego edellä muka sosialidemokratian ajatusta. Hän on todellinen pyrkyri, joka ei pysty asennoitumaan todellisten köyhien edunvalvontaan.

    • Anonyymi

      Voi Sanna, olet alieni ja et koskaan tule menestymään politiikassa. Kylmä ja tunteeton poliittisen jargonin toistaja.

      • Anonyymi

        Lopetti jo ajat sitten politiikassa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6158
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1209
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      1000
    Aihe