Suomessa syntyvät lapset joutuvat automaattisesti ev.lut.uskon piiriin. Heti pienestä pitäen lapset joutuvat kouluissa laulamaan jumalan ylistyslauluja ja rukoilemaan ja palvomaan raamatun sanomaa, mikä on täydellistä aivopesua. Lasten tulisi kasvaa uskonnonvapaana ja sitten aikuisena päättää itse, haluavatko he uskoa korkeampiin voimiin vai ei.
Näin kirkosta on tullut tavallaan traditio. Siihen kuulutaan, koska on aina kuuluttu, eikä oikealla uskomisella ole mitään tekemistä asian kanssa. Ja myös se vaikuttaa, että koska muutkin tuttavat kuuluvat kirkkoon niin en minäkään viitsi siitä sitten erota.
Ja myöhemmin rippikouluissa voisi sanoa harrastettavan jopa suoranaista propagandaa. Nuoria houkutellaan sinne väärin perustein; ripari viedään läpi kaikennäköisten leikkien ja pelien avulla, jotta nuorille jäisi mukava kuva koko uskonpuuhasta. Harvempia nuoria oikeasti kiinnostaa jumalanpalvonta ja uskominen.
Miksi tällaista käsittämätöntä mielenmuokkausta oikein harjoitetaan? Ehkä kirkko pelkää, että muutoin ihmiset saattaisivat vaikka ajatella itse, eikä kaikkia tekemisiä sanella ylhäältä päin? Mutta sehän olisi hirveää! Tai että kun juuri kukaan ei kirkkoon enää kuuluisi, niin kirkollisveron kautta saatava tulonlähde kuihtuisi pois?
Onneksi nykyään ajat ovat muuttumassa, yhä useammat ihmiset ovat uskaltautuneet erota kirkosta ja myöskin eroamisesta on tehty helpompi prosessi internetin ansiosta.
(www.eroakirkosta.fi)
Pyydän vielä anteeksi, jos loukkasin tällä uskovaisten mieliä, sillä en suoranaisesti vastusta uskonnonharjoittamista, koska tiedän että uskonto antaa monille ihmisille henkistä apua ja tukea. Mutta jos ihminen haluaa uskoa, liittyköön kirkkoon itse. Ei ole oikein pakottaa lapsiamme heidän tahtomattaan tietynlaiseen ajatteluun.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomessa syntyvät lapset eivät joudu automaattisesti ev.lut kirkon piiriin. Se on ihan täysin kiinni vanhemmista minkä kirkon piiriin lapset joutuvat vai joutuvatko minkään kirkon piiriin. Tuttavapiiriini kuuluu perheitä, joiden lapset on kastettu ortodokseiksi. Tuttavapiiriini kuuluu perheitä, joiden lapset ovat saaneet nimen ja virallisen identiteetin ihan virallisten maallisten muodollisuuksien kautta ilman minkään kirkon kastetta.
Se on selvä, että pienillä lapsilla vanhemmat vaikuttavat alkupeleissä siihen, minkälaiseen arvopohjaan ja elämänkatsomukseen lapset kasvavat sisään. Jopa ateismi ja tieteellinen materialismi ovat tällaisia arvopohjia ja elämänkatsomuksia joihin lapset voivat vanhempiensa myötä kasvaa sisään. Ovatko ne sen oikeampia tai parempia arvopohjia ja elämänkatsomuksia? Ne ovat uskomuksia muiden joukossa. Niissä on hyvät puolensa niinkuin muissakin uskonnoissa. Myöhemmin kun lapset varttuvat, he toivottavasti saavat mahdollisuuden muodosta itse mielipiteensä ja elämänkatsomuksensa. Se on Suomessa nykyään varsin hyvin mahdollistakin. Aina on kehittämisen varaa.
jotain saatanan aivopesua se on!!!!
On totta, että lapsien uskonto ym. mukautuu sen mallin mukaan mitä aikuiset ovat itse oppineet ja haluavat sen lapsilleen jakaa. Suomessa kuitenkin ev.lut. on se pääkirkko ja kalenterikin rakentuu pitkälti sen mukaan mikä on tietysti väärin. Minkään tällaisen ihmisen pään sisäisen jutun ei pitäisi saada vaikuttaa ihmisten elämään. Ihan liikaa kaikkea uskonnollista hömppää mediossa ja joka paikassa ulos suodetaan. Tällaiset asiat ihmiset saisivat hoitaa muiden samankaltaisten kanssa ja pitää ne poissa näkyviltä. Jos mä uskon, vaikka tiekiviin niin en mä sitä silti rupea joka mainokseen tunkemaan, enkä varmasti saa lomaa sen takia, että mulla on nyt pyhien kivien viikko ja mä en saa silloin rasittaa itseäni.
Lapsille pitäisi opettaa yleistä uskontotiedettä, että he tietävät minkälaisia uskontoja ja uskomuksia maailmassa on.
Ja on väärin, että ateismi olis joku uskomus. Eihän se ole, koska siinä vaan toimitaan ilman minkään henkisten ( eli pään sisäisten ) asioiden johdattamista. Itse en haluaisi edes käyttää mitään nimitystä ateismi,koska ihminen joka ei usko mihinkään niin on mun mielestä vaan normaali ihminen joka on ymmärtänyt olemuksensa ja sen, että täällä vaan ollaan ja sitten mennään pois. Ei siinä ole mitään sen erikoisempaa tai, että sillä olisi jotain suurempaa merkitystä.
Miksi pitäisikään olla??
Näin se menee. Meidät jo kakarasta lähtien tuputetaan uskonnon piiriin. Vanhemmat eivät uskalla tehdä toisin, kun on suvussa ollut tapana että lapsi ristitään, käy pyhäkoulua, käy ripillä, vihitään kirkossa jne. jne... tätä kirottua kierrettä jatkuu läpi elämän. Kirkko pitää meitä näin otteessaan ja maksattaa meillä elämämme aikana kirkollisveroa huomattavia summia. Ainut mitä jäljelle jää, on se 6 jalan syvä monttu siellä hautuausmaalla, ja siitäkin vielä omaisemma maksavat kuoltuamme. Siinä lyhyesti kaikki ihmisen lyhyestä elämästä.
Kaikki tämä touhu vain yhden hömppäopin(=uskonto) vuoksi.
Keskustelu pakkouskonnosta ja kirkkoon kuulumisesta on turhaa, koska jokainen aikuinen ihminen voi tehdä itse ratkaisunsa. Itselläni on sellainen muisto lapsuuden koulun uskontotunneilta, että minulle kerrottiin sellaisista hyvistä asioista, mitä jeeskuksen opit pitivät sisällän. Kaikki ne kirjan kertmukset olivat muistiinpainuvia ja saavat vieläkin ajattelemmaan, että osaisinpa minäkin olla elämäni aikana yhtä armollnen ja raatava kuin jeesus oli.
Esimerkkinä tuhlaajapojan paluu, jossa heikkoa ei tuomita, vaan otetaan rakkaudella takaisin kotiin.
Toinen esimerkki oli, yhteiskunnalliseti sinä aikana ja nykyisinkin, haureellisen naisen kohtelu.
Jeesus on suurin maan päällä asunut ihminen. Jos me kaikki voisimme ajateela samoin kuin hän, ei olisi sotia eikä muutakaan turhaa kärsimystä. Tiedän, että ihminen pystyy selliseen ajatteluun jos haluaa, mutta tähän aikaan tultuamme, emme enää näe edes itseämme saati sitten vierellämme kärsivää lähimmäistä.
Nykysin koulun uskonto on tullut teoreettisemmaksi. Miksi ihmeessä raamatun hyviä ja inhimillisiä kertomuksia ei näe enää uskonnon kirjoissa. Siellä puhutaan vaikeista raamatunlauseita, joita on lapsen on hankala tulkita.
Eri uskonnissa ihmisillä on jumala, joka opettaa elämään itsensä ja lähimmäisten kanssa, mutta liian moni kansa on joutunut suureen tuhoon joidenkin karimaattisten ihmisten vuoksi, jotka omien mieltymystensä ja tarpeidensa varjolla ovat käyttäneet väärin raamatun tai minkä tahansa uskonnollisen kirjan lauseita.
Suomessa kirkko on laaja instituutio, joka elää kirkollisveronmaksajien tuella. Minusta on aivan oikein, että kirkosta erotaan, jos se ei tuo ihmiseloon tarvittaessa lohtua ja uskoa huomiseen.
Uskon, että ihmiset tietävät ilman kirkkoakin mikä on hyvä ja mikä paha ihminen. Minusta tavallinen ihminenkin osaa olla armollisempi kuin suomen kirkko.
-Maria
Jos et usko, joudut kuoltuasi kadotukseen.
Miksi pelko on aina se työkalu uskonnossa.
Armo: Toinen hyvä työkalu. Jos teet syntiä ja anot ripin kautta armoa, niin saat sen. Jatkat edelleen kuuliaisena uskovaisena...jne.
Ei vakuuta minua ainakaan toistaiseksi.
Asiahan on niin että ilman Jumalaa täällä ei olisi mitään. Ilman häntä emme selviä silmänräpäystäkään, emme olisi edes olemassa. Ilman elämän Henkeä olemme vain maan tomua, ei sen kummempaa. Syntiin langenneina voimme ne tunnustaa ja tehdä parannuksen ja saada armon Jeesuksen sovitustyön kautta. Mikäs siinä sitten pelottaa? Sekö että meille on luvassa iankaikkinen elämä, eli enemmän kuin osaamme kuvitella olevan olemassakaan. Mutta ei sinua eikä minua kukaan pakota uskomaan, se on vapaaehtoista, ei Jumala väkisin pidä kiinni, hän päästää menemään oman onnemme varaan aikanaan, mutta luuleeko joku tulevansa toimeen ilman elämän henkeä, joka on saatavissa vain Jumalalta. Vai onko joku kuullut tai nähnyt että joku muukin olisi luonut elämää tai onko se peräti itsestään kehittynyt? Jos ei tämä vakuuta niin kerro mikä muu saa vakuuttumaan jostakin paremmasta