Finanssivalvonta tutkii eläkeyhtiö Ilmarisen toimia

10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

suomessa eläkeyhtiöillä on muutenkin liikaa valtaa muuttaa eläke järjestelmä heille suotuisaksi jossa eläke edut huononee samalla sijoitus toimintaa katsotaan sormien välistä politiikassakin,

Äänestä
  • Eläkeyhtiöiden johtajat ja muu virkakunta ottavat kaikki edut irti maksimaalisesti työsuhteistaan.

    Äänestä

oliko vappu satanen pään avaus osa eläkkeistä jää yhteiskunnan maksettavaksi samalla kun varsinaiset eläke maksut on nousemaan päin, finanssivalvonnalla olisi syytä tarkistaa muutkin eläkeyhtiöt,

Äänestä
  • Eläkkeistä ei jää senttiäkään yhteiskunnan maksettavaksi "vappusatasesta" huolimatta. Eläkkeiden korotus voidaan kustantaa varsin hyvin eläkeyhtiöiden sijoitusten tuotosta.

    Äänestä

Onko Ilmarisen toimissa ollut jotain outoa jo aiemmin, koska murhattu Ilmarisen eläkevarojen sijoitusjohtaja oli ”miellyttävä henkilö”, joka joutui jostain syystä lähtemään Ilmarisesta viime helmikuussa, tai irtisanoutui ja otti huonopalkkaisemman homman. Lavastettiinko murhaajaksi tämän aiempi alainen? Tällaista pohdiskelua on ollut mm. Ylilaudalla.

Äänestä
  • edit. "viime helmikuussa", siis vuosia sitten helmikuussa.

    Äänestä

Onpa hyvä, että tutkitaan.

"Veroparatiisit herättävät taas kuohuntaa, mutta moniko tietää omien eläkerahojensa olevan Cayman-saarilla"?

Kauppalehden juttu muinoin.

Äänestä

Just joo ja tänään luin ylen uutisista että nuoret joutuvat maksamaan vanhusten eläkkeitä? Eikö vanhukset ole eläkkeensä maksaneet palkoistaan kymmeniä vuosia? Missä ne rahat nyt ovat?? Herrojen taskussako? Onneksi aletaan tutkimaan mutta tuo tarkoittaa juuri sitä että kohta sanotaan että kassavarat ryöstetty ja syökää mummot ja vaarit omia säästöjänne, siis ne joilla sitä on mutta on niitä joilla ei ole mitään muuta turvaa kuin eläkerahat....

Äänestä

Jurttaryssäläisten meininkiä. Suomi pitäisi siivota noista kehitysmaalaiskähmäreistä totaalisesti. Näiden jurttalaisten N1c -luteitten perässä ei jaksa mennä kukaan normaali ihminen, joka on tottunut skandinaavis-euripidiseen tasoon ja asioiden hoitoon.

Äänestä

Sama tutkimus myös veteraani järjestöille. Ovat keränneet miljoonia, joita eivät ole jakaneet veteraaneille, oottavat vain, että veteraanit loppuu, ja rahankerääjät jakavat potin keskenään. Tutkiikohan näitä mikään laitos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja epäilynä eläkevarojen väärinkäyttö.
https://www.hs.fi/talous/art-2000006136311.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=ee9c199146a48db66b451db42bf4a3f1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu