CRISPR-editoidut lapset ovat vaarassa kuolla ennenaikaisesti

Jokin aika sitten tiedeyhteisö kohahti, kun kiinalaistutkijat editoivat ihmisalkioiden DNA:ta. Perimämuokkauksen tarkoitus oli, etteivät syntyvät lapset sairastuisi HIV:n aiheuttamaan AIDS:iin. Monet pitivät DNA-editointia mullistavana menetelmänä ja näkivät siinä paljon potentiaalia ihmisen ominaisuuksien modifioinnissa. Puhuttiin jopa superlasten tuottamisesta ja siitä, että vanhemmat saisivat itse valita, millaisia ominaisuuksia heidän lapsensa saisivat.

Totesin jo noin vuosi sitten, ettei ihmisen DNA-jaksoja pitäisi lähteä sörkkimään, koska solumme käyttävät pasiivisia DNA-jaksoja moniin tarkoituksiin eivätkä tiedemiehet vielä tiedä, miten yhteenkin DNA-jaksoon toteutettu muutos vaikuttaa järjestelmässä, jossa DNA-jaksoja hyödynnetään useisiin käyttötarkoituksiin. Nyt tutkijat ovat alkaneet ymmärtää, miten ongelmallista DNA:n muokkaaminen on ja varoittavat, että mm. editoinut kiinalaislapset todennäköisesti tulevat kuolemaan ennenaikaisesti.

Tapaus on erinomainen osoitus siitä, miten täydelliseksi ja optimaaliseksi suunniteltua järjestelmää ei pitäisi lähteä roplaamaan. Samalla tapaus osoittaa, miten idioottimainen teoria evoluutioteoria on. Genomi ei virheiden kautta tule paremmaksi, päinvastoin. Jos eivät edes tiedemiesten tarkoituksella tekemät suunnitellut modifikaatiot paranna järjestelmää, kuinka satunnaiset geenivirheet voisivat sitä parantaa? Ja tämähän on nähty myös käytännössä; ihmisen genomissa on maailmanlaajuisesti jo peräti 628'685 sairauksiin yhdistettyä geneettistä virhettä (disgenet.org), mutta nykytiede ei tunne ainutakaan täysin hyödyllistä geenivirhettä. Geneettinen rappeutuminen on siis biologinen tosiasia eikä evoluutiosta ole tietoakaan.

Linkit ketjussa. Älkää eksykö, ajattelevat ihmiset.

7

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamattu. Puhut paljon. Missä totuus ? Kuka on ohjaajasi ?

    • Anonyymi

      Ei ihmisen DNA ole suunniteltu. Se on evoluution kehittämä.
      Vai ihan omia virheitään paikatakseenko Jumala istutti ihmisen DNA:han 10 % muinaisten retrovirusten pätkiä.

      Se on totta, ettei CRISPR ole vielä riittävän tarkka yleiseen käyttöön. Lännessä sitä on käytetty ihmisiin vain, jos muu ei enää auta. Kiinassa asiat ovat vähän toisin. Mutta kun menetelmät kehittyvät, siitä saattaa tulla hyvä lisä lääketieteeseen, kuten nyt jo evoluutioteoriaan perustuvasta tutkimuksesta mm. syöpätautien hoidossa.

      • Anonyymi

        Ja kylläpä se Rottiksellekin kelpaa siinä vaiheessa kun rukous ja polttouhrit ja muut raamatulliset hoidot eivät enää auta.


      • //Vai ihan omia virheitään paikatakseenko Jumala istutti ihmisen DNA:han 10 % muinaisten retrovirusten pätkiä.//

        Ns. retrovirusten pätkät ovat solujemme talteenottamia virusten DNA-jaksoja. Ne on tarkoitettu suojelemaan meitä virushyökkäyksiltä ja toimivat oikein, kun epigenomimme on kunnossa. Mutta kun et hoida itseäsi, syöt epäterveellisesti, elät synnissä, tupakoit, käytät liikaa alkoholia jne., niin epigenomisi joutuu epätasapainoon eivätkä retovirusten ekspressio enää toimikaan kuten pitäisi.


    • >>Tapaus on erinomainen osoitus siitä, miten täydelliseksi ja optimaaliseksi suunniteltua järjestelmää ei pitäisi lähteä roplaamaan.<<
      ...
      >>...ihmisen genomissa on maailmanlaajuisesti jo peräti 628'685 sairauksiin yhdistettyä geneettistä virhettä (disgenet.org),...<<

      Täydellinen järjestelmä mikä on pullollaan virheitä? Et taida ymmärtää itsekään mistä puhut (ei sinänsä yllättävää henkilöltä joka pitää vuoria mutakakkuina).

      • Anonyymi

        Geenivirhe on mielestäni melkoisen arvolatautunut ilmaisu, se ilmentää ihmisen omia tavoitteita ja ihanteita hyvin toimivan ihmiselimistön tuottavasta genomista.

        Väestössä yleisten geenivirheinä pidettyjen genomin ominaisuuksien lisäksi on erikseen diagnosoituja geenivirheitä melkoinen liuta, linkissä muutamia esimerkkejä:

        https://www.norio-keskus.fi/tietoa/diagnoosikohtaista-tietoa.html

        Ihmisen geenistön paranteleminen on tietysti varsin vaikeaa ja se vaatinee pitkän ja epäonnistumisiakin tuottavan oppimisen.

        Viljelykasveja ihmiskunta on jalostanut valintajalostuksella aluksi tiedostamattaan ja myöhemmin enemmän tavoitehakuisesti geenejä manipuloimalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2908
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      49
      2298
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1664
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      56
      1189
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe