1900-luvulla Neuvostoliitto oli amerikkalaisten poliittisessa retoriikassa "pahan valtakunta".
Euroopassa nimitystä pidettiin varsin yleisesti hieman naurettavana. Nyt 2010-luvulla samaan asetelmaan on kuitenkin palattu. "Paha" on jälleen samalla suunnalla. Ainoa erotus on että 1900-luvulla "pääpahis" oli Neuvostoliitto, nyt demonisuuden suurin valtakeskittymä on Kiinassa.
Kuinka hirvittävästä pahuudesta nyt on kysymys? Miksi ateistiset johtajat ovat jälleen koko planeetan suurimmat pahikset?
Euroopassa nimitystä pidettiin varsin yleisesti hieman naurettavana. Nyt 2010-luvulla samaan asetelmaan on kuitenkin palattu. "Paha" on jälleen samalla suunnalla. Ainoa erotus on että 1900-luvulla "pääpahis" oli Neuvostoliitto, nyt demonisuuden suurin valtakeskittymä on Kiinassa.
Kuinka hirvittävästä pahuudesta nyt on kysymys? Miksi ateistiset johtajat ovat jälleen koko planeetan suurimmat pahikset?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkä maailmantuskaasi lisäisi vielä eräs kirja, Ari Turusen Mulkerot.
Kirkkojen piireistä löytyy mittava määrä veljeskuntia jotka ovat pahiksia.
No tieto lisää tuskaa mutta onneksi sitä ei tee Raamatun teksit sillä se on kevyen luokan huuhaata, vaikka jotkut ovat sitä mieltä, että se on Jumalan sanaa.
Koko maailmassa vallitsee pahuus - ei yksin Kiinassa ja Neuvostoliitto-Venäjällä.
*Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.*
1. Johanneksen kirje 5:19:
Yhden parhaimmista saarnoista olen kuullut venäläiseltä puhujalta, joka puhui hellarikirkossa, Joensuussa syksyllä 2016. Kävin puheen jälkeen kyselemässä häneltä vielä tarkemmin puhumistaan asioista. Poikansa oli tulkkina.
Eräs venäläinen kertoi tulleensa uskoon kun oli lukenut Tapio Nousiaisen kirjan "Yksi ainoa elämä" (käännetty venäjän kielelle).
Kristunuskoa on harjoitettu yli 2000 vuotta, onko se tai jokin muu uskonto saanut aikaan parempaa elämää?
Ehkä, mutta myös paljon julmuuksia ovat usonnot aiheuttaneet ja aiheuttavat yhä ihmiselle kriisejä.
Todellisuudessa maailmassa menee paljon paremmin kuin sata vuotta sitten ja kehitys kehittyy yhä parempaan suuntaan.
Saattaapi olla, että seur. Hans Roslingin kirja päivittää monen luutuneita ajatuksia ja ennakkoluuloja. Kirja on Faktojen maailm. Lainaus.
"Huolestuttavat uutiset eivät leviä ainoastaan laajemmalle kuin koskaan, vaan myös nopeammin kuin koskaan. Maailmankuvamme on negatiivinen, mutta ennen kaikkea se on räikeän vääristynyt."
Venäjän ja Kiinan vastustaminen johtuu kauppapolitiikasta. Ne pyritään leimaamaan "ihmisoikeusrikkoja-maiksi" että niitä voidaan vastustaa ilman mitään monimutkaisia selityksiä.
Kertomatta jää että Kiina on perinteisesti ollut paljon väkivallattomampi kulttuuri kuin länsimaat. Tällainen propaganda ja erilaiset kaksois-standardit ovat aina vahingollisia - niissä on liikaa valhetta.
Merkillistä. Olen ymmärtänyt, että Venäjän tsaari Putin on harras ortodoksi (oikeauskoinen) ja USA:n Trump suorastaan kristinuskon läpitunkema mies.
Miksi siis nämä vanhurskaat eivät paranna maailmaa jumaliensa voimalla.
Taitavat he käyttää sotilasdivisioonejaan vain valtansa ja oligarkkien pönkittämiseen.
<<<Miksi siis nämä vanhurskaat eivät paranna maailmaa jumaliensa voimalla.>>>
Et ymmärrä tätä koska et tunne kirjoituksia. Jeesuksen mukaan taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. He ovat lähimpänä kristinuskon ideaalia. Rikkaat kauimpana:
<<<Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. 24Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.» 25Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: »Kuka sitten voi pelastua?» 26
Jeesus katsoi heihin ja sanoi: »Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.» (matt19)>>>
<<<Miksi siis nämä vanhurskaat eivät paranna maailmaa>>>
Putin parantaa maailmaa raittiuskampanjoilla:
<<<VIELÄ reilut kymmenen vuotta sitten Venäjällä kului vuosittain noin 15 litraa puhdasta alkoholia henkeä kohti. Nyt määrä on enää noin 10 litraa. WHO:n raportin mukaan taustalla on Hallituksen lisääntynyt alkoholin säännöstely.>>>
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/eurooppa/venaja-raitistuu-alkoholia-kuluu-nyt-saman-verran-kuin-suomessa-myos-kemikaalien-juomista-on-suitsittu/
Vilpittömän ilon valtakunta.
Eräs Ilmari Susiluodon kirja. Lainaus:
"Viina edesauttoi Neuvostoliiton syntyä mutta myös sen tuhoutumista. Uudella Venäjällä on aivan sama tie, kuten uuden viinamonopolin rakentelusta voimme päätellä. Viinamonopoliahan yritti ensi kertaa Iivana Julma, sitten Pietari Suuri, sitten Stalin..
Melkoisen kokva haaste Putinille. Susiluodon kirja kertoo asian hauskasti.
En+totisesti+ymmärrä+sekavia+kirjoituksia.+Tämä+koskee+siis+kaikkia+uskontojein+"pyhiä+kirjoituksia".+Ongelman+ydin+on+siinä,+että+jotkut+luulevat,+että+ne+ovat+todellisia.
Muuten,+kristittyjä+on+Telluksella+n.+30%.+Mitä+tapahtuu+sille+määräenemmistölle,+jotka+uskovat+toisin+tai+ei+usko+lainkaan?+(70%)
Mitä+sekavaa+on+lasten+viattomuudessa?
<<<Mitä+tapahtuu+sille+määräenemmistölle,+jotka+uskovat+toisin+tai+ei+usko+lainkaan?+(70%)>>>
Jumalalla+ei+ole+heille+käyttöä+tulevassa+maailmassa.+Tosin+uskovistakin+vain+pieni+osa+pysyy+loppuun+asti+uskollisina.+Jumalasta+luopuneet+päätyvät+kuolemaan+ja+tuonelaan+ja+heitetään+tuliseen+järveen.+Se+on+lopullinen+viraltapano.+He+ovat+käyttökelvottomaksi+todettuja+-+hyödyttömiä+-+tulevaa+maailmaa+ajatellen,+koska+heidän+sydämen+asenteensa+oli+väärä.
Tuollainen+kristinoppi+minun+käsitykseni+mukaan+on.+Korjatkaa+jos+olen+väärässä.
Joku+on+(joskus+15+-+20+v+sitten)+tutkinut+/+arvioinut+että+uskovaisia+-+siis+uskossa+Jeesukseen+Kristukseen+olevia,+uudestisyntyneitä+kristittyjä+(Joh.+3)+-+olisi+Suomessa+n.+10++%+väestöstä.++Muut+kristityt++ns.+nimikristittyjä.
Nykyisin+lieneekö+niinkään+paljon.
Taisi+jo+Martti+Luther+todeta,+että+"kristitty+on+harvinainen+lintu".
Avaukseeni lisäten: Miksi kristillinen kirkko sai tehdä KristiKrekensä ja pakkomainostaa Jeesusta, esiaviottoman seksin tuotosta ?!
<<<Taisi jo Martti Luther todeta, että "kristitty on harvinainen lintu". >>>
Kana ALJA
Jos USA:ta nimittää maailmanhistorian pahimmaksi roistovaltioksi ei voi olla paljon väärässä.